Aihearkisto: runot

Nieluja

 

 

 

Vuorenrinnettä valuvat

ahdistuseroosion massat

esteettä mielen mustaan nieluun:

kukkahattukyynikkopölvästit

materian tuhlarit hengen kääpiöt

turhuuteen turvaajat kulttuurikeikarit

 

Katson peiliin, olenko saanut

sen mitä ansaitsen, ei perkele!

Olen vain oman elämäni sankariluuseri,

diktaattori vailla vertaa, tyhjäkäyntipumppu,

sydän vailla verta

 

Ei minusta ole hiilinielun täytteeksi,

liian kevytkenkäinen

 

 


Uni ja kirja

 

 

 

Korvaan puuttuvan tuolinjalan

maailmankirjallisuudella

En saa unta, luen kunnes elimistö pitkästyy

 

Minun tuntemattomuuteni kumoaa

sinun tunnettavuuden,

olemme ajassa näkymättömät, liikumme

 

missä vain milloin vain,

unen ja valveen,

alahyllyn ja ylähyllyn välillä

 

 

 

 

 


Veljekset

 

 

 

Panssarinyrkin takalieska

Hanneksen haavoille poltti ja vei

Kukaan saksaa osannut edes ohjeiden verran,

telaketjujen edessä kiire niin kova

 

Mihin katosit Paavo, tykistökeskityksessä?

Täysosuman saitko osaksesi

vai idän likajunan?

 

Ei luun ei tiedon sirua koskaan,

mutta äitisi uskoi ja toivoi:

et kuollut kuolleeksi julistukseen

 

Ette korsusta ulos ehtineet,

kun itä liikahti länteen

Kevyt mies olit Eino, kun leiriltä palasit

 

Tarkka oli Migin kookoomies,

luotisuihku korvalehtesi lävisti, isä,

juhannusaaton kunniaksi kai

 

Siinä veljessarjan sotaa

kesäkuussa nelkytneljä,

puolesta kansan ja puolesta maan

 

IMG_20181204_133415

(Kuva veljessarjasta Kolkunjoessa elokuussa 1939. Vas. isäni Vilho, keskellä Hannes. Oik. poikien isä Toivo, vieressään Eino. Paavo ei ole kuvassa)

 

 

 


Päästä!

 

 

 

Sinä olet sinä eikä se koristu

kultakehyksillä

Ei tarvitse

 

Voitko käsittää, tuossa on käsi,

kädessä vaskooli, ajan norot

sitä huuhtovat, sinä vatkaat

 

Tulitko tänne rikastumaan?

Jos hippuja löytyy, ota ilolla

hyppysiin, päästä menemään

 

Niiden aika on pitempi kuin sinun

 

 

 


Varjo

 

 

 

Varjo paljastaa:

jotakin on, on muutakin,

pimeys, valo

 

Valo näyttää sauman,

tunnustaa erillisyyden,

toiseuden kosketuksen rajalla

 

Pimeys ei tunnista, ei tunnusta

Vääntää toistensa ulottumattomiin

kaiken mikä ei yhtä ja samaa

 

 

 


Moniloräppi

 

 

 

Olen enemmän kuin yksilö

tai kaksilo, olen monilo,

monen roolin ihminen,

olen seurallinen erakko:

puhun paljon itsekseni,

seuran tuppisuu

Hyvä kuuntelija siis

 

Olen mehtäsykologi

ja ambulanssifilosofi,

kaupungissa maalaistollo,

maalla kirjanoppinut

Olen rauhansovittelija,

sijoitan myös aseisiin,

hyödyn hyviin tarkoituksiin

 

Lentomatkailen ja meditoin,

olen hyvä kuluttaja,

talousrattaan pyörittäjä

 

On ilo olla monilo,

enemmän kuin yksilö,

seurallinen erakko,

vaitelias seuralainen,

mehtäsykologi-maalaistollo,

ambulanssifilosofi,

kirjanoppinut

 

Jalanjälkeni kai suuri,

minkä jaloillensa voi

Dinosauruksellakin

sama vika aikoinaan

Ei enää mikään ongelma

 

 

 

 


