Sanon en piittaa rajoista
en tiedä piittaanko,
en tunne riittävästi piitatakseni
Lävistän sanavartaaseen jotain ilmiöriistaa,
rasva sulaa nuotiota vauhdittamaan,
kypsyttelen ravinnoksi nuotiolla, jota sade uhkaa
Käristyykö pilalle, jääkö raa’aksi,
makuja on monia, sanon:
valmista vain itsellesi
Ruokavieraat harvinaisia,
nuotioita kovin harvassa
Ihmiset lahoavat niille jalansijoille
joille ovat kerran juurtuneet
Eivät käy tervehtimässä toisiaan,
muistelemassa vanhoja hyviä aikoja
Hyviä siksi, että ennen käytiin
muistelemassa vanhoja hyviä aikoja
haastelemassa iloisina
elämän murheellisista tosiasioista,
tarkistamassa rastien määrää
hyvän elämän listassa
Niin huonot kääntyvät päällimmäisiksi
Sitten kun joku kaatuu, harmitellaan
että olisi pitänyt
käydä hakemassa pois
kauan sitten lainattu leipäkone
ettei jää kuolinpesään
riidan aiheeksi
Elän ajan saumassa,
jossa tihentyvä hämäryys ja
valojen häikäisyt haittaavat näköä
Ehkä ne ovat yhtä ja samaa,
ehkä aika on saumaa,
vasen ja oikea jalka eri laatalla
Imen tietoa kuin sieni vettä,
kysyn mitä tieto on ja ymmärrykseni
lisääntyy, kysyn
mitä ymmärrykseni on,
missä sillä on mitään käyttöä
Olen täysi ja tyyni lampi,
ihmettelen miten lätäköt jaksavat
roiskia ympäriinsä,
rapaa enemmän kuin vettä
Ehkä asetukseni ovat hukassa
salasana tukassa,
jonka tuuli vei
Kysyt miksi olen mykkä
Jos haluat vastauksen, tule kanssani vaikenemaan
En osaa sitä mille ei ole sanoja, kirjaimistoa,
minkä kielioppi on kirjoitettu tuuleen
Sanat joilla siihen viitataan
ovat menehtyneet ajan valtateillä,
kuivuneet rattaiden voiteluun,
epämukavuus on niiden lausumisen mauste
Kun puhun, puhun typeryyksiä
Jos haluat vastauksen tule kanssani sinne
missä kurjet lensivät kerran
Kuuntelemaan ilman sanoja,
kurkien jälkeensä jättämiä
Puut ja pensaat
tulkitsevat tuulen
kukin tavallaan
Tunnistan sitä kuin
lintujen laulua
Marja-astia täyttyy
verkalleen
Millekään missään milloinkaan
antautumatta, innostumatta,
sisärakenteet tasarakeisia,
hillityt värisävyt, lattia notkumaton,
katto ei vuoda, ikkunoista vedä
ihan sama mitä ulkona, mitään väliä
niin kauan kuin pysyy ulkona,
on päättänyt olla siitä ulkona
niin pitkään että jotakin joskus
Syytän hernefarmaria herneestä nenässäni, patjan alla
ja ohranviljelijää vihneestä kurkussasi, maltaasta silmässäsi,
en näe ottaa niitä pois, kun tukki tukkii
Sanon itselleni itsestäni ota tai jäätä,
esitän arvoituksen: hyväntoivonniemi
ja pahantahdonlahti kilpailvat suosiosta, kumpi voitti?
Vihjeeksi voin kertoa, että jääkarhun alla murenee,
joko olet pohtinut sopivat mausteet muhennokseen,
jonka voi valmistaa aivoistasi, kun robotit
(vai puuttuuko vielä jokin jeesklikkaus?)
Jos hirttää halutaan, niin aina löytyy sen verran
asian- ja oksantynkää, että siihen köyden pystyy kietomaan
kuten että palkat nousevat, mutta hyvinvointi ei,
onko tätä tarpeen tietää vai parempi reagoida
tietämättä mihin, siinäpähän saavat
valtiovalta ja muut asianosaiset
tyytyväisyys kansallishyveenä, pettämätön
on haudan nostalgia
Jätin tyypin nilkkarenkaisen
pihaan vahtimaan
kesäkurpitsani kasvamista
Itse suolle suunnistin
tsiikaan miltä näyttää hillalupaus
Oho!, aapa täynnä suppaa,
ajantajuni lie hämärtynyt
myötä öiden kovin valoisten
Kukintoja vasta luulin löytäväni
Riemumielin pihaan palailin
Nilkkarenkaista ei missään,
rengas palasina ketjun päässä,
etuhampaan jäljet kurpitsani jämässä
Siinä se keskellä polkua
tillottaa silmiin
kuin luomisen alkuviattomuus
valmiina leimautumaan minuun tai
kehen tahansa melkein päälleastujaan
Ei kuulu emon hätäsignaaleja,
tragedian kulkua voi vain arvailla,
siirrän sivummalle, armollisempaa
kai tallata hengiltä
jätän luonnon huomaan
kohtalona kissa tai ihmepelastus?
Silmänurkka vuotaa,
luonto siinä huokaa, kysyy:
kaikki kuten pitää
vai ei lähes mikään?
Jos juhannuksena on hellettä,
tyhmyys kondensoituu kallonpohjaan,
saa omaiset ajattelemaan:
olisipa satanut räntää
Ihmisen aivo tai mikä se nyt onkaan,
on sillä tavalla rakentunut
Moni säilyy heikoille jäille asti hengissä
Instituution byrokraatti virkansa puolesta
penäsi kulkulupaa, tunnusta, koodia,
tunsi minut kyllä
Eivät nyt sattuneet mukaan, sattuivat
unohtumaan jonnekin hyrsylänmutkaan
(Sellaista tapahtuu tässä iässä, sanoi gerontologi)
Lähdin siitä sitten kävelemään
kuin unessa,
arvelin oikopoluksi päätielle
Tällä kertaa olikin
Päätiesi on tylsää kävellä,
sydänmaasi syksyllä joskus synkkää
Lehmä ei enää potkaise jakkaraa
lypsäjän alta, kiulua kädestä
Lehmä on potkaissut tyhjää
Väärät numerot potkaisevat
jakarandatuolin miehen alta
Tunkinpitäjät välillä vaihtuvat
Onnenpotkuja on syytä varoa,
aivovauriot ovat yleisiä
Pipanoita voi noukkia turvallisesti
Hevosten rakkauspotkut
ovat vähentyneet turvakotien jälkeen
Nyrkki ja hella etääntyvät toisistaan
Vastarintaliike käyttää rintaliivejä,
vastapotkuliike potkuhousuja
Jalat ovat pakenemista varten
Jos potku osuu polveen,
kilo tipahtaa, jos persuksille,
kilometritehdas työllistää
Lentäessään kiekko
nauraa varmana korista
Kori liitää vastaan
rautaketjuhampainen suu ammollaan
Poika kilisee heittopaikalta toiselle,
talviturkki on heitetty järveen,
reppu talvikomeroon
Hupenemme kuin hyvä myyrävuosi katoon
Vanhan miehen vuode,
piintynyt hien ja ulon haju patjan syvyyksiin asti,
Herätyskellolle pöydällä riittää olla pelkkä kello
Sen ääni ja pajulinnun
rattoistavat huoneen hiljaisuuden
Mitkä olivat hänen koordinaattinsa,
olonsa ja tekemisensä tasan kahdeksanymmentä vuotta sitten?
