Happi riittää, jos ei hätäänny
ajatus ajatukselta, liike liikkeeltä, harkiten,
pidettävä silmällä vyöryä,
olla aiheuttamatta vyöryä
Hitaasti harkiten epäröimättä,
ajatus kuin käskysana, liike, otteen pitävyys
Alhaalla ei ole mitään, ei ole alamäkeä,
on vain reitti ylös,
ajatus kerrallaan, liike kerrallaan
Ote kerrallaan
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/04/452-haaste.html
Jos antaa mennä, niin metsäänkö antaa
vai helpotusko tulee ylämäen jälkeen
Haastettako aina pitää olla,
veren maku suussa taistelemassa
ettei olis mielestään pelkkä nolla
hedelmiä puussa maistelemassa
Ensin tulee ylämäki, sitten tulee alamäki,
siinä välissä on huimaus ja onnen hetki,
vatsanpohja kukkuu kuin kuusikossa käki
Onko alamäki hyvä vai ylämäki jees,
on vaihteluita siedettävä
kumpi tahansa on ees
Kaasusta ja jarrusta aika paljon tiedettävä
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/04/452-haaste.html
Jos virkamies nais virkanaisen
ja ne olis vannonu virkavalan,
ne olis niin virallinen pari,
että parisuhteessakin ne olis virkasuhteessa
ja kaikki mitä ne sanos kotonakin olis,
jos ei aina virallista,
niin ainakin epävirallista
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/04/451-haaste.html
Viralliselle paperille
on kätevintä kirjoittaa suuret valheet,
sillä paperi pyhittää kirjoituksensa
ja muste muuttuu valkoiseksi
niin että se valhe, mikä siihen kirjoitettu,
häviää kuin näkymätön musta
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/04/451-haaste.html
Honka hopeasarvinen, milloin aloit kaljuuntua,
olinko jo syntynyt
Minkä nimen sai myrsky, joka sinut sorti maahan,
kauanko aiot sinnitellä oksiesi varassa
Miltä Manhattan näyttää,
miltä minun luuni,
kun et erotu enää maaperästä,
hopea-aarteet mukanasi
*
Jääkautinen aallokko, paikoilleen
kivettynyt, jäkälätarhaksi muuttunut
Loikin harjalta toiselle,
pysyn pinnalla: uskon näihin enempi
kuin Pietari Genesaretin aaltoihin
*
Hän ajoi autonsa ja itsensä loppuun,
jätti molemmat siihen mihin pysähtyivät
Repi ohjauspyörän lähimpään puunoksaan
hinasi itsensä köydellä perässä
Ohjasi tuonilmaisiin
*
Koneiden arvet kasvoillasi yrität hymyillä
hampaatonta hymyäsi,
rispaantuneilla silmäripsilläsi
veisaa pajulintu
*
Eilen vielä hämärä kuusikko,
nyt hakkio, jossa palavat räikeät valot
Kulkeminen kuin teurasjätteissä kahlaamista
pohkeenpaksuiset oksat,
mammutin kylkiluut törröttävät
hengitys pysähtyneenä
*
Kevytsiipiset vaikenevat, koko metsä
odotuksesta, syvä huokaus,
tuuli ryntää latvustoon,
se on menoa nyt, etsikää suojaa
Toisiinsa tukeutuvien kelojen
narina kiirii metsän yli,
säestää myrskyn ryskettä, viestii
kuin valaat aaltojen alla sanomaa,
jonka minäkin ymmärrän
Muut äänet ovat kärsivällisiä,
antavat myrskyn meuhkata Ja mennä
Nousevat piiloistaan ilmaa tunnustellen,
minä tuuhean kuusen alta
Kuusenkerkkä veden silmua, tiltaltti säettään,
kirkasta, tiputtavat, valas syvyyksissään
Kelot asettuvat unilleen,
metsä laskee valon hartioilleen
*
Tikan koputus toukan ovella:
ulosottomies asialla
*
Korkeus huokaa,
vesi värähtää
Retriitti on päättynyt,
tuuli ottaa tahtipuikon
*
Sormi liipaisimella
räjähdys sinkosi kuuman kaikkeuden
sekunnin murto-osissa, jääkauden selkävoitto maasta
tuhansia vuosia, satojen vuosien työ kerätä
typpeä puiden kasvaa, metsän syntyä
jonka suojissa
ihmisiä tulilla leipäjonossa
Onko hyve olla
ajan hermolla, olemmeko sen raunio
hermoradat poikki, solut
haparoimassa toisiaan kohti
vai pyramidin huippu, jatkuakseen
on käännyttävä ylösalaisin,
tunkeuduttava olevaan alinta kerrostaan myöten
Aloitettava taas vapinalla, tärinällä
*
Vastikketon apu rahvaalle
rappeuttaa moraalia, mutta kenen
Eliitin mielestä parempi
että repivät petäjää
tai kuolevat siististi nälkään
Kilpikaarnaisen kyljessä vaalea soikio
erottuu hämärässä hyvin
Kuin säärtä olisi jyrsitty
luuta myöten
*
Synnyttäminen ylipäänsä on vaikeata,
dementiani on siinä vaiheessa, en muista
erosivatko yläteitse ja alateitse toisistaan
Muistan että synnytin metsässä,
olin metsän peitossa
ja synnyin metsässä,
metsä syntyi minussa
minkä oli syntyäkseen
Syntyminen oli helppoa,
en ollut kohtelias kaksonen
Kummallekin riitti sammalta alle,
naavaa navan peitteeksi
*
Metsän aika rientää näkymätöntä vauhtia,
minä matelen, minun vuoteni on
metsän päivä verhon takana
Katsoin tarkkaan nouseeko verho
vai kävelenkö vain läpi
Silloin näin sinut,
kuljit verhon editse
Päivännouto
*
Rakas, tiedän että voit olla julma
Eksyttää minut muista,
imeä voimani hulluuteni vuoksi
ja pelotella hengiltä
enkä voi vastustaa
korkeiden latvojesi laulua,
aaltoseppäsi iltasatuja
kaarnattomilla pinnoillasi
*
Kiertokulkuri palasi,
sehän on luonnollista,
ei voi moittia
jos jätkäjäärä asettuu erakkokääpään
vanhassa metsässä
idänräätäli on muuttanut
nahkurille, neuloo takkia
orsilla Putinille
Pötkykaarnakuoriainen
ja lovikerri perustavat
yhteisen ruokakunnan
Tilanottosi oli sielun henkäys,
et pyrkinyt mihinkään;
olemuksesi keveys;
auringon ja tuulen kanssa
kuljit minne vain,
ja sade
suisti sinut rapaan
Lintu nappasi matkaansa,
sisusti sinulla pesäänsä;
ei kysynyt koskaan
olitko onnellinen
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/04/450-haaste.html
Jos joku on kiinnostunut runokirjastani Takarajalla etulinjassa, niin postitan sen (hintaan 20 euroa postikuluineen) sähköpostiini toimitetulla osoitteella: pasanen48@gmail.com
Onko totuus faktoissa ja kuviteltu valhetta?
(Tässä kirjoituksessa taustoitan myös kirjani syntyä ajan ja paikan osalta.)
Helena Ruuska arvioi Helsingin Sanomissa 15.1.2017 Venla Hiidensalon romaania Sinun tähtesi mm. näin: ”Kirjailija olisi voinut merkitä lähdeluetteloon tarkemmin, mistä on minkin ajankuvan napsinut. Mutta kaunokirjailijan ei tarvitse tietokirjailijan tavoin merkitä lähteitään. Outo perinne.”
Juha Seppälä vastaa hänelle Parnasson (2/2017) kolumnissaan: ”Kaikkien kirjailijoiden tavoin olen käyttänyt historiallisia lähteitä romaaneissani. Lähteitä ei ole käytetty kuten historiantutkimuksessa, vaan mielivaltaisen epookin (hist. ajanjakso) luomisen yhteydessä. Olen vääristellyt kirjoissani historiankirjoitusta fiktioni tarpeisiin. Metodin nimi on romaani. Kirjallisuus on sellaista, kirjailijat valehtelevia varkaita.”
Kirjailijan ja runoilijan tuotteiden totuusarvo ei ole kiinni todennettuista faktoista. Se mitä niillä on annettavaa, on jotakin muuta. Faktat ja fiktio palvelevat tätä ”jotakin muuta”. Se ei siis tarkoita, etteikö siinä voisi olla faktoja, mutta niitä ei erotella fiktiosta.
Omassa kirjassani ”Takarajalla, etulinjassa”, historiallinen ja aikakauden fakta, maaseudun muuttuminen vähenevän ja vanhenevan väestön myötä toimii teemana, vaikka kirjan ei ole tarkoitus olla Pihtiputaan psykohistoriallinen runoelma. Pihtipudas on luonnollisista syistä tässä se paikka, jonka suunnasta olen katsonut ihmisen selviytymistä ja sinnittelyä muuttuvissa olosuhteissa. Muutoksia tapahtuu kaikkialla, mutta elämä ei koskaan alistu tilastolukujen alle, vaan ilmenee sitkeästi sielläkin, missä olosuhteet näyttävät vievän siltä mahdollisuudet. Pihtiputaalla muutokset ovat olleet melko suuria moneen muuhun maaseutukuntaan verrattuna. Sotien jälkeinen asukasluku, n. 5800, nousi asutustilojen perustamisen myötä 8800:een muutamassa vuodessa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin asukasmäärä oli palautunut sotien jälkeiseen aikaan ja on nyt alle puolet siitä mitä se oli enimmillään. Kaikki tämä on ollut melkoista myllerrystä ja on heijastunut monenlaisina tuntoina ihmisten mielissä, jotka ovat eläneet kaikki nämä vaiheet. Yhdessä koettujen sotien myötä ne ovat vaikuttaneet myös seuraavaan sukupolveen. Tämän ajanjakson kokonaisuus kaipaisi mielestäni myös psykohistoriallista tutkimusta.
