Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2011

Sirpaleita (9)

 

 

Ajatus kulkee jo kaukana

kun järki takertelee risukossa

 

*

 

Vaikenemisen kultapörssin

pesänselvitykset kestävät

sukupolvia

 

*

 

Muista illalla riisua asusi

odottamaan aamua siististi

laskosteltuna tuolin selkänojalle

 

Mainokset

Tuulahdus

 

Lumi ja pakkanen

olivat muumioineet

puut ja ukon kun

länsituuli holahti Skandien yli

ja luuti pilviä touhukkaasti ilmassa

oli haiskahdus kevättä

Kasapäittäin lumikasapanoksia

läjähteli maahan ja päähän

ja ukko havahtui sään muutoksesta

mielen liikahdukseen

ja naurahti itsekseen

 


 


Runotorstain 192. haaste: erilainen


Ihmiset pyrkivät

erilaisiksi ja samanlaisiksi vaikka jo ovat

eivät onnistu eivät usko omaansa

tuhkauurnan sisällöt eivät toisistaan erotu

Aika on huomata että ihminen on…

että on ihminen

 

 



Mikä on

 

On aika luopua

tietystä tavasta katsoa

asioita esineitä ihmisiä

on aika nähdä ne niin kuin ovat

käydä itselleen semmoisenaan

katsoa mitä tapahtuu muualla

lopettaa loputtomat selittelyt

ja puolustelut sillä ihmiset

reagoivat niin kuin reagoivat

joka aamu on armo uus ja

uteliaisuus sitä kohtaan

mikä on mikä tapahtuu

 

Ja varsinkin sitä kohtaan

mikä ei tapahdu mutta on

 

 


Omalla maalla ja vieraalla

 

 

Äly on maa joka on

sinulle annettu

viljellä ja varjella

 

Tunne on voimaa

tai voimattomuutta

jolla maassasi toimit

 

Ajatuksesi ovat siellä

risteileviä polkuja

ja aistimuksilla erotat

niiden reitit toisistaan

 

Kysyt missä ovat

usko toivo ja rakkaus

 

Niitä et tarvitse

ennen kuin suostut

käärmeen houkutuksiin

ja vaellat pakolaisena

Kainin tavoin vieraana itsellesi

 

 


Talviunta

 

 

Alkuillasta taivas oli kuin kattilankansi

joka valskasi valoa läntiseltä laidalta

nyt tumma huppu varistelee valkoista

korotusta lumen paksulle patjalle

Vähän aikaa vielä katuvalot valaisevat

että näkevät laskeutua

 

Kun vetäydyn peiton alle

sikiöasentoon koteloidun toukkana

unen kuoreen

Aamulla oion siipiäni

valo tulee kuin siivilästä läpi

 



Kirjoitukset


Pilvet ja aurinko kirjoittivat

laakson takaisille

rinteille kuvasalakieltä

siirtyivät sieltä silmieni

kellariin talvi-iltojen iloksi

Kertovat tarinoitaan

tuiskun ja pakkasen keskellä

paikoista joissa lumi on nyt

valon lähde liikkujalle

lämmön lähde nukkujalle


Muistuma

 

 

 

Muistan iltaa kohti kiristyvän

pakkasen kun suksi ei luista

mutta lipsuu ja nälkä ahdistaa

paidan selkämys on kuivunut

enkä pysty pitämään vauhtia jolla

torjua vilunväristyksiä


Valot vielä kaukana mielessä

lämmin sauna ja rukiinen voileipä

päällä sipulirenkaita

 

 


Aino muistelee Liisaa

 

Ystävyytemme juuret ulottuvat lapsuuteen ennen kouluikää. Olin kaksi vuotta Liisaa nuorempi. Kun hänen tuli aika lähteä kouluun, ei hän halunnut sinne ilman minua. Siksi hän halusi lykätä koulun aloittamista ja siihen setä ja täti (Liisan vanhemmat) suostuivatkin. Minä puolestani pääsin seuraavana vuonna kuunteluoppilaaksi. Vaikka olimme kovin erilaisia, ei se ystävyyttämme haitannut.

Järvelä (Liisan koti) oli sellainen paikka, että sinne saivat kaikki kylän lapset tulla. Leikit olivat joskus aika rajujakin. Niinkuin vesisota, jossa ämpärillä heitettiin vettä tupaan turvaan juosseiden perään. Täti vain sanoi, että voe tokkiisa, elekeä nyt niin paljon etten ehi entisiä poes lakasta. Nokea otettiin sormeen hellan renkaista ja yritettiin pyyhkäistä toista naamaan. Kerran Liisa jäi päästään yhden pojan kainaloon, niin tämä pyöritti koko nokisen pannunpohjan päähän. Eihän se mäntysuovalla pois lähtenyt. Aamulla kun Liisa tuli kouluun, opettaja sanoi että on syytä käydä pesemässä tukka kotona. Minä silloin viittasin ja kerroin mistä oli kysymys ja lupasin että heti pestään, kun koulusta päästään. Opettajaa alkoi hymyilyttämään ja hän antoi Liisan jäädä.

Kolokunjoessa oli aikanaan yhdeksän talon yhteinen vesivoimala. Sähkölangan virkaa toimitti paremman puutteessa piikkilanka. Sen valvomisessa Liisalla ja minulla oli omat vuoromme. Yhdentoista aikoihin illalla piti lähettää vipua kääntämällä valomerkki, että kohta sammuu.

Kaikkensa Liisa pyrki tekemään, että täti viihtyisi. Vaikka kyllähän täti poikia enemmän arvosti kuin tyttöjä. Yhdessä aloitimme työt Malmin sairaalassa. Vuonna 1951 Einolta (Liisan veli) tuli kirje Liisalle, jossa pyydettiin tulemaan Keiteleelle myyjäksi. Aittaan oli tarkoitus perustaa kauppa.

Liisa sanoi itsensä irti ja lähti. Mutta ei tullut mitään kauppaa. Vain poikien paitojen pesemistä. Kun nämä lauantai-iltana olivat häipyneet rientoihinsa kovat kaulassa, itki Liisa joskus omaa kohtaloaan.

Tuolla rannassahan Liisa sen Eeron kanssa viikon vietti minun mökillä. Täti sanoi, että kun saisi ne jotenkin erotetuksi ja olin minäkin vastaan. Pelkäsin koko miestä. Sillä oli niin pitkä puukkokin, jota löi pöytään. Liisa sanoi, että en minä sen kanssa naimisiin. Ei sen kanssa kukaan pysty aviossa elämään.

Liisa minullekin ehdotti kun eläkkeelle jäin, että alkaisin aikani kuluksi käydä kansalaisopiston käsityöpiirissä. Mutta ei minua käsityöt kiinnosta. Aika kuluu hyvin muutenkin. Minä siltä kerran kysyin, että mitä sinä noilla kaikilla käsitöillä teet. Se mietti vähän aikaa ja naurahti, että jääpähän muille jaettavaa, kun aika hänestä jättää. Liisalta löytyi sanat joka tilanteeseen. Mutta sanoi se sitten kerran, että viisaasti taisit tehdä, kun et maton kutomiseen ryhtynyt. Hän kun oli itsensä kipeäksi siinä touhussa hakannut.

 

 

 

 

 

 


Linnut

 

 

 

Myöhemmin sanoit

että visersit

kuin pieni iloinen lintu

ettet muistaisi mieltäsi

jonka läpi oli lentänyt

murheen iso lintu


 

 


Runotorstain 191. haaste: jää

 

Oodi jäälle

 

Olet kylmä ja hyvä niin

itsesyytösten virtaa hyydyttämään

mielen aristavaa niveltä viilentämään

jää hetkeksi sisälleni jää

sielun vuotoa seisauttamaan

ajatusten villiä laukkaa aitaamaan

 

Olet kylmä ja hyvä niin

sielun sinelmiä hoitamaan

jää hetkeksi sisälleni jää

kunnes sisälläni hellittää

 


 


Uni (6)

 

 

 

Varis pelastui vaivoin

tiheän metsikön suojiin

kanahaukan hyökkäykseltä

veti henkeä pensaikossa kun

rotta iskeytyi sen kaulaan

 

Unessa minua kovasti kiusasi että rotta

kaatopaikkojen nälkäinen soturi oudossa ympäristössä

parempi variksen kuolla haukan kynsissä

tai kärpän hampaissa ja että meni niin

väärin kun kuolemaan joutui

juuri kun turvaan räpiköi

 

 

 


Uni (5)

 

 

Väkijoukko huojuu aukiolla odotus

tihkuu läpi rituaalikuntien

tuliaseiden ääniä kaukaisessa metsässä

hyviä ihmisiä kuolee

tuhovoimaista sorminäppäryyttä meren pinnan alla

jonka pintaa vihurit kuvioivat

 