Ehkä hän yrittää muistella juuri sitä
kuinka seisoi veräjäkivellä
katsellen karjan saapumista
kellokkaan perässä kujaa pitkin lypsylle
Jokainen on joltakin pois, lopulta itseltään
Ulkoistettu, ulostettu sisätilaan
Tämä on vanha tarina, eikä uutta ole vielä tullut
Koominen ja kyynel yhtenä pisteenä
lävähtävät, toden häivähdys,
ikuisen lyhyt pyyhkäisy,
riippusiltaolotila,
sen alla aallokko ärjyy
Varmaan menen tuonne,
ei, menen sittenkin tuonne
Huomaan etten kumpaankaan
Tai ehkä lopulta kumpaankin
Jaloilla on oma halunsa,
onkohan niillä jokin suunnitelma
Ehkä se on että ei kannata suunnitella
Poikkeilla sinne tänne
Ilmanaikojaan
Periodit ovat liukkaita,
päättyvät karkeisiin jarrutuspintoihin
Sepeli-ihottuma on tuskin arpeutunut,
kun alkaa uusi kiihdytys
Kaikki hallitukset ovat lamahallituksia
Pilkkovat lamaa appeeksi kanojen kaukaloon,
petkeleellä, jonka terä on hiottu
siivuttamaan numeroita kuin lauantaimakkaraa;
päällepäin samanlaisia, paksuus vaihtelee,
menestyvä kana osaa erottaa jyvät akanoista
Menestyvä kana löytää porsaan reiät
Reiän tukkiminen on vaarallista, kaasu ei löydä ulos
Säästöporsas räjähtää vasaraniskuista
Kolikot kerätään lattialta, viedään karkkikauppaan
Kananpaska on liukasta
Myöhemmin siitä voi tehdä sepeliä
Siitä voi tehdä jarrutuspinnnan liukumäen alle
Elämä oli ummullaan,
ei ollut suunnitelmia tulevista
Mikä tapahtui
tapahtui kuten käpyjen tippuminen puusta
Metsästä nousi sumua sateen jälkeen,
alaniityllä ilman viilentyessä illalla
Kenekään ei ollut tarkoitus lähteä mihinkään,
sitten vain lähdettiin;
ei se ollut kenenkään syy
Alussa on pieni oppilas,
jolle äiti aamulla sanoo, että olehan sitten kiltisti siellä koulussa.
Ja lapsi lupaa ja ihan oikeasti niin ajattelee ja enimmäkseen onkin.
Lopussa on pitkä ja finninaamainen hujoppi,
jolla on vähän orpo olo.
Siksi se sanoo päättötodistus kourassa:
paska homma, mutta tulipahan tehtyä.
(Se on vastaus kansainväliseen kyselyyn
että oliko koulussa kivaa.)
Siinä välissä tapahtuu kaikki se
filosofinen, hallinnollinen, taloudellinen, pedagoginen,
psykologinen, didaktinen, sosiaalinen, persoonallinen.
Kaikki se mikä yleensä voi tapahtua.
Tai jää tapahtumatta.
On koulukaverit,
joiden kanssa on kiva touhuta. Enimmäkseen.
Mutta jotkut ovat niin kummallisia.
Ne supattavat ja juonittelevat ja syrjivät. Joskus.
Oppilas suuttuu ja haukkuu ja käyttää nyrkkiä.
Tunnilla opettaja kysyy, että kuuletko sinä.
Miksi sinä et tee tehtävääsi?
On opettaja. Ihan kiva. Enimmäkseen.
Mutta joskus se on lähtenyt liikkeelle
väärä jalka edellä. Kun sen murrosikäinen
on tullut yöllä kotiin humalassa.
(Silloin on ilmassa vittuja ja perkeleitä
enemmän kuin koulun järjestyssäännöt sallivat)
Tai se on riidellyt kasvatusperiaatteista
lastensa isän kanssa.
Silloin se ei muista hiljaa kahden kesken nätisti
kysyä vain, että mikä sinulla lapsirukka nyt oikein on.
Vaan väsyneellä äänellä. Ja jatkaa:
kun tämäkään asia ei suju.
Ja oppilas tuntee kuinka kasvot kiristyvät
ja jokin siinä ymmärtää että on kysymys
asioiden sujumisesta eikä hänestä.
Mieli kovettuu ja jostain syvältä nousee ajatus,
että antaapa olla.
Isommilla pojilla silmät soikeina
vielä kello kymmenen aivoissa kirnuaa
yöllinen pelihelvetti.
Muuri johon kaikki muu data törmää.
(Aiemmin julkaisematonta vanhaa tekstiä)
Puron yli on
helppo hypätä hymysuin
puolelle, jossa kulku helpompaa
Olen iloisten vesien laulu silloinkin,
kun lumi ei piittaa vuodenajoista,
aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas
Puro levenee, loikkaaminen vaikeutuu
on päätettävä kumpaako rantaa kulkea
Kalliot, tiheiköt, sivupurot haastavat
Olen vakavien ponnistuskivien laulu,
lumi ei piittaa vuodenajoista,
aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas
Virtaus kiihtyy, kaltevuus kasvaa,
rannan vaihto jo mahdotonta,
kai niiden vedet samaan mereen
Olen uskaliaan kulkemisen laulu,
lumi ei piittaa vuodenajoista,
aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas
