annanko itselleni oikeuden olla kestämättä
maailmaa semmoisenaan
että aina jossakin losahtaa
sulkeutua mukavuuteeni
rajalla sokeat silmät ja kuurot korvat vartioivat
rauhaani mukaanlukien ihmiset
joista pidän
heidän ne puolensa joista pidän
heittäisinkö osan itsestänikin rajan taakse
vai hyväksyisinkö semmoisenaan
ihmiset ja asiat kuten ovat
ja ajan
kenelle kuuluu käännellä kalenterinsivuja
sinä päivänä kun ihmiset pakenenvat vuorille
yksi päivä on kaksi päivää
sukupolvien pituinen leiri vuorilla
läpi pölyn ja sateen hien ja kylmän
kaikuu elämän ja kuoleman kummallinen laulu
sanapasanen 
12 elokuun, 2014 at 18:45
Ajankohtainen ja puhutteleva runo juuri tähän maailmanaikaan.
TykkääTykkää
12 elokuun, 2014 at 22:50
Ajan (tämänkin ajan) sijamuoto on aggressiivi. Kiitos kommentoinnista, Satu.
TykkääTykkää