Kuukausittainen arkisto:Touko 2011

Mieli

 

 

Puut huojuvat tuulessa puiden

lehdet kiiltävät valosta aurinko

kuumentaa kasvoja tie huojuu

silmissä mieli aistii jotakin

enemmän kuin silmät näkevät

tai ajatus osaa

Mainokset

Kova hinta

Käydäkseen viisaasta parantumaton

romantikko rakensi tunteiden taimille

varjon älyn päivänvarjosta

etteivät versot menehtyisi kuin keuhkotautiset

runoilijat mäntykankaiden parantoloissa

ajan ivan paahteessa

Yritti totuttaa niitä elämän tosiasioihin

kyynisyyden siedätyshoidolla

Taimet kalpenivat ei tullut puuta ei pensasta

Vähä älykin heitti hyvästit


Viimeinen kirje

 

Kirjoitan tätä tiedät missä

             kamiina palaa kovin kitumalla

                        kukkapaperia ei nyt ollut kuten joskus

            suothan anteeksi Lii tämän paperipussin

Täällä sataa

              likaämpärini on täynnä

                         ei minusta

              katosta tippuu vettä

Tule Lii tupakalle

              muuta minulla ei ole

                         paitsi antabusta ja bentyliä

             jotka lääkäri määräsi

Luin vanhoja käsikirjoituksiani

             osa oikein hyviä

                         osa epäonnistuneita

Hämärä sade on osa minua

              mitäpä siitä onhan rakkaus

sytytän nyt kynttilän jalkaan

              jonka lähetit se palaa

                          ehkä puoli tuntia

poltan kynttilää aina Sinulle

              kirjoitan aamulla lisää

ellen liukene tähän sateeseen


Pakinaperjantain haaste 235: kummitusjuttu

Suntio lähestyi kirkkoa iltahämärissä. Hän oli jättänyt autonsa kauaksi kirkonmäeltä varmuuden vuoksi. Eihän työkseen kirkossa käyvän olisi tietenkään tarvinnut peitellä työpaikkaansa menemistä. Mutta suntio oli päättänyt viettää siellä nyt myös hiukan vapaa-aikaa. Aamupäivällä pidetyn ehtoollisjumalanpalveluksen jäljiltä oli jäänyt, kuinkas sattuikaan, lähes täysi viinipullo. Väljähtyyhän se vain, paras juoda pois. En minä kyllä uutta ala aukaisemaan, suntio vannoi mielessään.

Sivusilmällä hän huomasi, että sakastin ikkuna oli auki. Ei sepposen selällään, mutta ei lukittunakaan. Hän päätti jatkossa olla huolellisempi. Se tuli sydämestä, sillä viinin tuleva huuma jo lämmitti sydäntä niin. Sakastissa hän vetäisi pöytälaatikon auki ja hamusi viinivaraston avainta. Hän oli tehnyt sen työnsä puolesta satoja kertoja ja silloin tällöin harrastusmielessäkin. Mutta avainta ei ollut siellä. Se tieto iski suorastaan pelottavasti. Oliko hän tulossa niin vanhaksi, että alkoi unohdella? (Hän oli kuulevinaan etäisen naurahduksen.) Taskulampulla hän tarkasti vielä muutkin laatikot perusteellisesti. Ehkä se jäi varaston oveen. Ja toden totta siellähän se oli, hän huomasi huojentuneena. Aukaistuaan kaapin hän näki heti, että nyt eivät asiat olleet tolallaan. Paitsi vajaaksi jäänyt niin myös monta täyttä pulloa oli hävinnyt.

Kiireesti hän säntäsi kirkkosalin puolelle tarkistaakseen näkyisikö siellä syyllistä. Jotakin mustaa valkoisella taustalla leijaili parvelta hänen juostessaan. Mielessä kävi hullu ajatus, että kummituksetkin olivat nykyään tummaihoisia. Samassa hän kompastui ja kaatui pitkin pituuttaan päällimmäiseksi kasaan, josta alkoi kuulua örinää ja kiroilua. Siinä makasi viinin uuvuttamia miehiä sievä joukko. Yksi nauroi parvekkeella ja heilutteli lakanaa, johon oli töherretty musta käkkärätukkainen mies. Varmuuden vuoksi alla luki: neekeriukko

Seuraavalla viikolla lehdessä kerrottiin, että eräs kansanedustaja oli saanut ryhmältään huomautuksen sopimattomasta käyttäytymisestä. Edustaja ilmoitti katuvansa, että oli selventänyt lakanan kuvaa sopimattomalla tekstillä.


