sanapasanen

Koominen ja kyynel yhtenä pisteenä

lävähtävät, toden häivähdys,

ikuisen lyhyt pyyhkäisy,

riippusiltaolotila,

sen alla aallokko ärjyy

Varmaan menen tuonne,

ei, menen sittenkin tuonne

Huomaan etten kumpaankaan

Tai ehkä lopulta kumpaankin

Jaloilla on oma halunsa,

onkohan niillä jokin suunnitelma

Ehkä se on että ei kannata suunnitella

Poikkeilla sinne tänne

Ilmanaikojaan

Periodit ovat liukkaita,

päättyvät karkeisiin jarrutuspintoihin

Sepeli-ihottuma on tuskin arpeutunut,

kun alkaa uusi kiihdytys

Kaikki hallitukset ovat lamahallituksia

Pilkkovat lamaa appeeksi kanojen kaukaloon,

petkeleellä, jonka terä on hiottu

siivuttamaan numeroita kuin lauantaimakkaraa;

päällepäin samanlaisia, paksuus vaihtelee,

menestyvä kana osaa erottaa jyvät akanoista

Menestyvä kana löytää porsaan reiät

Reiän tukkiminen on vaarallista, kaasu ei löydä ulos

Säästöporsas räjähtää vasaraniskuista

Kolikot kerätään lattialta, viedään karkkikauppaan

Kananpaska on liukasta

Myöhemmin siitä voi tehdä sepeliä

Siitä voi tehdä jarrutuspinnnan liukumäen alle

Elämä oli ummullaan,

ei ollut suunnitelmia tulevista

Mikä tapahtui

tapahtui kuten käpyjen tippuminen puusta

Metsästä nousi sumua sateen jälkeen,

alaniityllä ilman viilentyessä illalla

Kenekään ei ollut tarkoitus lähteä mihinkään,

sitten vain lähdettiin;

ei se ollut kenenkään syy

Alussa on pieni oppilas,

jolle äiti aamulla sanoo, että olehan sitten kiltisti siellä koulussa.

Ja lapsi lupaa ja ihan oikeasti niin ajattelee ja enimmäkseen onkin.

Lopussa on pitkä ja finninaamainen hujoppi,

jolla on vähän orpo olo.

Siksi se sanoo päättötodistus kourassa:

paska homma, mutta tulipahan tehtyä.

(Se on vastaus kansainväliseen kyselyyn

että oliko koulussa kivaa.)

Siinä välissä tapahtuu kaikki se

filosofinen, hallinnollinen, taloudellinen, pedagoginen,

psykologinen, didaktinen, sosiaalinen, persoonallinen.

Kaikki se mikä yleensä voi tapahtua.

Tai jää tapahtumatta.

On koulukaverit,

joiden kanssa on kiva touhuta. Enimmäkseen.

Mutta jotkut ovat niin kummallisia.

Ne supattavat ja juonittelevat ja syrjivät. Joskus.

Oppilas suuttuu ja haukkuu ja käyttää nyrkkiä.

Tunnilla opettaja kysyy, että kuuletko sinä.

Miksi sinä et tee tehtävääsi?

On opettaja. Ihan kiva. Enimmäkseen.

Mutta joskus se on lähtenyt liikkeelle

väärä jalka edellä. Kun sen murrosikäinen

on tullut yöllä kotiin humalassa.

(Silloin on ilmassa vittuja ja perkeleitä

enemmän kuin koulun järjestyssäännöt sallivat)

Tai se on riidellyt kasvatusperiaatteista

lastensa isän kanssa.

Silloin se ei muista hiljaa kahden kesken nätisti

kysyä vain, että mikä sinulla lapsirukka nyt oikein on.

Vaan väsyneellä äänellä. Ja jatkaa:

kun tämäkään asia ei suju.

Ja oppilas tuntee kuinka kasvot kiristyvät

ja jokin siinä ymmärtää että on kysymys

asioiden sujumisesta eikä hänestä.

Mieli kovettuu ja jostain syvältä nousee ajatus,

että antaapa olla.

Isommilla pojilla silmät soikeina

vielä kello kymmenen aivoissa kirnuaa

yöllinen pelihelvetti.

Muuri johon kaikki muu data törmää.

