Aihearkisto: runot

Kiveä kiven päällä

 

 

 

                              Ei maailmaa voi ymmärtää ihmislapsi,

                              joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä

 

maailma jäärien koontona

 

Mikä elo onnellinen

                 maan ja taivaan

 

rajaseudulla

 

missä turkinpippuri kasvaa

Rauhanlähde pulppuaa

verta ja tulta

                          Siell’ on hieno hietakehto

                          sinnepä lapseni saatan

 

 

 

 

 


Ikitie

 

 

 

Taakse jäänyttä mutkaista

polkua on helppo oikoa

 

jälkiviisaasti edessä olevaa

kuljetaan kuten se menee

 

Näkyjen näkijät oikovat mutkassa

kuka vasemmalta kuka oikealta

 

                             onko siten löytyvä polku sama

                             onko sillä väliä pitäisikö tietää

                              tuleeko muita polun syntymisen verran

                              menehtyykö oikoja löytämättä sitäkään jolta oikaisi?

 

Olet linkki jälkeen jääneen

edessä olevan välissä

Niiden tässäjanyt kätellä toisiaan

 

 

 

 

 

 


Syyskävelyllä

 

 

 

Pidän kaupungista

jonka läpi voi kävellä puolessa tunnissa

ja sen jälkeen maaseutu

 

Pidän kahvilasta

jossa voi valita mieluisan istumapaikan:

katsella maisemaa ulkona, ihmisiä sisällä

 

On kiehtovaa kävellä repussa runokirjoja

ja viiniä kun sataa ja tuulee      tietäen

olevansa kohta sisällä

 

 

 

 

 

 

 

 


Sanojen silta

 

 

 

Tutkia jokainen sana jota aikoo käyttää

on sillan tukipalkki veden alle

Poistaa sanoista laho ehkä estää kulkijan

jalkaa luiskahtamasta siltalankkujen väliin

Tee kaikki tämä ja varaudu tähän:

joku pujottautuu kaiteiden välistä veteen

Hukkuu ja nostaa syytteen sinua vastaan

 

 

 

 


Syksyn kahdet kasvot

 

 

 

Valoisan kangasmetsän tunnelma:

                     iloiset värit, tyyni lämpö

Jatkan polkua notkon varjoon, kalseat kädet

                     työntyvät paidan alle

Maisema muuttuu kuin auringonpimennyksessä

 

Nousen vielä rinteen, vastassa iltavalon vuoksi

Odotan kunnes hahmot alkavat menettää

rajojaan, liudentua varjoihinsa:

valon luode

 

Syksyn kahdet kasvot katsovat läheltä

                     toisiaan silmiin

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Eranto

 

 

 

Käsky on täytetty, lisäännytty maa

täyteen, meri ja ilma täynnä ihmisestä

 

Pelto on kylvetty, metsä pellottu

taivas varjelkoon, suojelkoon suojelijaa

 

                 erämaan viimeisiä länttejä!

 

Väki asuu kerroksittain

kippurassa elävät lisääntyvät kuolevat

 

                 geeniensä moninaisuudessa lämmittelevät

                 hiilinuotiolla kolmesti kieltävät tummuvat jäätiköt

 

                                    lajien moninaisuuden

 

Tekojen karttapohjoinen,

sanojen magneettinen napa

 

                 eranto

 

                 silta kuilun yli hapertuu

                 uutta käskyä odotellessa?

 

 

 

 

 


Maailman menoa

 

 

 

Paketin ympärille               kiedotaan naru sol

mitaan että pysyy              kasassa   solmitaan

umpisolmuun ett               isi vaikea  aukaista

 

Kaikkien  pakettie               n     umpi   solmut

on solmittu yhtei                sön umpisolmuun

että olisi   mahdo               t onta       aukaista

 

aleksanteripienet ratsastavat aaseilla

voiveitsiään heilutellen       Monet itkevät,

toiset nauravat, monet itkevät ja nauravat

Useimmat eivät tiedä

itkeäkö vai nauraa

 

Aleksanteri ratsastaa, Aleksanteri oksentaa,

tuokaa astiaa!

