Aihearkisto: matkakertomuksia

Merkintöjä autiotuvalla

 

 

 

Vastaantulevat saappaanjäljet ajalta,

kun kuu neljännestä pienempi,

sorkanjäljet tuoreempia

Ohut humuskerros hiekan päällä

ei kestä paljoja askelia

 

Syöksyvirtauksen niittämää

hopeakylkistä hongikkoa satoja metrejä

*

 

Kuu on täysi, Otava himmeä

Järvellä matala usva, tunnen sen

paljaissa jalkapohjissani

Kuura syntyy auringon nousuun mennessä

 

Täydellisempää hiljaisuutta on vaikea kuvitella

Sen rikkoo joutsen kuin haluten ilmoittaa,

että minut on huomattu

 

*

Hyvä veli kuukkeli,

aletaanko ruokapeli:

ota multa leipäpala,

älä säikkymään nyt ala,

ethän ole taimenkala

*

Matti Mustan tupa 7.9. 2017

Ovi ja ikkuna ovat vastakkaisilla päätyseinillä, piisi ja laveri ristikkäisissä nurkissa. Rautakamiina on takan sisällä, takan hormi on muurattu savutorven ympäriltä umpeen lämmön karkaamista estämään. Tai on parempi sanoa vähentämään, sillä hirret ovat paikoitellen niin murentuneita, että pieniä valokiiloja tunkeutuu raoista sisälle. Laveri on yksikerroksinen, eikä siihen sovi kuin kaksi aikuista vierekkäin. Huoneessa on lisäksi halkolaatikko. Nyt siinä on verkkopussitettua koivuhalkoa.

Metsähallitus on ilmeisesti luopunut polttopuiden tekemisestä ja ostaa valmiit klapit joltakin yritykseltä. Kun on tottunut vuosikymmenten varrella siihen, että tuvilla on edellisen kulkijan jäljiltä valmiit kiehiset ja laatikko kukkuroillaan honkapuuta, ja että itse tekee saman palveluksen seuraavalle tulijalle, se vähän oudoksuttaa.Toisaalta tulee mieleen, että ehkä kaatuneet kelopuut ja hongat saavat olla rauhassa paremmin näin. Kustannukset varmaankin ovat ratkaisseet.

Puuvajassa on edelleen jonkin verran halkaistavaa mäntypuuta ja kirves. Sen verran vanhan liiton mies olen, että käytän niitä ja jätän säkitetyt rauhaan. Tervaskiehiset jätän takan eteen, tepsivät koivuklapeihinkin paremmin kuin pelkkä tulitikku tuoheen.

Huoneessa on lisäksi pieni kaasuliesi. Se näyttää vähän epäilyttävältä, mutta toimittaa asiansa veden kuumentajana. Hirsistä murenee seinähyllyille pientä jauhoa ilmeisesti kaiken aikaa, sillä hylly ei pysy kauan puhtaana.

Alkuperäistä tuvassa lienee seinähirsien lisäksi lattialankut. Ne ovat leveitä eivätkä saumoistaan kovin tarkkoja, joten roskien lakaisu on joko helppoa tai sitten tosi vaikeata riippuen lakaisijan tavoitteista roskien sijoittamisessa. Vanhin kaiverrus, joka osuu silmiini, on päivätty 20.9. 32. Sinä kesänä oli olympialaiset Los Anglesissa. Matti Järvinen, Maailman Mattinakin tunnettu, voitti keihäänheiton, äitini oli rippikouluiässä, isäkin vielä alaikäinen, Kekkonen kävi Berliinissä säikähtämässä Hitlerin valtaannousua. Kaivertaja tuskin on enää hengissä.

Sisäkatto on niin matalalla, että pitkät saavat varoa päätään. Katossa kulkee kaksi kurkihirttä jaken sen kolmeen lohkoon. Ne koostuvat kuorituista, pyöreistä puista, poikittain kurkihirsien varassa. Puiden päät on veistetty liittymäkohdista. Ylimmäisen seinähirren kylkeen on lyöty lisätuki, jonka päälle pyöreät puut asettuvat. Siitä ne nousevat loivasti orsien päälle, orsien välinen osa on vaakatasossa. Laipio on siis aumamainen. Mietin mitä eristeitä välikaton päällä on, vieläkö muhaa, jota aikoinaan käytettiin vastaavissa rakenteissa.

