kuoli      Uurteet kasvoilla syvenivät

puheet synkkenivät

luonnosta ja ihmisestä sen syöpänä

Siinä välissä, arvossa toinen

jokin Korkeampi Voima:

eivät mutaatiot selitä tätä kaikkea

Palasi kirkkoon, lähti oikeaan aikaan:

piinaviikon alkaessa:

ei tarvitse nähdä hukkuvaa

mahdollisuutta paremmasta maailmasta, kun

pelikasinoa rukataan kuntoon:

lisätään nollia taseen molemmille puolille

leikataan kaikesta, mikä

hidastaa vauhtia kohti ihmisen ja luonnon kuilua:

käymme yhdessä näin käymme aina rinnakkain

(Pentti Linkola in memoriam)

Luultavasti olen nisäkäs, en tosin tiedä mitä se tarkoittaa

kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin kärsäkäs tai piikikäs

                             (Kahden reppuselän puheesta kuulin hyvän: vanhan metsän

                             harmaa henki        Uhan alamainen särähti ikävältä)

Pakenen ennemmin kuin taistelen, viihdyn

kuusikoissa, joissa jokunen haapakin, tikantakomakoloja

Minua ja kaveriani Hömiäistä yhdistää väri ja asuinalue

Keskustelemme ilmailun ajankohtaisista asioista: siivistä ja liitimistä

elinpiirin ja elintarviketilanteen ongelmista      Huolta aiheutuu

motopedosta, pidämme sitä silmällä, Hömi (tuttavien kesken) päivisin

Minulla on yövuoro Aamun koitteessa, illan suussa, raportoimme

                                  (Puhuimme myös kettingeistä     Ei taida olla meidän juttu

                                    aihe tuli repunkantajien puheista)

Tänään motopeto ei liiku, sen sisuksissa on vikaa, varaosa

viipyy Viruksen vuoksi (mikä ihana sana tuo Virus!)

Täällä ylhäällä ei tunnu nyt yhtään Uhan alamaiselta

Joskus toivon olevani vahvempi ja rohkeampi, kerran näin

unta, että joku runoniekka lausui minua tarkoittaen:

                                  Liiti uljas nahkasiipi korkealta oksaltaan

                                  hampaat tanassa

                                  päin hydrauliikkaletkua, reiän nakersi

                                  Komeassa kaaressa, nestesuihkun mukana

                                  katosivat voimat      motopedon leuoista

                                  Ylimmällä oksalla      lauloi ylistystä Hömiäinen

Silloin en kysynyt vielä mitään, mutta vastauksia

sataoi ovista ja ikkunoista      Savupiipustakin

Nyt ne ovat vaihtuneet kysymyksiin

kuin lähestyisi epäröivästi tiheikköä

kulkemista pimeässä sen läpi:

peitteisiä onkaloita, turvaköysiä lahonneissa oksissa

Hetki sitten ohitimme toisiamme läheltä      Näkemättä

Nyt kohtaamme huutoetäisyyden päästä:

kuuleeko kukaan, kuuntelen

Ei johdu siitä

että olisin ollut huipulla, kun

tukka on hakeutunut

tuulensuojaan niskan puolelle

Joskus vuosia sitten

kun päätä ei huimannut

huiputin tuntureita, itseäni

luullen olevani jaksava

Etsin nyt rinteestä

avoimen kohdan, josta näkee

edes yhteen suuntaan kauaksi

Tyynessä panorama laeltakin käy

Voisin taas kasvot aurinkoon päin

keinua suljetuin silmin

katsellen silmäluomien sisäpinnalta

valo-olentojen huoletonta tanssia      Värikästä

Asioiden itsensä luonto:

mikään ei ole sitä miltä näyttää

Tuuli hymyilee vinosti, metsä nyökkäilee

Kuusen pyramidioksisto kestää säitä

maailman talouden kolmio keikkuu kärjellään

Olet kierrätyskamaa jo elävänä

Voit lausua maailmanmenosta

aina jotakin profeetallista

Olla oikeassa jollakin aikajanalla

Vaiketa on vain tietää mitä nyt

Virtaavat hiukkaset tönivät toisiaan:

