Runoilen suomupanssaripäällä

ihon toiseutta tuntematta:

Mikä ilo viiltää lihaan vihaanpukeutuneita!

Vedän analyysiaggregaattia pitkin hakkuuaukeita

pinta huurteessa, sydän sulaa kultaa: kylvän jyvät maahan

keitän akanoista epäitsekkäästi aamupuuron

Nostan kissan häntää, kissaa hännästä pöydälle

Kaikki alkavat puhua koirasta kuin eivät

olisi hiiristä koskaan kuulleetkaan

Tunnen varjon viileyden, sen pidentymisen

Askeleet hidastuvat kuin suuntaa epäröiden

Mitään rakennettua en halua pääni yläpuolelle

Niistä tiedä mitä irrallaan

keskeneräisyyttään           rappeutuneisuuttaan

valmiina tipahtamaan päähän

Sateen, valon ja varjon esteet

tarkoitustaan vastaan kääntyneet

Krakovan makkara

                     innostui kasviksista

Aloitti krysanteemista, jatkoi pensaskrassilla

popsi Meksikon kaktuksen, sen nesteen joi, vatsa soi

                     rumpuna soi ja soijaa söi

                      Brasiliassa

paljon paloi sademetsää

                       soijan tähden

Mies kuopassa, Heimonsa viimeinen

Lehden sivulla vaanii syntymävuosien tihentyvä haavi:

pidättelen hengitystä, tunnen jo matkojen etäisyydet

eikä horisontti suostu pakenemaan edellä kuten ennen

Savut takana, niiden alkupisteeseen jäänyt tuhka

ja puun kyljessä toukkien polkuja

                              karisevan kaarnan alla

                                                 kuulen tuulen

pysähtyvän petäjän latvaan

                            kuin pesäänsä laskeutuen

                                                valon kelmeys mukanaan

puolivilliintynyt kissa hakeutuu tuvan nurkille

empimään sisään pyrkimistä:

                            kivikin jo hikoilee

Mainitsinko siivuttamistasi juustoviipaleista:

ne ovat oikein onnistuneita

                   Turha imarrella, olen kallio, jolla kehut eivät kasva

                   onko sinulla mielipidettä uudesta silkkitiestä?

Maailma tapahtuu niin kuin tapahtuu

pitelen mielipiteitäsi kuin sadetta

                   Jos pitäisi valita luonto tai ihminen…

                   kukaan sinulle mitään tyrkytä, puolustuksessasi on reikä

Sinun silokalliossasi sitäkään rosoa paitsi

päällekäymisesi: aina yhtä totaalista

                    Täytyyhän sinun nyt…minun mitään täydy…

liputuspäiväkin lähestyy…kuka tämän taas aloitti…

                    juustostahan minä vain

Pyrin pitämään

                pään ja jalat

                tasatahdissa

Jos jalat toimivat

                paremmin kuin pää

olen ennen pitkää tuntemattomassa paikassa

Jos pää toimii paremmin kuin jalat, turhaudun

Lyön päätä seinään antaakseni jaloille tasoitusta

Otsassa kuhmu, nilkka turvoksissa       Tasatahtiin

Lintu sanoi: siipesi näyttävät kovin mitättömiltä

Mato virnisteli: milloin palaat luoksemme

odotamme innolla yhteistä ryömintää

Puu huomautti: pyörit koko ajan paikasta toiseen

Oletko hukannut juuresi, hervoton?

Ripustin riippumattoni

puihin, joilla on tukevat juuret

Neuvoin linnulle matopaikan

Silmäripsien välistä, riippumatossa lojuen seuraan

taliaisen huoltolentoja: niiden tiheys vaihtelee viiden ja

kolmenkymmenen rahisettoman hengitykseni välillä

Omenapuun suunnalta hätäsignaaleja, nakutusta:

tuomaroin siniäisen hyväksi, häädän tikan tiehensä

Punarinta kupsehtii juhannusruusussa

herättelemässä sen nuppuja, pommiinnukkuneita

Onko siitä tullut masennusruusu?

