sanapasanen

Millekään missään milloinkaan

antautumatta, innostumatta,

sisärakenteet tasarakeisia,

hillityt värisävyt, lattia notkumaton,

katto ei vuoda, ikkunoista vedä

ihan sama mitä ulkona, mitään väliä

niin kauan kuin pysyy ulkona,

on päättänyt olla siitä ulkona

niin pitkään että jotakin joskus

Syytän hernefarmaria herneestä nenässäni, patjan alla

ja ohranviljelijää vihneestä kurkussasi, maltaasta silmässäsi,

en näe ottaa niitä pois, kun tukki tukkii

                  Sanon itselleni itsestäni ota tai jäätä,

                                   esitän arvoituksen: hyväntoivonniemi

ja pahantahdonlahti kilpailvat suosiosta, kumpi voitti?

Vihjeeksi voin kertoa, että jääkarhun alla murenee,

joko olet pohtinut sopivat mausteet muhennokseen,

                   jonka voi valmistaa aivoistasi, kun robotit

                                    (vai puuttuuko vielä jokin jeesklikkaus?)

Jos hirttää halutaan, niin aina löytyy sen verran

asian- ja oksantynkää, että siihen köyden pystyy kietomaan

                   kuten että palkat nousevat, mutta hyvinvointi ei,

                                    onko tätä tarpeen tietää vai parempi reagoida

tietämättä mihin, siinäpähän saavat

                                    valtiovalta ja muut asianosaiset

tyytyväisyys kansallishyveenä, pettämätön

                   on     haudan     nostalgia

Jätin tyypin nilkkarenkaisen

pihaan vahtimaan

kesäkurpitsani kasvamista

Itse suolle suunnistin

tsiikaan miltä näyttää hillalupaus

Oho!, aapa täynnä suppaa,

ajantajuni lie hämärtynyt

myötä öiden kovin valoisten

Kukintoja vasta luulin löytäväni

Riemumielin pihaan palailin

Nilkkarenkaista ei missään,

rengas palasina ketjun päässä,

etuhampaan jäljet kurpitsani jämässä

Siinä se keskellä polkua

                 tillottaa silmiin

kuin luomisen alkuviattomuus

valmiina leimautumaan minuun tai

kehen tahansa melkein päälleastujaan

Ei kuulu emon hätäsignaaleja,

tragedian kulkua voi vain arvailla,

siirrän sivummalle, armollisempaa

                 kai tallata hengiltä

jätän luonnon huomaan

kohtalona kissa tai ihmepelastus?

Silmänurkka vuotaa,

luonto siinä huokaa, kysyy:

kaikki kuten pitää

vai ei lähes mikään?

Jos juhannuksena on hellettä,

tyhmyys kondensoituu kallonpohjaan,

saa omaiset ajattelemaan:

olisipa satanut räntää

Ihmisen aivo tai mikä se nyt onkaan,

on sillä tavalla rakentunut

Moni säilyy heikoille jäille asti hengissä

Instituution byrokraatti virkansa puolesta

penäsi kulkulupaa, tunnusta, koodia,

tunsi minut kyllä

Eivät nyt sattuneet mukaan, sattuivat

unohtumaan jonnekin hyrsylänmutkaan

(Sellaista tapahtuu tässä iässä, sanoi gerontologi)

Lähdin siitä sitten kävelemään

kuin unessa,

arvelin oikopoluksi päätielle

Tällä kertaa olikin

Päätiesi on tylsää kävellä,

sydänmaasi syksyllä joskus synkkää

Lehmä ei enää potkaise jakkaraa

lypsäjän alta, kiulua kädestä

Lehmä on potkaissut tyhjää

Väärät numerot potkaisevat

jakarandatuolin miehen alta

Tunkinpitäjät välillä vaihtuvat

Onnenpotkuja on syytä varoa,

aivovauriot ovat yleisiä

Pipanoita voi noukkia turvallisesti

Hevosten rakkauspotkut

ovat vähentyneet turvakotien jälkeen

Nyrkki ja hella etääntyvät toisistaan

Vastarintaliike käyttää rintaliivejä,

vastapotkuliike potkuhousuja

Jalat ovat pakenemista varten

Jos potku osuu polveen,

kilo tipahtaa, jos persuksille,

kilometritehdas työllistää

Lentäessään kiekko

nauraa varmana korista

Kori liitää vastaan

rautaketjuhampainen suu ammollaan

Poika kilisee heittopaikalta toiselle,

talviturkki on heitetty järveen,

reppu talvikomeroon

Hupenemme kuin hyvä myyrävuosi katoon

Vanhan miehen vuode,

piintynyt hien ja ulon haju patjan syvyyksiin asti,

Herätyskellolle pöydällä riittää olla pelkkä kello

Sen ääni ja pajulinnun

rattoistavat huoneen hiljaisuuden

Mitkä olivat hänen koordinaattinsa,

olonsa ja tekemisensä tasan kahdeksanymmentä vuotta sitten?