Runotorstain haaste 209: ”joka toiselle kuoppaa kaivaa…”

Tilastokeskuksen mukaan maassa

on lapioita joka toiselle joka toiselle ei

no mutta hei tästähän tulee yhtälö:

ne joilla lapio on kaivavat niille joilla sitä ei

sen jälkeen kaikilla on tuo lapio verraton

ja kestävyysvaje näin kuopattu on

(versio 2)

Kesävyysvajeen hoidon kannalta

on kestämätöntä että pääministeri nauraa

ja maa on niin tylyä että

lapionterät kuluvat nopeasti

Hallitusohjelmaan lisää lapiorahoja

tai : kuoppaa kaivetaan täst’edes vain joka kolmannelle…

helvetti emmehän saa sillä vauhdilla vajetta kuopatuksi…

mitä vihreät? …luonnollinen poistuma…nerokasta

perutaan lapiolisämäärärahat lisätään luomua!


Fossiili

Siihen aikaan kun sisämaakin oli meren vallassa

rapu kiipesi puussa veden rajaan siinä

se mätti pikku kätösillään suuhunsa

ruotsinlaivoilta mereen heitettyjä hampurilaisia

Mutta sitten vesi laski ja laivat jäivät kuiville

rapu jäi puuhun suu auki ihmettelemään

niin että silmät tipahtivat päästä ja vatsa

turposi nälänhädästä

Siihen se kivettyi

puun kaulaan kuristusotteella


Kulttuurikatsaus

Metsä hiipii rajan yli

ryömii ali luikertelee läpi

empii uskaltaako pitemmälle:

syksyllä miehet tulevat ja

niittävät kaiken matalaksi

Pinkopahvin ja hirsien välistä

löytyneessä kirjeessä kysytään

tulivatko taalat perille

ulkoseinällä ampiainen kerää

puunnöyhtää pesätarpeikseen

Muu kulttuuri on nukahtanut

Jos kaivon kansi lahoaa

ei niin puhdasta vettä

etteikö uneksija huku

kun sinne putoaa

 


Metsän silmät

Mies nojaa keloon

pää on puuta myöten puu päätä vasten

puu ilman kaarnaa pää ilman karvoja

puu on tehnyt historiaa mies on lukenut

puidenpäitä alkanut muistuttaa

lukemaansa imeytyä hiljaa puun sisään

Silmät jäävät repsottamaan pintaan


Pellon aate

Pelto viettää nyt

mustavihreitä päiviään

oraiden rivistöt osoittavat mieltään

korkeamman päämäärän puolesta


Pakinaperjantain haaste 234: liimasalko

Tämä tapahtui ennen kuin Oulun taidemuseo perustettiin. Se nimittäin perustettiin liimatehtaana toimineeseen rakennukseen. Siinä tehtaassa työskenteli aikoinaan muuan Liimatainen. Hän oli pitkä ja laiha mies. Oli ollut pienestä pitäen, ainakin pitkä ja laiha. Nimen ja olemuksen yhdistelmästä kehkeytyi väistämättä nimeksi liimasalko jo kouluaikana.

Ja oli selvää, että työ liimatehtaassa vain vahvisti tuon kutsumanimen, niin että moni työtoveri ei hänestä muuta nimeä tiennytkään.

Sotien jälkeen tehtaat kävivät jälleenrakennuksen myötä täysillä. Työturvallisuus oli nykyiseen verrattuna puutteellista ja liimahöyryt kulkivat työsalissa ajoittain aika esteettömästi. Useimpien mielestä se oli epämiellyttävää, mutta Liimataiselle höyryt sopivat. Hän pääsi niiden myötä sopivan euforiseen tilaan ja päivä kului kuin huomaamatta. Jos oli tarjolla ylitöitä, hän mielellään otti ne vastaan. Hengityssuojaa hän aina tarpeen mukaan manipuloi niin, että olotila pysyi vakaana. Useimmat työtoverit naureskelivat hänelle ainakin selän takana ja jos puhuttelivat, niin saattoivat kysyä: mitäs mieltä Liimasalko on tästä uudesta vähemmän liuottimia sisältävästä liimasta, ei taida olla entisen väärti. Liimataiselle tämä oli kuin kärpäsen surinaa, ei hän näihin heittoihin reagoinut. Vasta paljon myöhemmin keksittiin ilmiölle sana työpaikkakiusaaminen.

Åströmin liimat olivat tehokkaita ja tekivät tehtävänsä myös Liimataisen pääkopassa. Vasta siinä vaiheessa kun työt alkoivat jäädä huonolle hoidolle, työnjohto kiinnitti asiaan huomiota. Hänet määrättiin lääkäriin, jossa vauriot todettiin ja määrättiin kuntoutukseen. Säännöllisen työelämän tarjoamaan euforiaan syntyi katkos, johon Liimatainen ei ollut arvannut varautua. Hän sai ankaria vieroitusoireita ja yritti vakuuttaa olevansa täydessä työkunnossa, mutta lääkärin oli toista mieltä. Tästä Liimatainen ei enää selviytynyt. Hän sai sairauskohtauksen ja menehtyi yöllä; hoitajakaan ei ehtinyt ajoissa paikalle, sillä hänellä oli menossa toista tuntia kestävä riitaisa puhelu tyttöystävänsä kanssa. (Keskuksenhoitajalla, siis sentraalisantralla oli asiasta varmoja tietoja.)

