Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2011

Unettoman tanka

 

 

Horisontissa

aivojen harhakuvia

täysikuun aikaan

Unettoman silmissä

illuusiot juhlivat

 

Mainokset

Prognoosi

 

 

Tuosta poikki ja tuohon jengat

kyllä kansa tietää milloin riittää

menee koppiin ja kiittää sano

torventekijä ja perästä kuuluu:

pukki valitaan kaalimaan vartijaksi

vahtimaan sen kakaroita

tekee tassua sorkan päälle -sopimuksen

suden kanssa itse syö kaalit ja susi syö kakarat

lopuksi pukista tehdään rosvopaisti

 

Niin on suden laki että lait on susia

 



Mies ja meteoriitti

 

Mies luki lehdestä, että metsälampeen oli ilmestynyt salaperäinen avanto. Seudun asukkaat olivat nähneet yöllä valoilmiön. Jäänpaloja oli sinkoillut kauaksi aukon ympärille. Yleinen arvelu tuntui olevan, että lampeen oli pudonnut meteoriitti. Uutinen jäi kiertämään miehen mielessä. Hän kuvitteli itsensä istumassa kaikessa rauhassa pilkillä, kun meteoriitti iskeytyisi hänen päähänsä. Hän oli yrittänyt selvittää oliko sen paloja koskaan osunut kehenkään, mutta sellaisesta ei löytynyt tietoja. Se ei toisaalta paljon häntä lohduttanut: hänestä tulisi kenties ensimmäinen uhri. Itse asiassa suuri epätodennäköisyys teki asian pahemmaksi: hän kuvitteli ihmisten puheita sen jälkeen, kun kivi olisi tappanut hänet, juuri hänet eikä ketään muuta. Ihmisten keskuudessa syntyisi asiasta monia teorioita siitä miksi se putosi juuri hänen päähänsä. Monia ikäviä oletuksia tehtäisiin. Sellaisia, joita hän ei edes pystynyt muotoilemaan ajatuksissaan selkeästi. Yrityksistä syntyi vain epämääräinen häpeän hahmoton limamöykky.

 

Pahinta oli, että meteoriitilta ei voinut suojautua, jos aikoi elää tavallista elämää. Kellariinkätkeytyminen olisi tietysti ollut yksi mahdollisuus, mutta ajatuskin siitä aiheutti suljetun paikan kammovärinöitä. Kulkiessaan avoimessa maastossa hän usein katseli taivaalle ja kompasteli esteisiin. Nukkumispaikkansa hän muutti mahdollisimman kauaksi ikkunan äärestä. Mies suunnitteli panssarivahvisteisen auton hankkimista, mutta niiden hinta oli hänelle ylivoimainen. Joskus saattoi markkinoille tulla käytöstä poistettuja arvohenkilöiden kuljettamiseen käytettyjä ajoneuvoja. Nekin menivät kaupaksi nopeasti todellista arvoaan korkeammalla hinnalla. Polkupyöräkypäränsä pehmusteiden alle hän muotoili erillisen teräslevyn. Sitä hän piti päässä silloinkin, kun käveli. Seurauksena oli aluksi niskojen kipeytyminen. Kävelyasentoa oli muutettava tavalla, joka avasi kehon pinta-alaa entistä laajemmin alttiiksi kaltevassa kulmassa putoavalle esineelle. Vaikka hän ei puhunut kenenkään kanssa asiasta, hän ymmärsi herättävänsä naureskelua. Se ei tietenkään ollut hyväksi hänen mielialalleen.

 

Pelko ja huolestuneisuus johtivat lopulta siihen, että mies sai infarktin. Asian voisi ilmaista niinkin, että meteoriitti oli todella pudonnut, vieläpä suoraan sydämeen. Apu oli kuitenkin lähellä eikä kohtaus käynyt hengen päälle.

 

Miehen huoli ja murhe oli nyt selkeä ja ymmärrettävä. Se oli lähellä ja peitti kaukaisemman pelon niin kuin pieni näköeste lähellä silmiä riittää peittämään laajat näköalat. Hän sai sairaalasta monia hyviä neuvoja ja ohjeita vastaisen elämisen varalle. Niihin kuului mm. rentoutuminen ja murehtimisen vähentäminen. Pitkästä aikaa mies tunsi itsensä lähes yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi. Hän oli saanut hyvin tavallisen sairauden, jonka kanssa tuli toimeen, kun noudatti saamiaan ohjeita. Infarkti oli sentään toista kuin meteoriitti.

 


Runotorstain 196. haaste: joku

 

Joku minäkin

monelle tuntematon

Ohikulkija


 

 



Merkitsevä hiljaisuus

 

 

Mölyävä viestinviejä huutaa julki

avatun kirjeen kylänraitilla

seurapiirikutsuilla ikkunat

auki muka Eurooppaan

sisälle laskeutuu autiotuvan hiljaisuus

 

Kuin myrskyn kynsi

raateluun valmistautunut

taipuisi kevyeen rapsutukseen

jotenkin niljakkaista syistä



Latva & juuret

 

Jossain lepotuolin syvyyksissä

tyhjensit mielen kuuraa

silmälasit huurteessa

Kumarainen mielenhahmo kuin

lahoava puu kinosten keskellä

juuret tukevasti roudassa

Latvasta vesi

tippui jo lupaavasti



Aamunilves

 

 

Katkeilevien oksien naksahduksia

hangen kimallusta päivänvalossa

kuutamossa likaisen lumipallon

ahtojäinen komeetan pyrstö

 

Taivaanrannan laitumillaan

aamunilves tarpoo lumessa

kohti kevätpäivän tasausta

 


Pakinaperjantain haaste 221: onni-arvostus-ja-kiitollisuus

 

 

Monta kertaa olen pysähtynyt miettimään mistä on kotoisin se vaikeus, että avaisin sanaisen arkkuni antamaan tunnustusta jollekkin, joka sen mielestäni ansaitsisi. Ansaitsisi? Pitääkö tunnustus ansaita? No totta hitossa, muutenhan sitä on valehtelija ja mielistelijä. Onko tuossa tausta-ajattelussa jotakin johtolankaa ilmiölle? Ehkä en ole pätevä arvioimaan sittenkään toista tekemisineen ja joudun naurunalaiseksi, jos menen kiittelemään jutusta, joka sittemmin osoitetaan täysin ala-arvoiseksi. Paras pitää vain turpansa rullalla niin omista kuin toistenkin tekemisistä.

 

Hyväksytyksi tulemisen kokemuksen puute (ilmaisu on niin mutkikas ja kömpelö, että se jo paljastaa miten käsittelemätön ilmiö on kyseessä; se ei ole vielä ehtinyt sanastoon) on keripukkiin verrattava ilmiö. Pihdataanko hyväksymistä siksi, että ajatellaan sen saavan aikaan näyttämisen halua ja sen puolestaan sankarillisuutta? Sitten kun sankari on syntynyt, olemme lääpäällämme ja roudaamme häntä ympäri maata kaikkien kumarrettavana. Meillä on vain luusereita ja sankareita, jos julkisuutta on uskominen.

 

Omasta kasvatusperinteestäni en ole paljon pystynyt arvonannon taitoa kiskomaan. Työurallani se on ollut/ olisi kuulunut olla kuitenkin keskeinen ominaisuus. Nimenomaan sanoiksi pukeminen on ollut vaikeata. Elekielellä luulen ilmaisun onnistuneen paremmin, mutta kaikille se ei välttämättä välity sillä tavalla. Kannustamisen tarve ja vaatimus on läjähtänyt joskus kuin vasten kasvoja. Välillä sen takaa on näkynyt vähän simppeli ihmiskäsitys, jossa kuvitellaan ihmisen olevan reagointiautomaatti, joka käynnistyy oikeaan suuntaan, kun vain kehutaan kunnolla. Ja voihan se toimia jonkun kohdalla niinkin.

 

Arvostuksen voi ajatella olevan persoonallisessa vuorovaikutuksessa ilmenevää, jolloin kyse on toisen hyväksyminen semmoisenaan ilman odotuksia tai vaatimuksia hänen muuttumisestaan joksikin ”paremmaksi”. Itse asiassa tuon arvostuksen ilmaiseminen on ollut minulle melko helppoa.

Koulussa kuitenkin on kysymys usein siitä, että oppilasta tulisi kannustaa kehittymään koulun tavoitteiden suuntaisesti. Jos oppilas ei ole motivoitunut koulun tavoitteista, lienee kai lähes virkarikollista antaa hänelle arvostusta/ kannustusta. Kasvattajan roolin mukainen kannustus on sen alkuperäisen merkityksen mukaista: kannuksia painetaan kylkiin, niin että on pakko juosta lujempaa ettei enempää paineta. Kasvattajat kasvattavat systeemiin sopivia rattaita ja ne jotka eivät siihen sopeudu, joutuvat syrjäytetyn uralle. Ja niitähän armaassa Suomen maassamme valitettavasti riittää.

 

Ajattelen kuitenkin, että lapsella pitäisi olla mahdollisuus tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään eikä toivottuna roolin suorittajana. Joku sanoo nyt ehkä, että lapsia ymmärretään jo liikaa ja niistä on juuri sen tähden tullut itsekeskeisiä paskiaisia. Siltä osin kuin se pitää paikkansa, väitän kyseessä olevan pikemminkin sen, että lapset eivät elä vuorovaikutteisessa suhteessa aikuisiin, vaan ovat omaksuneet mallinsa jostakin, missä käytetään hyväksi heidän henkistä kodittomattomuuttaan. Jos arvonannon ja vuorovaikutteisuuden kasvatuskulttuuri olisi yleisempää (pakottamisen ja heitteillejättämisen sijaan), niin uskon, että ongelmia olisi paljon vähempi. Miten aikuisilla olisi aikaa ja voimia siihen, on tarina erikseen.

 

 


Käyttöohje

 

 

Runoni ovat

vankilani

valheellisia kirjoituksia

tarkoitettu luettavaksi

sepposenselällään pää auki

silmät kiinni käyttöohje

minun on kirjoitettava

seinälleni kaikkien viattomien

maineen palauttamiseksi

Kenenkään ymmärrystä

ei pidä pilkata

 

 


Kesä kävellen

Raportti siirtymisestä paikasta ja elämänvaiheesta toiseen.

 

Aluksi ajatuksena oli, että lähden vain kävelemään pihasta suoraan rinkka selässä. Aika pian tajusin maantien tappavan hohdon heti alkuunsa koko hommasta. Toista oli ehkä Elias Lönnrotin aikaan, kun polku ja tie eivät paljon eronneet toisistaan. Netin kautta löysin kuvauksia UKK-reitistä ja kansalaisen karttapaikasta merkityn reitin. Löysin myös Markus Sirkan kuvauksen patikoinnistaan läpi Suomen Haminasta Nuorgamiin. Hän käytti Kolilta alkaen UKK-reittiä ja samaa uraa ajattelin aluksi itsekin kulkea, mutta päädyin lopulta Itä-Karjalan retkeilyreittiin siinä toivossa, että se sisältäisi enemmän vanhoja metsiä ja vähemmän hakattuja. Parin vuoden aikana suunnittelin retkeä ja ostin GT-kartat, joihin reitti myös oli merkitty. Saksin ja teippasin niistä oven korkeuden verran karttaa, mutta eihän se kokonaan silti oveen mahtunut, vaikka mittakaava olikin aika suurpiirteinen: yhden suhde neljännesmiljoonaan.

Päädyin valitsemaan lähtöpaikaksi Valtimon, jossa olin eräänä kesänä ollut ”vuohipaimenena” pari viikkoa vanhimman ja nuorimman lapseni kanssa. (Jälkimmäisen kanssa osa ajasta kului Pohjois-Karjalan keskussairaalassa hänen onnistuttuaan saamaan navetan takana traktorin käyntiin ja jäätyään osittain sen takapyörän alle.)

Työasioiden vuoksi lähtö viivästyi viikolla. Päätin aloittaa retken suoraan Kuhmosta. Mustikoiden ja vadelmien paras keräysaika saattaisi muuten mennä ohi, eikä huvittelulla sentään sellaista saa vaarantaa.

Läksiäislahjaksi sain eräältä työtoverilta pienen kirjasen kortin kanssa, jossa hän kirjoitti: ”…tämä pieni kirjanen siksi, että voisit se povitaskussasi samota lähi- ja kaukomaastossa. Mistä tietää, vaikka se pelastaisi sinut salametsästäjän luodilta tai…ainakin voit kirjoittaa siihen haikuja.” – Päätinkin opetella ilmaisemaan retkeen liittyviä tunnelmia haikun ja tankan muotokielellä. Havaintoa tai ajatusta runomuodon vaatimuksiin sovitellessa kulku sujui rattoisammin. Minulla oli mukana myös nauhuri, joka antoi mahdollisuuden höpötellä asioita muistiin vapaamuotoisemmin.

Kolmas muistin apu oli kamera. Kameran käyttäjänä pidän itseäni lähinnä  räpsijänä ja siitä syystä en tullut miettineeksi sille kovinkaan käyttökelpoista sijoitusta, joten kuvat jäivät kovin satunnaisiksi.

