Kesättalvet sama pää

 

 

 

Jos juhannuksena on hellettä,

tyhmyys kondensoituu kallonpohjaan,

saa omaiset ajattelemaan:

olisipa satanut räntää

 

Ihmisen aivo tai mikä se nyt onkaan,

on sillä tavalla rakentunut

Moni säilyy heikoille jäille asti hengissä

 

 

 


Kuin unessa

 

 

 

Instituution byrokraatti virkansa puolesta

penäsi kulkulupaa, tunnusta, koodia,

tunsi minut kyllä

Eivät nyt sattuneet mukaan, sattuivat

unohtumaan jonnekin hyrsylänmutkaan

(Sellaista tapahtuu tässä iässä, sanoi gerontologi)

 

Lähdin siitä sitten kävelemään

kuin unessa,

arvelin oikopoluksi päätielle

Tällä kertaa olikin

 

Päätiesi on tylsää kävellä,

sydänmaasi syksyllä joskus synkkää

 

 

 

 

 


Potpotpotpotkuja

 

 

 

Lehmä ei enää potkaise jakkaraa

lypsäjän alta, kiulua kädestä

Lehmä on potkaissut tyhjää

 

Väärät numerot potkaisevat

jakarandatuolin miehen alta

Tunkinpitäjät välillä vaihtuvat

 

Onnenpotkuja on syytä varoa,

aivovauriot ovat yleisiä

Pipanoita voi noukkia turvallisesti

 

Hevosten rakkauspotkut

ovat vähentyneet turvakotien jälkeen

Nyrkki ja hella etääntyvät toisistaan

 

Vastarintaliike käyttää rintaliivejä,

vastapotkuliike potkuhousuja

Jalat ovat pakenemista varten

 

Jos potku osuu polveen,

kilo tipahtaa, jos persuksille,

kilometritehdas työllistää

 

 

 

 


Loma

 

 

 

Lentäessään kiekko

nauraa varmana korista

Kori liitää vastaan

rautaketjuhampainen suu ammollaan

Poika kilisee heittopaikalta toiselle,

talviturkki on heitetty järveen,

reppu talvikomeroon

 

 

 


Kellokkaan nimi?

 

 

 

Hupenemme kuin hyvä myyrävuosi katoon

Vanhan miehen vuode,

piintynyt hien ja ulon haju patjan syvyyksiin asti,

 

Herätyskellolle pöydällä riittää olla pelkkä kello

Sen ääni ja pajulinnun

rattoistavat huoneen hiljaisuuden

 

Mitkä olivat hänen koordinaattinsa,

olonsa ja tekemisensä tasan kahdeksanymmentä vuotta sitten?

Ehkä hän yrittää muistella juuri sitä

 

kuinka seisoi veräjäkivellä

katsellen karjan saapumista

kellokkaan perässä kujaa pitkin lypsylle

 

Jokainen on joltakin pois, lopulta itseltään

Ulkoistettu, ulostettu sisätilaan

Tämä on vanha tarina, eikä uutta ole vielä tullut

 

 

 

 

 

 

 


Olotila

 

 

 

Koominen ja kyynel yhtenä pisteenä

lävähtävät, toden häivähdys,

 

ikuisen lyhyt pyyhkäisy,

 

riippusiltaolotila,

sen alla aallokko ärjyy

 

 

 

 


Keväistä käyskentelyä

 

 

 

Varmaan menen tuonne,

ei, menen sittenkin tuonne

Huomaan etten kumpaankaan

Tai ehkä lopulta kumpaankin

Jaloilla on oma halunsa,

onkohan niillä jokin suunnitelma

Ehkä se on että ei kannata suunnitella

Poikkeilla sinne tänne

Ilmanaikojaan

 

 

 


Apetta kan(s)alle

 

 

 

Periodit ovat liukkaita,

päättyvät karkeisiin jarrutuspintoihin

Sepeli-ihottuma on tuskin arpeutunut,

kun alkaa uusi kiihdytys

 

Kaikki hallitukset ovat lamahallituksia

Pilkkovat lamaa appeeksi kanojen kaukaloon,

petkeleellä, jonka terä on hiottu

siivuttamaan numeroita kuin lauantaimakkaraa;

 

päällepäin samanlaisia, paksuus vaihtelee,

menestyvä kana osaa erottaa jyvät akanoista

Menestyvä kana löytää porsaan reiät

 

Reiän tukkiminen on vaarallista, kaasu ei löydä ulos

Säästöporsas räjähtää vasaraniskuista

Kolikot kerätään lattialta, viedään karkkikauppaan

 

Kananpaska on liukasta

Myöhemmin siitä voi tehdä sepeliä

Siitä voi tehdä jarrutuspinnnan liukumäen alle

 

 

 


Lauantai kauan sitten

 

 

 

Elämä oli ummullaan,

ei ollut suunnitelmia tulevista

Mikä tapahtui

tapahtui kuten käpyjen tippuminen puusta

Metsästä nousi sumua sateen jälkeen,

alaniityllä ilman viilentyessä illalla

Kenekään ei ollut tarkoitus lähteä mihinkään,

sitten vain lähdettiin;

ei se ollut kenenkään syy

 

 

 


Perusoppilas

 

 

 

Alussa on pieni oppilas,

jolle äiti aamulla sanoo, että olehan sitten kiltisti siellä koulussa.

