Hyvät asiat menevät yhä paremmin ja huonot yhä huonommin

Profeetoista on tullut jakomielitautisia ja ihmiset sanovat

että näin nämä asiat koetaan

Siis jotain köyhää ja nöyrää tai lapsellista uhmaa

sitä vain pursuaa kuin metaania suosta

                         Navetassa sentään oli kouru, talikko ja sontaluukku

                         Nyt maailma ei ole parsissa, tallustaa ympäriinsä

                         ja paskoo minne huvittaa

                         Kengänpohjissa kulkeutuu joka paikkaan

                         Ihminen on niin tavallinen ilmiö, että ei ole

                         tavatonta olla ihminen        Tavallaan

Mitä tiedetään ihmisten ajatuksista

mitä ihminen tietää ajatuksistaan?

Kun kysytään, niin vastaus jää kysyjän

ja kysymys vastaajan tulkinnan varaan

Ennemmin itä ei ole itä eikä länsi länsi    Kohtaamattomat

ja olisi vain yksi manner ja yksi meri

Aina kahdestaan, toisistaan pääsemättömissä, molempiin suuntiin

Suuret Suut lausuvat suuria sanoja isänmaasta

äidinkielestä, värisilmäisten alkukodista ja muuta ylevää

Ne ilmentävät aikaa, joka valikoi Suut, aikakaudet

lyövät toistensa korvat kuuroiksi

Jos sidot itsesi aikaan, tuletko katkeraksi

kun elämä jatkuu ja alkaa toinen aika

ja nuttu on niin tiukassa, että täytyy kaventua

puristua kasaan ja tottua

tai kääntää nurin, vaikka ihoa repeytyy mukana?

Vuoroin rakastat kohtaloasi mitään katumatta

vuoroin kierrät huonojen päätösten kehää

Ajat itseäsi kuin vaihtoarvotonta autoa   Romuksi

Menehtyvän ja Menestyvän ero joskus

yksi kirjain, joskus pilkun paikka:

Armoa ei, hirteen   vai    Armoa, ei hirteen?

Kuinka monen sadasta pitää olla hauras

että yhteisö ei sairastu vahvuuteensa

että vahvat eivät toisiaan noki henkihieveriin?

Iho kasvaa nahkaksi, tuntemukset heikentyvät

kun aatteen ihanteesta

tulee teloittajan huppu, jonka silmäaukoista

hehkuvat kekäleet ja

hirttolavamateriaalit siirtyvät nopeasti

varastosta puusepälle

Kuinka monen sadasta pitää tunnustaa haurautensa

että yhteisössä säilyy palanen paljasta ihoa

että vahvat eivät toisiaan noki hengiltä?

Taas kaikki kauniit muistot

koristeiden kanssa samaan romukoppaan vuodeksi

Maa on niin kaunis, kovin petollinen vain:

ohut lumikerros jään päällä odottaa luita murtumaan

Parempi siis maata, antaa kaiken virrata, ajatella hetki hetkeä

jolloin pimennysverho laskeutuu, muuttua osaksi

olevaisuuden virtausta kohti toisenlaista

loppulauluksi, huminaksi

                          olemiseen, olemattomuuteen

joka virtaa       sängyllä, kun on vetänyt      pimennysverhon     ylös

kuunnella      loppulaulut      loppiaisen      laulun loput

Askeleeni kaappikellon lailla

raksaa, nastat iljanteessa

Alamäessä vesi syrjii soraa

laskee jäistä latu-uraa sujuvasti

Tien pintaa renkaat hivuttaa

musta pikisumu lasissa

Puoli kuuta kurkkii pilven välistä:

mitä …piip…ja tammikuu!

Uusi vuosi on pessimistin kultakaivos ja optimistin hopeavuori

Epäoleellinen yhtä vetovoimaista kuin ennenkin

Vuosi yhtä mysteeri lopussa kuin alussa

Hevot juoksevat, vaunut keikkuvat, joukkoistettujen tunteiden

peukalot nousevat ja laskevat, värivalojen

keinoviljelmät yötä päivää päällä

Uusi vuosi, numeroilla tehty keinotekoinen ajan rajaus

Sisälläsi kulkee toinen aika, ei noudata samaa kalenteria