Kalsarimyrkyttäjä viimeistelee

 

 

 

Sisäkameralla varustettu arkku on valmiina vankilan krematoriossa. Se odottaa Taipumatonta. Kuolintodistus on kirjoitettu, päiväystä ja allekirjoitusta vailla: syynä jokin niistä tavanomaisista taudeista, joihin vankiloissa kuollaan. Tai itsemurha nälkälakkoilemalla? Kidutukselle löytyy luovia ilmaisuja.

Kalsarimyrkyttäjä neuvottelee vielä konfliktista, joka on tarkoitus järjestää samoihin aikoihin, kun Taipumattoman kuolemasta ilmoitetaan. Sotatilaan joutunut valtio luonnollisesti kieltää sotatilalain perusteella mielenosoitukset. Laithan ovat sitä varten, että niillä voi perustella. Tai tarvittaessa olla niistä piittaamatta.

Tavallista pirteämpänä Kalsarimyrkyttäjä valmistautuu katsomaan kotonaan lähetystä. Hän haluaa katsoa äänitehostetun lähetyksen suorana. Erityisesti hän on kiinnostunut näkemään Taipumattoman reaktiot silloin, kun tämä kuulee kohti uunia liukuvassa arkussa nauhoituksen: terveisiä kalsarimyrkyttäjältä!



 

 

(viite: https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/04/ ) Sadan sanan kirjoitushaaste ’krapu’ sisältäen sanat kidutus, koti, pirteä

 

 


Puuta piisaa

 

1.

Metsä on potilas, metsänhoitajat sisarhentovalkoisii

voivoi metsöpoloa miten ilman heitä kärsii!

Heinii, myyrii (liian vähän pöllöi), hirvii, peuroi (liian vähän susii)

kuorii järsii,  metsät yksipuolisii,   puut yksilajisii,     tasaikäisii

2.

Suomalainen elää metsästä, syö sen kantoineen

(no vähän närästelee, mutta meneehän se)

Pääsee metsään autolla (ellei aja metsään)

ajaa metsässä autolla, ihailee metsää isoina pinoina

3.

Keskellä hoidettua metsää sadasosa nallepuhmetsää

Tuuli tulee, hoitelee senkin, sahaan laudoiksi, teen senkin

Senkki itkunauraa:

senkin     metsän     parturi!

(viite: https://fresh.inlinkz.com/party/f42ad403686e456c860393f08d10a287?visitor )


Se raato!

 

 

Raato se oli, runneltu kylki, höyhenistä paljas

Surumielin vein sen     kompostoriin

Kansi kiinni mykin kielin     Hetken hiljaisuus

 

Minkä verran lienee mennyt, kun aukaisin 

kannen, sieltä pelmahti     Talitiainen

päänahkaani pisteli kun tukka nousi

 

Oksalla se raato     lauloi     raivokkaasti, ilomielin

vailla toisen kyljen höyheniä

 

 

(viite: https://fresh.inlinkz.com/party/1e2efd7e0f784bad8232f0756ca4c81a )

 

 

 


Peukalopotti ja Suomensotti

 

 

Paripuolisormikas pensaassa

Etosormea pitää pystyssä oksa

muut näyttävät luovuttaneen

 

Ihmiset kulkevat ohi, onhan noita nähty

kunnes joku katsoo kuin tunnistaakseen

ja sormikas    nostaa peukalonsa

 

Kulkija ei enää uskalla katsoa sormikasta

vilkaisee ympärilleen, ettei vain

joku nähnyt, mitä hän näki: peukuttavan sormikkaan

 

Hulluksihan se häntä luulisi!

 

 


Reviiri ylivalottuu

    

 

Toistaitoinen taistolaitainen

                    vasurisurija paennut valoa

                                         pimeyden leveyspiireille

 

Suoja-alue kapenee taas, päätä

                    uhkaa pohjoinen

                                etelä häntää

 

Miettii: vieläkö tämän kerran

 

 

(viite: uusi runotorstai https://fresh.inlinkz.com/party/c5e8043ff7df469296ed5b5c3ba64de7)

 

 

 


Kevätpuhetta

Norot laskettelevat katolta syöksytorveen, ylistän niille

                      niiden sujuvaa yhteistyötä, kiertokulun ihanuutta

Sidon pönttöä puuhun, kyselen sen tulevilta asukkailta

                      lentoaukon suunnasta, asumuksen korkeudesta

                                           ja mitä ne arvelevat vaikuttimistani

Samalla rinnakkaiskanavalla olen kiinnostunut koivusta

                      tämänhetkisen nestevirtauksen määrästä ja vauhdista

                                            miltä se tuntuu, onko se yhtään orgastista

Ja että loukkaako tälläinen kysely sen yksityisyyden suojaa

Kissalle sanon suoraan, että pysyttelee tästä puusta kaukana

                    turha kuvitella liikoja muutenkaan

                                           sinut leikattiin jo nuorena

onko se sinusta ookoo?     Näinä rauhattomina aikoina

                    rauhallinen sisäinen elämä on meille hyväksi


Ameeba

 



Täytän piirtämäsi kuvion, ympyrän tai neliön

                         älä kutsu minua sillä nimellä

ei ei, se en ole minä; kyllä kyllä, se on minua



Jos olisin sinulle helpompi, en olisi itselleni

Tuuli ei muuttaisi ääriviivojani:

                         paikkani ennakoitavissa, aurinko zeniitissä



Älä sitä pyydä, et pitäisi siitä kuitenkaan

 

 

 




Ladun varrella

 



Tuvassa ladun varrella vanha mies syö eväitään



Ulkona tykkylumiset kuuset, raskas kauneus

              aurinko ja varjot hangella, pitkä

                                  alamäki kumpaankin suuntaan



Joka vuosi pidempi, mies sanoo, viittaa menosuuntaansa



Äänen ja liikkeiden piirrot ilmaan kuin

                     äkillisen herkistymisen painike

                                          olisi käväissyt pohjassa



                                          (Osaisinpa viittoa samoin:

                                          kuuro ymmärtäisi, sokea näkisi mäkien

                                          pituudet ja korkeudet vuosi vuodelta kasvavat)



Sukset tuvan seinustalla, rupinen reppu, ei jupise turhia

 

 

 




Takana, edessä

                           

 

Käännyn kannoillani

(vaikeasti kuin kanto kääntyisi juurillaan):

taakse jääneen voi kuvitella paremmin esiin

                                                                              horisontin takaa

Mitä kaikkea on jäänyt, on voinut jäädä sen taakse

(sen hämärä yhteys tähän missä nyt olen?)

Miten vielä näkyvä oli erilaista kun se oli edessä

Miltä tuntuu se mikä on tässä nyt

Miltä näyttää edessä oleva

Kuvitella millä tavalla erilaiselta edessä oleva

                              näyttää aikojen päästä kun on jäänyt taakse

Mitä kuvittelee näkevänsä sen takana

                              minne ei vielä näy mitään

Sen yhteys siihen, mikä ei enää

 

 


43 sanaa tämän talven lumista

 

Kissan emäntä talloo

polun, niin syvän ettei häntääkään näy

kissan emännälle   poljen lumikengin leveämmän

Hän katoaa lumitäyteisten puiden lomaan   kuin metsän peittoon

Hiihdän rataa ympäri, kierrosluku hukassa, päässäni kiertää

koko maailma, kierrän maailmaani kokoon   Koululaisten lumienkeleitä

radan ympärillä: suojelevatko ne tämän  lumen valtakunnan?


Olomuotoja

 

Lumi on maata ja taivasta, ihminen myös

varjoineen, risut pistävät hangesta

kumarrellaan maan mahtavat, matoset nyrkkejään puristaen

 

Sydämelliset, avoimet lahdet

Jääkannen päällä lunta, lumen alla vesikerros

Pakkanen kiristyy, järvi vonkuu, vonkaa: ala hiihtäjäpatsaaksi

tähän kaislikon keskelle   Tunnistan ansan:

jää pettää lupauksensa, jättää minut pulaan sulaessaan

 

Veden olomuodot ovat veijareita vailla syyllisyyttä muutoksistaan

Talvi taittuu kinos kinokselta   Toisenlainen elämä minulle ei

olisi mahdollinen   Onko kysymys sukupolvesta?

 

Ajattelen ajatuksiani

Sukset jatkavat liikettään läpi kaislikon

 

 

 


Konsulttina

                 



Jos minulla olisi ylpeyttä

joka ei olisi nöyryyden puutetta

nöyryyttä, joka ei olisi rohkeuden puutetta

                     kelpaisin konsultiksi koko ihmiskunnalle



                                          Säkityttäisin kaikki ihmisten ominaisuudet

pelon vihan epätoivon julmuuden myötätunnon viisauden auttamisen, mitä vain

                                                                                  tasapuolisesti

lapioisin säkit kuumaan uuniin, sen poistoputkesta

                      valuisi tulenkestävää laatua

                                            jonka jauhaisin

                      pilviin satamaan hiljaa

maanpiirin yli

 

 

 




Moraali on ruma sana

 