Työpaikan puolesta kukkaseppeleen arkulle laski työnjohtaja. Hän oli piilottanut siihen puoliavonaisen liimatuubin (ilmeisesti höyryt jo hänessäkin vaikuttivat). Aromit leijailivat kirkkosalissa saattoväen haisteltavaksi asti. Sen ansiosta moni paikalla ollut (montahan heitä ei tosin ollut) vielä vuosien päästä muisteli yhteisille tutuille, että oli se Liimatainen melkoinen liimasalko… oli se…vielä arkussakin imppasi.


Metsä ja metsä



Nykymenon symboli

on tasaikäinen puupelto

joka hakataan kerralla ja tongitaan

häväistään tunkioksi metsä joka

halusi kasvaa eri lajeja

eri ikäisiä ja korkuisia puita

mutta se on pistetty hoitoon kuin aikoinaan

rautaesiripun toisinajattelijat


Runotorstain haaste 208

Taivaanrannan navassa vallitsee

ikuinen rattaiden kitinä ainainen akselin liike:

sukupolvien auringot toisessa päässä toisessa kuut

joihin valo heijastuu hetken kunnes

murenemme tähdiksi lastenlasten taivaille

kullatuiksi muistoiksi kivien kirjaimiin

Kivet hiekanjyviksi hiljaisille rannoille

Käsityskyvyn tuolla puolella

matka jatkuu karnevaalipallolla

Tällä kertaa haasteena on tekstilaina, joka on poimittu Merja Otavan alun perin vuonna 1959 ilmestyneen, omana aikanaan erittäin suositun nuortenkirjan Priskan alusta:

”Aurinko laski. Se oli tehnyt pitkän päivätyön ja oli väsynyt. Kuu kipusi vuorostaan taivaalle ja jäi sinne oranssisena möhkäleenä. Ilta illalta sen valo oli vain voimistunut. Nyt se oli täysi, ja vain kuin ihmeen avulla se tuntui pysyvän veden yllä. Se oli kuin lyhty tai valtava karnevaalipallo, ja se hehkui ja näytti siltä kuin siitä olisi sinkoillut kipunoita tyynen veden pintaan. Laaja hiekkaranta oli hiljainen.” Merja Otava, Priska (1959; WSOY 2001 : 5.)


Sunboys

Jytkyt jysähtävät maahan

jäät ryskävät laitoihin

jääpitoihin karvasta makua:

katkennut luu verinahka ja kaatuva suu

sun pojat on niin sunfatirallaa

ollos huoleton valvira valvoo supo suojelee

sunpojat on niin sunfatirallaa


Jotain yhteistä

Yhdet vartioivat reviirin

pohjoista rajaa jääkarhuja vastaan

toiset torjuvat Siperian tiettömiltä jokivarsilta

tulevia tuulia ja kolmannet

punaisen hiekan mukana lentäviä

mustia bakteereja Ovat

lauma jota yhdistää vain

vahtia rajattua aluetta jonka kivet

kasvavat kiveä kiven päälle

ja rupista jäkälää


Muistelijan tanka

Loputtomalta

vaikuttaa muistelija

kertomuksineen

Linnuilla ei tarvetta

lentää takaperin


Sukupolvien kulkuneuvot


Tallin taakse ei saanut mennä kun mummo

opetteli ajamaan polkupyörällä Ei oppinut

enkä minä autoa

Isoisälläni oli hevonen kaksikin

isälläni ei hevosta ei autoa

ei minullakaan muuta kuin polkupyörä

pojilla jo kortit ja tytöillä puoli autoa 

jos pyörä ei riitä menen bussilla

juna kulkee täällä kovin harvoin

huolii kyytiinsä vain puuta

Vaikka olisinkin puupää en haluaisi

huonojen uutisten

raaka-aineeksi


Pakinaperjantain haaste 233: kauheusleikkaus

Työterveyskirurgi tutki potilaan geenikarttaa löytääkseen vee-geenin, jonka työnantaja oli määrännyt operoitavaksi. Työläinen oli osoittanut uppiniskaisuutta, kun firma oli tehnyt saneerauksen ja omistajajärjestelyjä, joiden seurauksena työt olivat lisääntyneet, mutta palkka huonontunut. Oli ennenkuulumatonta, että omistajakuntaan kuulumaton otti niin kärkkäästi kantaa asiaan, joka ei hänelle kuulunut. Tai siis jossain kehitysvaiheessa sellaistakin oli tapahtunut, mutta vain jotkut historioitsijat olivat selvillä niistä asioista. Nykyisin tavallisilla ihmisillä ei ollut aikaa tutkia menneitä, sillä työskentely tässä ja nyt tulevaisuuden hyväksi oli aate, joka hallitsi ihmisten ajatuksia, voi sanoa lähes täydellisesti.

