Runoilen suomupanssaripäällä
ihon toiseutta tuntematta:
Mikä ilo viiltää lihaan vihaanpukeutuneita!
Vedän analyysiaggregaattia pitkin hakkuuaukeita
pinta huurteessa, sydän sulaa kultaa: kylvän jyvät maahan
keitän akanoista epäitsekkäästi aamupuuron
Nostan kissan häntää, kissaa hännästä pöydälle
Kaikki alkavat puhua koirasta kuin eivät
olisi hiiristä koskaan kuulleetkaan
Tunnen varjon viileyden, sen pidentymisen
Askeleet hidastuvat kuin suuntaa epäröiden
Mitään rakennettua en halua pääni yläpuolelle
Niistä tiedä mitä irrallaan
keskeneräisyyttään rappeutuneisuuttaan
valmiina tipahtamaan päähän
Sateen, valon ja varjon esteet
tarkoitustaan vastaan kääntyneet
Krakovan makkara
innostui kasviksista
Aloitti krysanteemista, jatkoi pensaskrassilla
popsi Meksikon kaktuksen, sen nesteen joi, vatsa soi
rumpuna soi ja soijaa söi
Brasiliassa
paljon paloi sademetsää
soijan tähden
Mies kuopassa, Heimonsa viimeinen
Lehden sivulla vaanii syntymävuosien tihentyvä haavi:
pidättelen hengitystä, tunnen jo matkojen etäisyydet
eikä horisontti suostu pakenemaan edellä kuten ennen
Savut takana, niiden alkupisteeseen jäänyt tuhka
ja puun kyljessä toukkien polkuja
karisevan kaarnan alla
kuulen tuulen
pysähtyvän petäjän latvaan
kuin pesäänsä laskeutuen
valon kelmeys mukanaan
puolivilliintynyt kissa hakeutuu tuvan nurkille
empimään sisään pyrkimistä:
kivikin jo hikoilee
Mainitsinko siivuttamistasi juustoviipaleista:
ne ovat oikein onnistuneita
Turha imarrella, olen kallio, jolla kehut eivät kasva
onko sinulla mielipidettä uudesta silkkitiestä?
Maailma tapahtuu niin kuin tapahtuu
pitelen mielipiteitäsi kuin sadetta
Jos pitäisi valita luonto tai ihminen…
kukaan sinulle mitään tyrkytä, puolustuksessasi on reikä
Sinun silokalliossasi sitäkään rosoa paitsi
päällekäymisesi: aina yhtä totaalista
Täytyyhän sinun nyt…minun mitään täydy…
liputuspäiväkin lähestyy…kuka tämän taas aloitti…
juustostahan minä vain
Pyrin pitämään
pään ja jalat
tasatahdissa
Jos jalat toimivat
paremmin kuin pää
olen ennen pitkää tuntemattomassa paikassa
Jos pää toimii paremmin kuin jalat, turhaudun
Lyön päätä seinään antaakseni jaloille tasoitusta
Otsassa kuhmu, nilkka turvoksissa Tasatahtiin
Lintu sanoi: siipesi näyttävät kovin mitättömiltä
Mato virnisteli: milloin palaat luoksemme
odotamme innolla yhteistä ryömintää
Puu huomautti: pyörit koko ajan paikasta toiseen
Oletko hukannut juuresi, hervoton?
Ripustin riippumattoni
puihin, joilla on tukevat juuret
Neuvoin linnulle matopaikan
Silmäripsien välistä, riippumatossa lojuen seuraan
taliaisen huoltolentoja: niiden tiheys vaihtelee viiden ja
kolmenkymmenen rahisettoman hengitykseni välillä
Omenapuun suunnalta hätäsignaaleja, nakutusta:
tuomaroin siniäisen hyväksi, häädän tikan tiehensä
Punarinta kupsehtii juhannusruusussa
herättelemässä sen nuppuja, pommiinnukkuneita
Onko siitä tullut masennusruusu?
