Aihearkisto: kaikki muut sanat

Runopisnes on kova pisnes

 

 

Jos joku on kiinnostunut runokirjastani Takarajalla etulinjassa, niin postitan sen (hintaan 20 euroa postikuluineen) sähköpostiini toimitetulla osoitteella: pasanen48@gmail.com

 

Onko totuus faktoissa ja kuviteltu valhetta?

(Tässä kirjoituksessa taustoitan myös kirjani syntyä ajan ja paikan osalta.)

 

Helena Ruuska arvioi Helsingin Sanomissa 15.1.2017 Venla Hiidensalon romaania Sinun tähtesi mm. näin: ”Kirjailija olisi voinut merkitä lähdeluetteloon tarkemmin, mistä on minkin ajankuvan napsinut. Mutta kaunokirjailijan ei tarvitse tietokirjailijan tavoin merkitä lähteitään. Outo perinne.”

Juha Seppälä vastaa hänelle Parnasson (2/2017) kolumnissaan: ”Kaikkien kirjailijoiden tavoin olen käyttänyt historiallisia lähteitä romaaneissani. Lähteitä ei ole käytetty kuten historiantutkimuksessa, vaan mielivaltaisen epookin (hist. ajanjakso) luomisen yhteydessä. Olen vääristellyt kirjoissani historiankirjoitusta fiktioni tarpeisiin. Metodin nimi on romaani. Kirjallisuus on sellaista, kirjailijat valehtelevia varkaita.”

Kirjailijan ja runoilijan tuotteiden totuusarvo ei ole kiinni todennettuista faktoista. Se mitä niillä on annettavaa, on jotakin muuta. Faktat ja fiktio palvelevat tätä ”jotakin muuta”. Se ei siis tarkoita, etteikö siinä voisi olla faktoja, mutta niitä ei erotella fiktiosta.

Omassa kirjassani ”Takarajalla, etulinjassa”, historiallinen ja aikakauden fakta, maaseudun muuttuminen vähenevän ja vanhenevan väestön myötä toimii teemana, vaikka kirjan ei ole tarkoitus olla Pihtiputaan psykohistoriallinen runoelma. Pihtipudas on luonnollisista syistä tässä se paikka, jonka suunnasta olen katsonut ihmisen selviytymistä ja sinnittelyä muuttuvissa olosuhteissa. Muutoksia tapahtuu kaikkialla, mutta elämä ei koskaan alistu tilastolukujen alle, vaan ilmenee sitkeästi sielläkin, missä olosuhteet näyttävät vievän siltä mahdollisuudet. Pihtiputaalla muutokset ovat olleet melko suuria moneen muuhun maaseutukuntaan verrattuna. Sotien jälkeinen asukasluku, n. 5800, nousi asutustilojen perustamisen myötä 8800:een muutamassa vuodessa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin asukasmäärä oli palautunut sotien jälkeiseen aikaan ja on nyt alle puolet siitä mitä se oli enimmillään. Kaikki tämä on ollut melkoista myllerrystä ja on heijastunut monenlaisina tuntoina ihmisten mielissä, jotka ovat eläneet kaikki nämä vaiheet. Yhdessä koettujen sotien myötä ne ovat vaikuttaneet myös seuraavaan sukupolveen. Tämän ajanjakson kokonaisuus kaipaisi mielestäni myös psykohistoriallista tutkimusta.

Runon ”tutkimus” on lainalaisuuksiltaan toisenlaista kuin tieteellinen. Runon lukemista voi jopa haitata, että sitä pyrkii ”ymmärtämään” liikaa. Moni runo tulee toki suoraan syliin, osa niistä voi vaatia odottelua, niiden päästämistä iholle ilman turhia järkeilyjä siitä mistä runossa on kysymys. Kirjailija Samuel Beckett (kirjoittanut mm. näytelmän Huomenna hän tulee) sanoi joskus: ymmärrän omista töistäni tuskin mitään. Omasta puolestani sanon, että en ymmärrä miksi kirjoitan; siitä mitä kirjoitan, osan olen tulkinnut etukäteen, osan jälkikäteen ja osaa en pyri edes tulkitsemaan.

Lukijan tulkinta on tietysti yhtä oikeutettu kuin kirjoittajan tai toisen lukijan. Siinä mielessä runo on peili, josta heijastuu lukija itse.

 

 

 

 

 


Taukomusiikkia…

 

(Raksa ja pakkanen odottavat pohjoisessa. Kynä ja vihko ovat ainakin mukana.)


