aurinko hellii jo liikaa

          jonossa janossa

tästä vauhdista ei voi hellittää

poikkeamat sivuun

           merkein kiellettyä

kääntyä metsän kätköihin

           missä punakekomuurahaiset

kulkevat suoraa polkuaan

           varvikon varjoisaa kujaa

deterministisella tyyneydellä

säätävät kekonsa lämpöä

           paremmin

kuin tämä auto

tämä   hämy
isä      keskike
sän    yösade
          sisältää enemmän
          kuin heinähelteet
tuntematonta

          harvat liikkuvat
          sen kosteissa
          kainaloissa kastelevat
          paljaita jalkojaan

koko   keko
mainen     keho
          peittonaan
puiden varjot
haapojen      havina
              vilinvärinät

Lapin sää

          niin suvereeni

                     heittää hetkessä

                     helteestä hallaan

          tallaan taas näitä polkuja

pannun nokea ei sormi voi välttää

          naama ei itikkaa ei sormea naama

vesi juoksee ränniin        silmät mukana

ulkoilmamuseossa

             käpälälauta vartoo turhaan kettuaan

koltta repii leipäpetäjästä

            jauhon ainekset

jänkäkoira lentää avannosta

verkkovajan vanha vaari käpy kädessä

            etsii etsii eikä soisi löytävänsä

nälän heikentämä vanhus turhaan kapuaa

                        niliaittaan

            kesken matka katkeaa

kaikki askeleet on askellettu

            askelmat odottavat

            nuorempaa nousijaa

kun kevät kutittaa korvaa

            lirinä lorina kohina jyrinä

raapii laakson pohjaa

kuin koira tai kissa ylenantaa

           heinää syötyään

järistysten jälkeen siivekkäiden

sekakuorolaulu hautomisen hiljaisuus

          luonnon hauras lämpömuuri

          elävän suojana antaa toivoa

                     jatkuvuutta ilon

                     kärsimyksen kiertoradalle

kiukaan vesisäiliössä
              da-dam-da-dam-dam-daa
lämpö nousee ääni vaihtuu
              da-daa-da-daa-da-da-da-dab
pikkukuovin trillit säestävät
              pypypypypypy

yöllä hyttysillä sambakarnevaalit
        saunatuvassa   
valvon rankisessa harson alla
valoa kuin Riion auringossa
        muuten hiljaisuus

harmaata vanhaa mustaa uutta
asfalttista kilometriä toisensa jälkeen
    auto nielee vatsaansa
        kyltymättömään
karvatautinen poro ahmii apetta
    leinikkitautisella niityllä periskooppisarvet valvovat
vuosikasvut vaalentavat tummia havuseiniä
etsin merkitystä tässä syöksyssä
läpi piiritetyn käytävän jolle avaruus on
    sulkenut tähtisilmänsä
 jättänyt sokaistumaan valoonsa

soudan kohti
matkahuollon kolmioleipää
salaattipäällystettyä
hypotenuusa järveä vasten
Seitavaaraa
rinteillä honkien hopeaa

Muotkan ylänteillä vielä
valkeita juovia talven hylkäämiä
ohjaksia lahoamassa

ruutukaavojen kesäpuistoissa
    keisarillisen kesyissä
    kivet ja sora ikävöivät
alkukotiaan jossa jytisee luonto
        nurmikonhoitokoneiden jyrinän
        kävelykeppien kopseen 
        koneistetun musiikin sen fanittajien
        mylvinnän sijaan
sinne missä aaltojen liike tuulien tahdosta
on lajitellut kivet rannalle
missä veneen kokka nousee ja katoaa ja nousee
viiltää vaon soraan rannalle
    viillon jonka aalto heti laastaroi
        aalto jonka kivet ottavat vastaan
            otteella paiskaavat takaisin pärskeinä