Harakka lentää jotenkin huonosti, olen harmistunut
puhelimen käyttöongelmasta satatuhatta
nuorta miestä rajalla valmiina hyökkäämään
henkien uhalla kun käsky käy Katkeralta
Osukoon ensimmäinen luoti televisiooni
niin kauan kuin on metsää ja lunta
voin ajatella olevani jossain muualla
kuin tässä katsomossa
Lennä harakka, lennä mutkille ettei
haukka nappaa!
Haastateltavan takki roikkui jotenkin oudosti hartioilla. Ehkä olkapäät olivat vain niin eri aaltopituudella. Tai pikemminkin korkeudella. Mies oli kunnanhallituksen haastateltavana, ehdolla kunnanjohtajaksi Pihtiputaalle. Puheenjohtaja pyysi: ”Kertokaa itsestänne, mitä te voisitte tehdä kuntamme hyväksi, jos teidät valittaisiin sen johtajaksi.” Mies näytti harkitsevan vastaustaan hartaasti. Kuin kävisi läpi mielessään puhetta, jolla aikoi vakuuttaa valitsijansa kyvyistään luotsata tätä pohjoisen Keski-Suomen, pinta-alaltaan laajaa mutta väestöltään vähenevää kuntaa kohti auvoisempaa tulevaisuutta. Sitten pohtiva ilme kasvoilla vaihtui kuin sisäisen ihmeen vaikutus olisi kirkastanut ilmeen ja suu aukesi huudahdukseen: osaan soittaa sähkökitaraa!
Hallituksen jäsenet katsoivat kysyvästi toisiaan. Ensimmäisenä ääneen ehti varapuheenjohtaja: aikoisitte siis elvyttää Saapasjalkarockin?
(Viite: viikon 4 krapusanat takki, vastaus, ihme
https://susupetalsanat.wordpress.com/2022/01/23/tyhj-tynn-p/#comments )
Entinen talonmies, nykyinen postimies, ennen Pikkarainen, nyt Hikkarainen
toimipaikka Lahti, sai talvilomaa kokonaisen viikon, ihan omaa
Hän heti aamausta alkoi jahti Vesijärvellä (tuolla järvien nimistä luovimmalla)
pilkkireppu täynnä vimpainta ja vekotinta kuten kaira ja reppu, josta sai jakkaran
Toimipaikka Lahti, sai talvilomaa kokonaisen viikon, ihan omaa
heti kun muutaman reiän väänsi, ja otti ensimmäisen naukun, saalis antoi odottaa
pilkkireppu täynnä vimpainta ja vekotinta kuten kaira ja reppu, josta sai jakkaran
otti toisen paukun ja kolmannenkin
Heti kun muutaman reiän väänsi, ja otti ensimmäisen naukun, saalis antoi odottaa
Tuli tuisku ja pimeni taivas, oli aamuun mennessä ohi elon vaivas, entinen talonmies
otti toisen paukun ja kolmannenkin
sittemmin postimies Vain pilkki sojotti lumen alta
Tuli tuisku ja pimeni taivas, oli aamuun mennessä ohi elon vaivas, entinen talonmies
Hän heti aamusta alkoi jahti Vesijärvellä (tuolla järvien nimistä luovimmalla)
sittemmin postimies Vain pilkki sojotti lumen alta
Entinen talonmies, nykyinen postimies, ennen Pikkarainen, nyt Hikkarainen
*) muotoa pantoum: https://fi.frwiki.wiki/wiki/Pantoum
Nuori mies kävelee vieraan maan suurkaupungissa . Muutama päivä sitten hän vielä käveli kotimaansa pikkukylän raittia. Jalkakäytävällä kulkee sadottain ihmisiä, lukituin ilmein tai tummenetut lasit kasvoilla. Hän yrittää katsoa tarkasti vastaantulevia kuin tarkistaakseen onko joukossa joku tuttu. Yhä jatkuva kasvojen virta alkaa lopulta väsyttää, hän antaa periksi ja sulautuu kasvottomaan liikkeen virtaan, jossa vastakkaiset norot kohtaavat törmäämättä toisiinsa, mikä hämmästyttää häntä. Askelten myötä kotikylä tuntuu etääntyvän yhä kauemmaksi, olotila muuttuu oudoksi: kuin olisi loputtoman liikkeen elementti, vailla menneisyyttä tai tulevaisuutta, itsekin vailla kasvoja. Juuri nyt se tuntuu hänestä hyvältä. Hän kokee tehneensä oikein lähtiessään, jättäessään taakseen pienet ympyrät.