(Aiemmin julkaisematonta vanhaa tekstiä)

Puron yli on

helppo hypätä hymysuin

puolelle, jossa kulku helpompaa

             Olen iloisten vesien laulu silloinkin,

             kun lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

Puro levenee, loikkaaminen vaikeutuu

on päätettävä kumpaako rantaa kulkea

Kalliot, tiheiköt, sivupurot haastavat

             Olen vakavien ponnistuskivien laulu,

             lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

Virtaus kiihtyy, kaltevuus kasvaa,

rannan vaihto jo mahdotonta,

kai niiden vedet samaan mereen

             Olen uskaliaan kulkemisen laulu,

             lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

Lumen läpi kulkenut horjahtelee

jääkokkareita laahuksena, kuusenneulasia,

niitä kuivuneita sukkien sisällä, paidan alla

jousi jokseenkin suora,

ei myönnä sitä, kieltää niin ponnekkaasti

että vähemmästäkin käy ilmeiseksi,

vaikka aurinko kysyy kelpaisiko ilmainen energia

Että istu siihen puuta vasten, pistä silmät kiinni ja ota vastaan

Äläkä saatana kaiva sitä kännykkää selfien vuoksi!

Takanasi on tapetti, et näe sitä itse,

et erotu toisille, jos et liiku

Älä ihmeessä ellet halua tapetille,

monille riittää että et erotu,

tunteminen on vaivalloista, jopa tylsää:

kuin muna jota on haudottava pitkään, ennenkuin kuoriutuu

Luulevat tapetoivat sinut liisterin kanssa, valon nopeudella

Ei edellytä näyttöä , et sotke ympyröitä

Kyllä minä suren, en sure onnettomuuttasi

siksi että joku piiskatykillä katuja lakaissut, nuoria miehiä

tarpeettomilla sotaretkillä näännyttänyt,

kompleksikimppu kruunautti salissasi itsensä keisariksi

En minä sure kohtaloasi siksi, että palo tuhosi

pyhimyksiksi julistettujen jäänteitä

Pyhempiä olivat tammipuut, rakenteesi raaka-aineet,

ylistivät metsinä paremmin Luojaansa, metsinä joissa

ihminen voi kasata mielensä jäännöksiä

Kirjoitettu on: Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä,

itsesi siellä kruunasit, ihminen

Suren taitavan käsityön kohtaloa enemmän kuin

niiden monien merkitysten, joita sinuun on liitetty

Työtä jonka tekijät keikkuivat korkeuksissa kyseenalaisin varustein

tienatakseen niukan toimeentulon perheelleen, nyt raharikas

havahtuu: rahalla voi tehdä muutakin kuin rahaa,

voi saada nimensä lahjoittajien muistolaattaan

Notre Dame, et ole minun valtiattareni,

ehkä minä olen moukka, meillä ei ole keskinäisiä

tunnesuhteita      Esi-isäni elivät esihistoriaa,

aloittelivat rautakautta, kun sinua jo rakennettiin

Euroopan historia ja kulttuuri tiivistyvät sinussa,

sekin rapistuu hyvää vauhtia,  on remontin tarpeessa

Palaa jos ei kestä kuumaa

Reunojen vellova liike kohti keskiötä

Joku sanoo elämä kantaa, minä se en ole

En ole Minäolen, olenko Eikukaan?

Keskiössä läikkyy värien toisiinsa murtuva skaala,

raivoisa häränsilmä, lempeä häränsilmä

Vuosien suolat sulavat vedeksi

Mistä on hohde, häränsilmän loiste,

prosessista itsestään, ulkopuolisesta lähteestä,

omien silmieni sopukoista, minun pitäisi jotakin,

ne istuvat pöydillä, päivystävät metsässä

valon edessä, pelotellakseen Eiketään

Hömiäinen siellä jyvälaudalla, saisko esittää muutaman kysymyksen

Miltä tuntuu kuulua uutena jäsenenä ryhmään erittäin uhanalainen?

Että ei tittelit eikä diagnoosit kiinnosta, no niinhän se, mitäpä niistä

Millaiset satonäkymät ovat naavapelloillasi, tuleeko ötökkää?

Aivan, siis pellot vähissä Sanotaanhan sitä, että ei kasva

parta pahaisille eikä naava keskekenkasvuisille puille

Entä pesäpaikat, joko on kolo katseltu?

Niin niin, kukapa sitä nyt aukon ainoaan pökkelöön

petojen näkyville ilman suojametsää

Mitäs tykkäisit, jos nostaisin kaadetun tikankoloisen

pöllin kuusen kylkeen, kelpaisiko?