Siilit viettävät poikashiljaisuutta, piikkien on vahvistuttava

kestämään harakoiden hyökkäyksiä

Hyttyset häätävät minut julmasta idyllistä sisälle

En halua uhrautua niiden lisääntymisen hyväksi

en lintujen ravinnon hyväksi

Tällä pistokadulla uusi piki haisee

                        yli varisevien pihlajankukkien

Työkone piippaa, tela jyrää mustaa pintaa

Kadun varrella kolme taloa eikä

                        minulla ole autoa, pojanpojilla tilaa skuuttailla

Öljy on halpaa, hallitus elvyttää, suosittaa maltillista vierailua

Vanhaan, vaaleaan asfalttiin ovat

                        isot pojat polttaneet kumia

Kuviot näyttävät aseemiselta kirjoitukselta

En voi valita miten suhtaudun sattumuksiini

Valitsen kaikin voimin ei-sattumuksia

Olen kala, älä kysy minulta mitä vesi on, en tiedä

En katso itseäni silmiin, näen vain ulos

                                       olet ulospäin niin puhdas ja aatteellinen

                                       koska sisältä ahdas ja puutteellinen

                                       olet niin mainiota mieltä milloin mistäkin

                                       että kohoat saippuakuplana tuuleen

Syyllinen on aurinko, joka jää pilveen

                tai ei jää ja paahtaa hengiltä     Ja sortava

vihervassarikapitalistihallitus      Ja huominen

              joka ei koskaan tule       Ja siksi

mikään ei ole koskaan toisin     Eikä

huominen koskaan tule

En valinnut katkeruutta, se valitsi minut

Nainen sanoi: silmäsi näyttävät unenselittäjän silmiltä. Ja kun haukottelet,

on kuin uuninluukku aukeaisi. Kerran epähuomiossa ylikävelin miehen.

Hän joutui turvautumaan ensiapuasemaan. Sain sakkoja, mutta tuomari

vähensi korvauksesta uhrin omavastuuosuuden. Hänen mielestään kulkuni

oli niin äänekästä (sanoiko hän että kuin rytmiryhmä?), että oli kohtalon

halveksuntaa olla ottamatta sitä huomioon. Siitä lähtien olen hidastellut,

että ihmiset ehtivät alta pois. Kompassin avulla on helpompi kävellä suoraan.

Pidän suunnan aina sinne minne pohjoisneula osoittaa. Aiemmin se oli

pohjoisluoteeseen. Nyt se on pohjoiseen Magneettinen pohjoisnapa

yrittää hämätä minua liikkumalla itään. Voi olla että löydän itseni vielä

Siperiasta. Ennen kuin olen perillä. Haluan nähdä minne neula osoittaa,

kun se on pohjoisnavalla. Nainen kysyi lähtiessäni: mitäs sitten teet,

jos se osoitta sinua. Silloin kävelen takaperin.

(satunnaissanageneraattorista http://dea.fi/tools/kt_rnd.html napattujen sanojen rytmiryhmä, unienselitys, uuninluukku, pohjoisluoteinen, omavastuuosuus avulla tehty proosaruno)

Mies sanoi menen Selkämerelle kalaan

Nainen epäili kovin tuulista joudut vielä meren vatsaan

Mies lupasi en mene Merenkurkkuun asti, en voi

siis päätyä Vatsamereen

Parempi niin, aatteleppas jos joutuisit Perämereen:

ulostuisit Kemissä rantaremmin nuotioon     Ripulipaskana

Viiden jälkeen pelkkää ajatuksenvirtaa

vai oliko seassa horrosta ja unta?

Miksi hernekerttu oli hiljaa ja kirjosieppo ei?

Tajunta on syvänteessä viipyvä ankerias

virran mukana kauas merelle kulkeutuva

Virta ei sitä tajua, tajuaako taju tajuavansa?