 

 

 

 


Mielentilan ristiaallokkoa huoltamon pihalla

 

 

 

En kirjoittaisi tätä

ellen haluaisi vähätellä      haikeuttani

kun kurjet parveilevat,

aamun valo yhä vinompaa

 

Siis tapaus Rotkonen piste fi

 

Pikkubussin oven      hän aukaisee,

tarjoaa jalkaa askelmalle,

bussi heilahtaa ja sitten takaisin,

kun jalka tapaa asfaltin

 

Hiukan sataa

Kankein jaloin astelee hän aamukahville,

vatsan vaakasuora alasivu, lyhyempi kateetti

suorakulmaisessa kolmiossa

Sateensuojan siinä saisi lyhyt ihminen

 

Näen, kauempana kurjet laskeutuvat,

aamusammakolle kai

 

 

 

 


Murhahaara

 

 

 

Kulkija ei kysy enää mitä kello,

sen kulku on liian nopea hänelle,

ollut jo vuosia, kulkee vain

tuvalle, joka saanut nimensä

kolmen ihmisen lopusta ennenaikojaan

 

                              konnasta konna versoo ja konna

                              on myös konnan poika

 

Tulee palaneen metsän vuoksi

tehdyltä tieltä, nokisavotan ajoväylältä,

tien vieressä Pirunkirkoksi nimetty rumankaunis

maan uumenista pursuillut kivikko,

yllättävä kuin rupinen multaperuna kakun koristeena

 

Perillä Tunturien yöpuolen dramatisointi:

miten viestinviejän kytkeytyminen

kolonisaatioon synnyttää

ristiriitoja alkuasukkaiden kanssa

Toistuva ja synkkä on tuo tarina

 

Lapinrajalla lantalainen ja saamelainen

vedenjakaja-alueella: kuka menee Jäämereen,

kuka Pohjanlahteen, ryssä ainakin Vienanmereen

Pappi ja pakana toisilleen savuverhon takana

taajovat kukin suuntaansa,

kuten silloin niin nytkin

 

Tuvalla mikään kummittele

Historian vääryydet muuttuvat hyviksi tarinoiksi

tuntojen kolkutukset ottavat muotoja mielen syvyyksistä

 

Vihan ja pimeyden muistijälkiä

ihminen on jättänyt reiteilleen

kiveliön monipiirteiseen luontoon,

sen taiga, sen virrat, suot, tunturit ja kivikot

ansaitsevat parempaa

 

Tätä kaikkea liikkuu kulkijan mielessä,

omia jälkiä jättäessään,

oman kellonsa jätättäessä

 

 

 

 


Jotain syötävä

 

 

Sanon en piittaa rajoista

en tiedä piittaanko,

en tunne riittävästi piitatakseni

 

Lävistän sanavartaaseen jotain ilmiöriistaa,

rasva sulaa nuotiota vauhdittamaan,

 

kypsyttelen ravinnoksi nuotiolla, jota sade uhkaa

 

Käristyykö pilalle, jääkö raa’aksi,

makuja on monia, sanon:

valmista vain itsellesi

 

Ruokavieraat harvinaisia,

nuotioita kovin harvassa

 

 

 


Hyvän elämän rastit

 

 

 

Ihmiset lahoavat niille jalansijoille

joille ovat kerran juurtuneet

Eivät käy tervehtimässä toisiaan,

muistelemassa vanhoja hyviä aikoja

Hyviä siksi, että ennen käytiin

muistelemassa vanhoja hyviä aikoja

 

                    haastelemassa iloisina

                    elämän murheellisista tosiasioista,

                    tarkistamassa rastien määrää

                    hyvän elämän listassa

 

Niin huonot kääntyvät päällimmäisiksi

Sitten kun joku kaatuu, harmitellaan

että olisi pitänyt

 

käydä hakemassa pois

kauan sitten lainattu leipäkone

ettei jää kuolinpesään

riidan aiheeksi

 

 

 


Niin täysi ja tyyni ja hukassa

 

 

Elän ajan saumassa,

jossa tihentyvä hämäryys ja

valojen häikäisyt haittaavat näköä

 

                 Ehkä ne ovat yhtä ja samaa,

                 ehkä aika on saumaa,

                 vasen ja oikea jalka eri laatalla

 

Imen tietoa kuin sieni vettä,

kysyn mitä tieto on ja ymmärrykseni

lisääntyy, kysyn

 

                mitä ymmärrykseni on,

                missä sillä on mitään käyttöä

               Olen täysi ja tyyni lampi,

 

                ihmettelen miten lätäköt jaksavat

                roiskia ympäriinsä,

                rapaa enemmän kuin vettä

 

Ehkä asetukseni ovat hukassa

salasana tukassa,

jonka tuuli vei

 

 

 

 


Vaikenija

 

 

 

Kysyt miksi olen mykkä

Jos haluat vastauksen, tule kanssani vaikenemaan

En osaa sitä mille ei ole sanoja, kirjaimistoa,

minkä kielioppi on kirjoitettu tuuleen

 

