Alussa on pieni oppilas,
jolle äiti aamulla sanoo, että olehan sitten kiltisti siellä koulussa.
Ja lapsi lupaa ja ihan oikeasti niin ajattelee ja enimmäkseen onkin.
Lopussa on pitkä ja finninaamainen hujoppi,
jolla on vähän orpo olo.
Siksi se sanoo päättötodistus kourassa:
paska homma, mutta tulipahan tehtyä.
(Se on vastaus kansainväliseen kyselyyn
että oliko koulussa kivaa.)
Siinä välissä tapahtuu kaikki se
filosofinen, hallinnollinen, taloudellinen, pedagoginen,
psykologinen, didaktinen, sosiaalinen, persoonallinen.
Kaikki se mikä yleensä voi tapahtua.
Tai jää tapahtumatta.
On koulukaverit,
joiden kanssa on kiva touhuta. Enimmäkseen.
Mutta jotkut ovat niin kummallisia.
Ne supattavat ja juonittelevat ja syrjivät. Joskus.
Oppilas suuttuu ja haukkuu ja käyttää nyrkkiä.
Tunnilla opettaja kysyy, että kuuletko sinä.
Miksi sinä et tee tehtävääsi?
On opettaja. Ihan kiva. Enimmäkseen.
Mutta joskus se on lähtenyt liikkeelle
väärä jalka edellä. Kun sen murrosikäinen
on tullut yöllä kotiin humalassa.
(Silloin on ilmassa vittuja ja perkeleitä
enemmän kuin koulun järjestyssäännöt sallivat)
Tai se on riidellyt kasvatusperiaatteista
lastensa isän kanssa.
Silloin se ei muista hiljaa kahden kesken nätisti
kysyä vain, että mikä sinulla lapsirukka nyt oikein on.
Vaan väsyneellä äänellä. Ja jatkaa:
kun tämäkään asia ei suju.
Ja oppilas tuntee kuinka kasvot kiristyvät
ja jokin siinä ymmärtää että on kysymys
asioiden sujumisesta eikä hänestä.
Mieli kovettuu ja jostain syvältä nousee ajatus,
että antaapa olla.
Isommilla pojilla silmät soikeina
vielä kello kymmenen aivoissa kirnuaa
yöllinen pelihelvetti.
Muuri johon kaikki muu data törmää.
(Aiemmin julkaisematonta vanhaa tekstiä)
sanapasanen 