Juhannusviikolta 2010

Etelän tuuli on tyly pohjoiselle,

tuiskii talviset turhautumansa takaisin

Ailigaksen masto hallitsee muinaista pyhää paikkaa,

välittää aikamme tietoa, epätietoa,

harkitsemattomia viestejä, nopeita lähestymiskieltoja:

epäpyhää virtaa pyhän lähteen yli

Paljot sanat puhutaan kuten romuläjää puretaan

Kun aarre on löytynyt, on aika vaieta, sammuttaa

sanojen ja ajatusten levoton liekki

Vuoden valoisin vuorokausi, muutama luotu

on kiivennyt laelle palvomaan Atoniaan

Kiviä täällä riittää moneen Stonehengeniin,

tanssin niillä balettia rinkan kanssa

kataja koukkaa kengästä, tasapaino horjuu

Tuuli tunkee tuntoon, sen räppi korviin

Luontoromantiikan hakkaava humina hupussa,

villakynsikkäät varjelemassa sormien toimintakykyä

Kulkeeko subjekti objektissa, ovatko osat vaihtuneet?

Mikä on asetelma eri tasoissa ja näkökulmissa,

oikeutus ja mieli kulkea polutonta maata?

Porot ja tuulet yksissä tuumin ovat kuluttaneet

pintakerroksen paikoin paljaaksi

Sielikkö taistelee vastaan, ihana sievikkö,

kukkia kuin punaisia nuppineulan päitä

mummon neulatyynyssä, tyyny hiekassa, kaikki muu

viimeistä jäkälää myöten viety sen ympäriltä

Maasto on täynnä alkavia polunpätkiä,

päätymättä mihinkään kuin seinään

Umpipusikkoa ja uusi alku, yhtä nopeasti sekin loppuu

Tietymätön tien suunta, arvaamaton ajankulku:

oikealla polulla on kaksi suuntaa,

väärällä voi suunta olla hetken oikea,

Ajan valtavirta, tyhjä käsite

(paitsi esineiden määrässä &

kaikkea mikä sitä edistää

kuten että tuotetuilla tavaroilla

tuotteistetaan tapahtumat)

jos vaikutusta ihmismieliin tarkkaat

Joki pirstoutuu puroiksi, virtaa ylängön korkeaan,

olemattomiin, lumisten kurujen kylmään hiljaisuuteen

Tyhjä uoma peittyy kivenkolinaan

Veren ja jyrinän visvainen syvyys

peittyy kepeään kiehuntaan: mitä muuta voi tehdä

Jos ei mitään, voi hymyillä huulet korviin

Äänet putoavat pitkin suupieliä, tämä on huono näytelmä,

en kuule sitä ääntä, joka piilee kakofoniassa,

en näe väriä valojen säihkeessä, en kirvestä,

jolla veistää niin karkeasti, että kosketuksesta

saa tikun sormeen, en veistä jolla vuolla

niin sileätä, että sormet eivät lakkaa koskemasta

Otan kengät jalasta, kahlaan virran ylitse,

sen vettä voi juoda jälkeeni, kullan välke

ei polta jalkapohjiani, ryteikössä pusken eteenpäin,

kauhon väylää vuoroin oikealta, vuoroin vasemmalta

Järripeipot koomassa järistävät koivikossa,

kapustarinta haikeasti huilahtaa

Merkittömiä korvia lentää yli bisnesluokassa,

mitään tästä kuulematta yli maan,

jonka merkitys vain ylilento-oikeus

Kuivin laella kiviröykkiö muistuttaa vallasta,

joka palvoo itseään, ei tunne jokilaaksoa,

vaikka vetensä valuttaa sinne, vierittää kivet voimansa oikeudella

Sanot ehkä: tämä maa on kuollut maa:

ei ruusutarhaa, ei satakieliä lehdossa

Tuuli paukuttaa porotuvan pokia,

helisyttää lasiruutua, kitin jättämässä tilassa

kuin rumpali palikoitaan nahkakalvoilla

Helinä vaimentuu paperitupolla, porotupa heijastaa

aikaa: muovia, vaahtomuovia, solumuovia,

kaupalliset etiketit hyllyllä, tyhjien tölkkien rivit ikkunalla

Penkinaluset pullistelevat mustia jätesäkkejä

Mitäpä oikeutta minulla on närkästellä

Kunhan havaitsen ja yhdistelen yleiseen

Aallot piiskaavat järveä, palsasuon saartamaa

Sen muoto muistuttaa roikkuvatsaista valasta,

selkärangastaan notkahtanutta

Matkalla idästä länteen kauhon sen vettä kattilaan

Ja valaan ruuaksi kelpaavaa planktonia

On kuunneltava jalkoja,

rinteiden kuivat korkeuskäyrät,

vaivattomat kulkea, siirryn

sieliköiden maasta lumileinikkien koloisiin

varvikoihin, porojen liejuisiin jälkiin

Illalla lapinorvokkien, kulleroiden

ja rentukoiden kanjonissa aloittavat hyttyset

lyhyen elonsa päiviä, hillankukkia kuin juhannusruusuja

ja ruohokanukan harras silmä

Kanjonin syvä vesi kannattelee uimaria ja taimenia

Murto-osa niistä on selviytynyt tähän

Tunturi on julma meri, kanjoni sen suojaisa satama:

poikaset auringossa, matalikon suojassa

Juhannusaaton aamuna aurinko paistaa

Pikitien varrella odotan, kaksi autoa puolessa tunnissa,

kolmas jo aamueskelinen

Radio ennakoi liikenneruuhkaa, etelän teillä

En vielä tiedä, että illalla lausun:

jokainen on oman elämänsä soppa