Ehkä hän yrittää muistella juuri sitä

kuinka seisoi veräjäkivellä

katsellen karjan saapumista

kellokkaan perässä kujaa pitkin lypsylle

Jokainen on joltakin pois, lopulta itseltään

Ulkoistettu, ulostettu sisätilaan

Tämä on vanha tarina, eikä uutta ole vielä tullut

Koominen ja kyynel yhtenä pisteenä

lävähtävät, toden häivähdys,

ikuisen lyhyt pyyhkäisy,

riippusiltaolotila,

sen alla aallokko ärjyy

Varmaan menen tuonne,

ei, menen sittenkin tuonne

Huomaan etten kumpaankaan

Tai ehkä lopulta kumpaankin

Jaloilla on oma halunsa,

onkohan niillä jokin suunnitelma

Ehkä se on että ei kannata suunnitella

Poikkeilla sinne tänne

Ilmanaikojaan

Periodit ovat liukkaita,

päättyvät karkeisiin jarrutuspintoihin

Sepeli-ihottuma on tuskin arpeutunut,

kun alkaa uusi kiihdytys

Kaikki hallitukset ovat lamahallituksia

Pilkkovat lamaa appeeksi kanojen kaukaloon,

petkeleellä, jonka terä on hiottu

siivuttamaan numeroita kuin lauantaimakkaraa;

päällepäin samanlaisia, paksuus vaihtelee,

menestyvä kana osaa erottaa jyvät akanoista

Menestyvä kana löytää porsaan reiät

Reiän tukkiminen on vaarallista, kaasu ei löydä ulos

Säästöporsas räjähtää vasaraniskuista

Kolikot kerätään lattialta, viedään karkkikauppaan

Kananpaska on liukasta

Myöhemmin siitä voi tehdä sepeliä

Siitä voi tehdä jarrutuspinnnan liukumäen alle

Elämä oli ummullaan,

ei ollut suunnitelmia tulevista

Mikä tapahtui

tapahtui kuten käpyjen tippuminen puusta

Metsästä nousi sumua sateen jälkeen,

alaniityllä ilman viilentyessä illalla

Kenekään ei ollut tarkoitus lähteä mihinkään,

sitten vain lähdettiin;

ei se ollut kenenkään syy

Alussa on pieni oppilas,

jolle äiti aamulla sanoo, että olehan sitten kiltisti siellä koulussa.

Ja lapsi lupaa ja ihan oikeasti niin ajattelee ja enimmäkseen onkin.

Lopussa on pitkä ja finninaamainen hujoppi,

jolla on vähän orpo olo.

Siksi se sanoo päättötodistus kourassa:

paska homma, mutta tulipahan tehtyä.

(Se on vastaus kansainväliseen kyselyyn

että oliko koulussa kivaa.)

Siinä välissä tapahtuu kaikki se

filosofinen, hallinnollinen, taloudellinen, pedagoginen,

psykologinen, didaktinen, sosiaalinen, persoonallinen.

Kaikki se mikä yleensä voi tapahtua.

Tai jää tapahtumatta.

On koulukaverit,

joiden kanssa on kiva touhuta. Enimmäkseen.

Mutta jotkut ovat niin kummallisia.

Ne supattavat ja juonittelevat ja syrjivät. Joskus.

Oppilas suuttuu ja haukkuu ja käyttää nyrkkiä.

Tunnilla opettaja kysyy, että kuuletko sinä.

Miksi sinä et tee tehtävääsi?

On opettaja. Ihan kiva. Enimmäkseen.

Mutta joskus se on lähtenyt liikkeelle

väärä jalka edellä. Kun sen murrosikäinen

on tullut yöllä kotiin humalassa.

(Silloin on ilmassa vittuja ja perkeleitä

enemmän kuin koulun järjestyssäännöt sallivat)

Tai se on riidellyt kasvatusperiaatteista

lastensa isän kanssa.

