sanapasanen

Niinä päivinä kun tapahtui, tietoisuutesi

etujoukot haalivat avaruuden hajavaloa keilaansa

                 tähdistä, pilviin heijastuvista nuotioista

                 lammasten ja lasten silmistä

sinulta kysyttiin haluaako nautia egosi

                 jääkentän murskena vai nestenä

onko toiveita mausteista?

Sopersit vain että minttu

Tummat juonteet kastuivat

Muodostuivat uomiksi, joissa vesi alkoi liikkua

Tunsitko haikeutta?, jääkiekkokaukalosi

veden vallassa Laidat joita vasten

taklasit selkään ja päähän, kaatuivat

Entä tuo joukko katsomossa, harhansa vahvistamia

                 sinun harhasi vahvistajia, jääegosi fanittajia?

Tuotit heille pettymyksen vetistelemällä kaukalon sulaksi

Jouduit vihan kohteeksi: olit ollut heidän puolestaan

                 se joka taklaa ja murskaa ja onnistuu

Solvaukset täyttivät kaukalon

                 olisit hukkunut, elleivät laidat olisi kaatuneet

Sairauskertomukseesi oli kirjoitettu:

sanoi poistuvansa valvetilaan, aikoi liittyä

                  lammaspaimeniin, tallikuoroon jälkilaulajaksi

Puhui taivaallisen hajavalon juhlasta Potee

                  todennäköisesti päätaklauksen

                                 jälkioireina harhaisuutta

Kuu on voimissaan, ei suostu

peittymään edessään purjehtiviin pillviin

Hapertaa ne läpinäkyviksi, laajentaa

kehänsä niihin, valon suurvalta

Sillä on siirtokunta maassa:

uuden lumen kentät

Epäluotettavia liittolaisia

Nykyään

(Nimim. “runolyytikko” kirjoittaa: Runossa voi nähdä viittauksia paitsi säähän ja kuunkiertoon, niin myös ajankohtaisiin poliittiseen tilanteeseen ja ilmastoteemaan:-).

Hevonen kulkee kun käsketään

                    sinne minne käsketään

Aasin kanssa on tultava juttuun

Hevosella ratsastaa kuka vaan

                    aasilla on asiaa

                                sinne

                                                        tänne

                                        sun

Sen kanssa ei auta jeesustella

Adventtiaasi ja jeesustelematon Jeesus

                 siinä oiva pari

oli kylmä taikka vari

                niin Hoosianna soi!

*

Montako luukkua pitää sulkea

               että näkee sen josta näkee

montako avata että löytää sen

               jota ei voi avata?

Bussissa kaikilla on sama suunta

ristiriidat siistissä järjestyksessä

Perillä etsitään eri suuntia, hillitön meteli

Sinulla on oikeus menettää luottamus minuun

Jos niin käy, niin silloin vain minä luotan minuun

Jos kumpikaan ei, se on liian vähän yhdelle ihmiselle:

ei uskalla enää kyseenalaistaa itseään, joutuu helposti harhaan

Oikeastaan minun piti sanoa metsästä jotain viisasta

Tulin metsään ja unohdin

Ehkä se oli juuri sitä

Hänen oli niin tiheä ja syvä

Kukaan ei voinut haastaa sen ylivoimaa

metsälön sisällä, metsästäkin erillään:

isoa rakennusta saartaen, yksi ihminen sisällä

Saarrettu saareen, joka saaressa

Aluetta vartioi kuusi, nähtävyys kokonsa puolesta

ja että muuttunut näöltään vastenmieliseksi

viimeisimmän puolen vuosisatansa aikana

Sen paksut vaakasuorat ja kaljut oksat

haastavat kaikki kuuseen liitetyt kauneuskäsitykset:

muuttanut muotonsa unohduksen kestäväksi

Kuin kaikki elämäänsä kyllästyneet alueen henget

olisivat päätyneet siihen asumaan

Vartioimaan kukin oksaansa mustasukkaisesti

Kukaan ei voinut mennä kysymään

mitä kuuluu, tuntuuko mikään

Kaikki ne asukkaan päässä liikkuneet ajatukset

löysivät helposti piilon talon monista sopukoista

Osa kuusen liepeiltä     Se ei houkutelleet

kiipeämään latvaan, joka kasvoi enää sivuilleen

Oliko paikan salaisuus ylhäällä, viimeisissä vuosikasvuissa

vai syvällä juuristossa, ylisukupolvisessa

tuulten ankkuroijassa, myrskyjen uhmaajassa?

Matkustan bussissa halki

aamuhämäräisen maaseudun

Kattopaneelissa on neljä painiketta:

laidoilla valot, toinen jopa toimii

(Voin siis kirjoittaa)

Keltainen on stop:

että riittää nyt tällä erää

Sitten punainen service (pikapalvelua, oletan):

jos olisi kesä ja helle tilaisin

jäitä viskillä

Nyt on paikallaan

kuuma toti rommilla

Olen asunut monessa rakennuksessa

               harvaa niistä sanonut kodiksi

Viima on kulkenut huoneen lävitse

               minun lävitseni huoneessa

jonka aika on pysähtynyt pöytään iskettyyn

              leipäveitseen      Vaimentunut värinä

paksussa pölykerroksessa

Joskus luulin löytäneeni kodin

              oli ovia tulla ja mennä

Ilma liikkui puutarha kukki

              aurinkoa

Uskalsin

purkaa matkalaukkuni

Eikö olisi pitänyt?

                         Nyt koti on sydämessäni:

                         aina sellainen kuin tarvitsen

                         aina siellä missä minäkin

Viite: https://seijariittar.com/2017/11/husdrommar-olja/

Tulin raskaaksi etten lentäisi

                tuulenpuuskien mukana

Tulin notkeaksi että pääsisin pahasta,

                umpikujien pienistä halkeamista

Vanhenin että voisin muistella,

muuttua suolapatsaaksi niille,

joita makean maistelu hiukoo

                                Tulin moneksi että moneus

                                voisi kokea yhteyttä,

                                yksin ilman yksinäisyyttä

Kukaan, mikään puu tai ihminen

valitse paikkaa syntyä, juurtua takertua

                  kaikella juuriensa voimalla

pysyäkseen pystyssä, saadakseen ravintonsa

                  Kovan kallion liu’ottaminen vaatii

                  paljon hiusjuuria myöten

Kukaan valitse tuulia, hyväileviä, runtelevia

lumen suojaa, tykkylumen ankaraa lastia,

auringon lämpöä, helteen paahdetta

                  Otat ne vastaan

                  kuin uuden päivän Kunnes

aamu, jolloin kaikki on hiljaista:

Elämän Synnyttäjän syli

Oletko mustikkatyyppiä vai

puolukkatyyppiä, tuoretta

vai kuivaa kangasmetsää?

Tunsin kerran miehen joka väitti

olevansa mansikkapaikkatyyppiä

Onko elämä I ihminen I luonto I sarakkeita?

Lajia kesättalventöröttäjä, sukua riesajuurinen

Alatölöviön heimoa ekaluokalla

Musta vai valkoinen? Varsin harmaa!

Harvoin kai vain jokotai

On paitsi täällä niin myös tuolla

Sukeltaa viivojen ali, ryntää linjojen läpi

Hyppää sukupolvien yli

Elävänä vaikka piilevänä

Tilhet tyhjensivät              pihapihlajan           eilen

Tänään putosivat               sen viimeiset lehdet

Maan nahka        ilman iho          mielen kalvo     verestää

ranta ruosteessa       rännin roiske         rikkoo hiljaisuuden

                           Sateen jälkeen sumu

                          kun hämärtyy     ilta hyhmäisen lokakuun

                          piirrän kuvaa        ikkunaan

Sinä siellä       josta ei pääse pois         Nyt

minulla        ei pääsyä           sinne

ja ihomme muuttuu       nahkaksi

nahka kallion rosoiksi

repien verille         arpia

                          Sateen jälkeen sumu          Silmissäni

                          kun hämärtyy ilta         Lokakuun

                          Piirrän kuvaa       ikkunaan       Piirrän kuvaa ikkunaan

                          Piirrän       ikkunaan                         Kuvaa ikkunaan

1.

Sataa räntää

En ota siitä kuvaa

annan rännän sataa rauhassa

En pistä siitä kuvaa someen

Voin kuitenkin kertoa: räntä sataa maahan

en ota minäjaräntäkuvaa kun katson ikkunasta

kuinka täällä sataa räntää

Voin kuitenkin kertoa että katseeni on

2.

Olen löytänyt oman uhriutumisidentiteettini

minulle on myönnetty viattomuussertfikaatti

ryhmässä jolla on keskinäistä somesympatiaa

Kattilani porisee ihan mukavasti

Kuusen profiili

terävöityy vasten pakenevaa valoa

pyramidiksi

                 neulasenkaan liikahtamatta

Päivällä heiluhäntä

juoksi sen runkoa pitkin

sieni suussaan

                 jokaoravan oikeudella

rapsutteli kynsillään

kuusen kutiavaa kylkeä

edestakaisin

                 puulle makeat yöunet

                              Ei maailmaa voi ymmärtää ihmislapsi,

                              joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä

maailma jäärien koontona

Mikä elo onnellinen

                 maan ja taivaan

rajaseudulla

missä turkinpippuri kasvaa

Rauhanlähde pulppuaa

verta ja tulta

                          Siell’ on hieno hietakehto

                          sinnepä lapseni saatan

Taakse jäänyttä mutkaista

polkua on helppo oikoa

jälkiviisaasti edessä olevaa

kuljetaan kuten se menee

Näkyjen näkijät oikovat mutkassa

kuka vasemmalta kuka oikealta

                             onko siten löytyvä polku sama

                             onko sillä väliä pitäisikö tietää

                              tuleeko muita polun syntymisen verran

                              menehtyykö oikoja löytämättä sitäkään jolta oikaisi?

Olet linkki jälkeen jääneen

edessä olevan välissä

Niiden tässäjanyt kätellä toisiaan

Pidän kaupungista

jonka läpi voi kävellä puolessa tunnissa

ja sen jälkeen maaseutu

Pidän kahvilasta

jossa voi valita mieluisan istumapaikan:

katsella maisemaa ulkona, ihmisiä sisällä

On kiehtovaa kävellä repussa runokirjoja

ja viiniä kun sataa ja tuulee      tietäen

olevansa kohta sisällä

Tutkia jokainen sana jota aikoo käyttää

on sillan tukipalkki veden alle

Poistaa sanoista laho ehkä estää kulkijan

jalkaa luiskahtamasta siltalankkujen väliin

Tee kaikki tämä ja varaudu tähän:

joku pujottautuu kaiteiden välistä veteen

Hukkuu ja nostaa syytteen sinua vastaan

Valoisan kangasmetsän tunnelma:

                     iloiset värit, tyyni lämpö

Jatkan polkua notkon varjoon, kalseat kädet

                     työntyvät paidan alle

Maisema muuttuu kuin auringonpimennyksessä

Nousen vielä rinteen, vastassa iltavalon vuoksi

Odotan kunnes hahmot alkavat menettää

rajojaan, liudentua varjoihinsa:

valon luode

Syksyn kahdet kasvot katsovat läheltä

                     toisiaan silmiin