Värikkäitä kuvioita kuin silkkipaperia

leijaa ääneti näkyviin kohahdus

käy väkijoukoissa

pakomatkani alkaa hylätyille asuinseuduille

autiotalojen lahonneet välipohjat ovat parhaita

piilopaikkoja keuhkonkärjillä hengitän

melkein näkymättömänä hajuttomana

tuskin koirankaan aistittavana

tikasaskelmat pettävät jäljittäjän alla

valokiilan heilahdus oven narahdus

loittenevat askeleet vaara on hetkeksi ohi

 

 


Kuningas ja selittäjät

 

Unien selitykset valuvat teistä

kuin viini juomanlaskijoiden kannusta

mutta kertokaa ensin uni jonka näin

niin tiedän oletteko huijareita

jos osaatte selittää uneni oikein

tiedätte myös unen jonka näin

jos ette tukin suunne pöydässäni

on pötyä jo yllinkyllin

 

(viite: Dan. 2)

 


Kokeilun jokin tulos/ Valevalokuvaajan tunnustuksia


 

En vielä tiedä onko tämä välitulos vai lopputulos, mutta olen tullut siihen tulokseen, että en ole onnistunut kuvilla tuomaan tekstille juurikaan lisäarvoa. Piristävätkö ne sitten blogia on toinen juttu, mutta sitten voi kysyä ovatko tekstit niin tylsiä, että kaipaavat piristystä. Ja edelleen voi kysyä miksi tekstien pitäisi olla värikkäitä. Eikö pitäisi kysyä onko niissä ideaa.

 

Ehkä pakinassa ja proosassa kuva toimii helpommin. Runon symboliikan kuva voi kääntää naurettavaksi. Niin ehkä voisikin tehdä tarkoituksella, mutta se on jo kovin korkea taiteen laji. Todennäköisempää on että kuva lyö runoa kasvoille.

 

Homma ei siis toimi sillä tavalla, että kirjoitan runon ja alan miettiä onkohan minulla sattumalta jokin tähän sopiva kuva (tai voi toimia sattumalta, kuten mielestäni 10.1. runossa Systeemi ja mieli). Että sitten alan tehdä jotakin asetelmaa tietoisesti runoa varten siinä vaiheessa, kun runo on tarkoitus laittaa blogiin, on kyllä kuvantekemisen pilkkaamista (kuten esim. 7.1. runossa Pikkuleipätyö).

 

Puolivillaisuuden matematiikka ei ole yhteenlaskua, vaan kertolaskua. Puolivillainen teksti ja puolivillainen kuva eivät ole yhteensä yksi, vaan yksi neljäsosa. Jos sitäkään.

 

Tässä vaiheessa poistan itseäni ärsyttävät kuvat ja korvaan jonkin kuvan “paremmalla”, jos sellainen löytyy. Mielellään näkisin palautteessa muidenkin palautetta. Aion jatkaa kyllä ääneen ajattelua jatkossakin.

 

 



Runotorstain haaste 190: alku

 

Kaikella millä on loppunsa

on myös alkunsa

siinä välissä on alun loppu

ja alkava lopun alku

mutta on huomattava:

ilman loppua ei olisi ollut alkua

sitä että alku alkaa

ja se kestää ja lopulta loppuu

että uusi voisi alkaa

Vielä on syytä huomata että

alun suhdetta loppuun ei voi

määritellä ajan järjestyksellä eksymättä

jankkaamaan munasta ja kanasta

mikä niitä molempia

suunnattomasti huvittaa

 


 


Elävä tuli



Kirkas tammikuun päivä

kääntyy hämyyn niin pian

polttava rakkauteni

huurruttaa majan ikkunat

ja saarten silhuetit häipyvät

laajenevien jäiden ryskeessä

Takkatulen sihisevä loimotus

kynttilärivi

majan ikkunalla kaipaus jonka

ääriviivat piirtyvät

tummeneviin ruutuihin

Rakkaani Tuntematon!


Outojen unien talo


 

 

Talo näyttää kaksikerroksiselta. Siinä asuu nuori mies, vielä koululainen. Hän nukkuu yläkerrassa. Sen ikkunoista näkee kauaksi yli koko kylän, sillä talo sijaitsee yksinäisellä kukkulalla. Sieltä näkee tuntemattomia ihmisiä kulkemassa kiemurtelevilla hiekkateillä, joiden välissä kasvaa niittyä ja matalaa pajukkoa. Iltaisin hän istuu tuntikaupalla ikkunassa ja katselee ihmisten kulkua. Jos heitä ei näy hän tarkkailee horisonttia ja pilviä. Alakerrassa hän käy koulua ja askartelee. Päivästä toiseen, vuodesta toiseen hän laskeutuu aamuisin portaita ja nousee niitä iltaisin takaisin.

