Järjestäjät luulevat järjestävänsä kuten vasara

luulee lyövänsä naulan puuhun omnipotenttisessa

mielentilassa ei kysytä omia ei toisen taustoja

            ”yksilön kannalta mikään tapahtuminen

              ei ole SE vaan mihin suuntaan sen kautta mennään”

järjestys on molokki, nielee järjestettävät

ja järjestäjät, sätkynuket ja sätkyttäjät

todellisuudet ja sen rinnakkaisversiot

            kaikkivoipaisuuden armottomaan harhaan

kolahtaa lommo kuin linnunpesästä kalliolle pudonnut poikanen:

itseään nuoremman kuolema on aina nuoren kuolema

äkkilähtö pysäyttää pysähtyneen

ajatuksen kiertämään tutkan lailla

ajassa ja paikassa laajenevaa kehää

kaikki kipeät ja haikeat muistumat

veteen putoavia kiviä joiden aaltorenkaat

täyttävät näytön toisiinsa törmäillen

Onnellisuus tuntee itsensä imarrelluksi:

niin kiivaasti tavoiteltu ja

kestää saman verran kuin osaat

seisoa yhdellä jalalla

silmät kiinni

            en tiedä miten se mikä on

            on mahdollista

kuten rakkaus joka esiintyy

tuhkasta nousevana lintuna:

sen vaatteet on varastettu rekvisiitaksi

juhlapetossarjaan Loisteliaat häät, joissa ollaan

niin ruvella, että illuusiot kelpaavat

samanmielisen ehjyyden idylli, vakaa tasapaino

kunnes hyvän tarinan kertoja keskeytetään

ikävällä välikommentilla kliimaksin hetkellä

            hyvän tarinan keskeytyminen

           on se tosi tarina

            mitään ei voi lyödä lukkoon

            kaikki lyö toisiaan korville

            veneet rutisevat ristiaallokossa