Rakkaus ja sen varjo

 

 

 

Mitä se sitten onkaan

jota rakkaudeksi kutsutaan

silloin kun se tulee, livahtaa varjona

ylisukupolvinen haamu samalla ovenavauksella

 

(Sille on helppo nauraa päivisin,

mutta niiden välissä ovat yöt)

 

Rakkautta, mitä se sitten onkaan,

seuraa haamu, löytää altistetun maaperän,

imee sisällön siltä mitä rakkaudeksi kutsutaan,

asettuu taloksi sen kuoriin ja asioi sen passilla

 

(Kukin voi seuloa itseään,

mutta toisen varjo kätkee salaisuuksia)

 

 

 


Isänpäivänä

 

 

 

Voiko olla isä

olemalla mies, mies olemalla isä

Miten voi elää olemista ja tekemistä

suhteessa, joka on veden ja maan

suhde rantaviivaan, josta on helppo

käydä kalassa ja metsällä

Vesillä ja metsässä

 

Ennen isät tekivät, kaikki oli kesken,

isät yhtä kesken, tuliko valmista maailmasta?

Keskenolemisen ja valmiintekemisen

kilpajuoksua, tietäisi vain mihin

 

Voiko olla kuin metsän puu:

oleminen sorminkosketeltavaa kuin kaarna,

tekeminen vuodenajan mukaista

Halaaminen sallittu

 

 

 

 

 

 


Kynsisakset

 

 

 

Hän sanoo olevansa kala verkossa,

ei halua pyristellä

 

Kysy tietääkö kenen,

onko silmäkoko miellyttävä,

 

että aikooko olla rauhassa,

kun airon kolke kuuluu,

 

tietääkö onko verkonkokijalla

armeliaan nuijan sertifikaatio,

joutuuko haukkomaan henkensä,

haluaako pataan vai savustusuuniin

 

Että muistaako keväisiä

volttejaan vedenpintaan

 

Ai että ei halua

 

Sano sille jos kuitenkin,

sukeltaisin napsimaan

lankoja kynsisaksilla,

niillä Fiskarsin

oranssipäillä

 

 

 

 

 

 


Eksistenssihorjuntaa

(Jussi Ojuvan tekemä sävellys, sovitus ja laulu runooni eksistenssihorjuntaa)

 

 

 


Eräänlainen requim

 

 

 

Järjen valo ja tunteen palo ihmistä viettelevät,

myös ristiriita ja sopusointu

 

Vastakohtia ei tarvitse täydentää

 

Yksi nostaa puuhun, toinen kaataa tuleen,

joku autiolle vuorelle, joku muurahaiseksi,

metsän mustaan aukkoon vastavalolampuksi

 

Valopäässä on paljon fotoneja

 

Kyllähän minäkin pajupillipiiparina

tai hautaholvinhoitajana, hiljaisten maassa

on paljon asuinsijoja, petaamattomia vuoteita

 

Hiekkakäytäviä voi haravoida nyt talvisin,

kynttilöiden valot ovat synkemmässä

 

Minuuden naamio kasvoilla voi tallata valmista polkua

Olla näkemätön silminnäkijä, kun tulvavedet tekevät siitä puron

 

 

 

 


Syyshopeaa

 

 

 

Mustan ja hopean väräjävä raja,

siivekkäiden autioksi jättämä vesi

 

Rannan riisutut puut

kääntävät silmänsä sisäänpäin,

eivät halua katsoa kuvaansa

 

Hopeiset eväkkäät syvyyksissä,

hiljaiselossaan?     Ei!

 

Siellä remuisat on kemut,

siellä häitä vietetään

 

 

 

 


Lähelle välitöntä

 

 

 

Ei meillä ole oikeutta täällä

ulvoa kuten sudella

Lähimmäksi välitöntä pääset yksin ääneti

Sanoitta,

kun niiden kaltereista jäljellä vain varjo

sinun ja metsän välissä

 

Sanat kuin kaarnat kelon juurella,

koinsyömä takki, ripustimesta tipahtanut

Siihen unohtuneet

 

 

 

 

 

 


Pohjanmaasta

 

 

Suorat linjat ovat Pohjanmaata varten,

siellä suora ei voi taipua horisonttiin,

ihminen kävelee ilmaan ja laiva ui pilviin

Siellä oppikirjassa ei lue että avaruus kaareutuu,

että suora palaa lähtökohtaansa

Sellaista siellä on turha mennä väittämään,

sillä suora on suora ja ympyrä on ympyrä

ja muu on ympäripyöreätä höpinää

 

 


Kiertolaisuudesta

 

 

 

Johtuuko siitä mitä tulet tekemään,

että se mitä ei vielä ole, huojuu

Tai siitä mitä olet ollut aikoja sitten

Ilman huojuntaa entinen jatkuu,

sitä ei voi taivuttaa, se ei voi sopeutua

 

Onko kivi kivi, ehkä hiekkaa, pala kalliota

kysyykö mineraaleista, heittäjästään?

Ihmetteleekö sana kirjaimiaan, lause sanojaan,

puhujaansa, kirjoittajaa?

