Teidän mielestä lähde ei ollut tarpeeksi siisti:
reunoilta tippui roskia, kelluivat ja upposivat
Nostitte vettä astiaan, kehuitte sitä vedepitäväksi:
toisin kuin lähde, jossa se vaihtuu koko ajan
meidän pysyy samana, kehuitte Ja hinnoittelitte
Mutta se alkoi haista, astian makua
eivät pelastaneet mitkään hajusteet
Rosoreunainen, roskainen, vettään uusiva lähde
sivussa puiden siimeksessä sykkii syvältä maan uumenista
virkistystä kaikille, jotka sen reunalta kumartuvat juomaan
13 huhtikuun, 2020 at 01:12
Näin se on, että lähde on lähde ja mikä tahansa astia on parhaimmillaan säilytyspaikka, pahimmillaan vankila. Pätee veteen, viisauteen, uskoon ja kasvavaan lapseen.
TykkääLiked by 1 henkilö
4 kesäkuun, 2020 at 09:22
Näen tämän siten, että ihmisen on oltava jatkuvan oppimisen tiellä, on ymmärrettävä, että esimerkiksi tieto ja tiede, havainnot ympäröivästä eivät ole paikoillaan pysyviä vakioita, vaan ne virtaavat eteenpäin… kaikki liian tiukasti yhteen totuteen nojaava oli sitten kysymys aatteesta tai uskonnosta tai mistä tahansa on tympeää ja jopa vaarallista. Näin aatoksin.
TykkääLiked by 1 henkilö