Muistojen bulevardin nostalgia

virtaa Minneapoliksen veren jälkeen

yleykkösen aamussa

Sitä mukaa kun rullaan pimennysverhoa auki, valo virtaa

Virta ei voi vain olla, sen on virrattava

Töyhtöhyyppä törmäilee         Vaaleassa Talossa

(ehkä rinnakkaistodellisuuttaan!!!)

rukousaamiaisella salaattilautanen koostuu

punertavista hiuksista             Veitset ja haarukat tärisevät

Alkujuomalasissa käsidesiä

Isäntä katsoo seuruetta tavalla, joka kertoo:

tätä maljaa ei oteta teiltä pois

Kun tulen vanhaksi, eikä edes Aninkaistenkadun liikenne

                     häiritse korviani, ostan kaupungista kesämökin

Hiihdän sinne talvella, kun niillä on hiihtoloma

                     ja kaikin puolin maltillisempaa

Kierrän kaikki museot           Kaukaa

                     mutta tutustun jokaiseen patsastettuun suurmieheen

Adolf Ivar Arwidssonista (miksi sinut on laitettu nurkkaan, häpeämään?)

                     V. Westerholmiin (otsaryppysi ovat kovin korkealla)

Tuuraan kun joku haluaa matkustaa kokoukseen

                     tutustumaan alansa uusiin virtauksiin

Iltayöllä maassa maaten kakofoniaa, häikäiseviä kiiloja

                       sammuvia ja syttyviä valoja kivimuureissa

Ilmasta käsin kierteissumu, jossa pisteet liikkuvat supistuvassa kehässä

                       ytimeen, sulavat kuin vasikkaa varten annettu sormus kultaliemeen

Voyager I:n kamerassa sininen piste, nollapilkkukaksitoista pikseliä

                       valloitettuja, tuhottuja Jerikon muureja, elävineen Montako

kertaa vielä, kerro oi Sininen Piste 0,12

                       riittääkö seitsemänkymmentä kertaa seitsemän!

Enkä enää välitä mikä kaupunki, maa tai maanosa

                       Mikä lampi, järvi tai meri                  Etäisyys

Minkä linnun, miten kävi? Ruumista ei näy

Muuttomatkasta väsyneenä

huomiokyky herpaantui?

Hämäsikö heijastus vai säikähtikö haukkaa kissaa Ihmistä

Hymyilevää Ihmistä?

Mistä untuva irtosi, millä kiinnittyi lasiin?

Verikö liimasi, mitä törmäys vaikutti

elämään tai pesintään?

Jos elämä ei loppunut

ei ole samaa kuin hunajan mielistelevä imelyys

(kuin joku kehuisi katteettomasti)

tai sokeripalan, jossa mausteena varastamisen sivumaku

siinä on syvästä mullasta ylösnousseen makeutta

(maamies muista miss’ onnesi on)

tynnyrin otsonipitoisen, happirikkaan veden huljutuksen makeutta

kun etuhampaat nakertavat sen liikkeelle

(lauletaan aariana mistä tahansa oopperasta

siemeniä vakoon kylväen)

1. Kärsivällistä touhua on siilien lemmenleikki

2. Olen vakava humoristi, sanoi kissa kun hiiren ilmaan nakkasi

3. Politiikan verbaliikka, käsiteproteesien huutokauppaa

4. Kuoli kesken pyttytuomion, haudattiin istualleen

5. Mikään tie minnekään vie, nosta vaan tossua toisen eteen

Niistä kaikista kohtaamisista ja ohituksista

puheista ja puhumattomuuksista, tuntemuksista

ja tunnottomuuksista, tapahtumien sirpaleista

joissa olen ollut osallisena ja osattomana

muodostuu se minkä miellän minäkseni?

Vai minänäkö olen niissä ollut?

Kaikki virtaa historiaan kuin joki pimeään luolaan

Ryöppyää ulos onkalosta toisella puolella

mukana jotakin tuttua, jotakin muuttunutta