Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2017

Ylös!

 

 

 

Happi riittää, jos ei hätäänny

ajatus ajatukselta, liike liikkeeltä, harkiten,

pidettävä silmällä vyöryä,

olla aiheuttamatta vyöryä

 

Hitaasti harkiten epäröimättä,

ajatus kuin  käskysana, liike, otteen pitävyys

 

Alhaalla ei ole mitään, ei ole alamäkeä,

on vain reitti ylös,

ajatus kerrallaan, liike kerrallaan

Ote kerrallaan

 

 

 

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/04/452-haaste.html

 

 

 

 

Mainokset

Ylämäki, alamäki sekä säkäkäki

 

 

 

Jos antaa mennä, niin metsäänkö antaa

vai helpotusko tulee ylämäen jälkeen

 

Haastettako aina pitää olla,

veren maku suussa taistelemassa

ettei olis mielestään pelkkä nolla

hedelmiä puussa maistelemassa

 

Ensin tulee ylämäki, sitten tulee alamäki,

siinä välissä on huimaus ja onnen hetki,

vatsanpohja kukkuu kuin kuusikossa käki

 

Onko alamäki hyvä vai ylämäki jees,

on vaihteluita siedettävä

kumpi tahansa on ees

 

Kaasusta ja jarrusta aika paljon tiedettävä

 

 

 

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/04/452-haaste.html

 

 

 


Virallinen 2

 

 

 

Jos virkamies nais virkanaisen

ja ne olis vannonu virkavalan,

ne olis niin virallinen pari,

että parisuhteessakin ne olis virkasuhteessa

ja kaikki mitä ne sanos kotonakin olis,

jos ei aina virallista,

niin ainakin epävirallista

 

 

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/04/451-haaste.html

 

 

 

 

 


Virallinen

 

 

 

Viralliselle paperille

on kätevintä kirjoittaa suuret valheet,

sillä paperi pyhittää kirjoituksensa

ja muste muuttuu valkoiseksi

niin että se valhe, mikä siihen kirjoitettu,

häviää kuin näkymätön musta

 

 

 

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/04/451-haaste.html

 

 

 

 


Sirpaleita metsästä

 

 

 

 

Honka hopeasarvinen, milloin aloit kaljuuntua,

olinko jo syntynyt

Minkä nimen sai myrsky, joka sinut sorti maahan,

kauanko aiot sinnitellä oksiesi varassa

Miltä Manhattan näyttää,

miltä minun luuni,

kun et erotu enää maaperästä,

hopea-aarteet mukanasi

*

 

Jääkautinen aallokko, paikoilleen

kivettynyt, jäkälätarhaksi muuttunut

Loikin harjalta toiselle,

pysyn pinnalla: uskon näihin enempi

kuin Pietari Genesaretin aaltoihin

*

 

Hän ajoi autonsa ja itsensä loppuun,

jätti molemmat siihen mihin pysähtyivät

Repi ohjauspyörän lähimpään puunoksaan

hinasi itsensä köydellä perässä

Ohjasi  tuonilmaisiin

*

 

Koneiden arvet kasvoillasi yrität hymyillä

hampaatonta hymyäsi,

rispaantuneilla silmäripsilläsi

veisaa pajulintu

*

 

Eilen vielä hämärä kuusikko,

nyt hakkio, jossa palavat räikeät valot

Kulkeminen kuin teurasjätteissä kahlaamista

pohkeenpaksuiset oksat,

mammutin kylkiluut törröttävät

hengitys pysähtyneenä

*

 

Kevytsiipiset vaikenevat, koko metsä

odotuksesta, syvä huokaus,

tuuli ryntää latvustoon,

se on menoa nyt, etsikää suojaa

Toisiinsa tukeutuvien kelojen

narina kiirii metsän yli,

säestää myrskyn ryskettä, viestii

kuin valaat aaltojen alla sanomaa,

jonka minäkin ymmärrän

 

