Kyllä minä suren, en sure onnettomuuttasi

siksi että joku piiskatykillä katuja lakaissut, nuoria miehiä

tarpeettomilla sotaretkillä näännyttänyt,

kompleksikimppu kruunautti salissasi itsensä keisariksi

En minä sure kohtaloasi siksi, että palo tuhosi

pyhimyksiksi julistettujen jäänteitä

Pyhempiä olivat tammipuut, rakenteesi raaka-aineet,

ylistivät metsinä paremmin Luojaansa, metsinä joissa

ihminen voi kasata mielensä jäännöksiä

Kirjoitettu on: Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä,

itsesi siellä kruunasit, ihminen

Suren taitavan käsityön kohtaloa enemmän kuin

niiden monien merkitysten, joita sinuun on liitetty

Työtä jonka tekijät keikkuivat korkeuksissa kyseenalaisin varustein

tienatakseen niukan toimeentulon perheelleen, nyt raharikas

havahtuu: rahalla voi tehdä muutakin kuin rahaa,

voi saada nimensä lahjoittajien muistolaattaan

Notre Dame, et ole minun valtiattareni,

ehkä minä olen moukka, meillä ei ole keskinäisiä

tunnesuhteita      Esi-isäni elivät esihistoriaa,

aloittelivat rautakautta, kun sinua jo rakennettiin

Euroopan historia ja kulttuuri tiivistyvät sinussa,

sekin rapistuu hyvää vauhtia,  on remontin tarpeessa

Palaa jos ei kestä kuumaa

Reunojen vellova liike kohti keskiötä

Joku sanoo elämä kantaa, minä se en ole

En ole Minäolen, olenko Eikukaan?

Keskiössä läikkyy värien toisiinsa murtuva skaala,

raivoisa häränsilmä, lempeä häränsilmä

Vuosien suolat sulavat vedeksi

Mistä on hohde, häränsilmän loiste,

prosessista itsestään, ulkopuolisesta lähteestä,

omien silmieni sopukoista, minun pitäisi jotakin,

ne istuvat pöydillä, päivystävät metsässä

valon edessä, pelotellakseen Eiketään

Hömiäinen siellä jyvälaudalla, saisko esittää muutaman kysymyksen

Miltä tuntuu kuulua uutena jäsenenä ryhmään erittäin uhanalainen?

Että ei tittelit eikä diagnoosit kiinnosta, no niinhän se, mitäpä niistä

Millaiset satonäkymät ovat naavapelloillasi, tuleeko ötökkää?

Aivan, siis pellot vähissä Sanotaanhan sitä, että ei kasva

parta pahaisille eikä naava keskekenkasvuisille puille

Entä pesäpaikat, joko on kolo katseltu?

Niin niin, kukapa sitä nyt aukon ainoaan pökkelöön

petojen näkyville ilman suojametsää

Mitäs tykkäisit, jos nostaisin kaadetun tikankoloisen

pöllin kuusen kylkeen, kelpaisiko?

Joo onhan se oma kaivama aina parempi Mutta jos ei muuta

Nappasi vielä siemenen ja suuntasi isoimman kuusen suojiin,

virtaviivaisena, kaikkiin vuodenaikoihin sopiva

tyylikäs puku päällään, sissimuonansa pariin

Ei urputtanut minulle luonnonvarojen kuluttamisesta,

vaikka hänellä jos kenellä     aihetta olisi ollutkin

Ehkä tapaamme loppusyksyn pakkasilla

Yössä juoksee domestikoitu eläin,

eksynyt, en nouse etsimään

Kuinka syvällä sen geeneissä on

mahdollisuus selviytyä luonnossa

Olen epäempaattinen, sovinisti, mitä muuta,

enkä osaa surra itseäni edes hengiltä

Glitterini ajalehtivat sateen

ja tuulen mukana kohti merta

Paniikki iskee rantakadun varjoissa,

välissä meri, jonka takaa tulimme

Silmieni sini tummui, haalistui, jos jotain jäljellä,

älä kerro minulle, en halua kuulla

Se mitä on,

on kovin sekavasti ja paljoa

Haaveiletko elämästä järjestyksessä:

robotti voi noutaa mitä haluat pelkän koodin perusteella,

                      silmälaseista jotka suodattavat näkemäsi

säröttömäksi, toisin kuin avoimet silmät

Värillisten lasien, mekaanisen tarkkuuden vaihtoehto

piilossa asioiden takana

Kuin runollinen likiarvo

Oi tuuli, olet muuttunut,

olet usein kovin tyytymätön äänekkäästi,

äkkipikainen ja vaativa

Nakkelet niskojasi, latuni täyteen roskia

En tiedä mitä tehdä sinun kanssasi,

kun hiot kostean lumen lasinliukkaaksi:

mummot muksahtelevat, vaarit vaappuvat

Leppyisitkö muutaman puun kaadosta

vai tilaisinko ajan ilmastoterapeutille?

Olla valpas, huomiovaihde päällä

varma olo, selkeä, yksinkertainen:

tietää vastaukset ennen kuin kysytään

Talot ovat kantikkaita, kadut pitkiä suoria

Aitoja on, ne eivät rönötä, mutta

valo on epäsystävällistä

Ottaa kynä käteen, jokin kaihertaa

Piilossa oleva arvoitus, kivi

joka sulautuu varjoihin

melkein     näkymättömiin     Epäilys

Ottivat minusta koepalan, pistivät putkeen

Eivät löytäneet sielua

Hyvä niin, ties mitä olisivat siitä värkänneet

Algoritmiantiristus tulee, oletko valmis!

Kysyivät mitä mieltä olen

Vastasin että löysittekö mielen

Jos ette, en voi olla mitään mieltä,

jos löysitte, niin siinähän sitten seisoo

Vielä utelivät kuka minä mielestäni olen

Vastasin että miten niin minä

Jos minää ei ole, olen kuka tahansa tai en kukaan

Ehkä olen sinä joka kysyy kuka minä

Kyynel ei erottunut veripisarasta lumessa,

suli metallinkirskuvaksi virkamerkkien

ja hylsyjen aallokoksi, jossa pursi pieni

                              mustassa kydössä törmäyspintojen merellä

Iskeymistä irronneet molekyylit

harsona, nokihehkuinen naamio,

häpeäpellon kyntäjän hengityssuoja

Siperiaa ulkona ja siperiaa sisällä

oli kerättävä sirpaleita, jatkettava eteen päin

Paluulippuja ei ollut myynnissä

Lapsenlapsi ihmettelee

tuuheita kulmakarvojani

Ehdottaa että leikkaisi

Vedän niitä alaspäin, sanon sälekaihtimiksi:

siinä määrin kuin maailma näkyy

epäselvästi, siinä on

toivon mahdollisuutta

                            *

Vanha valittaa että heinäsirkat

ovat kuolleet sukupuuttoon

Että kaikki pyyt on ammuttu,

kaikki kymmenen eikä sitä yhtäkään ole

Niin kaikenlaista ovat korvat jo kuulleet,

että tipahtaneet

Terävät päät

etsivät yhteistä alustaa,

jolle laskea kärkensä tuijottamaan toisiaan

tarkoituksena osoittaa olevansa terävin

Terävintä on tyhjä tila, lähes näkymätön sauma

niiden välissä, ylittää merkityksellään

kaiken sen mikä näkyy

kuten tila erottaa puun metsästä

ja puut jakavat tilan moneksi

Kärkien keskellä pyöreän torin kaltainen tila,

nousee täynnä näkymätöntä energiaa

Kuten sadan vuoden ikäinen puu,

vielä siemen karikkeen alla

Runonlaulajat ovat sulkeneet suunsa

meissä

uskomme älyyn,

ylistämme Sokeaa Sattumaa meitä ennen

Otimme sitä käsipuolesta,

talutamme kuin sokea sokeaa?:

korva selkään, kolmas käsi sitä rapsuttamaan,

koneita päähän, pää koneeseen,

pois pensaasta Tiedonpuuhun

Haluamme sen Jumalaksi

kävelemään vetten päällä, laulamaan myrskyssä,

kun pursi pieni

Pidän jään reunasta kiinni

niin kauan kuin jaksan

(kuuma jää polttaa näppejä);

