Matkustan bussissa halki
aamuhämäräisen maaseudun
Kattopaneelissa on neljä painiketta:
laidoilla valot, toinen jopa toimii
(Voin siis kirjoittaa)
Keltainen on stop:
että riittää nyt tällä erää
Sitten punainen service (pikapalvelua, oletan):
jos olisi kesä ja helle tilaisin
jäitä viskillä
Nyt on paikallaan
kuuma toti rommilla
Olen asunut monessa rakennuksessa
harvaa niistä sanonut kodiksi
Viima on kulkenut huoneen lävitse
minun lävitseni huoneessa
jonka aika on pysähtynyt pöytään iskettyyn
leipäveitseen Vaimentunut värinä
paksussa pölykerroksessa
Joskus luulin löytäneeni kodin
oli ovia tulla ja mennä
Ilma liikkui puutarha kukki
aurinkoa
Uskalsin
purkaa matkalaukkuni
Eikö olisi pitänyt?
Nyt koti on sydämessäni:
aina sellainen kuin tarvitsen
aina siellä missä minäkin
Viite: https://seijariittar.com/2017/11/husdrommar-olja/
Tulin raskaaksi etten lentäisi
tuulenpuuskien mukana
Tulin notkeaksi että pääsisin pahasta,
umpikujien pienistä halkeamista
Vanhenin että voisin muistella,
muuttua suolapatsaaksi niille,
joita makean maistelu hiukoo
Tulin moneksi että moneus
voisi kokea yhteyttä,
yksin ilman yksinäisyyttä
Kukaan, mikään puu tai ihminen
valitse paikkaa syntyä, juurtua takertua
kaikella juuriensa voimalla
pysyäkseen pystyssä, saadakseen ravintonsa
Kovan kallion liu’ottaminen vaatii
paljon hiusjuuria myöten
Kukaan valitse tuulia, hyväileviä, runtelevia
lumen suojaa, tykkylumen ankaraa lastia,
auringon lämpöä, helteen paahdetta
Otat ne vastaan
kuin uuden päivän Kunnes
aamu, jolloin kaikki on hiljaista:
Elämän Synnyttäjän syli
Oletko mustikkatyyppiä vai
puolukkatyyppiä, tuoretta
vai kuivaa kangasmetsää?
Tunsin kerran miehen joka väitti
olevansa mansikkapaikkatyyppiä
Onko elämä I ihminen I luonto I sarakkeita?
Lajia kesättalventöröttäjä, sukua riesajuurinen
Alatölöviön heimoa ekaluokalla
Musta vai valkoinen? Varsin harmaa!
Harvoin kai vain jokotai
On paitsi täällä niin myös tuolla
Sukeltaa viivojen ali, ryntää linjojen läpi
Hyppää sukupolvien yli
Elävänä vaikka piilevänä
Bussi on täynnä aasialaisia. On sen verran hämärää, että kasvonpiirteitä ei näe tarkasti, enemmistö näyttäisi kuitenkin japanilaisilta, osa ilmeisesti kiinalaisia. He ovat revontulien perässä. Haluavat lapsilykkyä lasi-iglussa. Osa nukkuu, osa plaraa kännykkäänsä.
Rovaniemen pohjoispuolella tien varrelle ripottautuu hirsitaloja, perinteistä tupakeittiömallia. Rakennettu sotien jälkeen, poltettujen tilalle. Päätyseinä tielle päin. Alakerrassa kolmirivinen ikkuna, ylhäällä kaksirivinen. Tuulikaappi yleensä etelään päin. Se ilmansuunta on vetänyt niin hyvin, että moni mökki on jäänyt tyhjäksi. Muutamat ovat halunneet sisäänkäynnin pohjoisen puolelta. Lienevätkö sellaiset mökit säilyneet asutumpina: jos vaikka ulko-ovella vastaantuleva tuuli on työntänyt asukkaan takaisin sisälle.
Nykyaika, digiaika, elämysaika jyrää ohi autioituneiden, autioituvien mökkien. Kukapa haluaisi viettää edes kesälomaansa jatkuvan moottorimelun välittömässä tuntumassa. Varsinkaan juuri loma-aikaan. Aikansa toivon ja turvan tyyssijoista on tullut rekvisiittaa sukupolvelle, joka ei tiedä eikä ole kiinnostunut tietämään näiden asumusten ja asukkaiden historiasta.
Bussi jyrää läpi tummuvan marraskuun kaamoksen. Lumen valon saapuminen on myöhässä. Valojen kiilassa vilahtelee umpeennaulattuja ikkunoita. Välillä pihavalot yllättävät. Joku sitkeä sissi siellä. En ehdi nähdä kummallako puolella tuulikaappi on.