Joo onhan se oma kaivama aina parempi Mutta jos ei muuta

Nappasi vielä siemenen ja suuntasi isoimman kuusen suojiin,

virtaviivaisena, kaikkiin vuodenaikoihin sopiva

tyylikäs puku päällään, sissimuonansa pariin

Ei urputtanut minulle luonnonvarojen kuluttamisesta,

vaikka hänellä jos kenellä     aihetta olisi ollutkin

Ehkä tapaamme loppusyksyn pakkasilla

Yössä juoksee domestikoitu eläin,

eksynyt, en nouse etsimään

Kuinka syvällä sen geeneissä on

mahdollisuus selviytyä luonnossa

Olen epäempaattinen, sovinisti, mitä muuta,

enkä osaa surra itseäni edes hengiltä

Glitterini ajalehtivat sateen

ja tuulen mukana kohti merta

Paniikki iskee rantakadun varjoissa,

välissä meri, jonka takaa tulimme

Silmieni sini tummui, haalistui, jos jotain jäljellä,

älä kerro minulle, en halua kuulla

Se mitä on,

on kovin sekavasti ja paljoa

Haaveiletko elämästä järjestyksessä:

robotti voi noutaa mitä haluat pelkän koodin perusteella,

                      silmälaseista jotka suodattavat näkemäsi

säröttömäksi, toisin kuin avoimet silmät

Värillisten lasien, mekaanisen tarkkuuden vaihtoehto

piilossa asioiden takana

Kuin runollinen likiarvo

Oi tuuli, olet muuttunut,

olet usein kovin tyytymätön äänekkäästi,

äkkipikainen ja vaativa

Nakkelet niskojasi, latuni täyteen roskia

En tiedä mitä tehdä sinun kanssasi,

kun hiot kostean lumen lasinliukkaaksi:

mummot muksahtelevat, vaarit vaappuvat

Leppyisitkö muutaman puun kaadosta

vai tilaisinko ajan ilmastoterapeutille?

Olla valpas, huomiovaihde päällä

varma olo, selkeä, yksinkertainen:

tietää vastaukset ennen kuin kysytään

Talot ovat kantikkaita, kadut pitkiä suoria

Aitoja on, ne eivät rönötä, mutta

valo on epäsystävällistä

Ottaa kynä käteen, jokin kaihertaa

Piilossa oleva arvoitus, kivi

joka sulautuu varjoihin

melkein     näkymättömiin     Epäilys

Ottivat minusta koepalan, pistivät putkeen

Eivät löytäneet sielua

Hyvä niin, ties mitä olisivat siitä värkänneet

Algoritmiantiristus tulee, oletko valmis!

Kysyivät mitä mieltä olen

Vastasin että löysittekö mielen

Jos ette, en voi olla mitään mieltä,

jos löysitte, niin siinähän sitten seisoo

Vielä utelivät kuka minä mielestäni olen

Vastasin että miten niin minä

Jos minää ei ole, olen kuka tahansa tai en kukaan

Ehkä olen sinä joka kysyy kuka minä

Kyynel ei erottunut veripisarasta lumessa,

suli metallinkirskuvaksi virkamerkkien

ja hylsyjen aallokoksi, jossa pursi pieni

                              mustassa kydössä törmäyspintojen merellä

Iskeymistä irronneet molekyylit

harsona, nokihehkuinen naamio,

häpeäpellon kyntäjän hengityssuoja

Siperiaa ulkona ja siperiaa sisällä

oli kerättävä sirpaleita, jatkettava eteen päin

Paluulippuja ei ollut myynnissä

Lapsenlapsi ihmettelee

tuuheita kulmakarvojani

Ehdottaa että leikkaisi

Vedän niitä alaspäin, sanon sälekaihtimiksi:

siinä määrin kuin maailma näkyy

epäselvästi, siinä on

toivon mahdollisuutta

                            *

Vanha valittaa että heinäsirkat

ovat kuolleet sukupuuttoon

Että kaikki pyyt on ammuttu,

kaikki kymmenen eikä sitä yhtäkään ole

Niin kaikenlaista ovat korvat jo kuulleet,

että tipahtaneet

Terävät päät

etsivät yhteistä alustaa,

jolle laskea kärkensä tuijottamaan toisiaan

tarkoituksena osoittaa olevansa terävin

Terävintä on tyhjä tila, lähes näkymätön sauma

niiden välissä, ylittää merkityksellään

kaiken sen mikä näkyy

kuten tila erottaa puun metsästä

ja puut jakavat tilan moneksi

Kärkien keskellä pyöreän torin kaltainen tila,

nousee täynnä näkymätöntä energiaa

Kuten sadan vuoden ikäinen puu,

vielä siemen karikkeen alla