Silloin se ei muista hiljaa kahden kesken nätisti

kysyä vain, että mikä sinulla lapsirukka nyt oikein on.

Vaan väsyneellä äänellä. Ja jatkaa:

kun tämäkään asia ei suju.

Ja oppilas tuntee kuinka kasvot kiristyvät

ja jokin siinä ymmärtää että on kysymys

asioiden sujumisesta eikä hänestä.

Mieli kovettuu ja jostain syvältä nousee ajatus,

että antaapa olla.

Isommilla pojilla silmät soikeina

vielä kello kymmenen aivoissa kirnuaa

yöllinen pelihelvetti.

Muuri johon kaikki muu data törmää.

(Aiemmin julkaisematonta vanhaa tekstiä)

Puron yli on

helppo hypätä hymysuin

puolelle, jossa kulku helpompaa

             Olen iloisten vesien laulu silloinkin,

             kun lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

Puro levenee, loikkaaminen vaikeutuu

on päätettävä kumpaako rantaa kulkea

Kalliot, tiheiköt, sivupurot haastavat

             Olen vakavien ponnistuskivien laulu,

             lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

Virtaus kiihtyy, kaltevuus kasvaa,

rannan vaihto jo mahdotonta,

kai niiden vedet samaan mereen

             Olen uskaliaan kulkemisen laulu,

             lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

Lumen läpi kulkenut horjahtelee

jääkokkareita laahuksena, kuusenneulasia,

niitä kuivuneita sukkien sisällä, paidan alla

jousi jokseenkin suora,

ei myönnä sitä, kieltää niin ponnekkaasti

että vähemmästäkin käy ilmeiseksi,

vaikka aurinko kysyy kelpaisiko ilmainen energia

Että istu siihen puuta vasten, pistä silmät kiinni ja ota vastaan

Äläkä saatana kaiva sitä kännykkää selfien vuoksi!

Takanasi on tapetti, et näe sitä itse,

et erotu toisille, jos et liiku

Älä ihmeessä ellet halua tapetille,

monille riittää että et erotu,

tunteminen on vaivalloista, jopa tylsää:

kuin muna jota on haudottava pitkään, ennenkuin kuoriutuu

Luulevat tapetoivat sinut liisterin kanssa, valon nopeudella

Ei edellytä näyttöä , et sotke ympyröitä

Kyllä minä suren, en sure onnettomuuttasi

siksi että joku piiskatykillä katuja lakaissut, nuoria miehiä

tarpeettomilla sotaretkillä näännyttänyt,

kompleksikimppu kruunautti salissasi itsensä keisariksi

En minä sure kohtaloasi siksi, että palo tuhosi

pyhimyksiksi julistettujen jäänteitä

Pyhempiä olivat tammipuut, rakenteesi raaka-aineet,

ylistivät metsinä paremmin Luojaansa, metsinä joissa

ihminen voi kasata mielensä jäännöksiä

Kirjoitettu on: Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä,

itsesi siellä kruunasit, ihminen

Suren taitavan käsityön kohtaloa enemmän kuin

niiden monien merkitysten, joita sinuun on liitetty

Työtä jonka tekijät keikkuivat korkeuksissa kyseenalaisin varustein

tienatakseen niukan toimeentulon perheelleen, nyt raharikas

havahtuu: rahalla voi tehdä muutakin kuin rahaa,

voi saada nimensä lahjoittajien muistolaattaan

Notre Dame, et ole minun valtiattareni,

ehkä minä olen moukka, meillä ei ole keskinäisiä

tunnesuhteita      Esi-isäni elivät esihistoriaa,

aloittelivat rautakautta, kun sinua jo rakennettiin

Euroopan historia ja kulttuuri tiivistyvät sinussa,

sekin rapistuu hyvää vauhtia,  on remontin tarpeessa

Palaa jos ei kestä kuumaa

Reunojen vellova liike kohti keskiötä

Joku sanoo elämä kantaa, minä se en ole

En ole Minäolen, olenko Eikukaan?

Keskiössä läikkyy värien toisiinsa murtuva skaala,

raivoisa häränsilmä, lempeä häränsilmä

Vuosien suolat sulavat vedeksi

Mistä on hohde, häränsilmän loiste,

prosessista itsestään, ulkopuolisesta lähteestä,

omien silmieni sopukoista, minun pitäisi jotakin,

ne istuvat pöydillä, päivystävät metsässä

valon edessä, pelotellakseen Eiketään