(Työ)matkan vuoksi lähikuukausi on hiljaisempaa kirjoittelun osalta. YouTuben esiintyjä kuvattu Ijahis Idja-konsertissa elokuussa Inarissa.


Maaliskuu

Odotettavissa maaliskuun aikana: epäsäännöllistä kirjoittelua, jos ollenkaan.

 


Kokeilun jokin tulos/ Valevalokuvaajan tunnustuksia


 

En vielä tiedä onko tämä välitulos vai lopputulos, mutta olen tullut siihen tulokseen, että en ole onnistunut kuvilla tuomaan tekstille juurikaan lisäarvoa. Piristävätkö ne sitten blogia on toinen juttu, mutta sitten voi kysyä ovatko tekstit niin tylsiä, että kaipaavat piristystä. Ja edelleen voi kysyä miksi tekstien pitäisi olla värikkäitä. Eikö pitäisi kysyä onko niissä ideaa.

 

Ehkä pakinassa ja proosassa kuva toimii helpommin. Runon symboliikan kuva voi kääntää naurettavaksi. Niin ehkä voisikin tehdä tarkoituksella, mutta se on jo kovin korkea taiteen laji. Todennäköisempää on että kuva lyö runoa kasvoille.

 

Homma ei siis toimi sillä tavalla, että kirjoitan runon ja alan miettiä onkohan minulla sattumalta jokin tähän sopiva kuva (tai voi toimia sattumalta, kuten mielestäni 10.1. runossa Systeemi ja mieli). Että sitten alan tehdä jotakin asetelmaa tietoisesti runoa varten siinä vaiheessa, kun runo on tarkoitus laittaa blogiin, on kyllä kuvantekemisen pilkkaamista (kuten esim. 7.1. runossa Pikkuleipätyö).

 

Puolivillaisuuden matematiikka ei ole yhteenlaskua, vaan kertolaskua. Puolivillainen teksti ja puolivillainen kuva eivät ole yhteensä yksi, vaan yksi neljäsosa. Jos sitäkään.

 

Tässä vaiheessa poistan itseäni ärsyttävät kuvat ja korvaan jonkin kuvan “paremmalla”, jos sellainen löytyy. Mielellään näkisin palautteessa muidenkin palautetta. Aion jatkaa kyllä ääneen ajattelua jatkossakin.

 

 



Kuvista

Minulla on pieni digikamera, ostettu n. 5-6 vuotta sitten. Samalla hinnalla saisi nykyisin 3-4 kertaa enemmän pikseleitä. En tiedä olisiko niistä muuta kuin haittaa: levytila loppuisi nopeammin. Sitä paitsi kalliimpi kamera menisi minun kohdallani hukkaan. Kuvan merkitys minulle on tukea muistia ja herättää mielikuvia. Kuvan taideulottuvuudesta en ymmärrä juuri mitään. Itse asiassa taidan suhtautua nykyiseen kuvien tulvaan suorastaan vihamielisesti. Voin aloittaa päivän kuuntelemalla radiota hiljaisella, mutta televisolähetys aamutuimaan on kuin hyökkäys selustaani. Niistä tulee raskaan aterian kaltainen ähky. Hän ken “osaa kuvia”, voi suhtautua niihin ehkä toisin.

Olen pitänyt tätä pientä kameraa aika usein mukana. Jälkikäteen olen sitten jopa harmitellut, että olisi pitänyt ottaa siitä ja siitä tilanteesta tai paikasta kuva. Olen nyt kuitenkin kokeilemassa ottamieni kuvien käyttöä tekstieni yhteydessä. En yritäkään keksiä joka runoon kuvaa. Epäilen myös, että kuva ja teksti yhdessä voivat vähintäin tuplata vaikutelman pliisiuden. Mutta riskejä on otettava, jos haluaa jotakin uutta oppia.

 

 


kokeilun vaihe

Olen edennyt siihen vaiheeseen, että olen onnistunut siirtämään otsikkoon kuvan omasta kokoelmasta, tehnyt luokittelua (kategoriat) ja oppinut miten ne voidaan tallentaa, että näkyvät oikeissa kategorioissa.  Seuraavaksi julkaisen yhden artikkelin jokaisessa kategoriassa.  Blogin haltuunotto alkaa näyttää mahdolliselta!


Uusi blogi

Jostakin on lähdettävä liikkeelle asiassa, josta ei paljon tajua. Kuten uuden blogin perustaminen ja haltuunotto. Käytän menettelyä yritys ja erehdys, jolla sokea kanakin löytää jyvän.