(viite: http://suoturve.net/runoneva/haaste-6/ )

Maan tomu ja avaruuspöly kutittavat nenääni, miten voin

olla aivastamatta, vaikka se korviasi ärsyttää

Suositteletko minulle leikkauksia: pala sieltä, toinen täältä, pätkä historiaani,

lobotomiaa sielun ja matelijanaivojen välille, matelijanmielen ja aivolohkon sillalle

Että olisin paremmin, sopisin paremmin, kaikki olisi paremmin

Jalkani tuntuvat raskailta, aivoni sumuisilta, kylän vesijohto on tehty

lyijystä, louhittu terveyden kustannuksella, olisi loukkaus moittia,

olen osallinen tästäkin ehtoollisesta,  siitä huolimatta

en voi olla aivastamatta, haluan aivastella reippaasti

Valta ei kiinnosta, olenko vastuunpakoilija

Ihmisillä on sellainen käsitys (tämä on lainsuojaton yleistys)

ja kuva Jumalasta kuin he ansaitsevat, millä tavalla ovat olemassa

Olla

Tässä

Nyt

Ei ole helppoa

Mieleni, olet minussa kovin levoton, pitäisikö sinun kokeilla jotakuta toista

Jos vaikka huomaisit: minussa on puolensa, luultavasti ei ole

terveellistä kävellä siksi että se on terveellistä

Luultavasti se on sitä siksi, että hauskaa: kävellä peninkulma saappailla

ja toinen avojaloin, liotella jalkoja purossa ja kuivatella auringossa

Jatkaa matkaa, kun tanssiaskeleet onnistuvat

Turha on tietään väistellä     Väistämätöntä     Tulee mikä tulee,

kun on tullakseen

Peruna on istutettava, syö kuka syö, jämät kompostiin

ja astiat tiskiin!     Kukin tiskaa vuorollaan

Jäkkärä päkkärä jääräpää,

närvänää lärvit närästää,

rätvänä vähät välittää,

ärräpäitään rätistää

Lääte jaksaa läähättää

Jos juhannusyönä kävelee yhdeksän ristiriidan tienristeykseen,

poimii yhdeksän rikkaruohoa tyynyn alle,

niin näkee unessa kenen kanssa ei ainakaan

kannata kasvimaata perustaa

Jos kävelee kaikkien yhdeksän puun ohi yhdeksässä ex-metsässä,

kiertää yhdeksän kiveä ja istuu jokaisella yhdeksän sekuntia,

suutelee yhdeksän veden silmät ja pudottaa jokaiseen sormuksen,

niin aamulla ei muista kenen kanssa

Olet tervetullut vaeltajan turva,

sanot tuulelle:  so, so, otetaanpa hieman rauhallisemmin,

pistät itsesi likoon latvoinesi, juurinesi

Ylistetty olet tuuli,

pidät piikittäjät matalalla;

kiitos niille, linnut saavat ruokansa,

lentävät kaikissa tuulissa,

tekevät pesänsä suojametsään

Kuuntelin kun tuuli puhui

monilla murteilla kovaa kieltä

Se puhui liikkuvaa vettä, kivikkoon murtuvaa lainetta,

ropisi pisaraa, helisi ikkunaruutua, jankkasi tuvannurkkaa,

joikasi savuhormiaa, suhisi heinää ja tunturikoivua

Kaiken läpi kuului kuikka

Sillä on yksi kieli ja murre, peloton

Kesä laskee valoverhon avaruuden

syvyyden eteen, vakuuttaa

kaikki on tässä: lehtipuiden kukkeus,

niittyjen vehreys, aukioiden yötön valo

Pilvet lähellä, yhtä kuvastuksensa kanssa,

tyynessä vedessä

Kirjosieppo dominoi puiden välistä ilmatilaa

Sillä on monta rautarouvaa pesätulilla

Kuusenkerkät ovat jääneet hiirenkorvien vauhdista

Männylle on ihan sama mikä vuodenaika

Vaikka äitien ylistyspäivä

Joku kärsäkäs on kiinnostunut minusta

Suosiota ei pidä vähätellä

Rastaat aloittavat offensiivin harakkaa vastaan,

äänimaisema räjähtää

Olen piilottanut siemeniä peltoon

Pihlajan oksalta joku otus harrastaa

benji-hyppyä kasvojeni ohi, hihkuu mennessään

Koivulla ja minulla pituuskasvu on päättynyt,

kumpikin kaljuuntuu, latva lahoaa

Siepon valvovan silmän alla

perhonen lepattelee aukean yli

Jos Jumala suo

Vedän osuuteni tässä olemisessa,

en syö ketään, en tule syödyksi

Raatokärpänen piipahtaa paljailla varpaillani

Että se poistuu, on toivorikas tapahtuma

Jos yrittäisin sanoittaa olotilani,

valehtelisin väistämättä

Niin kauan kuin varjo on

seuralaiseni valossa,

asiat ovat hyvin, sitten kun ei,

vielä paremmin

Että hyvin, riittäisi minulle oikein hyvin

Voisinko liikahtaa

niin, että katsoisin hellästi

Etsin pakenevaa lunta, sen suunta oli pohjoiseen,

pakenijan olomuototappiot virtasivat vastaan

Pakenin maata, joka irvisti ruosteisin hampain,

vesilammikon piirittämää, ammoin hylättyä kalustoa,

kaikkea mikä kerran kukoisti katalogeissa

Niiden haalistuneet värit riekaleina liehuivat peltoaukeiden tuulissa,

enkä tunnistanut sitä maata, jota ne edustivat

Onnittelet pyöreistä vuosista

Pyöreistä, jotka kyljet pulleina

räppäsivät kalenterin sivut ylinopeudella

Mutta entä niistä kulmikkaista? Hitaista ja laihoista,

Ne jotka törröttävät kuin laihan lehmän luut nahan alta,

nälkävuoden jäljiltä? Enemmän niitä oli kuin seitsemän

Onnittelet siitä että täytin

Täytinkö kaikki nuo vuodet ja millä?

Täyttivätkö kaikki nuo vuodet minut ja millä?

Täytinkö, täytyinkö silloin enemmän kun olin vähemmän?

Ehkä täytyin pehmusteilla ja muutuin lepotuoliksi

Tai kivillä, joista sai kipakat löylyt

Tuhlasin aikaa, josta on turha tuhertaa

Omenoita jäi syömättä ja viiniä juomatta

Vuodet ja minä, kaikilla täytteillä,

olemme tulleet toimeen

Joskus hyvin, joskus huonosti

Joskus hyvin huonosti

Kasaan roskat talveni routaisimpaan kohtaan,

ota luuppisi ja fokusoi aurinkosi niihin

kunnes savu nousee

vaappuen korkeaan päivään,

roudan viimeiset sähinät tulen alla

Ruohon hidas viherrys,

maan päänahka kutiaa

Sinä kihelmöit minussa

Hyvä ihminen, voit luottaa minuun:

en aiheuta järkytyksiä, en sydämentykytyksiä

Minun suuret ajatukseni

eivät niin suuria etteikö joku suurempia,

pienet eivät niin pieniä

etteikö joku niitä pienisi

Havaintojeni originellius on

aivotoiminnan häiriötä, olettaen

että maailma on normaali,

mitä sen on ehdottomasti oltava

eivätkä tunteeni jaksa koluta

edes normaalin mitään äärilaitaa

En ole merkityttänyt mahdollisia totuuksiani

kaupparekisteriin, en lain huutanut

tai lohkonut niitä omistukseeni

Hyvä ihminen, sulkeudun suosioosi!

Valkolakit ovat juhlineet komeroiden hyllyillä

viisikymmentä vuotta, juhlineet pintansa kirroosinkeltaisiksi

Aloittivat sen maailman hulluna vuonna, yhtenä niistä monista:

mustien kingi murhattiin Memphisissä, My Laissa napalmia niskaan

telaketjut tankkasivat Prahan katuja, nuoriso mellakoi Pariisissa

aatteen paloa siellä ja alhaista mieltä täällä

Viisikymmentä vuotta, mikä ajan hitunen,

täynnä päivien kvanttihiukkasia ja miten se näkyy

naamasta, riippumatta peiliin katsomisen paikasta!

Mitä minä sille vastaan, kun se sitä kuitenkin kysyy:

Kadunko?    Kaikkea     Enkä mitään

Tunnustan, olen syyllistynyt elämään    Ja elämättömyyteen

Erityisesti kaikkeen siltä väliltä

Tuulee, koska puut heiluvat. Saunan lauteilla koivun oksista tulee kuumaa,

ulkona koivun huojunta viilentää ilmaa, pöllyttää hiekkaa silmiin.

Puiden latvat piirtelevät taivaalle eläimiä. Jos eivät ole tyytyväisiä tuloksiinsa,

pyyhkivät pois ja piirtävät uusiksi. Latvat maalaavat valoisia kumpuja,

joilla villavat lampaat laiduntavat.

Taivaanrannalla on tarha, johon puunlatvat ohjailevat karjan.

Siellä Jumala pitää niiden kanssa kokousta, jossa päätetään jatketaanko

poutaa vai tehdäänkö sadetta. Silloin eläimet menevät katoksen suojiin

ja me päästään tekemään lammikoista puroja alamäkeen.