Revontuliseuranta, kännyköiden kautta, on tuottanut jotain tulosta. Heränneestä innostuksesta päätellen. Bussi jyristää pimeän läpi ja lähestyy matkailukeskusta. Kaksi maailmaa vilistää yhä kauemmaksi toisistaan.
Tilhet tyhjensivät pihapihlajan eilen
Tänään putosivat sen viimeiset lehdet
Maan nahka ilman iho mielen kalvo verestää
ranta ruosteessa rännin roiske rikkoo hiljaisuuden
Sateen jälkeen sumu
kun hämärtyy ilta hyhmäisen lokakuun
piirrän kuvaa ikkunaan
Sinä siellä josta ei pääse pois Nyt
minulla ei pääsyä sinne
ja ihomme muuttuu nahkaksi
nahka kallion rosoiksi
repien verille arpia
Sateen jälkeen sumu Silmissäni
kun hämärtyy ilta Lokakuun
Piirrän kuvaa ikkunaan Piirrän kuvaa ikkunaan
Piirrän ikkunaan Kuvaa ikkunaan
1.
Sataa räntää
En ota siitä kuvaa
annan rännän sataa rauhassa
En pistä siitä kuvaa someen
Voin kuitenkin kertoa: räntä sataa maahan
en ota minäjaräntäkuvaa kun katson ikkunasta
kuinka täällä sataa räntää
Voin kuitenkin kertoa että katseeni on
2.
Olen löytänyt oman uhriutumisidentiteettini
minulle on myönnetty viattomuussertfikaatti
ryhmässä jolla on keskinäistä somesympatiaa
Kattilani porisee ihan mukavasti
Kuusen profiili
terävöityy vasten pakenevaa valoa
pyramidiksi
neulasenkaan liikahtamatta
Päivällä heiluhäntä
juoksi sen runkoa pitkin
sieni suussaan
jokaoravan oikeudella
rapsutteli kynsillään
kuusen kutiavaa kylkeä
edestakaisin
puulle makeat yöunet
Ei maailmaa voi ymmärtää ihmislapsi,
joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä
maailma jäärien koontona
Mikä elo onnellinen
maan ja taivaan
rajaseudulla
missä turkinpippuri kasvaa
Rauhanlähde pulppuaa
verta ja tulta
Siell’ on hieno hietakehto
sinnepä lapseni saatan
Taakse jäänyttä mutkaista
polkua on helppo oikoa
jälkiviisaasti edessä olevaa
kuljetaan kuten se menee
Näkyjen näkijät oikovat mutkassa
kuka vasemmalta kuka oikealta
onko siten löytyvä polku sama
onko sillä väliä pitäisikö tietää
tuleeko muita polun syntymisen verran
menehtyykö oikoja löytämättä sitäkään jolta oikaisi?
Olet linkki jälkeen jääneen
edessä olevan välissä
Niiden tässäjanyt kätellä toisiaan
Pidän kaupungista
jonka läpi voi kävellä puolessa tunnissa
ja sen jälkeen maaseutu
Pidän kahvilasta
jossa voi valita mieluisan istumapaikan:
katsella maisemaa ulkona, ihmisiä sisällä
On kiehtovaa kävellä repussa runokirjoja
ja viiniä kun sataa ja tuulee tietäen
olevansa kohta sisällä
Tutkia jokainen sana jota aikoo käyttää
on sillan tukipalkki veden alle
Poistaa sanoista laho ehkä estää kulkijan
jalkaa luiskahtamasta siltalankkujen väliin
Tee kaikki tämä ja varaudu tähän:
joku pujottautuu kaiteiden välistä veteen
Hukkuu ja nostaa syytteen sinua vastaan
Valoisan kangasmetsän tunnelma:
iloiset värit, tyyni lämpö
Jatkan polkua notkon varjoon, kalseat kädet
työntyvät paidan alle
Maisema muuttuu kuin auringonpimennyksessä
Nousen vielä rinteen, vastassa iltavalon vuoksi
Odotan kunnes hahmot alkavat menettää
rajojaan, liudentua varjoihinsa:
valon luode
Syksyn kahdet kasvot katsovat läheltä
toisiaan silmiin
Käsky on täytetty, lisäännytty maa
täyteen, meri ja ilma täynnä ihmisestä
Pelto on kylvetty, metsä pellottu
taivas varjelkoon, suojelkoon suojelijaa
erämaan viimeisiä länttejä!