Runon ”tutkimus” on lainalaisuuksiltaan toisenlaista kuin tieteellinen. Runon lukemista voi jopa haitata, että sitä pyrkii ”ymmärtämään” liikaa. Moni runo tulee toki suoraan syliin, osa niistä voi vaatia odottelua, niiden päästämistä iholle ilman turhia järkeilyjä siitä mistä runossa on kysymys. Kirjailija Samuel Beckett (kirjoittanut mm. näytelmän Huomenna hän tulee) sanoi joskus: ymmärrän omista töistäni tuskin mitään. Omasta puolestani sanon, että en ymmärrä miksi kirjoitan; siitä mitä kirjoitan, osan olen tulkinnut etukäteen, osan jälkikäteen ja osaa en pyri edes tulkitsemaan.
Lukijan tulkinta on tietysti yhtä oikeutettu kuin kirjoittajan tai toisen lukijan. Siinä mielessä runo on peili, josta heijastuu lukija itse.
Runoilija on lähtenyt luolastaan ulos etsimään Aihetta. Hän saapastelee
hiihtäjien jo hylkäämää hiihtouraa, jossa kielletään sekä koirien
että runoilijoiden kävely, ylittää sulaneen tien, mutta
ei suostu sille, vaan jatkaa pellon lumiaavalle,
jonka pohja vielä kestää. Pellon jälkeen
alkaa harvennettu männikkö, johon koneiden
vaurioittamat kuusenriekaleet ovat muodostaneet
oman välikerroksensa. Täällä pakkanen ei ole pystynyt
kovettamaan enää läpikastunutta lunta; on käytettävä talven mittaan
talloutunutta polkua. Mitäpä runoilija aikoo runoilla tuulen
liikkeitä myötäilevästä luppotuposta, aikooko hän
tutkia löytyisikö kaarnan alta ytimennävertäjiä,
kirjoittaisiko hän runon havutikaskuori-
aisesta ja solmisi sopimuksen uudesta kirjastaan
kirjanpainajan kanssa, ehkä kalliimmalle paperille
kiiltokirjanpainajan. Runoilija kuulee koneen tasaisen
jyrinän, seassa kirskahduksia ja ryskettä latvuksen iskiessä maahan
biotalouden alkulähteellä, on kuulevinaan pahan räkäisen
naurun, hän haistaa metsän pihkaisen hien, vetää
vainua onko siinä tuskan hajustetta. Hän arvelee
Mefistofelen puivan lunnaita, hätäpäissä
luvattuja. Aihetta ei löydy, runoilija päättää masentua.
Hän kääntyy metsästä pois palatakseen luolaansa. Miettii
pitäisikö tehdä sopimus paholaisen kanssa jostakin suurenmoisesta
mestariteoksesta. Vai riittäisikö sosiaalinen media, ja eroavatko vaihtoehdot
mitenkään toisistaan? Jos sanat ovat kuin ladattuja pistooleja, ketä
niillä voi osoittaa? Vaiko vain omaa ohimoa?
On minulla riittävän paljon rahaa,
rakennan sillä kunnon muurin,
joka on yllätys, maapallon suurin
eikä meri voi tehdä meille pahaa
Ei vieraiden tarvitse janoa kärsiä,
karsin valtion turhat menot pois,
se viheriön hoitoon varoja tois,
golfaten diilit sujuu, turha sanoa
Muurin takana muutama pakana,
(siellä pysyy myös ilmaston muutos)
aputöihin muutenkin riittää köyhiä
Lämpimässä meressä hyvä on kalana,
mitä haittaa korallien puutos
Tiedemiehet vain höpöttää löyhiä
viite: meriveden nousu uhkaa Floridaa
Makea ketutti eikä ihme,
olihan hän kettu ja oli kevät;
heilasta ei näkyvissä
hännänpään vertaa kunnes
sai vainun kettutarhasta
Näki monta heilahtamatonta
häntää nahkurin orsilla
matkalla hatun tupsuiksi
Makea ei ketuttanut enää yhtään:
parempi heiluttaa omaa yksin
kuin päätyä hatun heiluriksi
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/04/449-haaste.html
Sormeni eivät saa kynästä otetta,
jolla syntyisi johdonmukaista kokonaisuutta
Elementtini ovat täynnä reikiä ja
läpinäkyvyyksiä Niiden kautta
asiat ja ajanjaksot sekoittuvat toisiinsa
Olenko sukeltanut niiden läpi niin usein
Oletan että lisäksi on pimeää ja kovaa ainetta
Siihen tutustuisin mieluummin varpailla kuin otsalla
sanapasanen 