Käsky on täytetty, lisäännytty maa
täyteen, meri ja ilma täynnä ihmisestä
Pelto on kylvetty, metsä pellottu
taivas varjelkoon, suojelkoon suojelijaa
erämaan viimeisiä länttejä
Väki asuu kerroksittain
kippurassa elävät lisääntyvät kuolevat
geeniensä moninaisuudessa lämmittelevät
hiilinuotiolla kolmesti kieltävät tummuvat jäätiköt
lajien moninaisuuden
Tekojen karttapohjoinen,
sanojen magneettinen napa
eranto
silta kuilun yli lahoaa
uutta käskyä odotellessa?
Paketin ympärille kiedotaan naru sol
mitaan että pysyy kasassa solmitaan
umpisolmuun ett isi vaikea aukaista
Kaikkien pakettie n umpi solmut
on solmittu yhtei sön umpisolmuun
että olisi mahdo t onta aukaista
aleksanteripienet ratsastavat aaseilla
voiveitsiään heilutellen Monet itkevät,
toiset nauravat, monet itkevät ja nauravat
Useimmat eivät tiedä
itkeäkö vai nauraa
Aleksanteri ratsastaa, Aleksanteri oksentaa,
tuokaa astiaa!
En kirjoittaisi tätä
ellen haluaisi vähätellä haikeuttani
kun kurjet parveilevat,
aamun valo yhä vinompaa
Siis tapaus Rotkonen piste fi
Pikkubussin oven hän aukaisee,
tarjoaa jalkaa askelmalle,
bussi heilahtaa ja sitten takaisin,
kun jalka tapaa asfaltin
Hiukan sataa
Kankein jaloin astelee hän aamukahville,
vatsan vaakasuora alasivu, lyhyempi kateetti
suorakulmaisessa kolmiossa
Sateensuojan siinä saisi lyhyt ihminen
Näen, kauempana kurjet laskeutuvat,
aamusammakolle kai
Kulkija ei kysy enää mitä kello,
sen kulku on liian nopea hänelle,
ollut jo vuosia, kulkee vain
tuvalle, joka saanut nimensä
kolmen ihmisen lopusta ennenaikojaan
konnasta konna versoo ja konna
on myös konnan poika
Tulee palaneen metsän vuoksi
tehdyltä tieltä, nokisavotan ajoväylältä,
tien vieressä Pirunkirkoksi nimetty rumankaunis
maan uumenista pursuillut kivikko,
yllättävä kuin rupinen multaperuna kakun koristeena
Perillä Tunturien yöpuolen dramatisointi:
miten viestinviejän kytkeytyminen
kolonisaatioon synnyttää
ristiriitoja alkuasukkaiden kanssa
Toistuva ja synkkä on tuo tarina
Lapinrajalla lantalainen ja saamelainen
vedenjakaja-alueella: kuka menee Jäämereen,
kuka Pohjanlahteen, ryssä ainakin Vienanmereen
Pappi ja pakana toisilleen savuverhon takana
taajovat kukin suuntaansa,
kuten silloin niin nytkin
Tuvalla mikään kummittele
Historian vääryydet muuttuvat hyviksi tarinoiksi
tuntojen kolkutukset ottavat muotoja mielen syvyyksistä
Vihan ja pimeyden muistijälkiä
ihminen on jättänyt reiteilleen
kiveliön monipiirteiseen luontoon,
sen taiga, sen virrat, suot, tunturit ja kivikot
ansaitsevat parempaa
Tätä kaikkea liikkuu kulkijan mielessä,
omia jälkiä jättäessään,
oman kellonsa jätättäessä
Sanon en piittaa rajoista
en tiedä piittaanko,
en tunne riittävästi piitatakseni
Lävistän sanavartaaseen jotain ilmiöriistaa,
rasva sulaa nuotiota vauhdittamaan,
kypsyttelen ravinnoksi nuotiolla, jota sade uhkaa
Käristyykö pilalle, jääkö raa’aksi,
makuja on monia, sanon:
valmista vain itsellesi
Ruokavieraat harvinaisia,
nuotioita kovin harvassa
Ihmiset lahoavat niille jalansijoille
joille ovat kerran juurtuneet
Eivät käy tervehtimässä toisiaan,
muistelemassa vanhoja hyviä aikoja
Hyviä siksi, että ennen käytiin
muistelemassa vanhoja hyviä aikoja
haastelemassa iloisina
elämän murheellisista tosiasioista,
tarkistamassa rastien määrää
hyvän elämän listassa
Niin huonot kääntyvät päällimmäisiksi
Sitten kun joku kaatuu, harmitellaan
että olisi pitänyt
käydä hakemassa pois
kauan sitten lainattu leipäkone
ettei jää kuolinpesään
riidan aiheeksi
Elän ajan saumassa,
jossa tihentyvä hämäryys ja
valojen häikäisyt haittaavat näköä
Ehkä ne ovat yhtä ja samaa,
ehkä aika on saumaa,
vasen ja oikea jalka eri laatalla
Imen tietoa kuin sieni vettä,
kysyn mitä tieto on ja ymmärrykseni
lisääntyy, kysyn
mitä ymmärrykseni on,
missä sillä on mitään käyttöä
Olen täysi ja tyyni lampi,
ihmettelen miten lätäköt jaksavat
roiskia ympäriinsä,
rapaa enemmän kuin vettä
Ehkä asetukseni ovat hukassa
salasana tukassa,
jonka tuuli vei
Kysyt miksi olen mykkä
Jos haluat vastauksen, tule kanssani vaikenemaan
En osaa sitä mille ei ole sanoja, kirjaimistoa,
minkä kielioppi on kirjoitettu tuuleen
Sanat joilla siihen viitataan
ovat menehtyneet ajan valtateillä,
kuivuneet rattaiden voiteluun,
epämukavuus on niiden lausumisen mauste
Kun puhun, puhun typeryyksiä
Jos haluat vastauksen tule kanssani sinne
missä kurjet lensivät kerran
Kuuntelemaan ilman sanoja,
kurkien jälkeensä jättämiä
Puut ja pensaat
tulkitsevat tuulen
kukin tavallaan
Tunnistan sitä kuin
lintujen laulua
Marja-astia täyttyy
verkalleen
Millekään missään milloinkaan
antautumatta, innostumatta,
sisärakenteet tasarakeisia,
hillityt värisävyt, lattia notkumaton,
katto ei vuoda, ikkunoista vedä
ihan sama mitä ulkona, mitään väliä
niin kauan kuin pysyy ulkona,
on päättänyt olla siitä ulkona
niin pitkään että jotakin joskus
Syytän hernefarmaria herneestä nenässäni, patjan alla
ja ohranviljelijää vihneestä kurkussasi, maltaasta silmässäsi,
en näe ottaa niitä pois, kun tukki tukkii
Sanon itselleni itsestäni ota tai jäätä,
esitän arvoituksen: hyväntoivonniemi
ja pahantahdonlahti kilpailvat suosiosta, kumpi voitti?
Vihjeeksi voin kertoa, että jääkarhun alla murenee,
joko olet pohtinut sopivat mausteet muhennokseen,
jonka voi valmistaa aivoistasi, kun robotit
(vai puuttuuko vielä jokin jeesklikkaus?)
Jos hirttää halutaan, niin aina löytyy sen verran
asian- ja oksantynkää, että siihen köyden pystyy kietomaan
kuten että palkat nousevat, mutta hyvinvointi ei,
onko tätä tarpeen tietää vai parempi reagoida
tietämättä mihin, siinäpähän saavat
valtiovalta ja muut asianosaiset
tyytyväisyys kansallishyveenä, pettämätön
on haudan nostalgia
Jätin tyypin nilkkarenkaisen
pihaan vahtimaan
kesäkurpitsani kasvamista
Itse suolle suunnistin
tsiikaan miltä näyttää hillalupaus
Oho!, aapa täynnä suppaa,
ajantajuni lie hämärtynyt
myötä öiden kovin valoisten
Kukintoja vasta luulin löytäväni
Riemumielin pihaan palailin
Nilkkarenkaista ei missään,
rengas palasina ketjun päässä,
etuhampaan jäljet kurpitsani jämässä
Siinä se keskellä polkua
tillottaa silmiin
kuin luomisen alkuviattomuus
valmiina leimautumaan minuun tai
kehen tahansa melkein päälleastujaan
Ei kuulu emon hätäsignaaleja,
tragedian kulkua voi vain arvailla,
siirrän sivummalle, armollisempaa
kai tallata hengiltä
jätän luonnon huomaan
kohtalona kissa tai ihmepelastus?
Silmänurkka vuotaa,
luonto siinä huokaa, kysyy:
kaikki kuten pitää
vai ei lähes mikään?
Jos juhannuksena on hellettä,
tyhmyys kondensoituu kallonpohjaan,
saa omaiset ajattelemaan:
olisipa satanut räntää
Ihmisen aivo tai mikä se nyt onkaan,
on sillä tavalla rakentunut
Moni säilyy heikoille jäille asti hengissä
Instituution byrokraatti virkansa puolesta
penäsi kulkulupaa, tunnusta, koodia,
tunsi minut kyllä
Eivät nyt sattuneet mukaan, sattuivat
unohtumaan jonnekin hyrsylänmutkaan
(Sellaista tapahtuu tässä iässä, sanoi gerontologi)
Lähdin siitä sitten kävelemään
kuin unessa,
arvelin oikopoluksi päätielle
Tällä kertaa olikin
Päätiesi on tylsää kävellä,
sydänmaasi syksyllä joskus synkkää
Lehmä ei enää potkaise jakkaraa
lypsäjän alta, kiulua kädestä
Lehmä on potkaissut tyhjää
Väärät numerot potkaisevat
jakarandatuolin miehen alta
Tunkinpitäjät välillä vaihtuvat
Onnenpotkuja on syytä varoa,
aivovauriot ovat yleisiä
Pipanoita voi noukkia turvallisesti
Hevosten rakkauspotkut
ovat vähentyneet turvakotien jälkeen
Nyrkki ja hella etääntyvät toisistaan
Vastarintaliike käyttää rintaliivejä,
vastapotkuliike potkuhousuja
Jalat ovat pakenemista varten
Jos potku osuu polveen,
kilo tipahtaa, jos persuksille,
kilometritehdas työllistää
Lentäessään kiekko
nauraa varmana korista
Kori liitää vastaan
rautaketjuhampainen suu ammollaan
Poika kilisee heittopaikalta toiselle,
talviturkki on heitetty järveen,
reppu talvikomeroon
Hupenemme kuin hyvä myyrävuosi katoon
Vanhan miehen vuode,
piintynyt hien ja ulon haju patjan syvyyksiin asti,
Herätyskellolle pöydällä riittää olla pelkkä kello
Sen ääni ja pajulinnun
rattoistavat huoneen hiljaisuuden
Mitkä olivat hänen koordinaattinsa,
olonsa ja tekemisensä tasan kahdeksanymmentä vuotta sitten?
Ehkä hän yrittää muistella juuri sitä
kuinka seisoi veräjäkivellä
katsellen karjan saapumista
kellokkaan perässä kujaa pitkin lypsylle
Jokainen on joltakin pois, lopulta itseltään
Ulkoistettu, ulostettu sisätilaan
Tämä on vanha tarina, eikä uutta ole vielä tullut
Koominen ja kyynel yhtenä pisteenä
lävähtävät, toden häivähdys,
ikuisen lyhyt pyyhkäisy,
riippusiltaolotila,
sen alla aallokko ärjyy
Varmaan menen tuonne,
ei, menen sittenkin tuonne
Huomaan etten kumpaankaan
Tai ehkä lopulta kumpaankin
Jaloilla on oma halunsa,
onkohan niillä jokin suunnitelma
Ehkä se on että ei kannata suunnitella
Poikkeilla sinne tänne
Ilmanaikojaan
