ensimmäisen kerran näin sen

toukokuun 18:n aamulla koiran kanssa lenkillä

peipposten laulaessa kuin ei kevättä

olisi aiemmin ollutkaan sen jälkeen päivittäin

noin metrin päässä kävelyreitistä jännitän jo

selviääkö se turvallisesti lumen alle talveksi

keltainen Pandan lakupalapussi

materiaali kyllä kestää anakariakin olosuhteita

selviää se jos joku intoilija ei kerää sitä roskiin

näyttää lupaavalta

pi – sa – ra sa – ra – pi ra – pi – sa

sa-de de-sa De-Sade desade-se

aarille sata kertaa enemmän

kuin neliömetrille markiisikangasta

valistus filosofoi meille kastuneet kasvosi

sata kiloa sataa sata kertaa rankemmin

it’s raining vattenfall

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/09/26/296-haaste/

vielä ne tulevat takaisin

           viisaimmat

takovat osakekirjansa kuokiksi

ja tulevat takaisin

ostavat maansa takaisin

kun kaikki sanat on syöty

ja paperit vielä kakistelevat kurkussa

          Iso Portto nussittu pohjaan asti

          niin pohjaan ettei enää nouse

räjähtäneen virtuaalin sirpaleista

haavoittuneita on paljon

ne ottavat kuokan ja lähtevät tulemaan

kiertävät liikenneympyrää puoli päivää

löytävät oikean väylän ja ovat illalla kotona

iskevät aamulla jo kuokkansa maahan

jokainen askeleesi palaa

           sitä mukaa kun kuljet

tuhkapolkusi mutkitteleva vana

et seuraajia kaipaa sinä tulipää

           joka sitä yrittää

on tuhkaan tuomittu

                     *

minäminäkohinassa

sinun kuultava hiljaisuutesi

           kantautuu näkyviin

henkiolentona hengettömien pidoissa

ajatustesi rastaletit heiluvat

mies jonka viimeisistä elinkelpoisista

           (siinä ja siinä rajoilla)

siittiöistä hän sai alkunsa

kun yksityinen ja julkinen erkanivat pahasti

           (sota-ajan sensuurin tiedät)

tosiasiallisen tilanteen kaunisteluksi

yksityisen karattua käsistä

ja entä sitten munasolu

joka ei piitannut kantajansa toiveesta

pysyä sarjassa jonon jatkona

           sokea hupakko

niin he kohtasivat yössä

kuin lepakko ja hyönteinen

maa velkoo saataviaan

lehdenjakajat ovat kiivennet puihin

alasmittaavat

           lehti kerrallaan

vaikka on tyyni ilta

metsän ja taivaan ankara raja

           siellä missä valo putosi

tuulimyllyn silhuetti lukituin siivin

sille sama tuulta tai tyyntä

kasvojen alaosa ja suu

           samaa ylöskaartuvaa viivaa

sen alla vain lyhyet tikkujalat

           niillä ei tarvetta vielä pitkälle

ja ylempänä silmät silmien päällä

           värikäs meri       aaltoilevat hiukset

joiden alla      aistien havaintopolut

           risteilevät ihmeestä toiseen

en muista nähneeni      peilissä

           ennen tätä häränpäätä

joka tunkee läpi näkymättömän kuvani

           yhteinen sykkivä sydän

läpivalaistu punainen       pumppu ja

           kiertojärjestelmä putkistoineen

jotenkin sumeasti näen

           itseni kävelemässä polulla

hiukan epäselvää liittyvätkö jäsenet

nivelkohdista toisiinsa onko kudos paikoilllaan

toimivatko solut yhtenä kokonaisuutena

entä mieli       osa kuusenoksissa käpyinä

           osa sammalen sisällä lampaankääpinä

sinitiaisina katajissa keikkumassa

jotakin putoaa minusta

tiedosto päästäni       kimppu

hermoratoja pitkin kulkevia bittejä

           matkalla ymmärryksen majalle

           kuihtuvat kesken matkan

tikka naputtaa muistiotani männyssä

           vaihtaa päivämääriä

           tuuli plaraa sivut sekaisin

ravistelee heikosti kiinnittyneet

           kuin liiat       omenannuput

                      luonnollista hävikkiä

haavanlehdet pälättävät

           hyvällä tuulella

           illan loppuhenkosilla

vielä hapertuneina ja haalistuneina

                     rapistelevat

vanhan naisen tavoin

           ylivuotisia arkistojaan