Uskoit vaikuttavasi,

sait aikaan monenlaista, harvoin sitä mitä tarkoitit

Kirjoitit näppäimistöllä, josta merkit puuttuivat

Melkein jo opit paikat, kun ne muuttuivat

Kirjoitus jatkui, merkitys hukassa, et voinut lopettaa

Korttitaloja nousee kuten ennenkin,

kierrän ne kaukaa, hengitän varovasti:

jokaisella on oikeus kokea omansa romahdus

Kysyn itseltäni onko aika lopettaa ,

sillä tavalla hyväksyä Ison Pyörän mielettömyys,

tunnustaa että ei käsitä,

ottaa etäisyyttä, tulla pienemmäksi,

mahtua omien korviensa väliin

Jos vielä jostakin

löytäisi puolen hehtaarin metsikön

Emme koskaan palanneet tapahtumiin,

emme siihen mitä ei tapahtunut;

ajattelit sen olevan yhtä turhaa

kuin muisteluihin perustuva luokkakokous,

korostamassa sitä mitä ei nyt ole

Kuin peläten että puhuminen

yrittäisi väittää jotakin kuljetusta reitistä

tai määritellä suunnan jatkumisen,

polulla joka mutkan takana

ei ole vielä päättänyt

mihin päin

Juurien rihmasto ravinteiden ja myrkkyjen maailmassa,

puun elämä on puun ja kuoren välissä

Lehdet, neulaset haukkaavat hiiltä, puhaltavat happea

Rungossa oksantynkää lumikuormien jäljiltä,

entinen silokylki potee tikankolotusta, runko muhkuroilla

Pahkataiteilija on katsonut jo sillä silmällä

Latvan johtosilmu, asemansa menettänyt

taivaantavoittelijoiden joukossa Enemmän lahoaa,

taata tasapää kasvaa alaspäin

Profiili iltavalossa taipuu

katsojan silmissä

hirviöstä enkeliin

Mieleni ei halua kirveeksi,

jos joskus jotakin oksatonta liekin halkaissut,

ei veitseksi, jos jotakin höttöä leikannut,

ei nuijaksi onttoja puita kolistelemaan

Mieluummin puhallus silmillesi,

niin että raottuvat,

hipaisu poskellesi, että pääsi kääntyisi, hiukan

kutitus jalkapohjiisi, että liikahtaisivat lähteäkseen

Mennäänkö,

minne halusitkaan?

Levoton tavoittelee harmoniaa, huomaa sen tylsäksi

Ei huomaa salaovea sen taakse,

ei tiedä mitä menettää   vai menettääkö mitään

Tekee elämästään helvetin koelaboratorion

*

Jos aiot kulkea polkua pitkin, älä oio

Jos haluat kulkea jonnekin, oio sitten,

jos tiedät missä suunnassa se jokin on

Te jaksoitte juoksuhaudassa, pommisuojassa,

eiköhän se joku yö mene sängyn allakin

Ilmavalvonnassa ei päätä huimannut,

jos nyt, niin eikun lattialle vaan

Säästätte siten pitkän pennin, ette arvaakaan

kuinka arvokkaita olette,

edistätte miljoonien syntyä,

ne matkaavat puolestanne

Paratiisisaarille, ettehän enää itse jaksaisikaan

Suuri kiitos siitä teille!

Terveisin Osakkeen Omistajat

p.s.

Eihän

Sitä

Pappaa

Enää

Ruokakaan

Innosta

samat

Kivi, kulmikaskin, kohoaa pehmein piirtein,

kuusi ottaa alaoksillaan tukea maasta;

kuin epäröisi tasapainoaan

lumen sokaisemana

Vaarojen tykyt, tykkyjen vaarat puusydämille,

oksan paukahdus, sydämen tykytys

vyöryn vaara, liukuva paasi

kalkitun hautaholvin lukoksi

Lumen lumo, mielen lumelääke:

mitä muuta voi kuin rauhoittua

Tehdä havaintoja varjoista,

liikkuvien valojen myötä

Jos olisi vain lunta, lunta ei olisi,

tämä olisi olomuoto, nimeämätön tila

Jos muuta, sen merkitys alisteinen lumelle

Reviirisi rikottu tiellä, hakkuulla ja koneella

Kilpailija kiiltää, on kova, äänekäs

Naaraita ei missään,

vaikka otit männynneulasia,

hakomispuussa dopingia

tuplatupla-annoksen höökihormonia,

jotta jaksat taistella

Metsäpirstaleella jossain muualla

morsian on valmiina, ei kuule sulhoa,

ei kuulu homenokkaa

Nokan voimapanos

etsii kilpailijan heikkoa kohtaa

Turhaan, se vain väistelee ja näpsii,

ei ota vastaan haastetta

Koppelo luovuttaa, vetäytyy luostariinsa

Metson kilpailija julistetaan voittajaksi, räpsimillään kuvilla:

Tulkaa kaikki katsomaan miten hullu metso mesoo!