Matka on runo

ennen kuin on perillä

marjat kypsyvät

Kuulaus tummuus asuvat

kadonneissa muistoissa

 

Aloitan reissun reippaassa vesisateessa juhannuksen jälkeisenä tiistaina. Kajaanista bussilla Kuhmoon, siitä edelleen asfalttitietä, hiekkatietä, metsäautotietä ja lopulta olen polulla. Reitti vie välillä niin syvien ja leveiden metsäojien yli, että päätä huimaa varsinkin kun pitkospuut eivät enää ole kestävimmässä kunnossaan ja painan varusteineni sata kiloa. Välillä kuljen tuntikaupalla valoisaa harjumetsää, jossa mieli ylenee korkeuskäyrien myötä.


Sen jatkeena on viisi kilometriä uutta metsäautotietä, pinta isokokoista, irtonaista sepeliä joka varmaan odottaa tiejyrää; rinkasta huolimatta en kykene jyrää korvaamaan, mutta tällä pätkällä saa kuolemantuomion vasemman isovarpaan kynsi. Kiskon sen uuden kynnen päältä roikkumasta puolen vuoden päästä. Lue lisää


Pakasteallas

 

 

Ilmastopaneelin vessassa

alijäähtyneen veden helinää

hidas viides vuodenaika kun

arkuntekijät köysin ja hakuin

etenevät jättiläisen aaltopeltiselkää

 

Kivikirveitä lopunaikojen merkkinä kirpputorilla

hämäränkettu arvioi metsäkeskuksen töitä

elliptiset ylijäämäsekunnit leipäjonossa

luppoaikaa viettämässä koko konkkaronkka


Heilurimainen mielen ja kehon yhteisliike

lähenee nollapistettä tässä pakastealtaassa

 

 


Runotorstain 195. haaste: rieha

 

 

Kapitalismi virtasi maahan

yhdentoista ydinvoimalan energialla

kun liput vielä liehuivat sosialismin

kunniaksi Jangtsen padolla

ja Tianamenin aukiolla

laskeutui helvetillisen rauhan

murskaava hiljaisuus

 

Ihmisen molekyylit huuhtoutuivat

viemäreitä pitkin jokeen kätkeytyivät

sen rantapenkereeseen odottamaan:

Maon pää tulee uiden yli

ja nousee homejuustona taivaalle

 

Lähtevät liikkeelle yhdistyvät toisiinsa

villissä menossa muuttuvat jäseniksi

 


Mitäs me poroporvarit

 

 

 

Muistatko ajan kun olimme

köyhiä piruparkoja meillä oli

vain terävät ajatuksemme nokkelat

sanamme joilta emme säästäneet

edes itseämme

 

Valmistuimme etsimisestä pois

avioiduimme seurustelusta pois

sosiaalistuimme vouhottamisesta pois

etäännyimme toisistamme pois

jäykistyimme itsestämme pois

 

Mistä se nyt olikaan

kun viimeksi keskustelimmme

ystävä kallis sallithan: ei mistään

sanoja yhdestä ja toisesta

jotakin kysyin jotakin vastasit

tyydyttyneinä kuin haaremin herrat

katselimme lasten leikkejä

ja vaimojen askareita

 

 


Sanoista

 

 

Puhun katolla

höyhenen ja kuulan sanoja

en näe putoavatko jonkun päähän

jonne ei johda tyhjiötä

 

Joku aina unohtaa

turvakypäränsä

työmaakoppiin

 


 


Talven selässä

 

 

 

Katolla on lunta metri

tupaan on satanut vähintäin saman verran

siperiaa tuulee ikkunoista

aika kuluu rattoisasti

jäitä poltellessa vesijohdoista


*

En pelkää korkeilla katoilla

liikkumista insinöörit ovat suunnitelleet

ne kestämään vaikka puolet pulteista puuttuisikin

niistä on kova pula niin monet ottavat pulttia

väliseiniin joilla eristetään järki

tunteista ja tunne toiminnasta

 


Sirpaleita (10)

 

 

 

Tuntuuko elämä täydelliseltä ilman sinuakin?

Silloin sinun on oltava epätäydellinen

tuo sama elämän täydellisyys vaatii sen

 

*

 

Jos elämä on sinusta yhtä

epätäydellistä kuin sinä itsekin

olet sopeutunut siihen oikein hyvin

Varo ja onnittelut!