kaikki näyttää siltä mitä se ei ole

Nyt on aikaa selvittää

miten olemme olemassa

Muuten kuin rientäen

paikasta toiseen:

kirjoita se lauluna tuuleen kuten jäkälä

piirtää karttansa

kiven kylkeen ja vesi

silittaa kallion arpista selkää

Vastaan kun tuuli kääntyy, kaataa

maannousemakuusen kiveä vasten

talvipesän paikaksi:

ole minulle tyhjä tila

(Teksti on isäni päiväys muistilehtiöstä 13.3. 1940 . Kieliasu ja rivijako autenttinen)

13 pnä Heräsin aamu
silla siihen klo 6 ai-
kaan että ryssä am-
pui rapnelleja ja väliin
tykillä Klo 22 aikaan
toi vänrikki H. ilmo
tuksen meitän kor-
suun että klo 23 ai-
kaan alkaa ase lepo
Pojat otottivat asemi
ssa jännittyneinä
hyökkääkö ryssä tä
llä ajalla Klo on vie
lä 20 min. vajaa 23
ei näy ryssää län
stä päin kuuluu vaa
n tykkien jylinä Klo
on 23 Vielä kuuluu ka
ukaa tykkien jymy ny
t on klo 2 min yli kai-
kkialla lakkaa nyt ei
siis ole enää sotaa Hu
rraamme kaikki juoksu
hautassa kaikilla käy
ryää kohta sikaarit ha
mpaissa keitetään ka
hvia ja ilotaan tämä
ei tunnu oikeen totel-
ta eletään historialli-
sia hetkiä

Vähän myöhemmin tu
lee tieto taas että rau
ha on tehtynä mutta
meitän on luovutetta
ryssälle maatamme
se tekee poikiin ma-
sentavan vaikutuksen
Tuntuu ihan kuin it-
kettäisi ei auta vaik-
ka sydäntä kirvelee

Ilta päivällä ilmes
tyy ryssiä jäälle me-
itänkin poikia pai-
nuu jäälle nyt ei
enää tapella vaan
ollaan veljellisessä so
vussa minäkin pai-
nun jäälle siellä kä-
ykin ryssien kanss-
sa vilkas keskuslelu
nauretaan ja huito-
taan käsillä vaihtan
erään lutin kanssa
tulitikku laatikon ja
sota miehen kanssa
rahoja pois lähti
essä ojen tavat up
seerit hyvästiksi kä-
tensä Tämä tuntuu
uskomattomalta joki
tunti oltiin sitten
veri vihollisia nyt
jo lyötään veljen kä-
ttä Vaikka on rauha
niin sittenni tun-
tuu mieli kovin
raskaalta

Kun silmäsi samenevat

kuin turpeen rasittama puro, mietin

mitä merkitystä minun

on olla niin oikeassa, kenties parempi

että silmäsi loistavat tähtinä yön pimeydessä

Punnitsen niitä keskenään:

kannattaako ehtiä Helsinkiin

Jos pitää Berliiniä tärkeämpänä

Ohihurauttajan kyydissä

sen saattaa huomata:

leikkimökkiä vähän isompi tupa

Pääty tielle päin, neliruutuinen ikkuna

Seinissä punaista, pokassa valkoista      Vielä

Tunsiko asukas ilon läikähdyksen

päästyään omilleen, pois toisten nurkista?

Tunsiko hän kuuluvansa ihmiskuntaan

yhteiskuntaan, pitäjään tai kylään

Tässä, kaikkien niiden laidalla

joista todisteena hänelle tie äänineen

Kulkukauppiaskaan tuskin ansiomielessä

vaivaitui poikkeamaan      Maankiertäjä kenties

Ehkä lähempänä olivat enkelit ja oravat

tikat ja tiaiset, mäntyjen humina, niiden katve

kesän helteessä, sateen ja tuulen keskelle

pienen hellan lämpö      Vuode, pöytä ja tuoli

Kuviteltavissa olevia arjen toimia

Havaintoja luonnon elämästä vuoden kierrossa

Ajatuksia, mielenliikkeitä, tuntoja

Mihinkään kirjaamattomia?