Vielä kynä pysyy kädessä

ja luulen omakseni sitä mikä päässäni liikkuu

(rekisteristä ei löydy merkintää pään vaihtamisesta)

kunnes kyborgit alkavat arpoa kirjaimia sanoiksi

ja kaltaiseni korvataan niillä,

jotka voivat valita mitä haluavat,

kun eivät voi tietää mitä haluavat

Uskoit vaikuttavasi,

sait aikaan monenlaista, harvoin sitä mitä tarkoitit

Kirjoitit näppäimistöllä, josta merkit puuttuivat

Melkein jo opit paikat, kun ne muuttuivat

Kirjoitus jatkui, merkitys hukassa, et voinut lopettaa

Korttitaloja nousee kuten ennenkin,

kierrän ne kaukaa, hengitän varovasti:

jokaisella on oikeus kokea omansa romahdus

Kysyn itseltäni onko aika lopettaa ,

sillä tavalla hyväksyä Ison Pyörän mielettömyys,

tunnustaa että ei käsitä,

ottaa etäisyyttä, tulla pienemmäksi,

mahtua omien korviensa väliin

Jos vielä jostakin

löytäisi puolen hehtaarin metsikön

Emme koskaan palanneet tapahtumiin,

emme siihen mitä ei tapahtunut;

ajattelit sen olevan yhtä turhaa

kuin muisteluihin perustuva luokkakokous,

korostamassa sitä mitä ei nyt ole

Kuin peläten että puhuminen

yrittäisi väittää jotakin kuljetusta reitistä

tai määritellä suunnan jatkumisen,

polulla joka mutkan takana

ei ole vielä päättänyt

mihin päin

Juurien rihmasto ravinteiden ja myrkkyjen maailmassa,

puun elämä on puun ja kuoren välissä

Lehdet, neulaset haukkaavat hiiltä, puhaltavat happea

Rungossa oksantynkää lumikuormien jäljiltä,

entinen silokylki potee tikankolotusta, runko muhkuroilla

Pahkataiteilija on katsonut jo sillä silmällä

Latvan johtosilmu, asemansa menettänyt

taivaantavoittelijoiden joukossa Enemmän lahoaa,

taata tasapää kasvaa alaspäin

Profiili iltavalossa taipuu

katsojan silmissä

hirviöstä enkeliin

Mieleni ei halua kirveeksi,

jos joskus jotakin oksatonta liekin halkaissut,

ei veitseksi, jos jotakin höttöä leikannut,

ei nuijaksi onttoja puita kolistelemaan

Mieluummin puhallus silmillesi,

niin että raottuvat,

hipaisu poskellesi, että pääsi kääntyisi, hiukan

kutitus jalkapohjiisi, että liikahtaisivat lähteäkseen

Mennäänkö,

minne halusitkaan?

Levoton tavoittelee harmoniaa, huomaa sen tylsäksi

Ei huomaa salaovea sen taakse,

ei tiedä mitä menettää   vai menettääkö mitään

Tekee elämästään helvetin koelaboratorion

*

Jos aiot kulkea polkua pitkin, älä oio

Jos haluat kulkea jonnekin, oio sitten,

jos tiedät missä suunnassa se jokin on

Te jaksoitte juoksuhaudassa, pommisuojassa,

eiköhän se joku yö mene sängyn allakin

Ilmavalvonnassa ei päätä huimannut,

jos nyt, niin eikun lattialle vaan

Säästätte siten pitkän pennin, ette arvaakaan

kuinka arvokkaita olette,

edistätte miljoonien syntyä,

ne matkaavat puolestanne

Paratiisisaarille, ettehän enää itse jaksaisikaan

Suuri kiitos siitä teille!

Terveisin Osakkeen Omistajat

p.s.

Eihän

Sitä

Pappaa

Enää

Ruokakaan

Innosta

samat

Kivi, kulmikaskin, kohoaa pehmein piirtein,

kuusi ottaa alaoksillaan tukea maasta;

kuin epäröisi tasapainoaan

lumen sokaisemana

Vaarojen tykyt, tykkyjen vaarat puusydämille,

oksan paukahdus, sydämen tykytys

vyöryn vaara, liukuva paasi

kalkitun hautaholvin lukoksi

Lumen lumo, mielen lumelääke:

mitä muuta voi kuin rauhoittua

Tehdä havaintoja varjoista,

liikkuvien valojen myötä

Jos olisi vain lunta, lunta ei olisi,

tämä olisi olomuoto, nimeämätön tila

Jos muuta, sen merkitys alisteinen lumelle