Korvaan puuttuvan tuolinjalan
maailmankirjallisuudella
En saa unta, luen kunnes elimistö pitkästyy
Minun tuntemattomuuteni kumoaa
sinun tunnettavuuden,
olemme ajassa näkymättömät, liikumme
missä vain milloin vain,
unen ja valveen,
alahyllyn ja ylähyllyn välillä
Panssarinyrkin takalieska
Hanneksen haavoille poltti ja vei
Kukaan saksaa osannut edes ohjeiden verran,
telaketjujen edessä kiire niin kova
Mihin katosit Paavo, tykistökeskityksessä?
Täysosuman saitko osaksesi
vai idän likajunan?
Ei luun ei tiedon sirua koskaan,
mutta äitisi uskoi ja toivoi:
et kuollut kuolleeksi julistukseen
Ette korsusta ulos ehtineet,
kun itä liikahti länteen
Kevyt mies olit Eino, kun leiriltä palasit
Tarkka oli Migin kookoomies,
luotisuihku korvalehtesi lävisti, isä,
juhannusaaton kunniaksi kai
Siinä veljessarjan sotaa
kesäkuussa nelkytneljä,
puolesta kansan ja puolesta maan
(Kuva veljessarjasta Kolkunjoessa elokuussa 1939. Vas. isäni Vilho, keskellä Hannes. Oik. poikien isä Toivo, vieressään Eino. Paavo ei ole kuvassa)
Sinä olet sinä eikä se koristu
kultakehyksillä
Ei tarvitse
Voitko käsittää, tuossa on käsi,
kädessä vaskooli, ajan norot
sitä huuhtovat, sinä vatkaat
Tulitko tänne rikastumaan?
Jos hippuja löytyy, ota ilolla
hyppysiin, päästä menemään
Niiden aika on pitempi kuin sinun
Varjo paljastaa:
jotakin on, on muutakin,
pimeys, valo
Valo näyttää sauman,
tunnustaa erillisyyden,
toiseuden kosketuksen rajalla
Pimeys ei tunnista, ei tunnusta
Vääntää toistensa ulottumattomiin
kaiken mikä ei yhtä ja samaa
Olen enemmän kuin yksilö
tai kaksilo, olen monilo,
monen roolin ihminen,
olen seurallinen erakko:
puhun paljon itsekseni,
seuran tuppisuu
Hyvä kuuntelija siis
Olen mehtäsykologi
ja ambulanssifilosofi,
kaupungissa maalaistollo,
maalla kirjanoppinut
Olen rauhansovittelija,
sijoitan myös aseisiin,
hyödyn hyviin tarkoituksiin
Lentomatkailen ja meditoin,
olen hyvä kuluttaja,
talousrattaan pyörittäjä
On ilo olla monilo,
enemmän kuin yksilö,
seurallinen erakko,
vaitelias seuralainen,
mehtäsykologi-maalaistollo,
ambulanssifilosofi,
kirjanoppinut
Jalanjälkeni kai suuri,
minkä jaloillensa voi
Dinosauruksellakin
sama vika aikoinaan
Ei enää mikään ongelma
Mitä se sitten onkaan
jota rakkaudeksi kutsutaan
silloin kun se tulee, livahtaa varjona
ylisukupolvinen haamu samalla ovenavauksella
(Sille on helppo nauraa päivisin,
mutta niiden välissä ovat yöt)
Rakkautta, mitä se sitten onkaan,
seuraa haamu, löytää altistetun maaperän,
imee sisällön siltä mitä rakkaudeksi kutsutaan,
asettuu taloksi sen kuoriin ja asioi sen passilla
(Kukin voi seuloa itseään,
mutta toisen varjo kätkee salaisuuksia)
Voiko olla isä
olemalla mies, mies olemalla isä
Miten voi elää olemista ja tekemistä
suhteessa, joka on veden ja maan
suhde rantaviivaan, josta on helppo
käydä kalassa ja metsällä
Vesillä ja metsässä
Ennen isät tekivät, kaikki oli kesken,
isät yhtä kesken, tuliko valmista maailmasta?