Väki asuu kerroksittain
kippurassa elävät lisääntyvät kuolevat
geeniensä moninaisuudessa lämmittelevät
hiilinuotiolla kolmesti kieltävät tummuvat jäätiköt
lajien moninaisuuden
Tekojen karttapohjoinen,
sanojen magneettinen napa
eranto
silta kuilun yli hapertuu
uutta käskyä odotellessa?
Paketin ympärille kiedotaan naru sol
mitaan että pysyy kasassa solmitaan
umpisolmuun ett isi vaikea aukaista
Kaikkien pakettie n umpi solmut
on solmittu yhtei sön umpisolmuun
että olisi mahdo t onta aukaista
aleksanteripienet ratsastavat aaseilla
voiveitsiään heilutellen Monet itkevät,
toiset nauravat, monet itkevät ja nauravat
Useimmat eivät tiedä
itkeäkö vai nauraa
Aleksanteri ratsastaa, Aleksanteri oksentaa,
tuokaa astiaa!
En kirjoittaisi tätä
ellen haluaisi vähätellä haikeuttani
kun kurjet parveilevat,
aamun valo yhä vinompaa
Siis tapaus Rotkonen piste fi
Pikkubussin oven hän aukaisee,
tarjoaa jalkaa askelmalle,
bussi heilahtaa ja sitten takaisin,
kun jalka tapaa asfaltin
Hiukan sataa
Kankein jaloin astelee hän aamukahville,
vatsan vaakasuora alasivu, lyhyempi kateetti
suorakulmaisessa kolmiossa
Sateensuojan siinä saisi lyhyt ihminen
Näen, kauempana kurjet laskeutuvat,
aamusammakolle kai
Kulkija ei kysy enää mitä kello,
sen kulku on liian nopea hänelle,
ollut jo vuosia, kulkee vain
tuvalle, joka saanut nimensä
kolmen ihmisen lopusta ennenaikojaan
konnasta konna versoo ja konna
on myös konnan poika
Tulee palaneen metsän vuoksi
tehdyltä tieltä, nokisavotan ajoväylältä,
tien vieressä Pirunkirkoksi nimetty rumankaunis
maan uumenista pursuillut kivikko,
yllättävä kuin rupinen multaperuna kakun koristeena
Perillä Tunturien yöpuolen dramatisointi:
miten viestinviejän kytkeytyminen
kolonisaatioon synnyttää
ristiriitoja alkuasukkaiden kanssa
Toistuva ja synkkä on tuo tarina
Lapinrajalla lantalainen ja saamelainen
vedenjakaja-alueella: kuka menee Jäämereen,
kuka Pohjanlahteen, ryssä ainakin Vienanmereen
Pappi ja pakana toisilleen savuverhon takana
taajovat kukin suuntaansa,
kuten silloin niin nytkin
Tuvalla mikään kummittele
Historian vääryydet muuttuvat hyviksi tarinoiksi
tuntojen kolkutukset ottavat muotoja mielen syvyyksistä
Vihan ja pimeyden muistijälkiä
ihminen on jättänyt reiteilleen
kiveliön monipiirteiseen luontoon,
sen taiga, sen virrat, suot, tunturit ja kivikot
ansaitsevat parempaa
Tätä kaikkea liikkuu kulkijan mielessä,
omia jälkiä jättäessään,
oman kellonsa jätättäessä
Sanon en piittaa rajoista
en tiedä piittaanko,
en tunne riittävästi piitatakseni
Lävistän sanavartaaseen jotain ilmiöriistaa,
rasva sulaa nuotiota vauhdittamaan,
kypsyttelen ravinnoksi nuotiolla, jota sade uhkaa
Käristyykö pilalle, jääkö raa’aksi,
makuja on monia, sanon:
valmista vain itsellesi
Ruokavieraat harvinaisia,
nuotioita kovin harvassa
Ihmiset lahoavat niille jalansijoille
joille ovat kerran juurtuneet
Eivät käy tervehtimässä toisiaan,
muistelemassa vanhoja hyviä aikoja
Hyviä siksi, että ennen käytiin
muistelemassa vanhoja hyviä aikoja
haastelemassa iloisina
elämän murheellisista tosiasioista,
tarkistamassa rastien määrää
hyvän elämän listassa
Niin huonot kääntyvät päällimmäisiksi
Sitten kun joku kaatuu, harmitellaan
että olisi pitänyt
käydä hakemassa pois
kauan sitten lainattu leipäkone
ettei jää kuolinpesään
riidan aiheeksi