Putoilee lunta

hiljaa, harvakseltaan,

hiutaleet erottuvat toisistaan

Voit seurata yhden matkaa

korkealta lähelle maan pintaa

Ennen äänetöntä tömähdystä

se katoaa kuin häiveliitäjä

silmiesi tutkasta

Älä tavoittele sitä suuhusi,

sen paikka on hangessa,

sitä odotetaan

Tervetulojuhlin

Ennen kuin tiesit olitko graniitti vai gneissi

sinut nimettiin kiveksi, jouduit kantamaan

kallion suuruuden ja hiekan pelon

Et tiennyt olitko mänty vai kuusi,

sinut nimettiin metsän puuksi

Sait kylkeesi leiman ja tykkylumen pelon

Juhdaksi sinut valittiin ennen kuin

tiesit olevasi aasi tai hevonen, sinut oli suitsittu

porkkanan ja piiskan väliin

Vielä kun olisi pitänyt leikkiä kurahaalareissa,

sinä edustit jotakin, joka vaati frakin

Siitä vapauduit vasta lepositeissä

Sanoi menevänsä pohjoisemmaksi kuin pohjoisnapa

Niin voi sanoa, mikä on totuus totuudesta?

Montako aikaa sitten oli totuuden aika,

kuinka paljon on aikaa totuuden jälkeen?

Kerran valehtelija puhui totta

Luuli valehtelevansa, vain lapsi uskoi häntä

Jossakin löydettiin totuus, jossakin havaittiin valhe

Järjestettiin uskottavuuskilpailu, kumpi voitti?

Totuus on kuten ilmasto, muutoksille altis

sinä olet totta kuten puun karhea kuori poskelle,

jään ja veden hioma kallio sormenpäille

Ulkona pimeää kuin pirunpersiissä

En ole tosin käynyt, kunhan luulen

Tietäminen on akateemista saivartelua,

luuleminen se porskuttaa käsipohjaa

vaikka valtameren yli

Bussissa torkutaan, kenenkään mieleen

ei tule mennä häiritsemään kuskia,

kääntämään rattia päin rekkaa

Minä mitään törmäytyksiä halua,

maailman kadut täynnä pirstaleita,

ajatuskiihdyttämöistä sinkautettuja

Melankolinen tömäkkä kuljettaja

sopii bussin tunnelmaan, ja siniset valot,

heijastuvat kahden puolen tietä pakkaseen

Sen mustassa aukossa terävien päiden

numerosyöpä muuttaa maisemaa

pörssikurssilukemiksi

Ei ole helppo pysyä kirjoitusrivillä

sinisen valon varassa, painoin jo

vahingossa stoppia, eikä minua poistettu

Kemissä piippujen savut repostelevat

auringonnousua enteilevää helmiäistaivasta,

aasialaiset heräilevät kaivelemaan kameroitaan

Ehkä kaikille riittää eksoplaneettoja,

joilla kierrellä pikkuaurinkoja

Ehkä joskus vain suljen silmäni,

alan katsella pimeiden hiukkasten tanssia

silmäluomien ja verkkokalvojen välissä

Heijastit mieleni valkokankaalle

kesänhehkuista aurinkoa,

kylmänkaunista talvikuutamoa,

ylpeilyn ja surkeilun valtamerellistä

vuorovesi-ilmiötä,

heijastit metsäyhtiön tulostaseen

ja luontotyyppien uhanalaisuuden,

kaikesta mistä vain keksin kysyä, sinä näytit

Olit spektaattelien kuningatar,

pysyttelit piilossa peilin takana,

enkä tullut tietämään

mahdollisia salaisuuksiasi,

mielikuvituksellisia tietolähteitäsi,

et antanut takeita nykyisen hyvyydestä

tai tulevan paremmuudesta

Maailman kämmenviivoista povasit:

kehitys ei ehdi oletukseensa,

tavoite päädy päämääräänsä

Ne ottavat kesken kaiken suuntia,

jotka kulkevat itsensä läpi, läpiä itseensä

muodostavat romahtavia kerrostumia,

tiivistyvät tulevien aikojen paineesta

eikä historia ehdi kirjoihin, joissa

sukupolvensa tähdet laskevat kukkia raunioille

Viime yönä vein aivoni vuosihuoltoon

Ne olivat legomuovia, osia tippui maahan,

kohta selviää löysinkö kaikki nippelit

Menin odotellessa kävelylle metsään

Vastaan tuli elämysretkeileviä turisteja,

ne haistelivat kuusenhavuja, näyttivät kiinalaisilta

Kosketin kädellä päälakeani, mietin

huomaavatko mitään

Ilma sakeana keuhkojen ja ajoneuvojen päästöjä,

hunajainen musiikki tahmaa tärykalvoja, käsiäkin

joihin on takertunut kummia kapistuksia

jossakin välissä sisään ja takaisin kadulle kulkiessa

tasaisesti jatkuvaan epärytmiseen rummutukseen

Nopea hissi nostaa tornitalon kalleimpaan kaksioon,

sieltä näkee kauas suuntaan,

josta kerran tulin,

sieltä missä seinähirsi

lahoaa hitaasti ja katonharja on notkollaan

kuin vanhan lehmän selkä,

pokassa jäljellä pala lasia, joka muistuttaa

kimmeltävää kyyneltä,

kun valonkajo tavoittaa sen

sieltä missä hippiäinen

höyhenpallona kyyhöttää kuusen suojissa,

ei säikähdä kun hiljaisuus rikkoutuu,

puun solukon antaessa äkisti periksi

jäätyvän nesteen laajentumiselle

Ei, ei se hippiäinen enää, sen kuuset

ovat näissä seinissä viimeistä kannontynkää myöten

Täältä korkealta näkee kauas

Täällä kaikki on siistiä ja lähellä

Täällä    kaikki      ovat    kaukana

Sitä minkä kanssa kulkisit suuntaan,

joka tekisi sinusta enemmän sinua,

sitä sinä myyt halvalla,

ettet erottuisi silloin kun kaikki

lasketaan yhteen ja jaetaan

osallistujien lukumäärällä

Mallin mukaan otat annettuna paljon,

et kuule mitä mielesi mielii,

kuulet sen mitä kuuluu mieliä

Jos äkkiä tulisi hiljaista,

tulisiko ahdistuksen kuilu

Tämä on ensimmäinen mietiskely

Vuorenrinnettä valuvat

ahdistuseroosion massat

esteettä mielen mustaan nieluun:

kukkahattukyynikkopölvästit

materian tuhlarit hengen kääpiöt

turhuuteen turvaajat kulttuurikeikarit

Katson peiliin, olenko saanut

sen mitä ansaitsen, ei perkele!

Olen vain oman elämäni sankariluuseri,

diktaattori vailla vertaa, tyhjäkäyntipumppu,

sydän vailla verta

Ei minusta ole hiilinielun täytteeksi,

liian kevytkenkäinen

Korvaan puuttuvan tuolinjalan

maailmankirjallisuudella

En saa unta, luen kunnes elimistö pitkästyy

Minun tuntemattomuuteni kumoaa

sinun tunnettavuuden,

olemme ajassa näkymättömät, liikumme

missä vain milloin vain,

unen ja valveen,

alahyllyn ja ylähyllyn välillä

Panssarinyrkin takalieska

Hanneksen haavoille poltti ja vei

Kukaan saksaa osannut edes ohjeiden verran,

telaketjujen edessä kiire niin kova

Mihin katosit Paavo, tykistökeskityksessä?

Täysosuman saitko osaksesi

vai idän likajunan?

Ei luun ei tiedon sirua koskaan,

mutta äitisi uskoi ja toivoi:

et kuollut kuolleeksi julistukseen

Ette korsusta ulos ehtineet,

kun itä liikahti länteen

Kevyt mies olit Eino, kun leiriltä palasit

Tarkka oli Migin kookoomies,

luotisuihku korvalehtesi lävisti, isä,

juhannusaaton kunniaksi kai

Siinä veljessarjan sotaa

kesäkuussa nelkytneljä,

puolesta kansan ja puolesta maan

(Kuva veljessarjasta Kolkunjoessa elokuussa 1939. Vas. isäni Vilho, keskellä Hannes. Oik. poikien isä Toivo, vieressään Eino. Paavo ei ole kuvassa)

Sinä olet sinä eikä se koristu

kultakehyksillä

Ei tarvitse

Voitko käsittää, tuossa on käsi,

kädessä vaskooli, ajan norot

sitä huuhtovat, sinä vatkaat

Tulitko tänne rikastumaan?

Jos hippuja löytyy, ota ilolla

hyppysiin, päästä menemään

Niiden aika on pitempi kuin sinun

Varjo paljastaa:

jotakin on, on muutakin,

pimeys, valo

Valo näyttää sauman,

tunnustaa erillisyyden,

toiseuden kosketuksen rajalla

Pimeys ei tunnista, ei tunnusta

Vääntää toistensa ulottumattomiin

kaiken mikä ei yhtä ja samaa