Kuukausittainen arkisto:Tou 2019

Keväistä käyskentelyä

 

 

 

Varmaan menen tuonne,

ei, menen sittenkin tuonne

Huomaan etten kumpaankaan

Tai ehkä lopulta kumpaankin

Jaloilla on oma halunsa,

onkohan niillä jokin suunnitelma

Ehkä se on että ei kannata suunnitella

Poikkeilla sinne tänne

Ilmanaikojaan

 

 

 


Apetta kan(s)alle

 

 

 

Periodit ovat liukkaita,

päättyvät karkeisiin jarrutuspintoihin

Sepeli-ihottuma on tuskin arpeutunut,

kun alkaa uusi kiihdytys

 

Kaikki hallitukset ovat lamahallituksia

Pilkkovat lamaa appeeksi kanojen kaukaloon,

petkeleellä, jonka terä on hiottu

siivuttamaan numeroita kuin lauantaimakkaraa;

 

päällepäin samanlaisia, paksuus vaihtelee,

menestyvä kana osaa erottaa jyvät akanoista

Menestyvä kana löytää porsaan reiät

 

Reiän tukkiminen on vaarallista, kaasu ei löydä ulos

Säästöporsas räjähtää vasaraniskuista

Kolikot kerätään lattialta, viedään karkkikauppaan

 

Kananpaska on liukasta

Myöhemmin siitä voi tehdä sepeliä

Siitä voi tehdä jarrutuspinnnan liukumäen alle

 

 

 


Lauantai kauan sitten

 

 

 

Elämä oli ummullaan,

ei ollut suunnitelmia tulevista

Mikä tapahtui

tapahtui kuten käpyjen tippuminen puusta

Metsästä nousi sumua sateen jälkeen,

alaniityllä ilman viilentyessä illalla

Kenekään ei ollut tarkoitus lähteä mihinkään,

sitten vain lähdettiin;

ei se ollut kenenkään syy

 

 

 


Perusoppilas

 

 

 

Alussa on pieni oppilas,

jolle äiti aamulla sanoo, että olehan sitten kiltisti siellä koulussa.

Ja lapsi lupaa ja ihan oikeasti niin ajattelee ja enimmäkseen onkin.

Lopussa on pitkä ja finninaamainen hujoppi,

jolla on vähän orpo olo.

Siksi se sanoo päättötodistus kourassa:

paska homma, mutta tulipahan tehtyä.

(Se on vastaus kansainväliseen kyselyyn

että oliko koulussa kivaa.)

Siinä välissä tapahtuu kaikki se

filosofinen, hallinnollinen, taloudellinen, pedagoginen,

psykologinen, didaktinen, sosiaalinen, persoonallinen.

Kaikki se mikä yleensä voi tapahtua.

Tai jää tapahtumatta.

 

On koulukaverit,

joiden kanssa on kiva touhuta. Enimmäkseen.

Mutta jotkut ovat niin kummallisia.

Ne supattavat ja juonittelevat ja syrjivät. Joskus.

Oppilas suuttuu ja haukkuu ja käyttää nyrkkiä.

Tunnilla opettaja kysyy, että kuuletko sinä.

Miksi sinä et tee tehtävääsi?

 

On opettaja. Ihan kiva. Enimmäkseen.

Mutta joskus se on lähtenyt liikkeelle

väärä jalka edellä. Kun sen murrosikäinen

on tullut yöllä kotiin humalassa.

(Silloin on ilmassa vittuja ja perkeleitä

enemmän kuin koulun järjestyssäännöt sallivat)

Tai se on riidellyt kasvatusperiaatteista

lastensa isän kanssa.

Silloin se ei muista hiljaa kahden kesken nätisti

kysyä vain, että mikä sinulla lapsirukka nyt oikein on.

Vaan väsyneellä äänellä. Ja jatkaa:

kun tämäkään asia ei suju.

Ja oppilas tuntee kuinka kasvot kiristyvät

ja jokin siinä ymmärtää että on kysymys

asioiden sujumisesta eikä hänestä.

Mieli kovettuu ja jostain syvältä nousee ajatus,

että antaapa olla.

Isommilla pojilla silmät soikeina

vielä kello kymmenen aivoissa kirnuaa

yöllinen pelihelvetti.

Muuri johon kaikki muu data törmää.

 

(Aiemmin julkaisematonta vanhaa tekstiä)

 

 


Kulkijan laulu

 

 

 

Puron yli on

helppo hypätä hymysuin

puolelle, jossa kulku helpompaa

 

             Olen iloisten vesien laulu silloinkin,

             kun lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

 

Puro levenee, loikkaaminen vaikeutuu

on päätettävä kumpaako rantaa kulkea

Kalliot, tiheiköt, sivupurot haastavat

 

             Olen vakavien ponnistuskivien laulu,

             lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

 

Virtaus kiihtyy, kaltevuus kasvaa,

rannan vaihto jo mahdotonta,

kai niiden vedet samaan mereen

 

             Olen uskaliaan kulkemisen laulu,

             lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas