ostan kaikki aavikkokaupan taimet
ne kestävät hiekkaa kuin rentukka vettä
niiden pieni varjo aavikolla on suloisempi
kuin tuhat päivänvarjoa palatsin terassilla
kaivan kuopan hiekkaan karjun esiin
kaikki vesisuonet ne pulppuavat lähteeksi
keitaan nimeän satunaisen mukaan:
hän joka juo teetä taivaan ilmakuopissa nenästään
päivät pidämme toisillemme varjoa
yöt katselemme rajatonta avaruuden valomerta
ja kaikki ne kasvit keitaan äärellä
kuiskivat meille joka yö uuden sadun
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2014/02/314-haaste.html
13 helmikuun, 2014 at 07:54
Pidin lopetuksen painokkuudesta.
TykkääTykkää
13 helmikuun, 2014 at 10:09
Niin herkkä ja fantastinen!
TykkääTykkää
13 helmikuun, 2014 at 13:41
Sanojen asettelu häiritsee runon tulkintaa. Muuten pidin eniten kohdasta:
-rajatonta avaruuden valomerta—.
TykkääTykkää
13 helmikuun, 2014 at 15:25
Pidän tästä ihan kokonaan, tässä on herkkyyttä, tarinamaisuutta ja jollakin tavalla runo on hellyttävän hauska. Pidän myös runon asettelusta. ”hän joka juo teetä taivaan ilmakuopissa nenästään” tuo on kohta jollakin tavalla hurmaa, koska siinä on samanlaista tunnelmaa kuin unissa.
TykkääTykkää
13 helmikuun, 2014 at 19:43
Kaunista.
TykkääTykkää
13 helmikuun, 2014 at 23:36
Erittäin kaunis!
TykkääTykkää
14 helmikuun, 2014 at 10:01
Kiitos kaikille kauniista kommenteistanne!
TykkääTykkää