Takarajalla etulinjassa

 

 

 

 

Monien vaiheiden jälkeen on painosta tullut ensimmäinen runokirjani ”Takarajalla etulinjassa.” (94 s., Lapin yliopistopaino)

Takaraja on maaseutua semmoisena millaiseksi se myllerrysten jälkeen on muuttunut. Pihtipudas, kuten monet muutkin hiipuvat maaseutupaikkakunnat, ovat marginaalia, takarajaa maailman menossa, rahan ja vallan keskittymissä, kuten koko pieni Suomi globaalisti ajatellen. Maalta muutto ja maasta muutto ovat osa muutosta. Monet ovat aikoinaan tehneet kuten pikkuserkkuni Seija Eriksson (s. Pasanen), joka on tehnyt kirjan kuvat ja kannen: muuttaneet koulun jälkeen Ruotsiin ja jääneet sinne.

Marginaalisuus ei ole samaa kuin merkityksettömyys. Marginaaliin kuuluu hidas vauhti. Tiet ovat kuoppaiset ja huonosti auratut. Runon kirjoittaminen on kulkemista hitaasti. Siten ehtii huomata yksityiskohtia, joita ei lujassa vauhdissa edes näkisi: Tienluiskassa haalistuneensiniset haalarit levällään/ kuin työmies/ olisi asettunut kerran ruokalevolle/ Haihtunut niistä läpi

Runossa on mahdollisuus monikerroksisuuteen ja tilan jättämiseen erilaisille tulkinnoille. Sellainen voi myös ärsyttää, jos ajattelee, että sanoilla on tarkasti tiedetty ja yhteisesti hyväksytty sisältö. Runon puhe tulkinnallisuudessaan on kaukana politiikan puheesta, josta on tullut entistä enemmän julistamista vailla dialogia. Monet yhteiskuntaan ja ihmisten elämään liittyvät asiat ovat kuitenkin sellaisia, että niistä on vaikea saada sanoilla otetta: juuri kun ajattelet, että näin se menee, niin ilmiö luiskahtaa sanojen otteesta ja näyttää pitkää nenää. Runon lähestymistapa on hieman toinen: se lähestyy ilmiöitä tunnustellen, enemmän vaistolla kuin järjellä, se kävelee polkua pitkin, sen sijaan, että ajaisi moottoritietä ohi. Runojen kirjoittaminen ja lukeminen voi mielestäni lisätä ymmärrystä asioissa, joissa järki ei auta.

Runon tulkinta riippuu lukijasta. Lukija voi olla se, joka kokee elävänsä marginaalissa ja hänen tulkintansa voi olla eri kuin hänen, joka elää valtakeskuksessa. Runon kirjoittajana koen olevani marginaalissa, harjoitan marginaalista toimintaa. Runoilija, runo ja lukija muodostavat kolmiyhteyden, jossa ei välttämättä tiedä mikä niistä on milloinkin peili toisilleen.

Monilla runoillani on liittymäkohtaa Pihtiputaaseen. Niiden ajallinen jana ulottuu tukkihuimauksesta nykypäivään. Kolmannessa osassa runojen ajallinen ja paikallinen sidonnaisuus laajenevat puhumaan ihmisen kamppailusta historian ja luonnon viitekehyksessä. ”Henkilögalleriaan” ovat vaikuttaneet tapaamiset ihmisten kanssa; yksittäinen runo sisältää yleensä piirteitä useammasta kontaktista. Runojen tyyli ja ulkomuoto vaihtelevat, kuten myös sävy, jolla kirjoitan aiheesta. Niitä yhdistää kuitenkin kirjan nimenä oleva teema: kun ollaan takarajalla, niin päätä vähän kääntämällä huomataankin, että ollaan etulinjassa. Elämän etulinjassa.

 

 

 


%d bloggers like this: