Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2010

Annan uuden vuoden odottaa

 


Olen liian hidas ja hiljainen

tähän räiskyvään vuoden vaihtoon

(antakaa anteeksi kaikki

te joiden kello on oikeassa)

ajattelin pitää oman uuden vuoden

jonain sopivana päivänä

(kuitenkin ennen juhannusta)

kun kaikki merkit ovat kohdallaan

kun kuulen oikean äänen

 

 

Mainokset

Mennyt aika

 

 

Historian

pitkät liepeet repeilevät

maata laahatessaan kertyneistä

trendeistä tehtävänä

pitää yllä sykettä

sätkivää kuin kalan tuskanpotkut




Vanhan maan lajistoja

 

 

Lahoamisvaiheen alussa

maapallossa jäärälaji homo stultus

kaivaa käytäviä kuoren alla

kirjanpitäjät pistelevät

nilaa hamsteriposkiinsa

syövät sanansa leipänä

idänräätälit lupaavat

puupalttoita lämpimikseen

järsivät jälttä

omenapuun siemeniä taskussa

mihinkäpä niitä hiekkakuopassa

 


Herrahissi

Saavuin johtajan huoneeseen kutsusta. Nopeasti hän vilkaisi minua samalla kun pyysi istumaan. Sen jälkeen minulla oli tunne, että hän katsoi enemmän näkymää ikkunasta, joka oli takanani. Ehkä hän katsoi lävitseni. Myöhemmin ajattelin sitä tilannetta silloin tällöin. En muista sanoiko hän jotakin muuta ennen kuin kuulin sanat: ”Valitettavasti meillä ei ole teille enää käyttöä. Tästä päivästä lukien olette irtisanottu. Luonnollisesti saatte irtisanomisajan palkkanne.” Isällistä sävyä tavoitellen (olihan meillä hiukan ikäeroa hänen hyväkseen) hän jatkoi: ”te ette yksinkertaisesti sovi nykyaikaiseen liike-elämään, teillä on tosin ihailtava kyky solmia kontakteja, mutta teillä on paha vika: ette osaa katkaista niitä siinä vaiheessa, kun firmalle ei ole niistä enää hyötyä.

Kelasin nopeasti läpi kuluneen vuoden ja minun täytyi myöntää mielessäni hänen olevan oikeassa. Vielä firman edellisillä virkistyspäivillä hän kohotti maljaa kunniakseni. Silloin minua ei teititelty.  Tavoittelin lievästi ironista sävyä tokaistessani: teillä näyttää olevan sitä kykyä minunkin edestäni. Hän kohautti harteitaan. Hänellä oli varaa tyytyä moiseen eleettömyyteen. Kaduin jälkeen päin, että möläytin sen. En siksi, että olisin sitä sinänsä pahoitellut, vaan siksi että olisi ollut paljon tyylikkäämpää lähteä sanomatta sanaakaan. Kohauttaa hänen laillaan hartioitaan antaen ymmärtää, että teiltä lähteminen ei paljon paina.

Valhettahan se olisi ollutkin. Enkä ollut ensimmäinen, jolle kävi näin. Siitä olisi voinut repiä vähän lohtua, jos en olisi ollut perheen ainoa asuntovelan maksaja. Yritin ajatella, että tästä työyhteisöstä häipyminen on itse asiassa helpotus. Sen verran kovaksi oli peli mennyt kustannussäästöjen etsimisessä konsultin selvitysten jälkeen. Jokainen oli muutettu laskimella numeroiksi ja ellei niitä oman henkilötunnuksen viereen ilmestynyt omistajatahoa tyydyttävä määrä alkoi kamppeiden kasaus. En voinut kuitenkaan kieltää, että työni sinänsä oli kiinnostavaa tarjotessaan mahdollisuuden monenlaisten ihmisten tapaamiselle.

Poistuin huoneesta sanomatta enää sanaakaan. Se sijaitsi viidennessä kerroksessa. Äkillisestä mielijohteesta valitsin hissin sijasta portaat. Kävellessäni harkitun hitaasti portaita alas kerros kerrokselta mieleen nousi ensimmäinen työpäivä vuosia sitten. Sen innostunut odotusta, kun sulkeuduin hissiin ja se aloitti nousun tähän samaan kerrokseen. Siinä nousi samalla paljon enemmän kuin vain minun fyysinen olemukseni.

Samassa mieleen välähti ajatus miksi valitsin portaat: olisin kokenut olevani narri, jos olisin käyttänyt potkujen jälkeen samaa hissiä, jolla olin niin herraa tänne silloin kerran noustessani.

Ennen katutasoa olin kehitellyt uuden hissiasenteen: minulle saavat tästä eteenpäin portaat riittää. Niitä astutaan itse niin ylös kuin alas askelma, korkeintaan kaksi kerrallaan. Hissiin en enää luota.


runotorstain haaste 189: mielenrauha

 

 

Jokainen tarvitsee

oman nurkan jonkin loukon

johon hetkeksi käpertyä

niin pienen ettei mukaan mahdu

mikään maailman murhe

vain polvet leukaan

ja silmät kiinni

ajatuksen esteetön polku

paikkaan joka on arvoitus

paikkaan jonne se ei koskaan

tämän jälkeen ehkä enää osaa



kokeilun vaihe

Olen edennyt siihen vaiheeseen, että olen onnistunut siirtämään otsikkoon kuvan omasta kokoelmasta, tehnyt luokittelua (kategoriat) ja oppinut miten ne voidaan tallentaa, että näkyvät oikeissa kategorioissa.  Seuraavaksi julkaisen yhden artikkelin jokaisessa kategoriassa.  Blogin haltuunotto alkaa näyttää mahdolliselta!


Talviyö

Aamuyön

utuisella täysikuulla

lumi ja ilma ovat yhtä sinertävää sintua

kuin maidon kaikki kerma olisi

kirnunnut itsensä keskelle

voisilmäksi maiseman

jouluhuttua


Reissumiehen haiku

 

Harvat askeleet

eivät jaksa poluksi

Kukaan ei seuraa

 


Uusi blogi

Jostakin on lähdettävä liikkeelle asiassa, josta ei paljon tajua. Kuten uuden blogin perustaminen ja haltuunotto. Käytän menettelyä yritys ja erehdys, jolla sokea kanakin löytää jyvän.