Runonlaulajat ovat sulkeneet suunsa

meissä

uskomme älyyn,

ylistämme Sokeaa Sattumaa meitä ennen

Otimme sitä käsipuolesta,

talutamme kuin sokea sokeaa?:

korva selkään, kolmas käsi sitä rapsuttamaan,

koneita päähän, pää koneeseen,

pois pensaasta Tiedonpuuhun

Haluamme sen Jumalaksi

kävelemään vetten päällä, laulamaan myrskyssä,

kun pursi pieni

Pidän jään reunasta kiinni

niin kauan kuin jaksan

(kuuma jää polttaa näppejä);

Vielä kynä pysyy kädessä

ja luulen omakseni sitä mikä päässäni liikkuu

(rekisteristä ei löydy merkintää pään vaihtamisesta)

kunnes kyborgit alkavat arpoa kirjaimia sanoiksi

ja kaltaiseni korvataan niillä,

jotka voivat valita mitä haluavat,

kun eivät voi tietää mitä haluavat

Uskoit vaikuttavasi,

sait aikaan monenlaista, harvoin sitä mitä tarkoitit

Kirjoitit näppäimistöllä, josta merkit puuttuivat

Melkein jo opit paikat, kun ne muuttuivat

Kirjoitus jatkui, merkitys hukassa, et voinut lopettaa

Korttitaloja nousee kuten ennenkin,

kierrän ne kaukaa, hengitän varovasti:

jokaisella on oikeus kokea omansa romahdus

Kysyn itseltäni onko aika lopettaa ,

sillä tavalla hyväksyä Ison Pyörän mielettömyys,

tunnustaa että ei käsitä,

ottaa etäisyyttä, tulla pienemmäksi,

mahtua omien korviensa väliin

Jos vielä jostakin

löytäisi puolen hehtaarin metsikön

Emme koskaan palanneet tapahtumiin,

emme siihen mitä ei tapahtunut;

ajattelit sen olevan yhtä turhaa

kuin muisteluihin perustuva luokkakokous,

korostamassa sitä mitä ei nyt ole

Kuin peläten että puhuminen

yrittäisi väittää jotakin kuljetusta reitistä

tai määritellä suunnan jatkumisen,

polulla joka mutkan takana

ei ole vielä päättänyt

mihin päin

Juurien rihmasto ravinteiden ja myrkkyjen maailmassa,

puun elämä on puun ja kuoren välissä

Lehdet, neulaset haukkaavat hiiltä, puhaltavat happea

Rungossa oksantynkää lumikuormien jäljiltä,

entinen silokylki potee tikankolotusta, runko muhkuroilla

Pahkataiteilija on katsonut jo sillä silmällä

Latvan johtosilmu, asemansa menettänyt

taivaantavoittelijoiden joukossa Enemmän lahoaa,

taata tasapää kasvaa alaspäin

Profiili iltavalossa taipuu

katsojan silmissä

hirviöstä enkeliin

Mieleni ei halua kirveeksi,

jos joskus jotakin oksatonta liekin halkaissut,

ei veitseksi, jos jotakin höttöä leikannut,

ei nuijaksi onttoja puita kolistelemaan

Mieluummin puhallus silmillesi,

niin että raottuvat,

hipaisu poskellesi, että pääsi kääntyisi, hiukan

kutitus jalkapohjiisi, että liikahtaisivat lähteäkseen

Mennäänkö,

minne halusitkaan?

Levoton tavoittelee harmoniaa, huomaa sen tylsäksi

Ei huomaa salaovea sen taakse,

ei tiedä mitä menettää   vai menettääkö mitään

Tekee elämästään helvetin koelaboratorion

*

Jos aiot kulkea polkua pitkin, älä oio

Jos haluat kulkea jonnekin, oio sitten,

jos tiedät missä suunnassa se jokin on