Muut äänet ovat kärsivällisiä,

antavat myrskyn meuhkata   Ja mennä

Nousevat piiloistaan ilmaa tunnustellen,

minä tuuhean kuusen alta

 

Kuusenkerkkä veden silmua, tiltaltti säettään,

kirkasta, tiputtavat,   valas syvyyksissään

 

Kelot asettuvat unilleen,

metsä laskee valon hartioilleen

*

 

Tikan koputus toukan ovella:

ulosottomies asialla

*

 

Korkeus huokaa,

vesi värähtää

Retriitti on päättynyt,

tuuli ottaa tahtipuikon

*

 

Sormi liipaisimella

 

räjähdys sinkosi kuuman kaikkeuden

sekunnin murto-osissa, jääkauden selkävoitto maasta

tuhansia vuosia, satojen vuosien työ kerätä

typpeä puiden kasvaa, metsän syntyä

 

jonka suojissa

 

ihmisiä tulilla leipäjonossa

 

Onko hyve olla

ajan hermolla, olemmeko sen raunio

hermoradat poikki, solut

haparoimassa toisiaan kohti

 

vai pyramidin huippu, jatkuakseen

on käännyttävä ylösalaisin,

tunkeuduttava olevaan alinta kerrostaan myöten

 

Aloitettava taas vapinalla, tärinällä

*

 

Vastikketon apu rahvaalle

rappeuttaa moraalia, mutta kenen

Eliitin mielestä parempi

että repivät petäjää

tai kuolevat siististi nälkään

 

Kilpikaarnaisen kyljessä vaalea soikio

erottuu hämärässä hyvin

 

Kuin säärtä olisi jyrsitty

luuta myöten

*

 

Synnyttäminen ylipäänsä on vaikeata,

dementiani on siinä vaiheessa, en muista

erosivatko yläteitse ja alateitse toisistaan

Muistan että synnytin metsässä,

 

olin metsän peitossa

ja synnyin metsässä,

metsä syntyi minussa

minkä oli syntyäkseen

 

Syntyminen oli helppoa,

en ollut kohtelias kaksonen

Kummallekin riitti sammalta alle,

naavaa navan peitteeksi

*

 

Metsän aika rientää näkymätöntä vauhtia,

minä matelen, minun vuoteni on

metsän päivä verhon takana

 

Katsoin tarkkaan nouseeko verho

vai kävelenkö vain läpi

 

Silloin näin sinut,

kuljit verhon editse

Päivännouto

*

 

Rakas, tiedän että voit olla julma

Eksyttää minut muista,

imeä voimani hulluuteni vuoksi

ja pelotella hengiltä

 

enkä voi vastustaa

 

korkeiden latvojesi laulua,

aaltoseppäsi iltasatuja

kaarnattomilla pinnoillasi

*

Kiertokulkuri palasi,

sehän on luonnollista,

ei voi moittia

jos jätkäjäärä asettuu erakkokääpään

vanhassa metsässä

idänräätäli on muuttanut

nahkurille, neuloo takkia

orsilla Putinille

Pötkykaarnakuoriainen

ja lovikerri perustavat

yhteisen ruokakunnan

 

 

 

 

 

 

 


Höyhen

 

 

 

Tilanottosi oli sielun henkäys,

et pyrkinyt mihinkään;

olemuksesi keveys;

 

auringon ja tuulen kanssa

kuljit minne vain,

ja sade

 

suisti sinut rapaan

 

Lintu nappasi matkaansa,

sisusti sinulla pesäänsä;

ei kysynyt koskaan

 

olitko onnellinen

 

 

 

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/04/450-haaste.html

 

 

 

 


Runopisnes on kova pisnes

 

 

Jos joku on kiinnostunut runokirjastani Takarajalla etulinjassa, niin postitan sen (hintaan 20 euroa postikuluineen) sähköpostiini toimitetulla osoitteella: pasanen48@gmail.com

 

Onko totuus faktoissa ja kuviteltu valhetta?

