läpi jokivarren ryteikön
rämmin
kuloheinäaukiolle
hämärän keskellä valaistu ikkuna
ei lasit laskevan auringon peilinä
asukkaat taajaman palvelutalossa
muistelemassa
kultaisia vuosiaan täällä
vielä hetki sitten
valovuosien kultaamalla
kuloheinäaukiolla
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2013/11/305-haaste.html
maiseman halki kulkee aita
aidassa on portti
portilla seisoo joku
ei helpota menemistä että tiedän
se olen minä
että sillä on jotain asiaa
sammaltava nurmikko
jää hyvästi lumen peittoon
jää hyvästi
sammaltava maapuu metsän peitossa
kivi pellon rauniossa
sammaltava sammal mihin asti
sinä sitten sammallatkaan
kieleeni päähäni
kun on aika sanoa
osoitin kai liiallista innostusta
kuvataiteeseen
opettaja sanoi ei minulla siihen lahjoja
sitä uskoa sitten patosin ison altaallisen
kunnes värit ja muodot koversivat
puroja sen alta ja pensselit
kuin tukkilautat mursivat
aukon patovalliin
värit ja viivat käteni ja silmäni
löysivät minussa toisensa
kuin joki joka laskee järveen
joka jatkaa vapaana mereen
kohta vieraat tulevat
siihen ajatukseen on totuteltava
päästävä sen kanssa sinuksi
viite: http://www.seijaeriksson.com/an-artist/
ilmassa leijaileva
punainen ruoste
tuo mieleen sen kaiken veren
jota olemme vuodattaneet vuodatamme
se tuskin mahtuisi kanaviisi
sinä punainen planeetta
sodan jumalan mukaan nimetty
seuralaisesi saivat nimet Phobos ja Deimos
pelko ja kauhu jota tunnemme
jonka haluaisimme heittää niskastamme
sinun taakaksesi ja marssia verenvuodatuksiin
ilman ikäviä tunteita
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2013/11/304-haaste.html
Amerikkalaiset lähettävät marsiin luotainen nimeltään Maven. Se on heprean ja jiddishin kieltä ja tarkoittaa jotakuta, joka ymmärtää paljon, koska on kerännyt tietoa.
Mavenin mukana avaruuteen lentää DVD-levy, jolle on talletettu sadan tuhannen tästä projektista kiinnostuneen ihmisen nimet sekä yli tuhat haikurunoa ja 377 taidekilpailuun osallistunutta teosta.
Haikukilpailun ykköseksi äänestettiin brittiläisen bloggarin Benedict Smithin runo, joka suomeksi vapaasti käännettynä, ilman haikun 17-tavuista runomittaa kuuluu näin: ”Hassua, että Mars nimettiin sodan jumalan mukaan. Katsokaa Maata.”
Haasteen aihe: Minkälaisen runon sinä lähettäisit mars planeetalle?
Laiha-Lasse söi suolamuikkuja
puukko-peukalo -otteella
aataminomena muljahteli
*
pajassa poljin lammasnahkapalkeita
kiertävä kyläseppä jakeli ohjeita
paja puron äärellä notkossa
siitä vesi saaviin raudan karkaisuun
ympärillä huumaava angervikko
sepän askeleet lopulta kengänpohjan pituisia
*
lihava kuppari istui penkillä hajareisin
ruokapöydän ääressäkin
saunassa mietin miltä tuntuisi
jos vatsa niin iso
että ei näkisi pippeliään
*
kyläkaupasta ostin setälle pillilupia
jätin veikkauskupongin
siellä haisi lamppuöljy ja hamppunaru
jauhetut kahvinpavut
kuparisen kahvipannun vein
pelottavan vanhannäköiseen taloon
tinurille
*
sinä vuonna pitkä kuusikuja
ei paljon ehtinyt kasvaa
en tiedä onko se vielä hengissä
minä metsän polkuja kuljin
löysin kannon ja istuin
aloin ajatella korkeita
linnunrataa ilman lintuja
huomasin kannon kasvavan
laajenevaa kosmosnevaa
ohitin kannolla männynlatvat alkoi huimata
siirryin maanläheisiin
tiaisiin puunoksilla
kanto alkoi aleta
puutiaisiin ruohonjuuressa
kohta nökötin kannolla jalat maassa
metsä raskaana märästä
harmaakaiho värisilmässä
viite: http://runotorstai2.wordpress.com/2013/11/14/303-haaste/
kuka kuvittelee totuuden
kirjoittavansa ihmisestä sanalla
tahi parilla monella monikin
sana on sirpale monta monta sirpaletta
ovatko peräisin samasta alkujoukosta
mikä niiden keskinäinen painoarvo
langoissa häilyvä mobile
*
tulen kärventämät tippuvat vettä
sammutuksen jäljiltä
karrelle palanein kasvoin
sideharsojen välistä silmät katsovat
niin kuin katsotaan kun halutaan tietää
onko jäljellä jotakin johon vielä
kannattaa katseen kohdistaa
tähän asti piilossa pysynyttä
jonka uskaltaa nähdä ehkä
yöjuna syöksyy meren alle pimeään
kuulen etenevän kulun rytmikästä huminaa
voin vain aavistaa kallioiden
tummat pinnat tihkuineen
raskas paino päällä
merenelävien huljuntaa
marraskuinen matalapaine ulvoo
meren yli litisevin askelin
myrskyn yllä toinen avaruuden myrsky
sielun laajeneva taju kaikkeudesta
ilta illan jälkeen juna pimeään
ja myrskyt jatkaa raivoaan
sytytit kerran muka-aatteen
kirkasvalolampun sen valossa varjot
olivat mustat ja pitkät täynnä syöpäläisiä
ulvontaa & uhoa:
epäihmiset vain solumassaa
jonka henki on sen hengitys
palvontaa ja joukkotuhoa
löit kerran veitsen peiliin
syöksyit vedenkalvoon
kun pilkallinen haamu nauroi
turhavallan salissa lamput sammuivat
viite: http://runotorstai2.wordpress.com/2013/11/07/302-haaste/
näin päivälläkin pöytälampun
valokehä erottuu
ikkunan takana juhannusruusun oksat
roikuttavat vesipisaroita
pää alaspäin
syöksytorvessa tippojen rytmi
tärkeää on nyt vain solujen hengitys
*
kylmää sadetta bussi myöhässä
myös pimeää iltapäivä puolessa
kaikki rapaiset kärritiet täristään läpi
pusikkoisten jättömaiden
metsäisellä pätkällä valojen taistelutorni
metsäkone latoo runkoja lanssiin
kännykässä joku mainitsee Naantalin
bussin kellokin vielä vai jo kesäajassa
*
muutama lippu ja paketti päivän mittaan
äijien saapaskurat luututtava päätteeksi
taustalla hiljaa vanhaa tanssimusiikkia
oi villi ruusu Pogostan oi kukka Pohjois-Karjalan
sua aina rakastan
miten hän jaksaa kai juuri siksi
tämä on sataprosenttista
tästä ei voi uuttaa mitään pois!
tiedät hyvin että se lähestyy
kiihtyvää vauhtia
meteoriitti joka ei hajoa sinun ilmakehässäsi
väistämätön väistellään
kautta rantain puhuen
kautta rantain laiva kulkee
on sillä varmaan monta laituria
vielä ennen sinua
ei ota kyytiinsä samassa järjestyksessä
kuin tänne toi
puikkelehtii miten sattuu
kuten ajatukset vailla järjestystä
törmäilevät toisiinsa sinkoutuvat sirpaleiksi
satavat sanomattomina sanoina
vesipisaroina pitkin poskia
sanapasanen 