Sanat joilla siihen viitataan

ovat menehtyneet ajan valtateillä,

kuivuneet rattaiden voiteluun,

epämukavuus on niiden lausumisen mauste

 

                            Kun puhun, puhun typeryyksiä

 

Jos haluat vastauksen tule kanssani sinne

missä kurjet lensivät kerran

Kuuntelemaan ilman sanoja,

kurkien jälkeensä jättämiä

 

 

 

 


Kuulen tulkintoja tuulesta

 

 

 

Puut ja pensaat

tulkitsevat tuulen

kukin tavallaan

 

Tunnistan sitä kuin

lintujen laulua

 

Marja-astia täyttyy

verkalleen

 

 

 

 

 

 


Joskus jotakin?

 

 

 

Millekään missään milloinkaan

antautumatta, innostumatta,

sisärakenteet tasarakeisia,

hillityt värisävyt, lattia notkumaton,

katto ei vuoda, ikkunoista vedä

 

ihan sama mitä ulkona, mitään väliä

niin kauan kuin pysyy ulkona,

on päättänyt olla siitä ulkona

 

niin pitkään että jotakin joskus

 

 

 


Ota tai jäätä

 

 

 

Syytän hernefarmaria herneestä nenässäni, patjan alla

ja ohranviljelijää vihneestä kurkussasi, maltaasta silmässäsi,

en näe ottaa niitä pois, kun tukki tukkii

                  Sanon itselleni itsestäni ota tai jäätä,

                                   esitän arvoituksen: hyväntoivonniemi

ja pahantahdonlahti kilpailvat suosiosta, kumpi voitti?

 

Vihjeeksi voin kertoa, että jääkarhun alla murenee,

joko olet pohtinut sopivat mausteet muhennokseen,

                   jonka voi valmistaa aivoistasi, kun robotit

                                    (vai puuttuuko vielä jokin jeesklikkaus?)

 

Jos hirttää halutaan, niin aina löytyy sen verran

asian- ja oksantynkää, että siihen köyden pystyy kietomaan

                   kuten että palkat nousevat, mutta hyvinvointi ei,

                                    onko tätä tarpeen tietää vai parempi reagoida

tietämättä mihin, siinäpähän saavat

                                    valtiovalta ja muut asianosaiset

 

tyytyväisyys kansallishyveenä, pettämätön

                   on     haudan     nostalgia

 

 

 

 

 


Hillalupaus

 

 

 

Jätin tyypin nilkkarenkaisen

pihaan vahtimaan

kesäkurpitsani kasvamista

Itse suolle suunnistin

tsiikaan miltä näyttää hillalupaus

 

Oho!, aapa täynnä suppaa,

ajantajuni lie hämärtynyt

myötä öiden kovin valoisten

Kukintoja vasta luulin löytäväni

 

Riemumielin pihaan palailin

Nilkkarenkaista ei missään,

rengas palasina ketjun päässä,

etuhampaan jäljet kurpitsani jämässä

 

 

 

 

 


Kaikki kuten pitää, ei lähes mikään?

 

 

 

Siinä se keskellä polkua

                 tillottaa silmiin

kuin luomisen alkuviattomuus

valmiina leimautumaan minuun tai

kehen tahansa melkein päälleastujaan

 

Ei kuulu emon hätäsignaaleja,

tragedian kulkua voi vain arvailla,

 

siirrän sivummalle, armollisempaa

                 kai tallata hengiltä

jätän luonnon huomaan

kohtalona kissa tai ihmepelastus?

 

Silmänurkka vuotaa,

luonto siinä huokaa, kysyy:

kaikki kuten pitää

vai ei lähes mikään?

 


Kesättalvet sama pää

 

 

 

Jos juhannuksena on hellettä,

tyhmyys kondensoituu kallonpohjaan,

saa omaiset ajattelemaan:

olisipa satanut räntää

 

Ihmisen aivo tai mikä se nyt onkaan,

on sillä tavalla rakentunut

Moni säilyy heikoille jäille asti hengissä

 

 

 


Kuin unessa

 

 

 

Instituution byrokraatti virkansa puolesta

penäsi kulkulupaa, tunnusta, koodia,

tunsi minut kyllä

Eivät nyt sattuneet mukaan, sattuivat

unohtumaan jonnekin hyrsylänmutkaan

(Sellaista tapahtuu tässä iässä, sanoi gerontologi)

 

Lähdin siitä sitten kävelemään

kuin unessa,

arvelin oikopoluksi päätielle

Tällä kertaa olikin

 

Päätiesi on tylsää kävellä,

sydänmaasi syksyllä joskus synkkää