Siilit viettävät poikashiljaisuutta, piikkien on vahvistuttava
kestämään harakoiden hyökkäyksiä
Hyttyset häätävät minut julmasta idyllistä sisälle
En halua uhrautua niiden lisääntymisen hyväksi
en lintujen ravinnon hyväksi
Tällä pistokadulla uusi piki haisee
yli varisevien pihlajankukkien
Työkone piippaa, tela jyrää mustaa pintaa
Kadun varrella kolme taloa eikä
minulla ole autoa, pojanpojilla tilaa skuuttailla
Öljy on halpaa, hallitus elvyttää, suosittaa maltillista vierailua
Vanhaan, vaaleaan asfalttiin ovat
isot pojat polttaneet kumia
Kuviot näyttävät aseemiselta kirjoitukselta
En voi valita miten suhtaudun sattumuksiini
Valitsen kaikin voimin ei-sattumuksia
Olen kala, älä kysy minulta mitä vesi on, en tiedä
En katso itseäni silmiin, näen vain ulos
olet ulospäin niin puhdas ja aatteellinen
koska sisältä ahdas ja puutteellinen
olet niin mainiota mieltä milloin mistäkin
että kohoat saippuakuplana tuuleen
Syyllinen on aurinko, joka jää pilveen
tai ei jää ja paahtaa hengiltä Ja sortava
vihervassarikapitalistihallitus Ja huominen
joka ei koskaan tule Ja siksi
mikään ei ole koskaan toisin Eikä
huominen koskaan tule
En valinnut katkeruutta, se valitsi minut
Nainen sanoi: silmäsi näyttävät unenselittäjän silmiltä. Ja kun haukottelet,
on kuin uuninluukku aukeaisi. Kerran epähuomiossa ylikävelin miehen.
Hän joutui turvautumaan ensiapuasemaan. Sain sakkoja, mutta tuomari
vähensi korvauksesta uhrin omavastuuosuuden. Hänen mielestään kulkuni
oli niin äänekästä (sanoiko hän että kuin rytmiryhmä?), että oli kohtalon
halveksuntaa olla ottamatta sitä huomioon. Siitä lähtien olen hidastellut,
että ihmiset ehtivät alta pois. Kompassin avulla on helpompi kävellä suoraan.
Pidän suunnan aina sinne minne pohjoisneula osoittaa. Aiemmin se oli
pohjoisluoteeseen. Nyt se on pohjoiseen Magneettinen pohjoisnapa
yrittää hämätä minua liikkumalla itään. Voi olla että löydän itseni vielä
Siperiasta. Ennen kuin olen perillä. Haluan nähdä minne neula osoittaa,
kun se on pohjoisnavalla. Nainen kysyi lähtiessäni: mitäs sitten teet,
jos se osoitta sinua. Silloin kävelen takaperin.
(satunnaissanageneraattorista http://dea.fi/tools/kt_rnd.html napattujen sanojen rytmiryhmä, unienselitys, uuninluukku, pohjoisluoteinen, omavastuuosuus avulla tehty proosaruno)
Mies sanoi menen Selkämerelle kalaan
Nainen epäili kovin tuulista joudut vielä meren vatsaan
Mies lupasi en mene Merenkurkkuun asti, en voi
siis päätyä Vatsamereen
Parempi niin, aatteleppas jos joutuisit Perämereen:
ulostuisit Kemissä rantaremmin nuotioon Ripulipaskana
Viiden jälkeen pelkkää ajatuksenvirtaa
vai oliko seassa horrosta ja unta?
Miksi hernekerttu oli hiljaa ja kirjosieppo ei?
Tajunta on syvänteessä viipyvä ankerias
virran mukana kauas merelle kulkeutuva
Virta ei sitä tajua, tajuaako taju tajuavansa?
