Joskus sanoja voi siepata haaviin
sanamerestä joka näyttää yhdeltä ja samalta
leväpuurolta
Kun ne ovat kuivuneet auringossa
voit pistää ne marssimaan peräkkäin ja hyppelemään
toistensa niskaan
Joskus runo on pieni vesinoro
kivien koloissa tuskin kuultava harvat
malttavat seurata sen juoksua kuin muurahaisen
varvikossa aivopoimujen uurteissa mutkailevaa
ratkaisemattomalta shakkitehtävältä näyttävää
Kriitikko sanoo lauseenne eivät ole
mitenkään omintakeisia ja kielikuvanne
ovat kauhtuneita vaatteita sanastonne
haisee ummehtuneelta merilevältä
Tavut jo menettelevät ja kirjaimet
ne ovat onnistuneita erityisesti etuvokaalit
sanapasanen 
25 maaliskuun, 2011 at 09:09
Tästäkin tuli tuttu tunne, sanojen kalastamisesta ja kuivaamisesta, ja kauhtuneista klisheistä. Minusta kylläkin kuvauksesi tästä kaikesta oli kaikkea muuta kuin ummehtunutta merilevää, pikemminkin sellainen ilahduttavasti soliseva kevätpuro, josta ei ihan tiedä, mihin suuntaan se minkäkin kiven yli hyppää. Tykkäsin siis!
TykkääTykkää
25 maaliskuun, 2011 at 13:48
Mainio. Hiiteen kriitikot,eläköön sanat!
TykkääTykkää
26 maaliskuun, 2011 at 15:12
Takavokaalitkin, tietty.
TykkääTykkää
28 maaliskuun, 2011 at 05:11
kivasti rakentui tämän runon viesti..
TykkääTykkää
28 maaliskuun, 2011 at 23:28
Kiitokset mukavista kommenteista!
TykkääTykkää
30 maaliskuun, 2011 at 13:11
Mukava, pulppuava ja pomppiva runo. Pääasia on, että on sen takana mitä kirjoitta. Ainakin sen kirjoittamishetkean ajan;)
TykkääTykkää