Moraali on ruma sana, syyllistää pelkkänä sanana

kuin lehmää lautasella, harjanvarsi uiguurinaisessa



Runon pitää olla käsittämätön tai nokkela

viitata antiikin mytologiaan, osoittaa kuuklaussivistystä



Moraalin katovuosina jauhetaan pettua moralismin petäjästä

Moraali on runossa ruma sana niin kuin se sanotaan



Katsotaan ohi tai taakse, vaietaan yhdessä siitä mikä on

niin ehdottomasti on, vailla runon monitulkintaisuutta



                                  väistämätön syyllisyys:

syyllistyä syyllistämiseen,  potea syyllisyyttä että on

 

 

 






Yhteys

 

 

 

Olet paikalla

                   siten että olet poissa

                                        yhteys on



hiljaisuutta vailla kiusallisuuksia



Kuka kestäisi enempää

                     ilman tietä perhonen, hiutale

                                          Ilman ääntä



 


Täit ja väiveet

 

 

Täit ja väiveet, haaveet toiveet

                     kaikki karisee

syksyn lehdet, talven lumet, joulupuun neulaset

 

Myrsky kääntää nuolet, maalitaulut kaatuvat

maailman kokoiset

                     kaikki tärisee

 

Ja sinä tuskin itsesi kokoinen, ihmisoletettu muurahainen

ajan helppoa saalista    Katkerasta kaalista

sietämätön keveys, kaikkivoipa leveys

                     ulos pursuaa

täit ja väiveet

 

 

 


Kaiken jälkeen

 



Kaiken nähdyn jälkeen en olisi enää

se idealistinen nuorimies

joka jättää armaansa osallistuakseen kaiken maailman kahinoihin

en hakkaisi päälle, en päähän Kustaa Adolfin hakkapeliitoissa

Kristianin karoliinisen kuolonmarssin sijaan osallistuisin

pyhiinvaellukselle Santiago de Compostelassa

Välttäisin helposti kiusauksen eliittijoukon jäsenyydestä

Turkin sodassa, Suomen kaartissa

Vapaus-, kansalais- ja sisällissodan laistaisin riittävän

suurella lukemalla pohjoista leveyttä

Talvisodan sotisin kuin mies: taistelisin sankarihautaan Summassa

ja armaani kävisi sen äärellä kaksi kertaa vuodessa, mutta minä

pitäisin itseni kanssa neuvonpitoa: Ruotsiin vai Amerikkaan

Amerikasta palaisin v. 2016 ja muuttaisin Inariin

Hukkuisin syksyllä siikaverkkoja kokiessa:

sydän sanoisi, että se on nyt tässä

Ja minä, että mikäpä siinä sitten

 

 

 








Häviäjät

 

 

 

Kumpikin hävisi

                  omaan kuplaansa

hävisi kun yhteinen vene keikahti nurin

Kumpikin hävisi kun luuli olevansa

                  samassa kuplassa, samassa veneessä

kun olisi pitänyt änkyttää ja punastella

                  painoivat menemään tuntoa vailla

 

Hävisi kun puuttui itseys

                  jolla kohdata toiseus

 

 

 


Soisit!

 

Soisit suon soistua

                                 ja suodattaa

kuivion kuivua

                                 ja pölytä

puun puutua luun luutua

 

Soisit suun suostua

                                 ja suosion ruostua

kun vuosilla lustot

                                 ja nivelten rustot

rutinaa tutinaa patinaa latinaa

 

Soisit kutinaa: kananmuna kainalokuopassa

                                  tavaratalosta ulos!

 

 


Rauha

 

 

 

Luminen kuusikko

              oksien tyyni rytmitys

                              pelkkänä näkymänä

tien varrella

pyyhkäisee mielestä

                kohujen vaahdon

 

 

 

 


Tervemenoa tuleva!

 



Jokainen unelle antautuminen

                 hyvästijättö tulevalle eikä ole käynyt

                                 vielä ilmi mitä meistä tuli



Vähäiset rivit uutisten kaatopaikalla

                  keinotekoisesti pätkityistä ajanjaksoista

                                 kitkerää puuroa, kyyneleet silmänä, voi silmää!



                                 mitä kaikkea se ehtii nähdä

                                 korvaa, jota mikään ei korvaa

                                 jos se tipahtaa kesken kuuntelun

                                 tuntoa, joka ei tunnista koskettajaa



Miksi hoippua etiäisten ja jälkiäisten varassa

                kun aika vaihtaa ajoneuvoa lennossa

                                 lastenvaunuista rollaattoriin



Mennyt on olevaa, unen ja valveen hybridi

                jossa palat etsivät paikkaansa

                                 jääköön tulevat vain tulemaan!