läpi jokivarren ryteikön
rämmin
kuloheinäaukiolle
hämärän keskellä valaistu ikkuna
ei lasit laskevan auringon peilinä
asukkaat taajaman palvelutalossa
muistelemassa
kultaisia vuosiaan täällä
vielä hetki sitten
valovuosien kultaamalla
kuloheinäaukiolla
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2013/11/305-haaste.html
sanapasanen 
28 marraskuun, 2013 at 15:39
Maaseutu autioituu, pimenee, hiljenee – tästä tulee mieleeni lapsuuden kesät, jotka viettimme joskus Juvalla tuttujen luona isän ja äidin kanssa heinätöissä… ja kesät paljon myöhemmin Kuivajokivarressa… haikealla tavalla kaunis.
TykkääTykkää
28 marraskuun, 2013 at 16:10
Kaunis ja kaihoisa runo. Näin kaikki muuttuu, muistot jäävät.
TykkääTykkää
28 marraskuun, 2013 at 16:35
Kuva autioituvasta maaseudusta, silti joku lämmin henkäys. Pidin.
TykkääTykkää
29 marraskuun, 2013 at 11:13
Kiitokset kommenteistanne Satu, arleena, Saara. Tämäkin oli paikka, josta tuskin koskaan kerrotaan missään mediassa. Ja miksi kerrottaisikaan.
TykkääTykkää
30 marraskuun, 2013 at 13:09
Kaikki eivät viihdy kaupungeissa, mutta nykyisellä politiikalla maaseudulla asuminen on useille mahdottomuus:/ Tärkeä kuva!
TykkääTykkää