Aihearkisto: runot

Solmu (rt)

 

 

 

Jälkemme hävinneet askelten mereen,

tekstit lyhtypylväissä vaihdettu

siellä missä kuljimme kerran

Muistelon ja ennakoinnin välissä

hengitän syvään

Loppuunkäveltyjä kenkiä ei kannata

kasata polulle: niin kaun kuin uteliaisuutta,

riittää polkuakin

Kengännauhat pitävässä solmussa

syntyy uusia jälkiä askelten mereen

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/08/462-haaste.html


Laulu talosta tien varrella

 

 

 

Tien varrella talo, sinne portaat ja ovi

Ovi lukossa, lukossa kieli, se laulaa ja soi:

sinä olet jousi ja lukkopesän valtias,

minä olen kieli, joka voimastasi liikkuu

Sinä olet ovi, joka sallii ja sulkee,

minä olen saranat, joilla ovi kulkee

Mutta kuka nousee portaita ja kääntää kahvaa

Tien varrella talo, sinne portaat ja ovi,

ovessa  on lukko ja kieli joka laulaa:

kuka  kulkee   tiellä ,     joka       vuorille        vie


Vihreä (rt.)

 

 

 

Paljoudessa katse tekee monia ohituksia

Sinistä ja keltaista se loukkaa, yhdistää

Sitä sataa maa täyteen

Katseella ei ole vaihtoehtoja

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/08/461-haaste.html


 

 

 

Nyt kun on aikaa,

kun kiteeni ovat asettumassa paikoilleen,

osaksi jotakin, josta en paljoa tiedä

Ajattelen mitä ajattelen    Että kuljet metsässä ja ajattelet,

että istut kohta saunan portailla ja ajattelet mitä ajattelet,

metsän hämärää ja mustikoita, kaikkia jotka niitä syövät

 

Siellä missä auringon säteet

pyyhkäisevät korkeiden puiden latvoja, ennen pilviä,

ajatukset toisiaan

 

 

 


Se mikä aina ei koskaan

 

 

 

 

Veden pyörteistä on noussut, taivaankankaan läpi revennyt,

             aikasäikeinliikkuja kivipesästään

Liekkirihmoin polttanut tiensä kaikkiin elementteihin

 

Läpi aikakausien, aistien rajallisten rajojen yli

             kuuluu sen äänetön kutsu

 

 

 


 

 

 

Hämärä joka sijaistaa aurinkoa yön yli,

sateisen päivän pitkä hämärä,

paksusammalkuusikon,

punarinnan hämärä marjapensaan alla

Valottoman kujan, kulissien, mielentilan, kielen,

tajunnanrajan hämärät

                               Porttina

                               jonka kautta

                               maailma vaihtuu

                               Mykiö laajenee ja supistuu


Etiketti

 

 

 

Nousen portaita rinteessä,

koivikon seasta alkavia

Ne jatkuvat puurajan jälkeen

tummuvaa taivasta kohti,

päin Otavaa Hiljaisuuteen

jossa hengästyminen

on vastoin etikettiä

Pysähdyn tähän ajatukseen

Ajatus pysähtyy


Osien summa

 

 

 

Männyn oksat moittivat

runkoa mitättömäksi

Halusivat itse rungoksi

Kasvoivat kilpaa pituutta

Talvi satoi lumikuormaa,

eivät kestäneet sitä

Puu keloutui, tikat koputtelivat

Pesäkoloissa poikaset kuulivat

kuivuneiden oksien kähinää

siitä kenen idea oli kilpailla

runkoudesta


Aistit

 

 

 

Silmät kuin suolampi,

kasvavat reunoiltaan kohti mykiötä

Kuulo kuin peltitynnyri kosken partaalla

Haju ja maku: vaikka paskaa söisi,

jos sokeria päällä

Tunto on tunnoton, olokaan ei onneton,

ihan vaan olematon

Kuudes: kun otsassa kuhmu,

että törmään varmaan kohta johonkin


Möhö

 

 

 

Pilvet liikkuvat nopeasti, varjot uhkaavat,

tuuli ei tiedä minne se haluaa,

puut ovat ymmällään     Metsän päällä

Möhö, silmänsä tyhjiin satanut,

niiden pohjalla yhä kytö

Painan otsani maanviileään kosteuteen


Häive

 

 

 

Jotakin lähti, ja ääni,

tuliko se lähtijästä, paikasta

jossakin näköalueen rajalla,

tumma piste taivaalla,

oksien liike kuin yritys

estää näkemästä sitä

Aistimusten eripuraisuus,

unenkaltainen

 

 


Kaunis koditon

 

 

 

Kaunis etsii kotia

mielten suuresta joukosta

Että löytyisi nurkkaus,

johon päänsä välillä kallistaa,

Vaikea on sen löytää kotia,

joka ei ole kotiin syntynyt

Mielet täynnä koko tilan

vaativia riippuvuuksia

jotka roimivat ruoskilla orjaisäntiään

Yhden mieli rahaa, toisen ruokaa,

kolmannen seksiä, neljännen työtä

Niin kulkee Kaunis vailla kotia,

neljän tuulen tietään


Ottakaa varas kiinni!