Remontti on selvästi ammattimiehen työtä: korjauksissa on käytetty nähdäkseni käytetty alkuperäistä tekniikkaa, eikä mitään sellaista ole uusittu mikä ei ole ollut välttämätöntä. Ulkokatto huopakatteineen on ollut. Ulko-ovi sen sijaan ei. Matalammankin miehen on syytä kumartua, varsinkin tullessaan unenpöpperössä sisältä ulos.

Mainokset

Juhannusviikolta 2010

 

1.

Kuva

Etelän tuuli on tyly pohjoiselle

tuiskii kaikki talven aikana saamansa kesällä takaisin

Ailigaksen linkkitorni hallitsee muinaista pyhää paikkaa

välittää nykyistä pyhää osana verkkoa jossa

tietoa ja eritoten epätietoa

harkitsemattomia viestejä

nopeita lähestymiskieltoja

viestien epäpyhää virtaa

sinkoilee pyhän lähteen yläpuolella

                         Paljot sanat on puhuttava

                         kuten romuläjä on purettava

                         kun aarre on löytynyt

                        on aika vaieta ja pyhittää huulet

                        sammuttaa ajatusten levoton liekki

Kuva

On vuoden valoisin vuorokausi

muutama luotu on kiivennyt laelle

palvomaan Atoniaan

kiviä täällä riittää

moneenkin Stonehengeniin

tanssin kiveltä kivelle balettia

rinkka selässä kun tasapaino horjahtaa

puron ylityksessä

törmää alas kun katajainen

koukkaa kenkääni

2.

Kuva

Kulkeeko subjekti objektissa

vai ovatko osat vaihtuneet

aistien kautta tuuli tunkee tuntoon

sen räppi raivoaa korvissa

mikä on asetelma

eri tasoissa ja näkökulmissa oikeutus ja mieli

joku lapinhullu leikkimässä poroa

luontoromantiikan raamit kaulassa

hakkaava humina hupussa

villakynsikkäät varjelemassa

sormien toimintakykyä

Porot ja tuulet yksissä tuumin

ovat kuluttaneet pintakerroksen

paikka paikoin paljaaksi

sielikkö taistelee vastaan

ihana sievikkö kukkia kuin

punaisia nuppineulan päitä

mummon neulatyynyssä

mätäs pisteltyy alustaansa

vaikka kaikki muu viimeistä jäkälää myöten

sen ympäriltä viedään

3.

Kuva

Maasto on täynnä ajatelman poikasia

alkavia polunpätkiä missä sattuu

päätymättä mihinkään kuin seinään

rämmin umpipusikossa

löytyy uusi alku

yhtä vähän senkin loppuun

tietymätön tien suunta arvaamaton ajankulu

jos on oikealla polulla on silti kaksi suuntaa

niin myös väärällä voi toinen suunta olla oikea

eikä polku piittaa kartan piirroksista joiden täsmäys ontuu

erannon jos otan väärin päin on suuntimeni hyrrä

hyödytön: näyttää mitä sille kerron unistani

ja luikuria laskee itsekseen kun vaikenen

Ajan valtavirta on tyhjä käsite

(paitsi esineiden määrässä &

kaikkea mikä sitä edistää

kuten että tuotetuilla tavaroilla

tuotteistetaan tapahtumat)

jos vaikutusta ihmismieliin tarkkaat:

peilinä pidetään viestien virtaa

                         Joki pirstoutuu puroiksi

                          ja virtaa niitä pitkin ylängön korkeaan

                          olemattomaan sen yllättäville jängille

                         lumisten kurujen kylmään hiljaisuuteen

                         jää iso tyhjä uoma kivenkolinaan

4.

