Aihearkisto: runot

Takki nurin, onni oikein?

 

 

Suuret Suut lausuvat suuria sanoja isänmaasta

äidinkielestä, värisilmäisten alkukodista ja muuta ylevää

 

Ne ilmentävät aikaa, joka valikoi Suut, aikakaudet

lyövät toistensa korvat kuuroiksi

 

Jos sidot itsesi aikaan, tuletko katkeraksi

kun elämä jatkuu ja alkaa toinen aika

 

ja nuttu on niin tiukassa, että täytyy kaventua

puristua kasaan ja tottua

 

tai kääntää nurin, vaikka ihoa repeytyy mukana?

 

Vuoroin rakastat kohtaloasi mitään katumatta

vuoroin kierrät huonojen päätösten kehää

 

Ajat itseäsi kuin vaihtoarvotonta autoa   Romuksi

 

Menehtyvän ja Menestyvän ero joskus

yksi kirjain, joskus pilkun paikka:

 

Armoa ei, hirteen   vai    Armoa, ei hirteen?

 

 

 

 


Erämaassa

 

 

Jukka Tarkiaisen tekemä elokuva liittyen Juha Hurmeen ohjaamaan esitykseen Samuli Paulaharjun kirjasta ”Tunturien yöpuolta”. (Elokuussa 2018).

Pihtsusjoen yli kahlaamisesta minulle syntyi runo, josta tehtiin myöhemmin laulu: https://sanapasanen.com/2018/11/03/5358/

Elokuvan lopussa on lisäksi yksi runoni.

 

 

 

 


Iho ja nahka

 

 

Kuinka monen sadasta pitää olla hauras

että yhteisö ei sairastu vahvuuteensa

 

että vahvat eivät toisiaan noki henkihieveriin?

 

Iho kasvaa nahkaksi, tuntemukset heikentyvät

kun aatteen ihanteesta

 

tulee teloittajan huppu, jonka silmäaukoista

hehkuvat kekäleet ja

 

hirttolavamateriaalit siirtyvät nopeasti

varastosta puusepälle

 

Kuinka monen sadasta pitää tunnustaa haurautensa

että yhteisössä säilyy palanen paljasta ihoa

 

että vahvat eivät toisiaan noki hengiltä?

 

 

 

 

 

 


Vaikutelmia

 

 

Taas kaikki kauniit muistot

koristeiden kanssa samaan romukoppaan vuodeksi

Maa on niin kaunis, kovin petollinen vain:

ohut lumikerros jään päällä odottaa luita murtumaan

 

Parempi siis maata, antaa kaiken virrata, ajatella hetki hetkeä

jolloin pimennysverho laskeutuu, muuttua osaksi

olevaisuuden virtausta kohti toisenlaista

loppulauluksi, huminaksi

 

                          olemiseen, olemattomuuteen

 

joka virtaa       sängyllä, kun on vetänyt      pimennysverhon     ylös

kuunnella      loppulaulut      loppiaisen      laulun loput

 

 

 

 

 


Tammikuuta

 

 

Askeleeni kaappikellon lailla

raksaa, nastat iljanteessa

Alamäessä vesi syrjii soraa

laskee jäistä latu-uraa sujuvasti

 

Tien pintaa renkaat hivuttaa

musta pikisumu lasissa

Puoli kuuta kurkkii pilven välistä:

mitä …piip…ja tammikuu!

 

 

 


Uusi vuosi?

 

 

Uusi vuosi on pessimistin kultakaivos ja optimistin hopeavuori

Epäoleellinen yhtä vetovoimaista kuin ennenkin

Vuosi yhtä mysteeri lopussa kuin alussa

Hevot juoksevat, vaunut keikkuvat, joukkoistettujen tunteiden

peukalot nousevat ja laskevat, värivalojen

keinoviljelmät yötä päivää päällä

 

Uusi vuosi, numeroilla tehty keinotekoinen ajan rajaus

Sisälläsi kulkee toinen aika, ei noudata samaa kalenteria

 

 

 

 

 

 


Risupakettia odotellessa

 

 

Sinun oletetaan reagoivan tietyllä tavalla

Sen eteen on nähty paljon vaivaa

Tämä on yhteinen rahapeliautomaatti

(tai leikki, jos niin haluat)

Kieltäytyminen tuo huonoa karmaa

 

Sinulla on aavistus, joka vetää puoleensa

Niin hento, että katoaa vilkkujen välkkeisiin

Olet jo pari kertaa pysähtynyt päästäksesi siitä perille

Tiedustelijatontut ovat huomanneet

käyttäytymisesi muutoksen

 

Algoritmi viimeistelee raporttia Päämajaan:

risuja tiedossa

 

 

 

 


Valoja, vesi Uppoamista

 

 

Jokaisen taakse jäävän etapin varteen

                 jää palamaan kynttilä Ilman sadesuojaa

Valon kokonaismäärä on suuri

                 etappia kohden vähän

 

                  Uudet syttyvät yhä huonommin

silmä tottuu yhä hämärämpään

 