 

 

 

Ei ole vaikea

saada aikaa kulumaan

Vaikea sitä on pysäyttää, pysähtyä,

tulla sen ystäväksi

Viimeinen tervehdys:

minä ja aikani kuljimme käsi kädessä,

marssia alte kameraden

Ei! Usein olemme sotajalalla

Tiedän kyllä mitä siltä haluan,

sitä en mitä se

minulta

Vie yhtä ja toista kuin varasteleva harakka


1955

 

 

 

Velipoikani paukutti

kantapäidensä nahkaa paksuksi

halkolaatikolla istuen Jussi Björling lauloi

Carnagie Hallissa, radiota meillä ei ollut,

mutta kuulin suosionosoitukset

kuusikymmentäkaksi vuotta myöhemmin

Kävelin kolme kilometriä pölyistä tietä

naapurin emännän ja poikansa perässä,

opettelin nousemaan pulpetista oikealla tavalla

seisomaan keskikäytävälle

Oliko vastaukseni oikein,

luultavasti ei,mutta niin alkoi kansakoulu

ja kaikki sen mukana


Kesäsiruja

 

 

 

Yön viileydestä

aurinko nostaa

nurmen aromin

Yön sylistä sinun

*

Istuin laiturilla, heräsin

siihen että on kesä

Mieli nousi etelätuuleen

enkä ajatellut järviveden

kemiallista koostumusta

*

Kurjen miekat olivat jääneet

puhdistamon alapuolelle

Kurki suolla pärjäsi

pelkällä nokalla

*

Ryhmärähinäharjoitukset

lokinpoikien kesäleirillä

vaaran varalta

*

Kuovivanhempi juoksee edelläni

Se ei tiedä, että sen juonet

on paljastettu wikipediassa

*

Niittynätkelmän ja hiirenvirnan

kärhäinen liitto

umpisolmussa pientareella

*

Kauanko tässä olisi maattava,

että minut huumannut vanamoiden verkosto

risteilisi sammaloituvan ruumiini ylitse

*

Kämmenselkääni telakoitunut hyttynen

irrottautuu ruumis pullollaan

kompelöön lentoon

Vereni perintö matkalla

lintujen iloksi, ihmisten riesaksi


Sotesuomi soi

 

 

 

Hula hula Suomi sata,

Rehula ja sote

Uudistus ja viivästys

ja viivästyksen uudistus

kiertää noitaympyrää

Pääministeri Sipilä kai

piirtää uutta pylpyrää

Hula hula Suomi sata,

kiehuu Sotesuomen pata


Runon ja suven päivä

 

 

 

Suven kukat varsissaan

hytisevät pohjatuulessa,

veneet laitureissaan,

sieponpojat pöntön pohjalla

Jossain flexi napsahtaa,

kun koira vainun saa jääkarhusta

Sade alkaa vasta iltapäivällä

Palanut on kyläsepän paja,

vaiennut läkkisepän vasara,

vaan reppu eteisessä odottaa,

on toivon heinäkuu


Kevyt

 

 

 

Mikä minua painavia

käskee kirjoittamaan, isovarpaita

niihin vain potkitaan

Podetaan mustaa, irtovaa ja

uutta kasvaa kynttä koko vuoden

Laineen

kevyt loiskahdus kiveen,

pysähdys rantaviivan hiekkaan


Petollinen kesäsydän

 

 

 

Mustikanlehtien ja kuusenkerkkien heleys

murtuu pian maastonvihreäksi,

pihlajankukilla on jo patinaa

Ihmiset paatuvat kesän täyteyteen,

kyllästyvät rauhaan, alkavat kaivata

sotaromantiikkaa

kuin elokuun kuutamoiltoja

 

 

 


Huuhtelu

 

 

 

Asetu siihen kalliolle,

ota ote sen kolosta

ettet huuhtoudu veden mukana

Anna aaltojen tulla, liikutella sinusta

kaikki mikä ei sinuun kuulu

Tuntuu kylmältä, hytiset,

haluat antaa jo periksi,

malta hetki vielä, vesi vetäytyy

Aurinko kuivaa, kaikki sinussa

asettuu kohdilleen