Kuva

Veren ja jyrinän visvainen syvyys

peittyy kepeään kiehuntaan:

mitä muuta voi tehdä jos mitään

ei voi tehdä hymyillä huulet korviin

joista äänet putoavat suupieliä pitkin

kuin vähä-älyisen kuola

ja toivoa että tämä on huono näytelmä

En kuule sitä ääntä

jonka tiedän piileskelevän

kakofonian lehvistössä

en näe väriä valojen säihkeessä

en löydä sanoille kirvestä joilla veistää

niin karkeasti ettei niitä voi koskettaa

saamatta tikkua sormeen

en veistä jolla vuolla

niin sileästi että sormet eivät tahdo

lopettaa sen koskettelua

DSCN2729

                         

 

 

 

 

 

 

 

 

                          Otan kenkäni jalasta kun kahlaan ylitse

                          virran jonka vettä voi vielä juoda

                          suoraan virrasta puhtauden pyhyyttä

                          jonka kullan välke voi vielä tahrata

                          Ryteikössä pusken eteenpäin

                          kauhon väylää vuoroin oikealta

                          vuoroin vasemmalta

                          kun käännyn vasemmalle

                          hylkään oikean ja oikealle

                          torjun vasemman

                          Suoraan pitää mennä sanotaan

                          ja minä mietin eikös eteenpäin

                          kierrän pahan puskan ja kiroilevan kiven

                          (olkoon vaikka läpiharmaa)

                           vuoroin oikealta vuoroin vasemmalta

5.

Kuva

Röykkiö Kuivin korkeimmalla kohdalla

muistuttaa valtaa joka palvoo itseään

ei tunne jokilaaksoa ei sen alinta kohtaa

vaikka valuttaa vesiänsä sinne

vierittää kiviä niskaan

voimansa oikeudella

Sanot ehkä: tämä maa on kuollut maa

ei ruusutarhaa ei satakieliä lehdossa

koomassa järripeipot järistävät koivikossa

kapustarinta haikeasti huilahtaa

Enempi merkitsemättömiä korvia lentää ylitse

kuin merkittyjä kulkee polkujaan

bisnesluokassa mitään tästä kuulematta

yli maan jonka merkitys heille

on vain ylilento-oikeus

6.

Kuva

Tuuli paukuttaa porotuvan pokia

helisyttää kitin jättämässä tilassa

lasiruutua kuin rumpali

palikoitaan nahkakalvoilla

vaimennan helinän paperitupolla

pokan ja karmin kolina jää

Porotupa heijastaa myös tätä aikaa

muovia vaahtomuovia solumuovia

ikkunan ylähyllyn kaupalliset etiketit

tyhjien tölkkien riverdance ikkunalla

penkinaluset pullistelevat

mustia jätesäkkejä täynnä ties mitä

mitäpä oikeutta minulla on närkästellä

kunhan havaitsen ja yhdistelen yleiseen

Historian

pitkät liepeet repeilevät

maata laahatessaan kertyneistä

trendeistä tehtävänä pitää yllä sykettä

sätkivää kuin kalan tuskanpotkut

Kuva

Aallot piiskaavat järveä palsasuon saartamaa

sen muoto muistuttaa roikkuvavatsaista valasta

selkärangastaan notkahtanutta

matkalla idästä länteen

kauhon sen pintavesiä kattilaan

niin eliörikkaassa järvessä eläisi valaskin

7.

Kuva

Tästä tuli kävelypäivä on kuunneltava

jalkoja jos haluaa kauaksi

rinteiden kuivat korkeuskäyrät

ovat vaivattomia kulkea siirryn

sieliköiden maasta lumileinikkien koloisiin

varvikkoihin porojen liejuisiin jälkiin

illalla lapinorvokkien kulleroiden

ja rentukoiden kanjonissa aloittavat hyttyset

lyhyen elonsa päiviä

hillankukkia kuin juhannusruusuja

ja ruohokanukan harras silmä on auennut

juhlan odotukseen

Kanjonin syvä vesi kannattelee uijaa

ja kalanpoikasia

murto-osa selviytynyt

tähän seesteiseen hetkeen

tunturi on julma meri

kanjoni sen suojaisa satama

taimenen poikasia auringossa

matalikon suojassa

Kuva

8.

Juhannuksen aattoaamuna aurinko paistaa

valtatien varrella odotan

kaksi autoa puolessa tunnissa

kolmas jo aamueskelinen

radio uutisoi ruuhkatunneista enkä vielä tiedä

että illalla lausun:

jokainen on oman elämänsä soppa

Kuva

(viite: teksti on julkaistu aiemmin kesällä 2010 epäyhtenäisesti ja ilman kuvia; ja kohtahan on taas juhannus :-)…)p.s. tekstin asettelu ei tässä  alustassa näy onnistuvan haluamallani tavalla: omituisia välejä, välien poistumia ja tummuusvaihteluja.


