Neiti Aika
haluaisin vain hiukan maata
kanssanne
kynnettäväksi ja istuttaa perunoita
Neiti Aika teillä on
hävitön palvelija
tämä Kello
juoksi eilen tiehensä
vei mennessään tukun tunteja
jotka olin varannut omaan käyttööni
se käy tunti tunnilta
yhä röyhkeämmäksi
päivä päivältä
istun yöllä ahtaassa päivätuvassa hyttysharson sisällä
torkun istuallani hiljaisimmat tunnit potkaisen oven auki yön päätteeksi
kuulen ilmestyskirjamaisen kohahduksen: sadat hyttyset samalla hetkellä
pimentävät oviaukon syöksyvät ulos kuin paniikissa
äänen ja näyn lyhytkestoisuus saa epäilemään korvien ja silmien todistusta:
ei ininää vain tarkkaan ajoitettu siipiveikkojen yhtäaikainen ryntäys ovesta
kuin äänivallin rikkoutuminen ja hiljaisuus jatkuu
käynnistän oman reppurakettini
jätän mäkärät ja muun räkän hämmästyneenä katselemaan
noutopöytänsä perään kohta olen kaukana kuin Filippus
Karigasniemen tiellä istun bussissa hoviherran viereen paasaamaan
suosittelen upotuskasteen lykkäämistä räkkäajan jälkeen
on elämän arkista kudelmaa
se mikä sinulta aikasi vie
muuta kuin kesäyön unelmaa
se on talvinen yö ja liukas tie
ei unelmointisi silti esty
vain arkkuusi sen välillä suljet
ja mielesi on taas arjella pesty
kuin vahatuin kasvoin matkasi kuljet
oi unohda nuhruinen arkkusi
ja astu avaraan maailmaan
niin opit sen kiveriä kaarteita
kun kerran palaat ja riisut farkkusi
taas tapaat kaikki kakarat kaalimaan
on sydämesi täynnä aarteita
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2016/06/415-haaste.html
jo laivojen lähdön yöhön aistin
kun ankkuriketjut ja sireenit kuulen
kalaa levää suolaista vettä luulen
sen tiheän hajun nenääni haistin
joskin kauneimmat kukkien tarhat
on kyntänyt aikojen ankara aura
niin harvojen hiustesi hulmuille naura
ja tuuleen päästä nuo haamuiset harhat
laivani matkaa minne minulla kaipuu
sinne missä olet sinä ja sielu
sinä valon nopeat siivet sidot
niin jääköön matkasta kipu se haipuu
ja salamat ja pilvien musta nielu
on edessä saari ja riemukkaat pidot
viite: sonettiharjoitus
kasvot kiiltävät jalat viskovat yli lattian
musiikki vääntää salin sinä mieleni
laiva katoaa merelle elämä on aavaa
puuvillapeltoa sen rytmit kuulen
piiskan läjähdykset
niin maailmanaika on kääntänyt puukkoa
haavassa suutelen sormet ihoni liukuneet
pellot kukkivat arpia rytmi heittää tanssijaa
ruoska läimii aika katoaa
yli maailman reunan
elämä on aavaa puuvillapeltoa
maailman reunan alta rytmit
kiertyvät esiin sen liepeen alta
me nytkymme tanssia nimeltä toisemme
yli lautaisen lattian
(päivitys aikaisemmasta runosta tanssi 18.2.2014
anna cajonin kumista
en ole sinulle kukaan
anna sormiesi tanssi kitaralle
olen tanssija köyhiltä vuorilta
anna rumpusi päristä
olen häväistyn esiäitini huuto
Andalusian vuorilta
korkojeni kipinät sokaiskoon silmäsi
helmani lietsokoon lattian tuleen
olen köyhien vuorten kaukainen tanssi
en sinulle kukaan
viittet: http://runotorstai.blogspot.fi/2016/06/414-haaste.html
http://www.seijaeriksson.com/flamenco/
Palasin pitkältä matkalta
Piha tarvitsi viikatetta,
mutta kumikengän suulla
pyydysti hämähäkin seitti
Liippakin hukassa
herkkä menee puhkiin paljosta
moni painaa hänelle liikaa
liikaa herkkä ei yllä painavan reagointiin
herkkä niin herkkä että joskus
ympäristö pitää tyhjätä
jos haluat rohkaista herkkää
älä helvetissä sano sitä hänelle
sano vasta taivaassa
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2016/06/413-haaste.html
kivistä kuuluisin
on ensimmäinen
viimeinen tuntemattomin
se joka vierähtää
sydämeltä kenkään
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2016/06/412-haaste.html
Kirakkajoen vesiurut pauhaavat
soidinlentosipinöitä järvellä
valo ja varjot luovat rantaviivalle satumaailmaa
vastarannan korkea paasi kuin kellotapuli
pitkin rantoja karhuja unilla merimetso lähdössä lentoon
kettuja korvat höröllään
valkoinen sianpää mudassa
kuoppaiset vesipyörteet
jahtaavat kosken synnyttämiä vaahtoriekaleita
kuin kala hyönteistä
muurahainen on matkalla
kiven laidasta sen ääriin
laine tempaa mukaansa
sieppaa murkun kuksaan ja heitän maalle
pelastinko sen vai estinkö
muurahaiskolumbuksen seikkailut?
sanapasanen 