Olla valpas, huomiovaihde päällä
varma olo, selkeä, yksinkertainen:
tietää vastaukset ennen kuin kysytään
Talot ovat kantikkaita, kadut pitkiä suoria
Aitoja on, ne eivät rönötä, mutta
valo on epäsystävällistä
Ottaa kynä käteen, jokin kaihertaa
Piilossa oleva arvoitus, kivi
joka sulautuu varjoihin
melkein näkymättömiin Epäilys
Ottivat minusta koepalan, pistivät putkeen
Eivät löytäneet sielua
Hyvä niin, ties mitä olisivat siitä värkänneet
Algoritmiantiristus tulee, oletko valmis!
Kysyivät mitä mieltä olen
Vastasin että löysittekö mielen
Jos ette, en voi olla mitään mieltä,
jos löysitte, niin siinähän sitten seisoo
Vielä utelivät kuka minä mielestäni olen
Vastasin että miten niin minä
Jos minää ei ole, olen kuka tahansa tai en kukaan
Ehkä olen sinä joka kysyy kuka minä
Kyynel ei erottunut veripisarasta lumessa,
suli metallinkirskuvaksi virkamerkkien
ja hylsyjen aallokoksi, jossa pursi pieni
mustassa kydössä törmäyspintojen merellä
Iskeymistä irronneet molekyylit
harsona, nokihehkuinen naamio,
häpeäpellon kyntäjän hengityssuoja
Siperiaa ulkona ja siperiaa sisällä
oli kerättävä sirpaleita, jatkettava eteen päin
Paluulippuja ei ollut myynnissä
Lapsenlapsi ihmettelee
tuuheita kulmakarvojani
Ehdottaa että leikkaisi
Vedän niitä alaspäin, sanon sälekaihtimiksi:
siinä määrin kuin maailma näkyy
epäselvästi, siinä on
toivon mahdollisuutta
*
Vanha valittaa että heinäsirkat
ovat kuolleet sukupuuttoon
Että kaikki pyyt on ammuttu,
kaikki kymmenen eikä sitä yhtäkään ole
Niin kaikenlaista ovat korvat jo kuulleet,
että tipahtaneet
Terävät päät
etsivät yhteistä alustaa,
jolle laskea kärkensä tuijottamaan toisiaan
tarkoituksena osoittaa olevansa terävin
Terävintä on tyhjä tila, lähes näkymätön sauma
niiden välissä, ylittää merkityksellään
kaiken sen mikä näkyy
kuten tila erottaa puun metsästä
ja puut jakavat tilan moneksi
Kärkien keskellä pyöreän torin kaltainen tila,
nousee täynnä näkymätöntä energiaa
Kuten sadan vuoden ikäinen puu,
vielä siemen karikkeen alla
Runonlaulajat ovat sulkeneet suunsa
meissä
uskomme älyyn,
ylistämme Sokeaa Sattumaa meitä ennen
Otimme sitä käsipuolesta,
talutamme kuin sokea sokeaa?:
korva selkään, kolmas käsi sitä rapsuttamaan,
koneita päähän, pää koneeseen,
pois pensaasta Tiedonpuuhun
Haluamme sen Jumalaksi
kävelemään vetten päällä, laulamaan myrskyssä,
kun pursi pieni
Pidän jään reunasta kiinni
niin kauan kuin jaksan
(kuuma jää polttaa näppejä);
Vielä kynä pysyy kädessä
ja luulen omakseni sitä mikä päässäni liikkuu
(rekisteristä ei löydy merkintää pään vaihtamisesta)
kunnes kyborgit alkavat arpoa kirjaimia sanoiksi
ja kaltaiseni korvataan niillä,
jotka voivat valita mitä haluavat,
kun eivät voi tietää mitä haluavat
Uskoit vaikuttavasi,
sait aikaan monenlaista, harvoin sitä mitä tarkoitit
Kirjoitit näppäimistöllä, josta merkit puuttuivat
Melkein jo opit paikat, kun ne muuttuivat
Kirjoitus jatkui, merkitys hukassa, et voinut lopettaa
Korttitaloja nousee kuten ennenkin,
kierrän ne kaukaa, hengitän varovasti:
jokaisella on oikeus kokea omansa romahdus
Kysyn itseltäni onko aika lopettaa ,
sillä tavalla hyväksyä Ison Pyörän mielettömyys,
tunnustaa että ei käsitä,
ottaa etäisyyttä, tulla pienemmäksi,
mahtua omien korviensa väliin
Jos vielä jostakin
löytäisi puolen hehtaarin metsikön
Emme koskaan palanneet tapahtumiin,
emme siihen mitä ei tapahtunut;
ajattelit sen olevan yhtä turhaa
kuin muisteluihin perustuva luokkakokous,
korostamassa sitä mitä ei nyt ole
Kuin peläten että puhuminen
yrittäisi väittää jotakin kuljetusta reitistä
tai määritellä suunnan jatkumisen,
polulla joka mutkan takana
ei ole vielä päättänyt
mihin päin
Juurien rihmasto ravinteiden ja myrkkyjen maailmassa,
puun elämä on puun ja kuoren välissä
Lehdet, neulaset haukkaavat hiiltä, puhaltavat happea
Rungossa oksantynkää lumikuormien jäljiltä,
entinen silokylki potee tikankolotusta, runko muhkuroilla
Pahkataiteilija on katsonut jo sillä silmällä
Latvan johtosilmu, asemansa menettänyt
taivaantavoittelijoiden joukossa Enemmän lahoaa,
taata tasapää kasvaa alaspäin
Profiili iltavalossa taipuu
katsojan silmissä
hirviöstä enkeliin
Mieleni ei halua kirveeksi,
jos joskus jotakin oksatonta liekin halkaissut,
ei veitseksi, jos jotakin höttöä leikannut,
ei nuijaksi onttoja puita kolistelemaan
Mieluummin puhallus silmillesi,
niin että raottuvat,
hipaisu poskellesi, että pääsi kääntyisi, hiukan
kutitus jalkapohjiisi, että liikahtaisivat lähteäkseen
Mennäänkö,
minne halusitkaan?
Levoton tavoittelee harmoniaa, huomaa sen tylsäksi
Ei huomaa salaovea sen taakse,
ei tiedä mitä menettää vai menettääkö mitään
Tekee elämästään helvetin koelaboratorion
*
Jos aiot kulkea polkua pitkin, älä oio
Jos haluat kulkea jonnekin, oio sitten,
jos tiedät missä suunnassa se jokin on
Te jaksoitte juoksuhaudassa, pommisuojassa,
eiköhän se joku yö mene sängyn allakin
Ilmavalvonnassa ei päätä huimannut,
jos nyt, niin eikun lattialle vaan
Säästätte siten pitkän pennin, ette arvaakaan
kuinka arvokkaita olette,
edistätte miljoonien syntyä,
ne matkaavat puolestanne
Paratiisisaarille, ettehän enää itse jaksaisikaan
Suuri kiitos siitä teille!
Terveisin Osakkeen Omistajat
p.s.
Eihän
Sitä
Pappaa
Enää
Ruokakaan
Innosta
samat
Kivi, kulmikaskin, kohoaa pehmein piirtein,
kuusi ottaa alaoksillaan tukea maasta;
kuin epäröisi tasapainoaan
lumen sokaisemana
Vaarojen tykyt, tykkyjen vaarat puusydämille,
oksan paukahdus, sydämen tykytys
vyöryn vaara, liukuva paasi
kalkitun hautaholvin lukoksi
Lumen lumo, mielen lumelääke:
mitä muuta voi kuin rauhoittua
Tehdä havaintoja varjoista,
liikkuvien valojen myötä
Jos olisi vain lunta, lunta ei olisi,
tämä olisi olomuoto, nimeämätön tila
Jos muuta, sen merkitys alisteinen lumelle
Reviirisi rikottu tiellä, hakkuulla ja koneella
Kilpailija kiiltää, on kova, äänekäs
Naaraita ei missään,
vaikka otit männynneulasia,
hakomispuussa dopingia
tuplatupla-annoksen höökihormonia,
jotta jaksat taistella
Metsäpirstaleella jossain muualla
morsian on valmiina, ei kuule sulhoa,
ei kuulu homenokkaa
Nokan voimapanos
etsii kilpailijan heikkoa kohtaa
Turhaan, se vain väistelee ja näpsii,
ei ota vastaan haastetta
Koppelo luovuttaa, vetäytyy luostariinsa
Metson kilpailija julistetaan voittajaksi, räpsimillään kuvilla:
Tulkaa kaikki katsomaan miten hullu metso mesoo!