 

Vuosia sitten kun vanhemmat vielä elivät, äiti opetti hänelle humanistisia aineita ja isä luonnotieteitä ja tekniikkaa. Vanhempien eläessä hänen luonaan kävi joskus leikkikaveri. Hän itse ei käynyt koskaan missään. Eikä kukaan ollut pyrkinyt vanhempien kadottua hänenkään luokseen. Muuten mikään ei ollut muuttunut hänen päiväjärjestyksessään. Hän osasi jo opiskella itsekseen eikä kirjoista ollut puutetta.

 

Mutta sitten kaikki vain muuttuu. Hän ei ymmärrä enää lukemaansa. Yläkerrassa hän kävelee levottomana ja siirtelee huonekaluja. Hän ei halua katsella enää ulos, vaan vetää verhot ikkunoiden eteen. Alakerrassa hän torkahtelee kirjojen ääreen ja näkee pahoja unia. Ne ovat jatkokertomuksia öisille: pimeätä, jossa köysinippu luikertelee käärmeen lailla, tuulen mukana heiluva kuu, lumen tukahduttava massa hänen päällään. Hän herää epämiellyttävän tunnelman ennen aikojaan. Kirjojen tieto ei tartu enää hänen päähänsä.

 

Liikuntaan kuuluu talon kiertäminen päivittäin tunnin ajan. Talon ympärillä on tiheä kuusiaita. Pitkän aikaa hän on lyönyt laimin liikuntatuntinsa, koska on pelännyt poistua talosta. Lopulta levottomuus pakottaa hänet ulos kiertämään taloa ympäri. Hän haluaa olla intiaani, joka ryömii seinän viertä heinikossa. Heinikkö peittää kivijalan näkyvistä. Ryömiessään hän havaitsee maan rajassa kapean ikkunan, josta hän ei ole tiennyt mitään. Se on niin likainen, ettei juuri perustuksesta erotu. Hän tekee heinistä tupon ja hankaa lasia. Käsillään varjostaen hän työntää naamansa kiinni ruutuun. Ensimmäistä kertaa aikoihin hän ihmettelee: miksi hänelle ei ole mainittu kellarista mitään? Alakerrassa mikään ei ole viitannut siihen, että sieltä veisivät portaat alemmaksi. Vähitellen hänelle alkaa hahmottua lasin läpi puolipimeä kellaritila, johon pääsee tunkeutumaan hiukan valoa hänen ohitseen ruudusta.

 

Hän säpsähtää. Sydän alkaa takoa epämiellyttävästi. Hän kieräyttää rajusti itsensä päin kuusiaitaa, pujahtaa sen väljemmästä kohdasta ulos pihapiiristä ja syöksähtää pystyyn kuusiaidan takana. Poika ryntää silmittömään juoksuun läpi laajan peltoaukean pitkin kärrytietä. Kylän kohdalla hän hiukan hillitsee vauhtiaan, mutta ei antaudu kenenkään kanssa puheisiin. Hänestä näyttää, että monet yrittävät lähestyä häntä sanoakseen jotakin: ojentuvia käsiä, aukeavia suita, hämmästyneitä ilmeitä. Hän ei halua kuulla mitään, vaan lisää vauhtia.

 

Lopulta hän saa juosta rauhassa. Silloin hän hidastaa vauhtia ja alkaa kävellä. Maantiedon pohjalta hän tietää sataman. Hän menee sinne. Pitkä merimatka odottaa. Hän ei vielä tiedä, että tulee joskus takaisin. Mutta silloin moni asia on toisin.


Systeemi ja mieli

 

 

Mielen surkastumistaipumus

halu vähentää ärsykkeitä lisätä

niiden kontrollia kiertää

itsensä liekaan liikkumattomaksi

 

Minuus systeemin osana

 

 

 


Markkinajahve

 

 

Jumalien kierrätys

on ehtinyt jahveen

epäluuloiseen ja oikulliseen

Markkinajahve erottelee akanat jyvistä

ja karistelee ne

renkipojan rattaille

Suorita rituaalit väärin

ja pörssissä leijona kiljuu

kita ammollaan etsien

raadeltavaa käyriinsä