Ja lapsi lupaa ja ihan oikeasti niin ajattelee ja enimmäkseen onkin.

Lopussa on pitkä ja finninaamainen hujoppi,

jolla on vähän orpo olo.

Siksi se sanoo päättötodistus kourassa:

paska homma, mutta tulipahan tehtyä.

(Se on vastaus kansainväliseen kyselyyn

että oliko koulussa kivaa.)

Siinä välissä tapahtuu kaikki se

filosofinen, hallinnollinen, taloudellinen, pedagoginen,

psykologinen, didaktinen, sosiaalinen, persoonallinen.

Kaikki se mikä yleensä voi tapahtua.

Tai jää tapahtumatta.

 

On koulukaverit,

joiden kanssa on kiva touhuta. Enimmäkseen.

Mutta jotkut ovat niin kummallisia.

Ne supattavat ja juonittelevat ja syrjivät. Joskus.

Oppilas suuttuu ja haukkuu ja käyttää nyrkkiä.

Tunnilla opettaja kysyy, että kuuletko sinä.

Miksi sinä et tee tehtävääsi?

 

On opettaja. Ihan kiva. Enimmäkseen.

Mutta joskus se on lähtenyt liikkeelle

väärä jalka edellä. Kun sen murrosikäinen

on tullut yöllä kotiin humalassa.

(Silloin on ilmassa vittuja ja perkeleitä

enemmän kuin koulun järjestyssäännöt sallivat)

Tai se on riidellyt kasvatusperiaatteista

lastensa isän kanssa.

Silloin se ei muista hiljaa kahden kesken nätisti

kysyä vain, että mikä sinulla lapsirukka nyt oikein on.

Vaan väsyneellä äänellä. Ja jatkaa:

kun tämäkään asia ei suju.

Ja oppilas tuntee kuinka kasvot kiristyvät

ja jokin siinä ymmärtää että on kysymys

asioiden sujumisesta eikä hänestä.

Mieli kovettuu ja jostain syvältä nousee ajatus,

että antaapa olla.

Isommilla pojilla silmät soikeina

vielä kello kymmenen aivoissa kirnuaa

yöllinen pelihelvetti.

Muuri johon kaikki muu data törmää.

 

(Aiemmin julkaisematonta vanhaa tekstiä)

 

 


Kulkijan laulu

 

 

 

Puron yli on

helppo hypätä hymysuin

puolelle, jossa kulku helpompaa

 

             Olen iloisten vesien laulu silloinkin,

             kun lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

 

Puro levenee, loikkaaminen vaikeutuu

on päätettävä kumpaako rantaa kulkea

Kalliot, tiheiköt, sivupurot haastavat

 

             Olen vakavien ponnistuskivien laulu,

             lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

 

Virtaus kiihtyy, kaltevuus kasvaa,

rannan vaihto jo mahdotonta,

kai niiden vedet samaan mereen

 

             Olen uskaliaan kulkemisen laulu,

             lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

 

 

 

 


Herra Tossavainen

 

 

 

Emäntäni on hiukan

aadeehoodee vaikka vilkas

olen itsekin luonnostani

verhoja ylös kaapin päälle,

sieltä lamppuun kuin liaaniin

katoan nopeasti ilmestyn nopeammin

Kun emäntä huutaa minua kurkistan heti

vappuhuiska päässä

ja hän että siinähän se herra…

mutta ennen kuin enempää ehtii

jo muualta virnistän ja jatkaa hän

…ei kun tossa   vainen

 

viite: http://runotorstai2.wordpress.com/2013/04/25/284-haaste/

 

 

 


Selfie ja selfie

 

 

 

Lumen läpi kulkenut horjahtelee

jääkokkareita laahuksena, kuusenneulasia,

niitä kuivuneita sukkien sisällä, paidan alla

jousi jokseenkin suora,

ei myönnä sitä, kieltää niin ponnekkaasti

että vähemmästäkin käy ilmeiseksi,

vaikka aurinko kysyy kelpaisiko ilmainen energia

Että istu siihen puuta vasten, pistä silmät kiinni ja ota vastaan

Äläkä saatana kaiva sitä kännykkää selfien vuoksi!