Raharikkauden selkeyttä ihannoit

elämänrikkauden moneutta kammoksut

Et siedä geologisten kerrosten sekasortoisia murtumia

arkeologien palapelejä särkyneiden ruukkujen sirpaleilla

Rikkaudessa et ole päässyt niin pitkälle

että olisit kokenut sen köyhyyden, rakkaudessa siihen asti

että olisit kaivannut anteeksiantoa

Jakelet hyviä neuvojasi peiliinkatsomisesta

niille, joilla sen lasi on ollut sirpaleina alusta asti

Mikään tuskin estää sinun ylileveää kuljetustasi

törmäämästä siltarakenteisiin, salmia ei sittenkään

luoda vuoksesi umpeen

Tuskin mikään estää kiipeämistäsi ylimmälle lähtölavalle

loiskauttamaan ylipitkää hyppyä tasaiselle

Kun joskus liimailet itseäsi kokoon kuin arkelogi ruukkua

olennaiset osat mielestäsi koostuvat luiden sirpaleista

Mikä on muuta, ei voi mielestäsi mennä rikki

Miltä haltialta sait lahjaksi peilin?       Mielestäsi

Varjo kulki edelläni, päätin vähän jututtaa

Oli ollut mielessä, aina jäänyt tekemättä

Missä sinä silloin, kun aurinko on pilvessä?

Tasaisesti kaikkialla, siksi en missään

Miksi olet lyhyt, kun aurinko on korkea?

Pysyttelen pienenä      Hänen Korkeutensa edessä

Miksi sinä pitkä, kun aurinko on matala?

Kasvan      Kohti öistä tehtävääni

Missä sinä silloin, kun yön pimeys?