                          meistä tulee olmeja

kalkittuihin hautoihin, joissa salaojitus

on tukossa

 

Pessimismini on epävakaata laatua

                sillä on moni-ilmansuuntainen häiriö

Olen huomannut se vakautuu, kun ottaa

                upotuskasteen uutisvirrassa

 

 

 

 


Hajavaloilla

 

 

 

Niinä päivinä kun tapahtui, tietoisuutesi

etujoukot haalivat avaruuden hajavaloa keilaansa

                 tähdistä, pilviin heijastuvista nuotioista

                 lammasten ja lasten silmistä

 

sinulta kysyttiin haluaako nautia egosi

                 jääkentän murskena vai nestenä

onko toiveita mausteista?

 

Sopersit vain että minttu

 

Tummat juonteet kastuivat

Muodostuivat uomiksi, joissa vesi alkoi liikkua

Tunsitko haikeutta?, jääkiekkokaukalosi

veden vallassa Laidat joita vasten

taklasit selkään ja päähän, kaatuivat

 

Entä tuo joukko katsomossa, harhansa vahvistamia

                 sinun harhasi vahvistajia, jääegosi fanittajia?

Tuotit heille pettymyksen vetistelemällä kaukalon sulaksi

Jouduit vihan kohteeksi: olit ollut heidän puolestaan

                 se joka taklaa ja murskaa ja onnistuu

Solvaukset täyttivät kaukalon

                 olisit hukkunut, elleivät laidat olisi kaatuneet

 

Sairauskertomukseesi oli kirjoitettu:

sanoi poistuvansa valvetilaan, aikoi liittyä

                  lammaspaimeniin, tallikuoroon jälkilaulajaksi

Puhui taivaallisen hajavalon juhlasta Potee

                  todennäköisesti päätaklauksen

                                 jälkioireina harhaisuutta

 

 

 

 

 


Valta kuutamolla

 

 

Kuu on voimissaan, ei suostu

peittymään edessään purjehtiviin pillviin

Hapertaa ne läpinäkyviksi, laajentaa

kehänsä niihin, valon suurvalta

 

Sillä on siirtokunta maassa:

uuden lumen kentät

Epäluotettavia liittolaisia

Nykyään

 

 

(Nimim. “runolyytikko” kirjoittaa: Runossa voi nähdä viittauksia paitsi säähän ja kuunkiertoon, niin myös ajankohtaisiin poliittiseen tilanteeseen ja ilmastoteemaan:-).

 

 

 


Adventtiaasi

 

 

Hevonen kulkee kun käsketään

                    sinne minne käsketään

Aasin kanssa on tultava juttuun

 

Hevosella ratsastaa kuka vaan

                    aasilla on asiaa

                                sinne

                                                        tänne

                                        sun

Sen kanssa ei auta jeesustella

 

Adventtiaasi ja jeesustelematon Jeesus

                 siinä oiva pari

oli kylmä taikka vari

                niin Hoosianna soi!

 

*

 

Montako luukkua pitää sulkea

               että näkee sen josta näkee

montako avata että löytää sen

               jota ei voi avata?

 

 

 

 

 


Tulin, unohdin

 

 

 

Bussissa kaikilla on sama suunta

ristiriidat siistissä järjestyksessä

Perillä etsitään eri suuntia, hillitön meteli

 

Sinulla on oikeus menettää luottamus minuun

Jos niin käy, niin silloin vain minä luotan minuun

Jos kumpikaan ei, se on liian vähän yhdelle ihmiselle:

ei uskalla enää kyseenalaistaa itseään, joutuu helposti harhaan

 

Oikeastaan minun piti sanoa metsästä jotain viisasta

Tulin metsään ja unohdin

Ehkä se oli juuri sitä

 

 

 


Saarto

 

 

 

Hänen oli niin tiheä ja syvä

Kukaan ei voinut haastaa sen ylivoimaa

metsälön sisällä, metsästäkin erillään:

isoa rakennusta saartaen, yksi ihminen sisällä

Saarrettu saareen, joka saaressa

 

Aluetta vartioi kuusi, nähtävyys kokonsa puolesta

ja että muuttunut näöltään vastenmieliseksi

viimeisimmän puolen vuosisatansa aikana

Sen paksut vaakasuorat ja kaljut oksat

haastavat kaikki kuuseen liitetyt kauneuskäsitykset:

muuttanut muotonsa unohduksen kestäväksi

Kuin kaikki elämäänsä kyllästyneet alueen henget

olisivat päätyneet siihen asumaan

Vartioimaan kukin oksaansa mustasukkaisesti

 

Kukaan ei voinut mennä kysymään

mitä kuuluu, tuntuuko mikään

Kaikki ne asukkaan päässä liikkuneet ajatukset

löysivät helposti piilon talon monista sopukoista

Osa kuusen liepeiltä     Se ei houkutelleet

kiipeämään latvaan, joka kasvoi enää sivuilleen

Oliko paikan salaisuus ylhäällä, viimeisissä vuosikasvuissa

vai syvällä juuristossa, ylisukupolvisessa

tuulten ankkuroijassa, myrskyjen uhmaajassa?