 

Aineen ja hengen yhteenliittymä,

atomien ja alkeishiukkasten kiertolaistuote,

joka tietää hajoavansa, kun tuuli käy,

on häivähdys salaisuutta

 

Tuijotat tunnin kellon viisareita

Miten hitaasti tunti alkaa,

viimeiset minuutit nopeita

 

 

 

 


Täsmällisyydestä

 

 

 

Miten sanoilla voi vangita

ilmiöitä, joista ei ole sanoja

Ensin on epäsuoria vaikutelmia

Sitten sana ja kohde ovat pelottavan yhtä,

vaikutelma häviää

täsmällisyyden vaatimukseen,

täsmällisyyden harhaan,

lakikirjaan, lakiasiaintoimistoon,

selittelijöiden ja tulkitsijoiden

miekkailunäytöksiin

 

 

 


Rajoja

 

 

 

Kaksi on rajaa,

joiden ylitystä et voi valita,

siinä välissä monta valinnaista

 

Kenelle sinä, kuka sinulle, on merenpohja,

Alpit, piikkilanka ja rikottu lasi muurinharjalla

Mistä on tehty raja sisälläsi, jonka yli vain sinä voit päästä?

 

 

 


Kohtaaminen tien laidassa

 

Musta karvamato tien laidassa aloitti päättäväisesti ylityksen. Huusin sille että mitä

järkee on mennä toiselle puolelle, samanlaista pöheikköä siellä on, turhaa

riskin ottamista koko touhu, näinä lajikadon aikoina pitäisi ajatella lajiaan,

vaikka itsestään ei välittäisikään.

 

Ei vilkaissutkaan, paineli mittaavin askelin kohtisuoraan yli. Polkaisin pyörän liikkeelle,

se huusi jälkeeni jotain järjestä ja suohon suksimisesta. Mistä tiesikään matkani syyn,

mutta kulkuvälineiden tuntemuksessa oli pahoja puutteita.

 

 

 

 

 


Askelmerkit

 

 

 

Elämä on helppo juttu

opettaa kenelle tahansa:

tuosta viivasuoraan tuonne

ja kulman takaa jyrkästi oikealle

(jos oomerkki miellyttää)

tai vasemmalle (jos veemerkki)

 

Vastaantulevien kanssa

heitetään femmavitoset,

illalla mennään nukkumaan

ja aamulla herätään,

sillä tavalla päivät muuttuvat

vuosiksi, vuosikymmeniksi

eikä ahdistuksen hiki

haise ilon puserossa

 

Ja mitäpä siitä enempää,

kun kaikki, kaikki

 

 

 


Kaikkea sitä kysytään

 

 

Kuten että olenko ollut

onnellinen siitä, että olen ollut

 

Koska olen ollut, en voi tietää

millaista olisi ollut,

jos en olisi ollut

 

Ja jos en olisi ollut, en voisi tietää

millaista olisi ollut olla olemassa

 

Sanon siis olen

En vain tiedä onko se vastaus

vai aikamuoto ennen seuraavaa

 

 

 


Syksy

 

 

 

Syksy on palo-ovi

estämässä lumen sulamista

Kun syksy on nuori,

ovat heinä ja lehdet jo vanhoja,

täynnä herkästi syttyvää ruutia,

niiden heleys viittaa toisaalle

 

Syksy on suorapuheinen vihjeissään,

vanha joka vaikenee,

hiipuu menneisiin,

tuleviin valmiina

 

 

 

 


Kumottava

 

 

 

Kun syyskuu on mennyt,

turha väittää ettei ole syksy

 

Rakastajaksesi en ala,

kuutamoksesi voisin

 

Pilviharson läpi kumottavaksi

 

 

 


Heijastuksia, kerrostumia

 

 

 

Tienpinnan painanteissa

yliajettujen heijastusten, metsän, taivaan

 

kerroksia vedessä,

 

rantamännyn omakuvien kun

tuuli ja aallot suistavat sitä vinoon

 

taivaiden ja vesien välissä

 

kurkien lentoreittien kerrostumat

vuodenaikojen suossa

 

seulon sieluni vuosikertoja,

sen kellastuvaa maata

 

 

 

 


Punertaa marjat…

 

 

 

Punatulkut

ovat palanneet

pihapiirin pihlajiin,

mukana puoliväristä nuorisoa,

minä niiden kesämaille yksin

 

Molemmille marjat vähissä ja pieniä

 

 

 


Katson yli Riutulan lastenkodin maiden ja vesien

 

 

 

Tuulen vireessä järven ruo’ikko

sekoittuu vedessä sinivihreäksi,

muodostuu yhteinen väripinta,

 

sen yli sumu ajelehtii kankaalle,

männikkö ahmaisee sen sisuksiinsa

 

Suon varvikkojuonteet, tummanvihreät,

sormitusten kauhtuneiden heinäkaistojen kanssa,

rahkasammaleen pehmeät reviirit kolmantena

 

pitävät värinsä ajasta toiseen

raskaiden askellusten alla,

 

kevytkenkäistä on kulku

loppukesän nuutuneilla niityillä

 

Taivaanrannalla tunturien tummat profiilit

odottavat pakkasten puremia, syyskauden avajaisia

 

Tätä katselen näköalatasanteelta yli Muddusjärven,

Tuorisjängän, kohti Muotkan erämaatuntureita

 

Miltä tämä näytti sata vuotta sitten, viisikymmentä

lasten silmin, mitä sanoja, kenen sanoja

saivat tästä sanoa    Ajatuksia, tunteita?

 

Muuttuiko poltinmerkki talismaaniksi,

virkistyivätkö kuihtuvan puun juuret, hiirenkorvat oksiin?

 

Kaukaa kuuluu kuin lasten naurua

Gaktin värit ovat palanneet

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Kerro minulle

 

 

Mitä muuta enää voi

kun on miettinyt päähänsä reiän

eikä silti näe

Mitä muuta voi kuin kävellä

metsään kuuntelemaan sitä

mikä ei kuulu mihinkään muualle,

katsomaan näkymätöntä,

 

muurahaisia

 

Ovat alkaneet hidastella,

tukkia pesänsä ilmastointireikiä

 

Ehkä minunkin pitäisi