Kesä kävellen

Raportti siirtymisestä paikasta ja elämänvaiheesta toiseen.

 

Aluksi ajatuksena oli, että lähden vain kävelemään pihasta suoraan rinkka selässä. Aika pian tajusin maantien tappavan hohdon heti alkuunsa koko hommasta. Toista oli ehkä Elias Lönnrotin aikaan, kun polku ja tie eivät paljon eronneet toisistaan. Netin kautta löysin kuvauksia UKK-reitistä ja kansalaisen karttapaikasta merkityn reitin. Löysin myös Markus Sirkan kuvauksen patikoinnistaan läpi Suomen Haminasta Nuorgamiin. Hän käytti Kolilta alkaen UKK-reittiä ja samaa uraa ajattelin aluksi itsekin kulkea, mutta päädyin lopulta Itä-Karjalan retkeilyreittiin siinä toivossa, että se sisältäisi enemmän vanhoja metsiä ja vähemmän hakattuja. Parin vuoden aikana suunnittelin retkeä ja ostin GT-kartat, joihin reitti myös oli merkitty. Saksin ja teippasin niistä oven korkeuden verran karttaa, mutta eihän se kokonaan silti oveen mahtunut, vaikka mittakaava olikin aika suurpiirteinen: yhden suhde neljännesmiljoonaan.

Päädyin valitsemaan lähtöpaikaksi Valtimon, jossa olin eräänä kesänä ollut ”vuohipaimenena” pari viikkoa vanhimman ja nuorimman lapseni kanssa. (Jälkimmäisen kanssa osa ajasta kului Pohjois-Karjalan keskussairaalassa hänen onnistuttuaan saamaan navetan takana traktorin käyntiin ja jäätyään osittain sen takapyörän alle.)

Työasioiden vuoksi lähtö viivästyi viikolla. Päätin aloittaa retken suoraan Kuhmosta. Mustikoiden ja vadelmien paras keräysaika saattaisi muuten mennä ohi, eikä huvittelulla sentään sellaista saa vaarantaa.

Läksiäislahjaksi sain eräältä työtoverilta pienen kirjasen kortin kanssa, jossa hän kirjoitti: ”…tämä pieni kirjanen siksi, että voisit se povitaskussasi samota lähi- ja kaukomaastossa. Mistä tietää, vaikka se pelastaisi sinut salametsästäjän luodilta tai…ainakin voit kirjoittaa siihen haikuja.” – Päätinkin opetella ilmaisemaan retkeen liittyviä tunnelmia haikun ja tankan muotokielellä. Havaintoa tai ajatusta runomuodon vaatimuksiin sovitellessa kulku sujui rattoisammin. Minulla oli mukana myös nauhuri, joka antoi mahdollisuuden höpötellä asioita muistiin vapaamuotoisemmin.

Kolmas muistin apu oli kamera. Kameran käyttäjänä pidän itseäni lähinnä  räpsijänä ja siitä syystä en tullut miettineeksi sille kovinkaan käyttökelpoista sijoitusta, joten kuvat jäivät kovin satunnaisiksi.

Matka on runo

ennen kuin on perillä

marjat kypsyvät

Kuulaus tummuus asuvat

kadonneissa muistoissa

 

Aloitan reissun reippaassa vesisateessa juhannuksen jälkeisenä tiistaina. Kajaanista bussilla Kuhmoon, siitä edelleen asfalttitietä, hiekkatietä, metsäautotietä ja lopulta olen polulla. Reitti vie välillä niin syvien ja leveiden metsäojien yli, että päätä huimaa varsinkin kun pitkospuut eivät enää ole kestävimmässä kunnossaan ja painan varusteineni sata kiloa. Välillä kuljen tuntikaupalla valoisaa harjumetsää, jossa mieli ylenee korkeuskäyrien myötä.


Sen jatkeena on viisi kilometriä uutta metsäautotietä, pinta isokokoista, irtonaista sepeliä joka varmaan odottaa tiejyrää; rinkasta huolimatta en kykene jyrää korvaamaan, mutta tällä pätkällä saa kuolemantuomion vasemman isovarpaan kynsi. Kiskon sen uuden kynnen päältä roikkumasta puolen vuoden päästä. Lue lisää