 

 

 


Palvelupainikkeita

 

 

Matkustan bussissa halki

aamuhämäräisen maaseudun

Kattopaneelissa on neljä painiketta:

laidoilla valot, toinen jopa toimii

(Voin siis kirjoittaa)

Keltainen on stop:

että riittää nyt tällä erää

Sitten punainen service (pikapalvelua, oletan):

jos olisi kesä ja helle tilaisin

jäitä viskillä

Nyt on paikallaan

kuuma toti rommilla

 

 

 

 


Koti

 

 

 

Olen asunut monessa rakennuksessa

               harvaa niistä sanonut kodiksi

Viima on kulkenut huoneen lävitse

               minun lävitseni huoneessa

jonka aika on pysähtynyt pöytään iskettyyn

              leipäveitseen      Vaimentunut värinä

paksussa pölykerroksessa

 

Joskus luulin löytäneeni kodin

              oli ovia tulla ja mennä

Ilma liikkui puutarha kukki

              aurinkoa

Uskalsin

purkaa matkalaukkuni

Eikö olisi pitänyt?

 

                         Nyt koti on sydämessäni:

                         aina sellainen kuin tarvitsen

                         aina siellä missä minäkin

 

Viite: https://seijariittar.com/2017/11/husdrommar-olja/

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Monena mies eläissään

 

 

Tulin raskaaksi etten lentäisi

                tuulenpuuskien mukana

 

Tulin notkeaksi että pääsisin pahasta,

                umpikujien pienistä halkeamista

 

Vanhenin että voisin muistella,

muuttua suolapatsaaksi niille,

joita makean maistelu hiukoo

 

                                Tulin moneksi että moneus

                                voisi kokea yhteyttä,

                                yksin ilman yksinäisyyttä

 

 

 

 


Kaikki päivät epäpyhien pyhäinpäiviä

 

 

 

Kukaan, mikään puu tai ihminen

valitse paikkaa syntyä, juurtua takertua

                  kaikella juuriensa voimalla

pysyäkseen pystyssä, saadakseen ravintonsa

 

                  Kovan kallion liu’ottaminen vaatii

                  paljon hiusjuuria myöten

 

Kukaan valitse tuulia, hyväileviä, runtelevia

lumen suojaa, tykkylumen ankaraa lastia,

auringon lämpöä, helteen paahdetta

 

                  Otat ne vastaan

                  kuin uuden päivän Kunnes

 

aamu, jolloin kaikki on hiljaista:

Elämän Synnyttäjän syli

 

 

 

 


Taksonomiat

 

 

Oletko mustikkatyyppiä vai

puolukkatyyppiä, tuoretta

vai kuivaa kangasmetsää?

Tunsin kerran miehen joka väitti

olevansa mansikkapaikkatyyppiä

 

Onko elämä I ihminen I luonto I sarakkeita?

Lajia kesättalventöröttäjä, sukua riesajuurinen

Alatölöviön heimoa ekaluokalla

Musta vai valkoinen? Varsin harmaa!

Harvoin kai vain jokotai

On paitsi täällä niin myös tuolla

Sukeltaa viivojen ali, ryntää linjojen läpi

Hyppää sukupolvien yli

Elävänä vaikka piilevänä

 

 

 

 

 


Lokakuun blues

 

 

 

Tilhet tyhjensivät              pihapihlajan           eilen

Tänään putosivat               sen viimeiset lehdet

Maan nahka        ilman iho          mielen kalvo     verestää

ranta ruosteessa       rännin roiske         rikkoo hiljaisuuden

 

                           Sateen jälkeen sumu

                          kun hämärtyy     ilta hyhmäisen lokakuun

                          piirrän kuvaa        ikkunaan

 

Sinä siellä       josta ei pääse pois         Nyt

minulla        ei pääsyä           sinne

ja ihomme muuttuu       nahkaksi

nahka kallion rosoiksi

repien verille         arpia

 

                          Sateen jälkeen sumu          Silmissäni

                          kun hämärtyy ilta         Lokakuun

                          Piirrän kuvaa       ikkunaan       Piirrän kuvaa ikkunaan

                          Piirrän       ikkunaan                         Kuvaa ikkunaan

 

 

 

 

 

 


Sometusta

 

 

1.

Sataa räntää

En ota siitä kuvaa

annan rännän sataa rauhassa

En pistä siitä kuvaa someen

Voin kuitenkin kertoa: räntä sataa maahan

en ota minäjaräntäkuvaa kun katson ikkunasta

kuinka täällä sataa räntää

Voin kuitenkin kertoa että katseeni on

 

2.

Olen löytänyt oman uhriutumisidentiteettini

minulle on myönnetty viattomuussertfikaatti

ryhmässä jolla on keskinäistä somesympatiaa

Kattilani porisee ihan mukavasti