Kirurgi pohdiskeli vielä hetken saamaansa tehtävää. Probleema oli aika kinkkinen, sillä geenillä oli yhteyksiä kognitiiviseen aivoalueeseen. Tietynlaisten väärien tietojen arveltiin aktivoivan tämän vee-geenin. Lääkärin piti nyt harkita olisiko parempi poistaa aivoalue, jossa vääristävät tietueet sijaitsivat vai geeni. Lopulta hän päätyi geeniin syystä, että kyseessä oli vielä aika nuori ihminen, jolloin aivoalueet olivat niin joustavia, että sama tietue voisi putkahtaa esiin jollain toisella alueella. Perussyy oli kuitenkin geenissä, joten varminta on hoidella se, hän mumisi samalla kun avustaja jo ojensi hänelle tarpeellisia välineitä.

Iltapäivällä potilas heräsi. Lääkäri kiiruhti paikalle valmiina testaamaan operaation onnistumisen. Hän näytti tälle tehtaanjohtajan kuvaa ja pyysi kertomaan mitä mielikuvia se hänessä herätti. Potilas silmäili kuvaa hetken vielä tokkuraisena nukutuksen jäljiltä, ummisti välillä molemmat silmänsä, katsoi sitten kuvaa vuoronperään vasemmalla ja oikealla silmällä ja lausui: ”kun katson oikealla silmällä, näen isällisen ja rakastavan johtajamme. Vasemmalla silmällä katsoen hän on vittumaisin ihminen, johon minulla on ollut kyseenalainen kunnia lyhyen elämäni aikana tutustua.”

Kierroksen päätteeksi lääkäri kirjoitti epikriisiin: operaatio onnistui puolittain. Jatkotoimenpiteenä vasemman silmän poistaminen, jonka jälkeen potilas on täysin työkykyinen ja voi palata työhönsä.


Haiku (tanka) aatteista


Hetken kiinnostaa

aatteiden syvä virta

Koira löytää luun

(siihen pysähtyy matka

Uimataito kai puuttuu)


Runotorstain haaste 207: säde

Vallan silmät sokaistuvat

tajunta hukkuu valomereen

Damokleen miekka riippuu

valon säikeessä

putoaa jos toivon säde kuihtuu


Ajan linja

Rakennusten ympäröimällä sisäpihalla

kattava otos vuosikymmenten konekannasta

metallin ja sen työstön tihentymä hevosvoimien

museo Pihan ainoa elämä leskenlehtien lisäksi

Ihmiset vetäytyneinä sisätiloihin muinoin

avara tupa on jaettu vanhapoikapiikasisarusten kesken

yksilöllisiin lymyilylokeroihin ovet ovat lukossa

puhelin ei vastaa epäluuloisuuden tummanroikkuvat pilvet

joiden repaleista pilkottaa pala muistojen sinistä taivasta

yöpymisenä salaperäisellä ullakolla villiintyneiden kissojen

vilistessä hämärässä muhassa pitkä kivinavetta haisee vielä

eläimille mutta edes kissoja ei näy vain pulttien ja muttereiden

yhteenliittämää ruostuvaa metallia

Kärrytie peltojen halki johtaa valtaisalle taitekattoiselle

riihelle kuin mummoankan maatilalla mutta ne pellot

ovat vuokralla Mitä tehnee aikoinaan kaksimetrinen mies

jonka ankara työ on vääntänyt niin kumaraan että päänsä

kulkee pään mittaa alempana kuin miehuutensa päivinä

Ulkopuolella tanhuan vartijana kuusi jonka kylki oli

kylän ilmoitustaulu puoli vuosisataa sitten: sonniosuuskunnan

vuosikokous pienviljelijäyhdistysken syyskokous ja telttakokous

Tiet ovat kulkeneet sen molemmilta puolilta ja tinkimaitolaiset

talloneet kuusen varpaille kunnes etääntynyt linjaus

on jättänyt sen rauhaan kuten ajanlinjaus koko talon ja ympärille

on kasvanut suojaava metsälö


Tienluiskassa haalistuneensiniset työhaalarit levällään Kuin mies

olisi asettunut kerran ruokalevolle ja haihtunut

haalaristaan päivien saatossa näkymättömiin