(Tässä kirjoituksessa taustoitan myös kirjani syntyä ajan ja paikan osalta.)

 

Helena Ruuska arvioi Helsingin Sanomissa 15.1.2017 Venla Hiidensalon romaania Sinun tähtesi mm. näin: ”Kirjailija olisi voinut merkitä lähdeluetteloon tarkemmin, mistä on minkin ajankuvan napsinut. Mutta kaunokirjailijan ei tarvitse tietokirjailijan tavoin merkitä lähteitään. Outo perinne.”

Juha Seppälä vastaa hänelle Parnasson (2/2017) kolumnissaan: ”Kaikkien kirjailijoiden tavoin olen käyttänyt historiallisia lähteitä romaaneissani. Lähteitä ei ole käytetty kuten historiantutkimuksessa, vaan mielivaltaisen epookin (hist. ajanjakso) luomisen yhteydessä. Olen vääristellyt kirjoissani historiankirjoitusta fiktioni tarpeisiin. Metodin nimi on romaani. Kirjallisuus on sellaista, kirjailijat valehtelevia varkaita.”

Kirjailijan ja runoilijan tuotteiden totuusarvo ei ole kiinni todennettuista faktoista. Se mitä niillä on annettavaa, on jotakin muuta. Faktat ja fiktio palvelevat tätä ”jotakin muuta”. Se ei siis tarkoita, etteikö siinä voisi olla faktoja, mutta niitä ei erotella fiktiosta.

Omassa kirjassani ”Takarajalla, etulinjassa”, historiallinen ja aikakauden fakta, maaseudun muuttuminen vähenevän ja vanhenevan väestön myötä toimii teemana, vaikka kirjan ei ole tarkoitus olla Pihtiputaan psykohistoriallinen runoelma. Pihtipudas on luonnollisista syistä tässä se paikka, jonka suunnasta olen katsonut ihmisen selviytymistä ja sinnittelyä muuttuvissa olosuhteissa. Muutoksia tapahtuu kaikkialla, mutta elämä ei koskaan alistu tilastolukujen alle, vaan ilmenee sitkeästi sielläkin, missä olosuhteet näyttävät vievän siltä mahdollisuudet. Pihtiputaalla muutokset ovat olleet melko suuria moneen muuhun maaseutukuntaan verrattuna. Sotien jälkeinen asukasluku, n. 5800, nousi asutustilojen perustamisen myötä 8800:een muutamassa vuodessa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin asukasmäärä oli palautunut sotien jälkeiseen aikaan ja on nyt alle puolet siitä mitä se oli enimmillään. Kaikki tämä on ollut melkoista myllerrystä ja on heijastunut monenlaisina tuntoina ihmisten mielissä, jotka ovat eläneet kaikki nämä vaiheet. Yhdessä koettujen sotien myötä ne ovat vaikuttaneet myös seuraavaan sukupolveen. Tämän ajanjakson kokonaisuus kaipaisi mielestäni myös psykohistoriallista tutkimusta.

Runon ”tutkimus” on lainalaisuuksiltaan toisenlaista kuin tieteellinen. Runon lukemista voi jopa haitata, että sitä pyrkii ”ymmärtämään” liikaa. Moni runo tulee toki suoraan syliin, osa niistä voi vaatia odottelua, niiden päästämistä iholle ilman turhia järkeilyjä siitä mistä runossa on kysymys. Kirjailija Samuel Beckett (kirjoittanut mm. näytelmän Huomenna hän tulee) sanoi joskus: ymmärrän omista töistäni tuskin mitään. Omasta puolestani sanon, että en ymmärrä miksi kirjoitan; siitä mitä kirjoitan, osan olen tulkinnut etukäteen, osan jälkikäteen ja osaa en pyri edes tulkitsemaan.

Lukijan tulkinta on tietysti yhtä oikeutettu kuin kirjoittajan tai toisen lukijan. Siinä mielessä runo on peili, josta heijastuu lukija itse.