 

*

 

Jos sinusta tuntuu että

et sopeudu elämään

sekin on elämää

 

*

Jos sinusta tuntuu että elämä

on täydellinen ja sinä olet täydellinen

mene heti lääkäriin!

 


Uni (7)


 

Naiskollegani oli selvästi

nuortunut ja hoikistunut

metaboliasta ei ollut häivääkään

hänen liukuessaan koulun pihalla

ilman rihman kiertämääkään

samassa asussa päädyin hänen kanssaan

esittämään performanssia kiipeämällä

tikkaita ylös kerros kerrokselta

ikkunat täynnä kiipeämisliikkeiden

estetiikasta hurmioituneita

 

Ei puhettakaan

mistään skandaalista

 


Pakinaperjantain haaste 220: onni – optimismi ja toivo

Olen optimistijollalla purjehtiva pessimisti Tuurin merellä. Tuurilla seilaavat kuulemma isotkin laivat. Ei ole onneksi tullut vielä vastaan. Ehkä se johtuu aluksestani: että se on nimenomaan optimisti- eikä pessimistijolla.

Pessimisti noudattaa kansanviisautta älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Ja sittenkin niin varman päälle, että hyvä on ehtinyt tipahtaa ohi ennen kuin lipaisee tyhjää. Maassahan se jo on, pitihän se arvata, ei tästäkään mitään tullut. Ei niin.

Optimismi liitetään aivan syyttä suotta tulevaisuuteen: ajatellaan parhaiden päivien olevan edessä. Miksi ne paremmksi muka muuttuisivat? Vuorottelevat vain kuin vuodenajat.

Pessimisti pistää huonot päivät päällimmäisiksi, optimisti hyvät. Realisti tekee niistä kerrosvoileivän. Realisti on se, jota pessimisti pitää optimistina ja optimisti pessimistinä. Realisti pitää jalat maassa ja kengät jalassa. Siksi voimme hänet unohtaakin. Hän ei ole valovoimainen henkilö. Ja sehän jos mikä on paha vika.

Optimisti kolauttelee päätään pilven kulmiin eikä opi käyttämään kypärää kun taas pessimisti pitää vaikka ryömisi jo hiekkalaatikolta tutut enstex-haalarit päällään kulmapubista kotiinsa.

Optimistilla on valoisa mieli – ja lyhyt muisti. Jos kaiken raahaa mukanaan, niin kyllä siinä sielun selkä menee sellaiselle mutkalle, että ei paljon naurata. Optimisti toivoo, että asiat menevät hyvin ja hän uskoo toiveensa toteutuvan. Pessimisti tekee kaikkensa, että asiat menisivät hyvin, eikä usko sittenkään niiden menevän. Mutta kun menee niin hyvin, että hänelle järjestetään kunnianosoitus sen johdosta, hän epäilee koko juttua vitsiksi eikä muutenkaan jouda, kun jutussa on vielä yhtä sun toista hiottavaa.

Niin että kyllä kannattaa pyrkiä optimistiksi. Saa haaveilla pää pilvissä, jalat ilmassa ilman kypärää ja turvakenkiä ja sillä aikaa pessimisti hoitaa hommat. Hänellä kun aika ei kulu turhaan etukäteislipomiseen. Tuurin merelläkin tekee kaikkensa ettei se optimistijolla törmäisi siellä seilaaviin isoihin laivoihin.


Runotorstain haaste 194: oudoilla ovilla

 

 

Olet monen talon ovi

monen oven labyrintti

astun sisään sinua kohti

seinä tulee eteen

olet eri käytävässä

läpinäkyvässä olet lipasto

tuhannen nimettyä lokeroa

sitä mukaa nimiltänsä vaihtuvaa

kun niitä luen olet myös vastaus

en vain vielä tiedä mihin

 

 


Rules

 

 

 

Niin kauan kuin syöt

meidän kädestä

ja myyt meille mustaa kultaa

valkoisen miehen hintaan

Niin kauan kuin pidät

arvostelijamme aisoissa

ja annat putkien pulputa

infrastruktuurimme valtimoihin

Niin kauan kuin et pure meitä

toimitamme sinulle purukalustoa

jolla ahdistella vihollisiasi

emmekä pläppläppläätä enemmän

välitä ihmistenne oikeuksista

 

( p.s. meillä on muuten mellakantorjunta-

kalustoa nyt edullisessa tarjouksessa

uutuusmallien tieltä myymme poistohintaan)