Keskenolemisen ja valmiintekemisen
kilpajuoksua, tietäisi vain mihin
Voiko olla kuin metsän puu:
oleminen sorminkosketeltavaa kuin kaarna,
tekeminen vuodenajan mukaista
Halaaminen sallittu
Hän sanoo olevansa kala verkossa,
ei halua pyristellä
Kysy tietääkö kenen,
onko silmäkoko miellyttävä,
että aikooko olla rauhassa,
kun airon kolke kuuluu,
tietääkö onko verkonkokijalla
armeliaan nuijan sertifikaatio,
joutuuko haukkomaan henkensä,
haluaako pataan vai savustusuuniin
Että muistaako keväisiä
volttejaan vedenpintaan
Ai että ei halua
Sano sille jos kuitenkin,
sukeltaisin napsimaan
lankoja kynsisaksilla,
niillä Fiskarsin
oranssipäillä
Jussi Ojuvan (mm. http://www.vaylanpyorre.com/mainiota-runonlaulantaa-
takarajan-karajanilta-sodankylasta/) tekemä sävellys, sovitus ja laulu runooni
Järjen valo ja tunteen palo ihmistä viettelevät,
myös ristiriita ja sopusointu
Vastakohtia ei tarvitse täydentää
Yksi nostaa puuhun, toinen kaataa tuleen,
joku autiolle vuorelle, joku muurahaiseksi,
metsän mustaan aukkoon vastavalolampuksi
Valopäässä on paljon fotoneja
Kyllähän minäkin pajupillipiiparina
tai hautaholvinhoitajana, hiljaisten maassa
on paljon asuinsijoja, petaamattomia vuoteita
Hiekkakäytäviä voi haravoida nyt talvisin,
kynttilöiden valot ovat synkemmässä
Minuuden naamio kasvoilla voi tallata valmista polkua
Olla näkemätön silminnäkijä, kun tulvavedet tekevät siitä puron
Mustan ja hopean väräjävä raja,
siivekkäiden autioksi jättämä vesi
Rannan riisutut puut
kääntävät silmänsä sisäänpäin,
eivät halua katsoa kuvaansa
Hopeiset eväkkäät syvyyksissä,
hiljaiselossaan? Ei!
Siellä remuisat on kemut,
siellä häitä vietetään
Ei meillä ole oikeutta täällä
ulvoa kuten sudella
Lähimmäksi välitöntä pääset yksin ääneti
Sanoitta,
kun niiden kaltereista jäljellä vain varjo
sinun ja metsän välissä
Sanat kuin kaarnat kelon juurella,
koinsyömä takki, ripustimesta tipahtanut
Siihen unohtuneet
Suorat linjat ovat Pohjanmaata varten,
siellä suora ei voi taipua horisonttiin,
ihminen kävelee ilmaan ja laiva ui pilviin
Siellä oppikirjassa ei lue että avaruus kaareutuu,
että suora palaa lähtökohtaansa
Sellaista siellä on turha mennä väittämään,
sillä suora on suora ja ympyrä on ympyrä
ja muu on ympäripyöreätä höpinää
Johtuuko siitä mitä tulet tekemään,
että se mitä ei vielä ole, huojuu
Tai siitä mitä olet ollut aikoja sitten
Ilman huojuntaa entinen jatkuu,
sitä ei voi taivuttaa, se ei voi sopeutua
Onko kivi kivi, ehkä hiekkaa, pala kalliota
kysyykö mineraaleista, heittäjästään?
Ihmetteleekö sana kirjaimiaan, lause sanojaan,
puhujaansa, kirjoittajaa?
Aineen ja hengen yhteenliittymä,
atomien ja alkeishiukkasten kiertolaistuote,
joka tietää hajoavansa, kun tuuli käy,
on häivähdys salaisuutta
Tuijotat tunnin kellon viisareita
Miten hitaasti tunti alkaa,
viimeiset minuutit nopeita
Miten sanoilla voi vangita
ilmiöitä, joista ei ole sanoja
Ensin on epäsuoria vaikutelmia
Sitten sana ja kohde ovat pelottavan yhtä,
vaikutelma häviää
täsmällisyyden vaatimukseen,
täsmällisyyden harhaan,
lakikirjaan, lakiasiaintoimistoon,
selittelijöiden ja tulkitsijoiden
miekkailunäytöksiin
Kaksi on rajaa,
joiden ylitystä et voi valita,
siinä välissä monta valinnaista
Kenelle sinä, kuka sinulle, on merenpohja,
Alpit, piikkilanka ja rikottu lasi muurinharjalla
Mistä on tehty raja sisälläsi, jonka yli vain sinä voit päästä?
Musta karvamato tien laidassa aloitti päättäväisesti ylityksen. Huusin sille että mitä
järkee on mennä toiselle puolelle, samanlaista pöheikköä siellä on, turhaa
riskin ottamista koko touhu, näinä lajikadon aikoina pitäisi ajatella lajiaan,
vaikka itsestään ei välittäisikään.
Ei vilkaissutkaan, paineli mittaavin askelin kohtisuoraan yli. Polkaisin pyörän liikkeelle,
se huusi jälkeeni jotain järjestä ja suohon suksimisesta. Mistä tiesikään matkani syyn,
mutta kulkuvälineiden tuntemuksessa oli pahoja puutteita.
Elämä on helppo juttu
opettaa kenelle tahansa:
tuosta viivasuoraan tuonne
ja kulman takaa jyrkästi oikealle
(jos oomerkki miellyttää)
tai vasemmalle (jos veemerkki)
Vastaantulevien kanssa
heitetään femmavitoset,
illalla mennään nukkumaan
ja aamulla herätään,
sillä tavalla päivät muuttuvat
vuosiksi, vuosikymmeniksi
eikä ahdistuksen hiki
haise ilon puserossa
Ja mitäpä siitä enempää,
kun kaikki, kaikki
Kuten että olenko ollut
onnellinen siitä, että olen ollut
Koska olen ollut, en voi tietää
millaista olisi ollut,
jos en olisi ollut
Ja jos en olisi ollut, en voisi tietää
millaista olisi ollut olla olemassa
Sanon siis olen
En vain tiedä onko se vastaus
vai aikamuoto ennen seuraavaa