 

 

 


Predestinaatio

 

 

 

Takanasi on tapetti, et näe sitä itse,

et erotu toisille, jos et liiku

Älä ihmeessä ellet halua tapetille,

monille riittää että et erotu,

tunteminen on vaivalloista, jopa tylsää:

kuin muna jota on haudottava pitkään, ennenkuin kuoriutuu

Luulevat tapetoivat sinut liisterin kanssa, valon nopeudella

Ei edellytä näyttöä , et sotke ympyröitä

 

 

 


Notre Dame

 

 

 

Kyllä minä suren, en sure onnettomuuttasi

siksi että joku piiskatykillä katuja lakaissut, nuoria miehiä

tarpeettomilla sotaretkillä näännyttänyt,

kompleksikimppu kruunautti salissasi itsensä keisariksi

 

En minä sure kohtaloasi siksi, että palo tuhosi

 

pyhimyksiksi julistettujen jäänteitä

Pyhempiä olivat tammipuut, rakenteesi raaka-aineet,

ylistivät metsinä paremmin Luojaansa, metsinä joissa

ihminen voi kasata mielensä jäännöksiä

 

Kirjoitettu on: Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä,

itsesi siellä kruunasit, ihminen

 

Suren taitavan käsityön kohtaloa enemmän kuin

niiden monien merkitysten, joita sinuun on liitetty

Työtä jonka tekijät keikkuivat korkeuksissa kyseenalaisin varustein

tienatakseen niukan toimeentulon perheelleen, nyt raharikas

havahtuu: rahalla voi tehdä muutakin kuin rahaa,

voi saada nimensä lahjoittajien muistolaattaan

 

Notre Dame, et ole minun valtiattareni,

 

ehkä minä olen moukka, meillä ei ole keskinäisiä

tunnesuhteita      Esi-isäni elivät esihistoriaa,

aloittelivat rautakautta, kun sinua jo rakennettiin

 

Euroopan historia ja kulttuuri tiivistyvät sinussa,

sekin rapistuu hyvää vauhtia,  on remontin tarpeessa

Palaa jos ei kestä kuumaa

 

 

 


Häränsilmä

 

 

 

Reunojen vellova liike kohti keskiötä

Joku sanoo elämä kantaa, minä se en ole

En ole Minäolen, olenko Eikukaan?

Keskiössä läikkyy värien toisiinsa murtuva skaala,

raivoisa häränsilmä, lempeä häränsilmä

 

Vuosien suolat sulavat vedeksi

Mistä on hohde, häränsilmän loiste,

prosessista itsestään, ulkopuolisesta lähteestä,

omien silmieni sopukoista, minun pitäisi jotakin,

ne istuvat pöydillä, päivystävät metsässä

valon edessä, pelotellakseen Eiketään

 

 

 


Erittäin Uhanalaisen haastattelu

 

 

 

Hömiäinen siellä jyvälaudalla, saisko esittää muutaman kysymyksen

Miltä tuntuu kuulua uutena jäsenenä ryhmään erittäin uhanalainen?

Että ei tittelit eikä diagnoosit kiinnosta, no niinhän se, mitäpä niistä

 

Millaiset satonäkymät ovat naavapelloillasi, tuleeko ötökkää?

Aivan, siis pellot vähissä Sanotaanhan sitä, että ei kasva

parta pahaisille eikä naava keskekenkasvuisille puille

 

Entä pesäpaikat, joko on kolo katseltu?

Niin niin, kukapa sitä nyt aukon ainoaan pökkelöön

petojen näkyville ilman suojametsää

 

Mitäs tykkäisit, jos nostaisin kaadetun tikankoloisen

pöllin kuusen kylkeen, kelpaisiko?

Joo onhan se oma kaivama aina parempi Mutta jos ei muuta

 

Nappasi vielä siemenen ja suuntasi isoimman kuusen suojiin,

virtaviivaisena, kaikkiin vuodenaikoihin sopiva

tyylikäs puku päällään, sissimuonansa pariin

 

Ei urputtanut minulle luonnonvarojen kuluttamisesta,

vaikka hänellä jos kenellä     aihetta olisi ollutkin

Ehkä tapaamme loppusyksyn pakkasilla

 

 

 


Domestikoitu

 

 

 

Yössä juoksee domestikoitu eläin,

eksynyt, en nouse etsimään

Kuinka syvällä sen geeneissä on

mahdollisuus selviytyä luonnossa

 

Olen epäempaattinen, sovinisti, mitä muuta,

enkä osaa surra itseäni edes hengiltä

 

Glitterini ajalehtivat sateen

ja tuulen mukana kohti merta

Paniikki iskee rantakadun varjoissa,

välissä meri, jonka takaa tulimme

 

Silmieni sini tummui, haalistui, jos jotain jäljellä,

älä kerro minulle, en halua kuulla

 

 

 


Likiarvo

 

 

 

Se mitä on,

on kovin sekavasti ja paljoa

 

Haaveiletko elämästä järjestyksessä:

robotti voi noutaa mitä haluat pelkän koodin perusteella,

                      silmälaseista jotka suodattavat näkemäsi

säröttömäksi, toisin kuin avoimet silmät

 

Värillisten lasien, mekaanisen tarkkuuden vaihtoehto

piilossa asioiden takana

Kuin runollinen likiarvo

 

 

 


Terapian tarpeessa?

 

 

 

Oi tuuli, olet muuttunut,

olet usein kovin tyytymätön äänekkäästi,

äkkipikainen ja vaativa

Nakkelet niskojasi, latuni täyteen roskia

 

En tiedä mitä tehdä sinun kanssasi,

kun hiot kostean lumen lasinliukkaaksi:

mummot muksahtelevat, vaarit vaappuvat

Leppyisitkö muutaman puun kaadosta

 

vai tilaisinko ajan ilmastoterapeutille?