Kun matkaamme kahdestaan
yli juoksuhautojen ojittaman maan
läpi entisen suojametsän jossa ruostunut rauta
pääkallojen kanssa yhdessä irvistää
otat mutakylpyjä kuopissa
kranaattien aukomissa
suojaksi auringon paahtavaa hellettä vastaan
Kestän häpeän ja syytökset
virheideni mutakylvyt
turhautumisen kun katson
verkkaista kulkuasi siinä vieressä
Sinä annat varjosi minulle
hellettä vastaan kun kuljemme
yli juoksuhautojen vailla muuta tietoa
sen määrästä kuin mikä on
kaikkien kulkujen pääteasema
läpi kranaattikuoppien rikkoman maan
vailla metsän viilentävää varjoa
sanapasanen 
23 toukokuun, 2013 at 16:16
Kahden läpi raskaiden muistojen, hieno oodi
TykkääTykkää
24 toukokuun, 2013 at 13:16
Kaksi kovia kokenutta matkalla. Norsu on uskollinen ystävä. 🙂 Hyvä toisto lopussa: juoksuhaudat, kranaattikuopat.
TykkääTykkää
24 toukokuun, 2013 at 13:46
Norsussa on jotain luotettavuuden arkkityyppiä, jota tarvitaan erityisesti kaaoksen ja väkivallan olosuhteissa.
TykkääTykkää
25 toukokuun, 2013 at 13:46
mielettömän hyvä runo..kertoo tosipaljon. jää mieleen ja saa ajattelemaan.
TykkääTykkää
25 toukokuun, 2013 at 17:59
Hienoa, että löysit siitä kerroksia.
TykkääTykkää
26 toukokuun, 2013 at 11:30
Tahdon norsun!
TykkääTykkää
27 toukokuun, 2013 at 10:13
Jos olohuoneessa ei ole jo virtahepoa, niin kyllähän sinne yksi norsu mahtuu!
TykkääTykkää
27 toukokuun, 2013 at 11:28
Norsu tietää aikansa ja lähtee kulkemaan kohti Norsunluulaaksoa, vaikka sitten läpi juoksuhautojen. Tietääkö toinen kulkija, minne norsu on matkalla, aikooko hän seurata perille asti? Onko hänenkin aikansa? Onko sota haavoittanut häntä sekä ruumiillisesti että henkisesti?
Kysymyksiä herättänyt hieno runo.
TykkääTykkää
27 toukokuun, 2013 at 13:45
Ihmisten sota toisaan vastaan on aina myös molempien osapuolten sota luontoa vastaan eikä siinä säästy vammoilta sen enempää ihminen kuin luontokaan
TykkääTykkää
20 kesäkuun, 2013 at 10:42
Rajua mutta panee ajattelemaan tyhmemmänkin.
TykkääTykkää
20 kesäkuun, 2013 at 12:14
Toivotaan niin, Hymyilevä!
TykkääTykkää