Häiveliitäjä

 

 

 

Putoilee lunta

hiljaa, harvakseltaan,

hiutaleet erottuvat toisistaan

Voit seurata yhden matkaa

korkealta lähelle maan pintaa

Ennen äänetöntä tömähdystä

se katoaa kuin häiveliitäjä

silmiesi tutkasta

 

Älä tavoittele sitä suuhusi,

sen paikka on hangessa,

sitä odotetaan

Tervetulojuhlin

 

 

 


Asuja, olotiloja

 

 

 

Ennen kuin tiesit olitko graniitti vai gneissi

sinut nimettiin kiveksi, jouduit kantamaan

kallion suuruuden ja hiekan pelon

 

Et tiennyt olitko mänty vai kuusi,

sinut nimettiin metsän puuksi

Sait kylkeesi leiman ja tykkylumen pelon

 

Juhdaksi sinut valittiin ennen kuin

tiesit olevasi aasi tai hevonen, sinut oli suitsittu

porkkanan ja piiskan väliin

 

Vielä kun olisi pitänyt leikkiä kurahaalareissa,

sinä edustit jotakin, joka vaati frakin

Siitä vapauduit vasta lepositeissä

 

 

 


Totuus totta, puunkarhea

 

 

 

Sanoi menevänsä pohjoisemmaksi kuin pohjoisnapa

Niin voi sanoa, mikä on totuus totuudesta?

 

Montako aikaa sitten oli totuuden aika,

kuinka paljon on aikaa totuuden jälkeen?

 

Kerran valehtelija puhui totta

Luuli valehtelevansa, vain lapsi uskoi häntä

 

Jossakin löydettiin totuus, jossakin havaittiin valhe

Järjestettiin uskottavuuskilpailu, kumpi voitti?

 

Totuus on kuten ilmasto, muutoksille altis

sinä olet totta kuten puun karhea kuori poskelle,

jään ja veden hioma kallio sormenpäille

 

 

 


Torkkuvaloilla

 

 

Ulkona pimeää kuin pirunpersiissä

En ole tosin käynyt, kunhan luulen

Tietäminen on akateemista saivartelua,

luuleminen se porskuttaa käsipohjaa

vaikka valtameren yli

 

Bussissa torkutaan, kenenkään mieleen

ei tule mennä häiritsemään kuskia,

kääntämään rattia päin rekkaa

 

Minä mitään törmäytyksiä halua,

maailman kadut täynnä pirstaleita,

ajatuskiihdyttämöistä sinkautettuja

 

Melankolinen tömäkkä kuljettaja

sopii bussin tunnelmaan, ja siniset valot,

heijastuvat kahden puolen tietä pakkaseen

Sen mustassa aukossa terävien päiden

numerosyöpä muuttaa maisemaa

pörssikurssilukemiksi

 

Ei ole helppo pysyä kirjoitusrivillä

sinisen valon varassa, painoin jo

vahingossa stoppia, eikä minua poistettu

 

Kemissä piippujen savut repostelevat

auringonnousua enteilevää helmiäistaivasta,

aasialaiset heräilevät kaivelemaan kameroitaan

 

Ehkä kaikille riittää eksoplaneettoja,

joilla kierrellä pikkuaurinkoja

 

Ehkä joskus vain suljen silmäni,

alan katsella pimeiden hiukkasten tanssia

silmäluomien ja verkkokalvojen välissä

 

 

 

 


Maailman kämmenviivoja

 

 

 

Heijastit mieleni valkokankaalle

kesänhehkuista aurinkoa,

kylmänkaunista talvikuutamoa,

ylpeilyn ja surkeilun valtamerellistä

vuorovesi-ilmiötä,

heijastit metsäyhtiön tulostaseen

ja luontotyyppien uhanalaisuuden,

kaikesta mistä vain keksin kysyä, sinä näytit

 

Olit spektaattelien kuningatar,

pysyttelit piilossa peilin takana,

enkä tullut tietämään

mahdollisia salaisuuksiasi,

mielikuvituksellisia tietolähteitäsi,

et antanut takeita nykyisen hyvyydestä

tai tulevan paremmuudesta

 

Maailman kämmenviivoista povasit:

kehitys ei ehdi oletukseensa,

tavoite päädy päämääräänsä

Ne ottavat kesken kaiken suuntia,

jotka kulkevat itsensä läpi, läpiä itseensä

muodostavat romahtavia kerrostumia,

tiivistyvät tulevien aikojen paineesta

eikä historia ehdi kirjoihin, joissa

sukupolvensa tähdet laskevat kukkia raunioille

 

Viime yönä vein aivoni vuosihuoltoon

Ne olivat legomuovia, osia tippui maahan,

kohta selviää löysinkö kaikki nippelit

Menin odotellessa kävelylle metsään

Vastaan tuli elämysretkeileviä turisteja,

ne haistelivat kuusenhavuja, näyttivät kiinalaisilta

Kosketin kädellä päälakeani, mietin

huomaavatko mitään

 

 

 


Kaksi hippiäistä

 

 

 

Ilma sakeana keuhkojen ja ajoneuvojen päästöjä,

hunajainen musiikki tahmaa tärykalvoja, käsiäkin

joihin on takertunut kummia kapistuksia

jossakin välissä sisään ja takaisin kadulle kulkiessa

tasaisesti jatkuvaan epärytmiseen rummutukseen

 

Nopea hissi nostaa tornitalon kalleimpaan kaksioon,

sieltä näkee kauas suuntaan,

josta kerran tulin,

 

sieltä missä seinähirsi

 

lahoaa hitaasti ja katonharja on notkollaan

kuin vanhan lehmän selkä,

pokassa jäljellä pala lasia, joka muistuttaa

kimmeltävää kyyneltä,

kun valonkajo tavoittaa sen

 

sieltä missä hippiäinen

 

höyhenpallona kyyhöttää kuusen suojissa,

ei säikähdä kun hiljaisuus rikkoutuu,

puun solukon antaessa äkisti periksi

jäätyvän nesteen laajentumiselle

 

Ei, ei se hippiäinen enää, sen kuuset

ovat näissä seinissä viimeistä kannontynkää myöten

 

Täältä korkealta näkee kauas

Täällä kaikki on siistiä ja lähellä

Täällä    kaikki      ovat    kaukana

 

 

 


Mitä kuuluu mieliä

 

 

 

 

Sitä minkä kanssa kulkisit suuntaan,

joka tekisi sinusta enemmän sinua,

sitä sinä myyt halvalla,

 

ettet erottuisi silloin kun kaikki

lasketaan yhteen ja jaetaan

osallistujien lukumäärällä

 

Mallin mukaan otat annettuna paljon,

et kuule mitä mielesi mielii,

kuulet sen mitä kuuluu mieliä

 

Jos äkkiä tulisi hiljaista,

tulisiko ahdistuksen kuilu

Tämä on ensimmäinen mietiskely

 

 

 

 

 


Nieluja

 

 

 

Vuorenrinnettä valuvat

ahdistuseroosion massat

esteettä mielen mustaan nieluun:

kukkahattukyynikkopölvästit

materian tuhlarit hengen kääpiöt

turhuuteen turvaajat kulttuurikeikarit

 

Katson peiliin, olenko saanut

sen mitä ansaitsen, ei perkele!

Olen vain oman elämäni sankariluuseri,

diktaattori vailla vertaa, tyhjäkäyntipumppu,

sydän vailla verta

 

Ei minusta ole hiilinielun täytteeksi,

liian kevytkenkäinen

 

 


Uni ja kirja

 

 

 

Korvaan puuttuvan tuolinjalan

maailmankirjallisuudella

En saa unta, luen kunnes elimistö pitkästyy

 

Minun tuntemattomuuteni kumoaa

sinun tunnettavuuden,

olemme ajassa näkymättömät, liikumme

 

missä vain milloin vain,

unen ja valveen,

alahyllyn ja ylähyllyn välillä

 

 

 

 

 


Veljekset

 

 

 

Panssarinyrkin takalieska

Hanneksen haavoille poltti ja vei

Kukaan saksaa osannut edes ohjeiden verran,

telaketjujen edessä kiire niin kova

 

Mihin katosit Paavo, tykistökeskityksessä?

Täysosuman saitko osaksesi

vai idän likajunan?

 

Ei luun ei tiedon sirua koskaan,

mutta äitisi uskoi ja toivoi:

et kuollut kuolleeksi julistukseen

 

Ette korsusta ulos ehtineet,

kun itä liikahti länteen

Kevyt mies olit Eino, kun leiriltä palasit

 

Tarkka oli Migin kookoomies,

luotisuihku korvalehtesi lävisti, isä,

juhannusaaton kunniaksi kai

 

Siinä veljessarjan sotaa

kesäkuussa nelkytneljä,

puolesta kansan ja puolesta maan

 

IMG_20181204_133415

(Kuva veljessarjasta Kolkunjoessa elokuussa 1939. Vas. isäni Vilho, keskellä Hannes. Oik. poikien isä Toivo, vieressään Eino. Paavo ei ole kuvassa)

 

 

 


Päästä!

 

 

 

Sinä olet sinä eikä se koristu

kultakehyksillä

Ei tarvitse

 

Voitko käsittää, tuossa on käsi,

kädessä vaskooli, ajan norot

sitä huuhtovat, sinä vatkaat

 

Tulitko tänne rikastumaan?