Putoilee lunta
hiljaa, harvakseltaan,
hiutaleet erottuvat toisistaan
Voit seurata yhden matkaa
korkealta lähelle maan pintaa
Ennen äänetöntä tömähdystä
se katoaa kuin häiveliitäjä
silmiesi tutkasta
Älä tavoittele sitä suuhusi,
sen paikka on hangessa,
sitä odotetaan
Tervetulojuhlin
Ennen kuin tiesit olitko graniitti vai gneissi
sinut nimettiin kiveksi, jouduit kantamaan
kallion suuruuden ja hiekan pelon
Et tiennyt olitko mänty vai kuusi,
sinut nimettiin metsän puuksi
Sait kylkeesi leiman ja tykkylumen pelon
Juhdaksi sinut valittiin ennen kuin
tiesit olevasi aasi tai hevonen, sinut oli suitsittu
porkkanan ja piiskan väliin
Vielä kun olisi pitänyt leikkiä kurahaalareissa,
sinä edustit jotakin, joka vaati frakin
Siitä vapauduit vasta lepositeissä
Sanoi menevänsä pohjoisemmaksi kuin pohjoisnapa
Niin voi sanoa, mikä on totuus totuudesta?
Montako aikaa sitten oli totuuden aika,
kuinka paljon on aikaa totuuden jälkeen?
Kerran valehtelija puhui totta
Luuli valehtelevansa, vain lapsi uskoi häntä
Jossakin löydettiin totuus, jossakin havaittiin valhe
Järjestettiin uskottavuuskilpailu, kumpi voitti?
Totuus on kuten ilmasto, muutoksille altis
sinä olet totta kuten puun karhea kuori poskelle,
jään ja veden hioma kallio sormenpäille
Ulkona pimeää kuin pirunpersiissä
En ole tosin käynyt, kunhan luulen
Tietäminen on akateemista saivartelua,
luuleminen se porskuttaa käsipohjaa
vaikka valtameren yli
Bussissa torkutaan, kenenkään mieleen
ei tule mennä häiritsemään kuskia,
kääntämään rattia päin rekkaa
Minä mitään törmäytyksiä halua,
maailman kadut täynnä pirstaleita,
ajatuskiihdyttämöistä sinkautettuja
Melankolinen tömäkkä kuljettaja
sopii bussin tunnelmaan, ja siniset valot,
heijastuvat kahden puolen tietä pakkaseen
Sen mustassa aukossa terävien päiden
numerosyöpä muuttaa maisemaa
pörssikurssilukemiksi
Ei ole helppo pysyä kirjoitusrivillä
sinisen valon varassa, painoin jo
vahingossa stoppia, eikä minua poistettu
Kemissä piippujen savut repostelevat
auringonnousua enteilevää helmiäistaivasta,
aasialaiset heräilevät kaivelemaan kameroitaan
Ehkä kaikille riittää eksoplaneettoja,
joilla kierrellä pikkuaurinkoja
Ehkä joskus vain suljen silmäni,
alan katsella pimeiden hiukkasten tanssia
silmäluomien ja verkkokalvojen välissä
Heijastit mieleni valkokankaalle
kesänhehkuista aurinkoa,
kylmänkaunista talvikuutamoa,
ylpeilyn ja surkeilun valtamerellistä
vuorovesi-ilmiötä,
heijastit metsäyhtiön tulostaseen
ja luontotyyppien uhanalaisuuden,
kaikesta mistä vain keksin kysyä, sinä näytit
Olit spektaattelien kuningatar,
pysyttelit piilossa peilin takana,
enkä tullut tietämään
mahdollisia salaisuuksiasi,
mielikuvituksellisia tietolähteitäsi,
et antanut takeita nykyisen hyvyydestä
tai tulevan paremmuudesta
Maailman kämmenviivoista povasit:
kehitys ei ehdi oletukseensa,
tavoite päädy päämääräänsä
Ne ottavat kesken kaiken suuntia,
jotka kulkevat itsensä läpi, läpiä itseensä
muodostavat romahtavia kerrostumia,
tiivistyvät tulevien aikojen paineesta
eikä historia ehdi kirjoihin, joissa
sukupolvensa tähdet laskevat kukkia raunioille
Viime yönä vein aivoni vuosihuoltoon
Ne olivat legomuovia, osia tippui maahan,
kohta selviää löysinkö kaikki nippelit
Menin odotellessa kävelylle metsään
Vastaan tuli elämysretkeileviä turisteja,
ne haistelivat kuusenhavuja, näyttivät kiinalaisilta
Kosketin kädellä päälakeani, mietin
huomaavatko mitään
