Syksy on palo-ovi

estämässä lumen sulamista

Kun syksy on nuori,

ovat heinä ja lehdet jo vanhoja,

täynnä herkästi syttyvää ruutia,

niiden heleys viittaa toisaalle

Syksy on suorapuheinen vihjeissään,

vanha joka vaikenee,

hiipuu menneisiin,

tuleviin valmiina

Kun syyskuu on mennyt,

turha väittää ettei ole syksy

Rakastajaksesi en ala,

kuutamoksesi voisin

Pilviharson läpi kumottavaksi

Tienpinnan painanteissa

yliajettujen heijastusten, metsän, taivaan

kerroksia vedessä,

rantamännyn omakuvien kun

tuuli ja aallot suistavat sitä vinoon

taivaiden ja vesien välissä

kurkien lentoreittien kerrostumat

vuodenaikojen suossa

seulon sieluni vuosikertoja,

sen kellastuvaa maata

Punatulkut

ovat palanneet

pihapiirin pihlajiin,

mukana puoliväristä nuorisoa,

minä niiden kesämaille yksin

Molemmille marjat vähissä ja pieniä

Tuulen vireessä järven ruo’ikko

sekoittuu vedessä sinivihreäksi,

muodostuu yhteinen väripinta,

sen yli sumu ajelehtii kankaalle,

männikkö ahmaisee sen sisuksiinsa

Suon varvikkojuonteet, tummanvihreät,

sormitusten kauhtuneiden heinäkaistojen kanssa,

rahkasammaleen pehmeät reviirit kolmantena

pitävät värinsä ajasta toiseen

raskaiden askellusten alla,

kevytkenkäistä on kulku

loppukesän nuutuneilla niityillä

Taivaanrannalla tunturien tummat profiilit

odottavat pakkasten puremia, syyskauden avajaisia

Tätä katselen näköalatasanteelta yli Muddusjärven,

Tuorisjängän, kohti Muotkan erämaatuntureita

Miltä tämä näytti sata vuotta sitten, viisikymmentä

lasten silmin, mitä sanoja, kenen sanoja

saivat tästä sanoa    Ajatuksia, tunteita?

Muuttuiko poltinmerkki talismaaniksi,

virkistyivätkö kuihtuvan puun juuret, hiirenkorvat oksiin?

Kaukaa kuuluu kuin lasten naurua

Gaktin värit ovat palanneet

Mitä muuta enää voi

kun on miettinyt päähänsä reiän

eikä silti näe

Mitä muuta voi kuin kävellä

metsään kuuntelemaan sitä

mikä ei kuulu mihinkään muualle,

katsomaan näkymätöntä,

muurahaisia

Ovat alkaneet hidastella,

tukkia pesänsä ilmastointireikiä

Ehkä minunkin pitäisi

Mökkimetsän yllä missä mikään

tuulia ei estele

lekuttelee hiirihaukka, vaiko piekana?

Sihtaa silmin terävin

pihapiiriä

Sillan alle myyrä syöksyy,

pesäpuuhat mielessään

kiertää sammalta ja heinää

täyteen onkalon

Välitilan haltijana

puusta puuhun pyrähtelee

herra kuukkeli, vaiko rouva, kuka ties?

Tietää varsin hyvin mistä

missäkin on kysymys

Tunkee tatinpaloja

männyn kaarnakoloihin,

ei luota pelkkiin muruihin

tyhjänkulkijan