Muistojen bulevardin nostalgia
virtaa Minneapoliksen veren jälkeen
yleykkösen aamussa
Sitä mukaa kun rullaan pimennysverhoa auki, valo virtaa
Virta ei voi vain olla, sen on virrattava
Töyhtöhyyppä törmäilee Vaaleassa Talossa
(ehkä rinnakkaistodellisuuttaan!!!)
rukousaamiaisella salaattilautanen koostuu
punertavista hiuksista Veitset ja haarukat tärisevät
Alkujuomalasissa käsidesiä
Isäntä katsoo seuruetta tavalla, joka kertoo:
tätä maljaa ei oteta teiltä pois
Kun tulen vanhaksi, eikä edes Aninkaistenkadun liikenne
häiritse korviani, ostan kaupungista kesämökin
Hiihdän sinne talvella, kun niillä on hiihtoloma
ja kaikin puolin maltillisempaa
Kierrän kaikki museot Kaukaa
mutta tutustun jokaiseen patsastettuun suurmieheen
Adolf Ivar Arwidssonista (miksi sinut on laitettu nurkkaan, häpeämään?)
V. Westerholmiin (otsaryppysi ovat kovin korkealla)
Tuuraan kun joku haluaa matkustaa kokoukseen
tutustumaan alansa uusiin virtauksiin
Iltayöllä maassa maaten kakofoniaa, häikäiseviä kiiloja
sammuvia ja syttyviä valoja kivimuureissa
Ilmasta käsin kierteissumu, jossa pisteet liikkuvat supistuvassa kehässä
ytimeen, sulavat kuin vasikkaa varten annettu sormus kultaliemeen
Voyager I:n kamerassa sininen piste, nollapilkkukaksitoista pikseliä
valloitettuja, tuhottuja Jerikon muureja, elävineen Montako
kertaa vielä, kerro oi Sininen Piste 0,12
riittääkö seitsemänkymmentä kertaa seitsemän!
Enkä enää välitä mikä kaupunki, maa tai maanosa
Mikä lampi, järvi tai meri Etäisyys
Minkä linnun, miten kävi? Ruumista ei näy
Muuttomatkasta väsyneenä
huomiokyky herpaantui?
Hämäsikö heijastus vai säikähtikö haukkaa kissaa Ihmistä
Hymyilevää Ihmistä?
Mistä untuva irtosi, millä kiinnittyi lasiin?
Verikö liimasi, mitä törmäys vaikutti
elämään tai pesintään?
Jos elämä ei loppunut
ei ole samaa kuin hunajan mielistelevä imelyys
(kuin joku kehuisi katteettomasti)
tai sokeripalan, jossa mausteena varastamisen sivumaku
siinä on syvästä mullasta ylösnousseen makeutta
(maamies muista miss’ onnesi on)
tynnyrin otsonipitoisen, happirikkaan veden huljutuksen makeutta
kun etuhampaat nakertavat sen liikkeelle
(lauletaan aariana mistä tahansa oopperasta
siemeniä vakoon kylväen)
1. Kärsivällistä touhua on siilien lemmenleikki
2. Olen vakava humoristi, sanoi kissa kun hiiren ilmaan nakkasi
3. Politiikan verbaliikka, käsiteproteesien huutokauppaa
4. Kuoli kesken pyttytuomion, haudattiin istualleen
5. Mikään tie minnekään vie, nosta vaan tossua toisen eteen
Niistä kaikista kohtaamisista ja ohituksista
puheista ja puhumattomuuksista, tuntemuksista
ja tunnottomuuksista, tapahtumien sirpaleista
joissa olen ollut osallisena ja osattomana
muodostuu se minkä miellän minäkseni?
Vai minänäkö olen niissä ollut?
Kaikki virtaa historiaan kuin joki pimeään luolaan
Ryöppyää ulos onkalosta toisella puolella
mukana jotakin tuttua, jotakin muuttunutta