Rakkaus ja sen varjo

 

 

 

Mitä se sitten onkaan

jota rakkaudeksi kutsutaan

silloin kun se tulee, livahtaa varjona

ylisukupolvinen haamu samalla ovenavauksella

 

(Sille on helppo nauraa päivisin,

mutta niiden välissä ovat yöt)

 

Rakkautta, mitä se sitten onkaan,

seuraa haamu, löytää altistetun maaperän,

imee sisällön siltä mitä rakkaudeksi kutsutaan,

asettuu taloksi sen kuoriin ja asioi sen passilla

 

(Kukin voi seuloa itseään,

mutta toisen varjo kätkee salaisuuksia)

 

 

 


Isänpäivänä

 

 

 

Voiko olla isä

olemalla mies, mies olemalla isä

Miten voi elää olemista ja tekemistä

suhteessa, joka on veden ja maan

suhde rantaviivaan, josta on helppo

käydä kalassa ja metsällä

Vesillä ja metsässä

 

Ennen isät tekivät, kaikki oli kesken,

isät yhtä kesken, tuliko valmista maailmasta?

Keskenolemisen ja valmiintekemisen

kilpajuoksua, tietäisi vain mihin

 

Voiko olla kuin metsän puu:

oleminen sorminkosketeltavaa kuin kaarna,

tekeminen vuodenajan mukaista

Halaaminen sallittu

 

 

 

 

 

 


Kynsisakset

 

 

 

Hän sanoo olevansa kala verkossa,

ei halua pyristellä

 

Kysy tietääkö kenen,

onko silmäkoko miellyttävä,

 

että aikooko olla rauhassa,

kun airon kolke kuuluu,

 

tietääkö onko verkonkokijalla

armeliaan nuijan sertifikaatio,

joutuuko haukkomaan henkensä,

haluaako pataan vai savustusuuniin

 

Että muistaako keväisiä

volttejaan vedenpintaan

 

Ai että ei halua

 

Sano sille jos kuitenkin,

sukeltaisin napsimaan

lankoja kynsisaksilla,

niillä Fiskarsin

oranssipäillä

 

 

 

 

 

 


Eksistenssihorjuntaa

Jussi Ojuvan (mm. http://www.vaylanpyorre.com/mainiota-runonlaulantaa-

takarajan-karajanilta-sodankylasta/) tekemä sävellys, sovitus ja laulu runooni

eksistenssihorjuntaa

 

 

 

 


Eräänlainen requim

 

 

 

Järjen valo ja tunteen palo ihmistä viettelevät,

myös ristiriita ja sopusointu

 

Vastakohtia ei tarvitse täydentää

 

Yksi nostaa puuhun, toinen kaataa tuleen,

joku autiolle vuorelle, joku muurahaiseksi,

metsän mustaan aukkoon vastavalolampuksi

 

Valopäässä on paljon fotoneja

 

Kyllähän minäkin pajupillipiiparina

tai hautaholvinhoitajana, hiljaisten maassa

on paljon asuinsijoja, petaamattomia vuoteita

 

Hiekkakäytäviä voi haravoida nyt talvisin,

kynttilöiden valot ovat synkemmässä

 

Minuuden naamio kasvoilla voi tallata valmista polkua

Olla näkemätön silminnäkijä, kun tulvavedet tekevät siitä puron

 

 

 

 


Syyshopeaa

 

 

 

Mustan ja hopean väräjävä raja,

siivekkäiden autioksi jättämä vesi

 

Rannan riisutut puut

kääntävät silmänsä sisäänpäin,

eivät halua katsoa kuvaansa

 

Hopeiset eväkkäät syvyyksissä,

hiljaiselossaan?     Ei!