Jos hippuja löytyy, ota ilolla

hyppysiin, päästä menemään

 

Niiden aika on pitempi kuin sinun

 

 

 


Varjo

 

 

 

Varjo paljastaa:

jotakin on, on muutakin,

pimeys, valo

 

Valo näyttää sauman,

tunnustaa erillisyyden,

toiseuden kosketuksen rajalla

 

Pimeys ei tunnista, ei tunnusta

Vääntää toistensa ulottumattomiin

kaiken mikä ei yhtä ja samaa

 

 

 


Moniloräppi

 

 

 

Olen enemmän kuin yksilö

tai kaksilo, olen monilo,

monen roolin ihminen,

olen seurallinen erakko:

puhun paljon itsekseni,

seuran tuppisuu

Hyvä kuuntelija siis

 

Olen mehtäsykologi

ja ambulanssifilosofi,

kaupungissa maalaistollo,

maalla kirjanoppinut

Olen rauhansovittelija,

sijoitan myös aseisiin,

hyödyn hyviin tarkoituksiin

 

Lentomatkailen ja meditoin,

olen hyvä kuluttaja,

talousrattaan pyörittäjä

 

On ilo olla monilo,

enemmän kuin yksilö,

seurallinen erakko,

vaitelias seuralainen,

mehtäsykologi-maalaistollo,

ambulanssifilosofi,

kirjanoppinut

 

Jalanjälkeni kai suuri,

minkä jaloillensa voi

Dinosauruksellakin

sama vika aikoinaan

Ei enää mikään ongelma

 

 

 

 


Rakkaus ja sen varjo

 

 

 

Mitä se sitten onkaan

jota rakkaudeksi kutsutaan

silloin kun se tulee, livahtaa varjona

ylisukupolvinen haamu samalla ovenavauksella

 

(Sille on helppo nauraa päivisin,

mutta niiden välissä ovat yöt)

 

Rakkautta, mitä se sitten onkaan,

seuraa haamu, löytää altistetun maaperän,

imee sisällön siltä mitä rakkaudeksi kutsutaan,

asettuu taloksi sen kuoriin ja asioi sen passilla

 

(Kukin voi seuloa itseään,

mutta toisen varjo kätkee salaisuuksia)

 

 

 


Isänpäivänä

 

 

 

Voiko olla isä

olemalla mies, mies olemalla isä

Miten voi elää olemista ja tekemistä

suhteessa, joka on veden ja maan

suhde rantaviivaan, josta on helppo

käydä kalassa ja metsällä

Vesillä ja metsässä

 

Ennen isät tekivät, kaikki oli kesken,

isät yhtä kesken, tuliko valmista maailmasta?

Keskenolemisen ja valmiintekemisen

kilpajuoksua, tietäisi vain mihin

 

Voiko olla kuin metsän puu:

oleminen sorminkosketeltavaa kuin kaarna,

tekeminen vuodenajan mukaista

Halaaminen sallittu

 

 

 

 

 

 


Kynsisakset

 

 

 

Hän sanoo olevansa kala verkossa,

ei halua pyristellä

 

Kysy tietääkö kenen,

onko silmäkoko miellyttävä,

 

että aikooko olla rauhassa,

kun airon kolke kuuluu,

 

tietääkö onko verkonkokijalla

armeliaan nuijan sertifikaatio,

joutuuko haukkomaan henkensä,

haluaako pataan vai savustusuuniin

 

Että muistaako keväisiä

volttejaan vedenpintaan

 

Ai että ei halua

 

Sano sille jos kuitenkin,

sukeltaisin napsimaan

lankoja kynsisaksilla,

niillä Fiskarsin

oranssipäillä

 

 

 

 

 

 


Eksistenssihorjuntaa

Jussi Ojuvan (mm. http://www.vaylanpyorre.com/mainiota-runonlaulantaa-

takarajan-karajanilta-sodankylasta/) tekemä sävellys, sovitus ja laulu runooni

eksistenssihorjuntaa

 

 

 

 


Eräänlainen requim

 

 

 

Järjen valo ja tunteen palo ihmistä viettelevät,

myös ristiriita ja sopusointu

 

Vastakohtia ei tarvitse täydentää

 

Yksi nostaa puuhun, toinen kaataa tuleen,

joku autiolle vuorelle, joku muurahaiseksi,

metsän mustaan aukkoon vastavalolampuksi

 

Valopäässä on paljon fotoneja

 

Kyllähän minäkin pajupillipiiparina

tai hautaholvinhoitajana, hiljaisten maassa

on paljon asuinsijoja, petaamattomia vuoteita

 

Hiekkakäytäviä voi haravoida nyt talvisin,

kynttilöiden valot ovat synkemmässä

 

Minuuden naamio kasvoilla voi tallata valmista polkua

Olla näkemätön silminnäkijä, kun tulvavedet tekevät siitä puron

 

 

 

 


Syyshopeaa

 

 

 

Mustan ja hopean väräjävä raja,

siivekkäiden autioksi jättämä vesi

 

Rannan riisutut puut

kääntävät silmänsä sisäänpäin,

eivät halua katsoa kuvaansa

 

Hopeiset eväkkäät syvyyksissä,

hiljaiselossaan?     Ei!

 

Siellä remuisat on kemut,

siellä häitä vietetään

 

 

 

 


Lähelle välitöntä

 

 

 

Ei meillä ole oikeutta täällä

ulvoa kuten sudella

Lähimmäksi välitöntä pääset yksin ääneti

Sanoitta,

kun niiden kaltereista jäljellä vain varjo

sinun ja metsän välissä

 

Sanat kuin kaarnat kelon juurella,

koinsyömä takki, ripustimesta tipahtanut

Siihen unohtuneet