Hallitsen      Päivän sarastukseen saakka

Käännyin kohti valoa

Varjo vaikeni      Selkäni takana

Maatessani rähmälläni kuten asiaan kuuluu

Valtiaan edessä, yritän salaa vilkuilla

mikä hän oikein on miehiään

Vahtiiko hän tarkasti tähän rituaaliin

antautumistani, pelon ilmaisua myöten

vai katseleeko kynsiään ja haukottelee

ruuansulatuksensa turruttamana

Mielessäni hypistelen veden hiomia kiviä

autiolla rannalla, menetetyssä kotikylässäni

Tunnen sormenpäissäni vielä niiden totuuden

joka ei revi ihoa verille

Kuvittelen valheiden rekkajonot

kauaksi maailman valtateille

Virkistyin vedessä

Lämmittelin itseni kuivaksi tulen loimotuksessa

Niiden keskinäinen vihamielisyys

jätti jälkeensä savuavia, höyryäviä hiiliä

Piirsin niillä ihooni hätäviestin

Saapui nelijalkainen

Sanoi pohtivansa halusiko näyttää

ihmisen ystävältä kuten koira

vai ihmisen ystävän viholliselta kuten susi

Ei kuitenkaan enää ihmiseltä

Kysyin mikä sitten olet

Vastasi että siinäpä se

Jäin miettimään sainko vastauksen

Pyyhin viestin pois 

Esineet eivät tervehdi toisiaan

kappaleiden vetovoima on olematonta katuliikenteessä

Joskus haluaisin nähdä pilkahduksen silmissäsi

Todisteen että kuulut ihmisiin

Eläinkin kävisi, en aseta järjestykseen

Joskus epäilen onko takaraivossasi

huoltoluukku

Joskus silmäni näyttävät peilissä samalta

Silloin tunnustelen niskaani

Näin sen mikä oli tarpeellista

hämärän ja pimeän märässä ajassa

Vailla yönläpäisevää aistia

Nyt korkeus palaa, sen kova

ja sävytön valo ilman varjoja

Päivät kääriytyvät taas rullalle

kuin tupakan lehdet sikariksi

Maaperä, levätköön lumen suojassa

ja kesäiset askeleet, ovat näännyttäneet

toisiaan kuin rakastavaiset  kesäöissä

Kerran hetki erota, sinusta ei ole kuljettavaksi

minusta ei kulkemaan, kuluttamaan kamaraasi

hevosen varsan vertaa

jokitörmän heinässä, tuulessa heilimöivää, haistamaan

nurmen vahvaa tuoksua, näkemään pilvien muuttuvaa asetelmaa

kuin mantereiden nopeutettu liukuminen taivaanvahvuudessa

Paljaat lepät kurkottavat jään yli siinä

missä äänettömät onkimiehet

niiden lehtevässä varjossa         Veneessään kesäiltana

Perhosia olikin kaksi (isojen korvien taakse peittyy niin helposti)

Toisen siivissä nokea: vau mikä mesta, pistetää ranttaliksi

tuhannen tuusannuuskaksi tämä porvarisakkojen posliini-idylli

Toisen siivissä surua: älä hullua usko, älä kääntyile, pakita ulos

tulojälkiäsi, tämä paikka ei ole sinua varten

olet viidakon kuningas, savannin samooja

Norsu seisoo paikallaan, korvia kuumottaa

niitä leyhyttelee, jo tipahtaa paria kippoa, anarkisti

innostuu, noki sen siivistä pölisee

Toinen opastaa: rauha rauha, iisisti nyt, askel taakse      Noin     Ja toinen

Kadulla sireenit soivat, siniset valot vilkkuvat

kun norsu tunkee takapuoltaan ulos

Kovin hämillään hän vaipui kadulle

kun norsupyssy jyrähtää

Nokiperhonen tanssii ripaskaa

suruvaippa sulkeutuu korvaan:

sinä sentään yritit

Mitä on ihminen kahden adjektiivin takana:

raitis ja reilu, joka ei horju, ei heilu

Vanki jonka tehtävä on pitää kalterit kiiltävinä?

Oletko mielestäsi      tai jonkun mielestä

valkoinen, ehkä punainen?

Kerran laulettiin: koskaan et muuttua saa

Niitä sanoja ole keksittykään

jotka riittäisivät määreiksi

tai poisotettuina tyhjentäisivät sinut

Mitä perhonen lauloi

norsun korvaan lasikaupassa?

                 Kauneuteni tuntuu petokselta

                 Se ei vastaa sitä mitä sisälläni on

Mielenpehkon luulolutikat

havunneulaharjalla, katajaisella kammalla

oravankokoiset haapaisella haravalla

soita pois pasiliskot haavikon tuulikanteleella

sivele vihavirukset pihlajan punamarjalla

valele päälle tuohilipolla

kaltion kirkasta vettä

Halaa lempipuutasi

kuin rakkaimpasi sinua kerran

Hyvät asiat menevät yhä paremmin ja huonot yhä huonommin

Profeetoista on tullut jakomielitautisia ja ihmiset sanovat

että näin nämä asiat koetaan

Siis jotain köyhää ja nöyrää tai lapsellista uhmaa

sitä vain pursuaa kuin metaania suosta

                         Navetassa sentään oli kouru, talikko ja sontaluukku

                         Nyt maailma ei ole parsissa, tallustaa ympäriinsä

                         ja paskoo minne huvittaa

                         Kengänpohjissa kulkeutuu joka paikkaan

                         Ihminen on niin tavallinen ilmiö, että ei ole

                         tavatonta olla ihminen        Tavallaan

Mitä tiedetään ihmisten ajatuksista

mitä ihminen tietää ajatuksistaan?

Kun kysytään, niin vastaus jää kysyjän

ja kysymys vastaajan tulkinnan varaan

Ennemmin itä ei ole itä eikä länsi länsi    Kohtaamattomat

ja olisi vain yksi manner ja yksi meri

Aina kahdestaan, toisistaan pääsemättömissä, molempiin suuntiin