 

Siellä remuisat on kemut,

siellä häitä vietetään

 

 

 

 


Lähelle välitöntä

 

 

 

Ei meillä ole oikeutta täällä

ulvoa kuten sudella

Lähimmäksi välitöntä pääset yksin ääneti

Sanoitta,

kun niiden kaltereista jäljellä vain varjo

sinun ja metsän välissä

 

Sanat kuin kaarnat kelon juurella,

koinsyömä takki, ripustimesta tipahtanut

Siihen unohtuneet

 

 

 

 

 

 


Pohjanmaasta

 

 

Suorat linjat ovat Pohjanmaata varten,

siellä suora ei voi taipua horisonttiin,

ihminen kävelee ilmaan ja laiva ui pilviin

Siellä oppikirjassa ei lue että avaruus kaareutuu,

että suora palaa lähtökohtaansa

Sellaista siellä on turha mennä väittämään,

sillä suora on suora ja ympyrä on ympyrä

ja muu on ympäripyöreätä höpinää

 

 


Kiertolaisuudesta

 

 

 

Johtuuko siitä mitä tulet tekemään,

että se mitä ei vielä ole, huojuu

Tai siitä mitä olet ollut aikoja sitten

Ilman huojuntaa entinen jatkuu,

sitä ei voi taivuttaa, se ei voi sopeutua

 

Onko kivi kivi, ehkä hiekkaa, pala kalliota

kysyykö mineraaleista, heittäjästään?

Ihmetteleekö sana kirjaimiaan, lause sanojaan,

puhujaansa, kirjoittajaa?

 

Aineen ja hengen yhteenliittymä,

atomien ja alkeishiukkasten kiertolaistuote,

joka tietää hajoavansa, kun tuuli käy,

on häivähdys salaisuutta

 

Tuijotat tunnin kellon viisareita

Miten hitaasti tunti alkaa,

viimeiset minuutit nopeita

 

 

 

 


Täsmällisyydestä

 

 

 

Miten sanoilla voi vangita

ilmiöitä, joista ei ole sanoja

Ensin on epäsuoria vaikutelmia

Sitten sana ja kohde ovat pelottavan yhtä,

vaikutelma häviää

täsmällisyyden vaatimukseen,

täsmällisyyden harhaan,

lakikirjaan, lakiasiaintoimistoon,

selittelijöiden ja tulkitsijoiden

miekkailunäytöksiin

 

 

 


Rajoja

 

 

 

Kaksi on rajaa,

joiden ylitystä et voi valita,

siinä välissä monta valinnaista

 

Kenelle sinä, kuka sinulle, on merenpohja,

Alpit, piikkilanka ja rikottu lasi muurinharjalla

Mistä on tehty raja sisälläsi, jonka yli vain sinä voit päästä?

 

 

 


Kohtaaminen tien laidassa

 

Musta karvamato tien laidassa aloitti päättäväisesti ylityksen. Huusin sille että mitä

järkee on mennä toiselle puolelle, samanlaista pöheikköä siellä on, turhaa

riskin ottamista koko touhu, näinä lajikadon aikoina pitäisi ajatella lajiaan,

vaikka itsestään ei välittäisikään.

 

Ei vilkaissutkaan, paineli mittaavin askelin kohtisuoraan yli. Polkaisin pyörän liikkeelle,

se huusi jälkeeni jotain järjestä ja suohon suksimisesta. Mistä tiesikään matkani syyn,

mutta kulkuvälineiden tuntemuksessa oli pahoja puutteita.

 

 

 

 

 


Askelmerkit

 

 

 

Elämä on helppo juttu

opettaa kenelle tahansa:

tuosta viivasuoraan tuonne

ja kulman takaa jyrkästi oikealle

(jos oomerkki miellyttää)

tai vasemmalle (jos veemerkki)

 

Vastaantulevien kanssa

heitetään femmavitoset,

illalla mennään nukkumaan

ja aamulla herätään,

sillä tavalla päivät muuttuvat

vuosiksi, vuosikymmeniksi

eikä ahdistuksen hiki

haise ilon puserossa

 

Ja mitäpä siitä enempää,

kun kaikki, kaikki

 

 

 


Kaikkea sitä kysytään

 

 

Kuten että olenko ollut

onnellinen siitä, että olen ollut

 

Koska olen ollut, en voi tietää

millaista olisi ollut,

jos en olisi ollut

 

Ja jos en olisi ollut, en voisi tietää

millaista olisi ollut olla olemassa

 

Sanon siis olen

En vain tiedä onko se vastaus

vai aikamuoto ennen seuraavaa