 

 

 

 

 


Runoilija metsällä

 

 

 

 

Runoilija on lähtenyt luolastaan ulos etsimään Aihetta. Hän saapastelee

hiihtäjien jo hylkäämää hiihtouraa, jossa kielletään sekä koirien

että runoilijoiden kävely, ylittää sulaneen tien, mutta

ei suostu sille, vaan jatkaa pellon lumiaavalle,

jonka pohja vielä kestää. Pellon jälkeen

alkaa harvennettu männikkö, johon koneiden

vaurioittamat kuusenriekaleet ovat muodostaneet

oman välikerroksensa. Täällä pakkanen ei ole pystynyt

kovettamaan enää läpikastunutta lunta; on käytettävä talven mittaan

talloutunutta polkua. Mitäpä runoilija aikoo runoilla tuulen

liikkeitä myötäilevästä luppotuposta, aikooko hän

tutkia löytyisikö kaarnan alta ytimennävertäjiä,

kirjoittaisiko hän runon havutikaskuori-

aisesta ja solmisi sopimuksen uudesta kirjastaan

kirjanpainajan kanssa, ehkä kalliimmalle paperille

kiiltokirjanpainajan. Runoilija kuulee koneen tasaisen

jyrinän, seassa kirskahduksia ja ryskettä latvuksen iskiessä maahan

biotalouden alkulähteellä, on kuulevinaan pahan räkäisen

naurun, hän haistaa metsän pihkaisen hien, vetää

vainua onko siinä tuskan hajustetta. Hän arvelee

Mefistofelen puivan lunnaita, hätäpäissä

luvattuja. Aihetta ei löydy, runoilija päättää masentua.

Hän kääntyy metsästä pois palatakseen luolaansa. Miettii

pitäisikö tehdä sopimus paholaisen kanssa jostakin suurenmoisesta

mestariteoksesta. Vai riittäisikö sosiaalinen media, ja eroavatko vaihtoehdot

mitenkään toisistaan? Jos sanat ovat kuin ladattuja pistooleja, ketä

niillä voi osoittaa? Vaiko vain omaa ohimoa?

 

 

 

 

 


Floridan suojelusonetti

 

 

 

On minulla riittävän paljon rahaa,

rakennan sillä kunnon muurin,

joka on yllätys, maapallon suurin

eikä meri voi tehdä meille pahaa

 

Ei vieraiden tarvitse janoa kärsiä,

karsin valtion turhat menot pois,

se viheriön hoitoon varoja tois,

golfaten diilit sujuu, turha sanoa

 

Muurin takana muutama pakana,

(siellä pysyy myös ilmaston muutos)

aputöihin muutenkin riittää köyhiä

 

Lämpimässä meressä hyvä on kalana,

mitä haittaa korallien puutos

Tiedemiehet vain höpöttää löyhiä

 

 

 

viite: meriveden nousu uhkaa Floridaa

 


Makea

 

 

 

Makea ketutti eikä ihme,

olihan hän kettu ja oli kevät;

heilasta ei näkyvissä

hännänpään vertaa kunnes

sai vainun kettutarhasta

 

Näki monta heilahtamatonta

häntää nahkurin orsilla

matkalla hatun tupsuiksi

Makea ei ketuttanut enää yhtään:

parempi heiluttaa omaa yksin

kuin päätyä hatun heiluriksi

 

 

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/04/449-haaste.html

 

 

 

 

 

 

 


Sormet, varpaat, otsa

 

 

 

Sormeni eivät saa kynästä otetta,

jolla syntyisi johdonmukaista kokonaisuutta

Elementtini ovat täynnä reikiä ja

läpinäkyvyyksiä    Niiden kautta

asiat ja ajanjaksot sekoittuvat toisiinsa

Olenko sukeltanut niiden läpi niin usein

Oletan että lisäksi on pimeää ja kovaa ainetta

Siihen tutustuisin mieluummin varpailla kuin otsalla