(Viite: viikon 3 krapusanat jalkakäytävä, outo, sulautua
https://susupetalsanat.wordpress.com/2022/01/16/aamut/#comments )
sudensilmät ja kuunsirpit loistavat pimenevässä illassa
lumoutuvat toisistaan, purppuraa laseissa
lasin takana sade vihmoo mustaa asfalttia
lasin takana sade vihmoo mustaa
lasin takana sade vihmoo
lasin takana sade
lasin takana
kauan sitten menneiden kesien
vanamopolut vuosien kerrosten
tummien aikojen alta tuoksuvat
sudensilmät ja kuunsirpit lumoutuvat purppuraa laseissa
lasin takana kaistale laskevan auringon purppuraa, tuolilla
silmien sirpeissä ja manteleissa valot syttyvät silkkiin
iho silkkinen, jäsenet
silkkiset, rakastelevat
vuosien lustot värähtelevät
yönkuningattaren lehdykät
hengityksen hiilestä kasvavat
hengityksen tahtiin aukeava kukka
hiili tiivistyy timantiksi, illan rusko on
purppuraa, purppuraa lasin pohjalla
lasin takana himertyvää punajuovaa
yön raukeus peittää, raukeus verhoaa silkin
(Viite: viikon 2 krapusanat rakastella, silkkinen, tuoli
https://susupetalsanat.wordpress.com/2022/01/09/mit-naiset-ajattelevat/#comments)
Lojun sängyllä, kuuluttaja luettelee veisattavat virret
säkeistön tarkkuudella, luen että universumi ehkä
laajenee valonnopeutta suuremmalla vauhdilla
että suomettumisen historialla on syvät juuret ja
pappi julistaa synninpäästön ennenkuin ehdin katua suomettumista
vastaan sain rokotuksen isän ja setien
sotakokemuksista ja Arvo ”Poika” Tuomisen kirjoista
Olisiko immuniteettini kestänyt viruksen hyökkäyksen
jos olisin toiminut politiikassa, rituaalit ja liturgiat
suojelevat että emme huomaisi, että emme ymmärrä
maailman muuttuvan näkymättömästi nopeammin
ja nopeammin, toisin kuin ihminen siinä kyydissä
syli täynnä historian matkamuistoja
Halkaistiin loppuja pistaasipähkinöitä
lämmitettiin karjalanpiirakat paistinpannulla
Naposteltiin joulun jämiä ja pelattiin uunoa
kahdestaan voitettiin vuoronperään
Oli niin tylsää, että alettiin nauraan
Jos minut pilkottaisiin
tarpeeksi moneen tölkkiin
silakoiden jatkoksi syysmarkkinoille,
voisin tulla syödyksi
viattomien lasten päivään mennessä
Vaikutukseni kalasäilykkeiden laatuun pientä:
muutama hippunen luuta
parranpaloja millin murto-osina
mitä kaikkea sitä nyt onkaan
menevät snapsin ja valkosipulin kanssa
Saa kelvata kuin meri kaloille
merestä minäkin
Pistän marjaämpärit ulos täynnä vettä
on tulossa hyvä jäälyhtyjoulu
Puupinon pressu kuusten alla peittynyt suomuihin
oravilla hyvä käpyvuosi, hyvä oravavuosi kissalla
Komeron nurkassa punainen villamatto, rullaan sen
auki Jeesukselle imuroinnin jälkeen, kissakin tykkää
Terveysministeri on kohdannut enkeli Rafaelin (*)
viime kesänä, siksi Saara nauroi
Jossain loka-auto imee runkoviemäriä
tuoksahdus eksotiikkaa jouluviikolla
(*) nimi merkitsee Jumala parantaa
Kävelen kaupalta, repussa chileläinen
pinot noir ja saksalainen savuolut sekä kauramaitoja
Valokaapelimies haluaa tulla asentamaan piuhoja
emäntä ei diggaa, palataan digihommiin ensi vuonna
Tokmannin kääreistä auottu joulukuusi
karistaa huolestuttavasti kynttilöitä asetellessa
Ulkona pakkasta lähes kaksikymmentä, pientä sisäjumppaa
ennen viikon ensimmäistä saunailtaa
Vielä joululahja turvakodin eläimille:
päivän purut koko porukalle!
Jokainen aika
olemista, tekemistä, tapahtumista
uusi ja saman tien mennyt
nyt, ei enää
Liekin lepatus
tanssia hautakivien lomassa
puiden talvilepo, niiden
näkymättömät prosessit
Lumihiutaleiden vanheneminen
uuden lumen alla hangeksi
kiteiden pyöristyminen Sulaminen
Satavuotiaana mies ajatteli, että eiköhän tämä ole jo nähty. Tuli taivaan portille, jossa joku tärkeän näköinen peruukkipää selaili henkkarit.
– Missäs sitä on näin kauan kuhnailtu, antaapa kuulua!
– No poikkeilin tieltä sinne tänne, välillä ojassa ja ojanpenkalla . Korkeillakin paikoilla viihdyin hyvin, vuorilla ja puissa. Erityisen hauskaa oli tarkastella maailmaa pää alaspäin, opettelin kävelemään käsilläkin sen vuoksi.
Peruukkipää rypisti kulmia ja mutristi suuta, jossa jo kieltosanaa pyöritteli, kun Pietari palasi kahvitauolta. Oli kuullut sisäpuhelimen kautta koko keskustelun miehen ja taukotuuraajan välillä.
– Tämä mies päästetään sisälle: jos on nähnyt maailman väärinpäin, on nähnyt sen oikein. Tiedän sen omasta kokemuksestani roomalaisten ristillä!
Lumen hohde on kaamosajan valo pohjoisessa. Ilman sitä kulkeminen jää otsalampun varaan. Poromiehen suosikkipuu on niin täynnä tummaa luppoa, että pelästyttää etelän ihmisen, kun sellainen äkkiä eteen ilmestyy. Jos talvilaitumilla on metsä täynnä sellaisia, niin poromies voi viettää luppoaikaa, jos ei niin hänen pitää lähteä kelkkomaan heinää. Runsaat luppometsät ovat nykyisin pelkkiä toiveunia, sillä vanhat metsät ovat käyneet vähiin. Onneksi niitä kaikkia ei ole jauhettu persepaperiksi. Kesäturisti ihmettelee miten porot muka pystyvät syömään luppoa, kiipeävätkö ne puihin. Näkisi talvella korkean ja kovan lumen aikaan miten poro sitä rouskuttaa. Tai hamuaa tuulenpudottamaa hangelta. Silloin jäkälän kaivaminen koparakoivillakin on ankaraa työtä.
(Viite: viikon 50 krapusanat hohde, luppoaika, pelästyttää
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/12/12/krapu-pakenee/#comments )
Maailman sivu
on ollut ja tulee olemaan
kulmia joihin voi törmätä tavalla
josta saa vamman kehoonsa ja sieluunsa
ja särmättömiä, ympäripyöreitä piirejä
joihin voi nojata vailla satuttamisen pelkoa
kunhan muistaa, että ne voivat pyörähtää alta
kuin kovaksi pumpattu jumppapallo
juuri kun olet saavuttamassa rentouden
edellisen taistele tai pakene -tilanteen jälkeen
siirtymässä parasympaattiselle puolelle
etsit lohtua haavoihisi, se luiskahtaa alta
ja kolahdat koko painollasi
kanveesiin
eikä se piiri mahda itselleen mitään
sillä se on pieni ja pyörii helposti
Kysymys siitä, onko parempi
elää terävien kulmien, varuillaan olon maailmassa
vai piirissä, jonka imago on pyöreä
jää siis jokaisen itse ratkaistavaksi
Kaiketi
(Viite: viikon 49 krapusanat ovat kulma, sivu, piiri
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/12/05/laulukirja/#comments )
– Miksi ihmiset ovat niin mustavalkoisia?
– Olisiko sitten parempi, jos olisivat harmaita? Miksi itse et koskaan ole mitään mieltä?
– No koska siinä ei ole mitään mieltä.
– Miten niin?
– Tarjolla on aina vain kaksi vaihtoehtoa: puolesta tai vastaan, sama kuin kolikkoa heittäisi.
– No heitä! Kruuna puolesta, klaava vastaan, kruuna kyllä, klaava ei, kruuna hyvä, klaava paha, kruuna hallitus, klaava oppositio, kruuna rokotus, klaava ei missään tapauksessa jne.
– No kai jotenkin pitäisi perustella?
– Ei taatusti tarvi, niistä kukaan piittaa, niitähän nyt keksii niin paljon kuin mielikuvitusta riittää.
– Mutta onhan tutkittuakin tietoa?
– Siitä tartte välittää, kyllä oma mielipide aina tutkimukset päihittää!
(Viite: Viikon 48 krapusanat ovat vuoro, taas, harmitella
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/11/28/hikka/#comments )
Nukuin nurmikkoni keltaiseksi, hankin sertifikaatin:
kyllä se on ihan vihreä
Täällä on menossa rehellisyyden ultramaraton monin vesiestein
Kuivia jalkoja ei ole, ne ovat tottuneet märkiin kenkiin
Sisätiloissa peitin kalterit ikkunassa kankaalla:
toisella puolella on kuva maisemasta kauan sitten
toisella puolella matemaattinen kaavio Kaiken Teoriasta
Käännän kankaan vuoroviikoin
Äiti puhalsi pipin pois, isi harjasi etenemisesteet tieltä. Elämä kulki luin liukulaakereilla ja siitä tuli suorastaan tylsää: ei ylämäkiä ponnistella, ei alamäkiä jarrutella, kiviä kierrettäväksi tai edes kirottavaksi asti. Tylsä muuttui henkisesti rankaksi, mutta ei kelvannut vastukseksi, jonka voittaminen olisi tuntunut mielenkiintoiselta tehtävältä.
Mikä siis onkaan lapsella sopiva määrä vastoinkäymisiä, joissa selviytymistaidot kehittyvät, eivätkä johda luuserin identiteetin omaksumiseen? Elämä tuo tullessaan mitä tuo, eikä annostele hankaluuksia mitalla, joka ottaisi huomioon yksilölliset ominaisuudet ja olosuhteet. Pikemminkin kasaa samoille ihmisille kuormaan lisää painoa. Kun joku siitä huolimatta selviytyy kunnialla, syntyy kaikille malli, vaativa mitta: jokainen on oman onnensa seppä.
(Viite: viikon 47 krapusanat vaativa, tylsä, rankka
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/11/21/kommunikointivaikeuksia/#comments)
Kun minä käsken
olet rauhallinen
Pistät silmäsi kiinni Ja korvasi
Et tirkistele edes ripsiesi välistä
uutisruutua, tätä maailman kurjuutta
joka sekoittaa pääsi, häiritsee
untasi öin ja päivin
Nyt minä käsken, unohda!
Harhautetut pakolaiset
piikkilankakerien takana äidit ja lapset
jääkarhut hajoavilla lautoilla
autosi akun
koboltin alkuperä
syntymäpäiväsi turvakodissa
isää paossa isänpäivänä
äitiä äitienpäivänä
Koko maailma ja oma historiasi
niskaasi ja hartioihisi jysähtäneenä
Hengitä syvään, muutut rauhalliseksi
Pistä silmäsi kiinni, älä edes tirkistele
Keskity ajattelemaan kauniita asioita
kukkaniittyä perhosineen
lintuja pesimispuuhissa
lasten iloisia ääniä uimarannalla
ensirakkauden huumaa
sen suudelmaa kuumaa
untuvan lentoa
keinuvaa, hentoa
Älä herää, älä herää
koskaan enää!
(Viite: viikon 46 krapu, rauhallinen, ripset, käskeä
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/11/14/pihalla/#comments)
Vaarallinen ja salainen vaikuttavat veljeksiltä. Tai serkuksilta. Salaisuuden liepeillä leijuu vaaran tunne. Se houkuttaa pitkästyviä ihmisiä kuin rosvo poliisia. Kirjoita kirja ja pistä sen nimeksi ”Vaarallinen salaisuus”, ja se myy sisällöstä piittaamatta. Mutta voiko salaisuus olla vaarallinen? Aivoverisuonen pullistuma ei ole vaarallinen ennen kuin repeää, revettyään ei enää salaisuus. Suutari maan uumenissa on salaisuus, jos kukaan ei tiedä, mutta vaarallinen vasta räjähtäessään; illoin ei enää salainen. Vaarallinen ja salainen ovat siis toisensa poissulkevia: salainen ei ole vaarallista ennen ilmenemistään eikä vaarallinen salaista ilmenemisensä jälkeen. Perun väitteeni, että salainen ja vaarallinen olisivat veljeksiä. Ei sinne päinkään, eivät edes pikkuserkkuja!
Viite: Viikon 45 krapusanat vaarallinen, salainen, veljekset
https://susupetalsanat.wordpress.com/2021/11/07/veljekset/#comments)
sanapasanen 