Te jaksoitte juoksuhaudassa, pommisuojassa,

eiköhän se joku yö mene sängyn allakin

Ilmavalvonnassa ei päätä huimannut,

jos nyt, niin eikun lattialle vaan

Säästätte siten pitkän pennin, ette arvaakaan

kuinka arvokkaita olette,

edistätte miljoonien syntyä,

ne matkaavat puolestanne

Paratiisisaarille, ettehän enää itse jaksaisikaan

Suuri kiitos siitä teille!

Terveisin Osakkeen Omistajat

p.s.

Eihän

Sitä

Pappaa

Enää

Ruokakaan

Innosta

samat

Kivi, kulmikaskin, kohoaa pehmein piirtein,

kuusi ottaa alaoksillaan tukea maasta;

kuin epäröisi tasapainoaan

lumen sokaisemana

Vaarojen tykyt, tykkyjen vaarat puusydämille,

oksan paukahdus, sydämen tykytys

vyöryn vaara, liukuva paasi

kalkitun hautaholvin lukoksi

Lumen lumo, mielen lumelääke:

mitä muuta voi kuin rauhoittua

Tehdä havaintoja varjoista,

liikkuvien valojen myötä

Jos olisi vain lunta, lunta ei olisi,

tämä olisi olomuoto, nimeämätön tila

Jos muuta, sen merkitys alisteinen lumelle

Reviirisi rikottu tiellä, hakkuulla ja koneella

Kilpailija kiiltää, on kova, äänekäs

Naaraita ei missään,

vaikka otit männynneulasia,

hakomispuussa dopingia

tuplatupla-annoksen höökihormonia,

jotta jaksat taistella

Metsäpirstaleella jossain muualla

morsian on valmiina, ei kuule sulhoa,

ei kuulu homenokkaa

Nokan voimapanos

etsii kilpailijan heikkoa kohtaa

Turhaan, se vain väistelee ja näpsii,

ei ota vastaan haastetta

Koppelo luovuttaa, vetäytyy luostariinsa

Metson kilpailija julistetaan voittajaksi, räpsimillään kuvilla:

Tulkaa kaikki katsomaan miten hullu metso mesoo!

Putoilee lunta

hiljaa, harvakseltaan,

hiutaleet erottuvat toisistaan

Voit seurata yhden matkaa

korkealta lähelle maan pintaa

Ennen äänetöntä tömähdystä

se katoaa kuin häiveliitäjä

silmiesi tutkasta

Älä tavoittele sitä suuhusi,

sen paikka on hangessa,

sitä odotetaan

Tervetulojuhlin

Ennen kuin tiesit olitko graniitti vai gneissi

sinut nimettiin kiveksi, jouduit kantamaan

kallion suuruuden ja hiekan pelon

Et tiennyt olitko mänty vai kuusi,

sinut nimettiin metsän puuksi

Sait kylkeesi leiman ja tykkylumen pelon

Juhdaksi sinut valittiin ennen kuin

tiesit olevasi aasi tai hevonen, sinut oli suitsittu

porkkanan ja piiskan väliin

Vielä kun olisi pitänyt leikkiä kurahaalareissa,

sinä edustit jotakin, joka vaati frakin

Siitä vapauduit vasta lepositeissä

Sanoi menevänsä pohjoisemmaksi kuin pohjoisnapa

Niin voi sanoa, mikä on totuus totuudesta?

Montako aikaa sitten oli totuuden aika,

kuinka paljon on aikaa totuuden jälkeen?

Kerran valehtelija puhui totta

Luuli valehtelevansa, vain lapsi uskoi häntä

Jossakin löydettiin totuus, jossakin havaittiin valhe

Järjestettiin uskottavuuskilpailu, kumpi voitti?

Totuus on kuten ilmasto, muutoksille altis

sinä olet totta kuten puun karhea kuori poskelle,

jään ja veden hioma kallio sormenpäille

Ulkona pimeää kuin pirunpersiissä

En ole tosin käynyt, kunhan luulen

Tietäminen on akateemista saivartelua,

luuleminen se porskuttaa käsipohjaa

vaikka valtameren yli

Bussissa torkutaan, kenenkään mieleen

ei tule mennä häiritsemään kuskia,

kääntämään rattia päin rekkaa

Minä mitään törmäytyksiä halua,

maailman kadut täynnä pirstaleita,

ajatuskiihdyttämöistä sinkautettuja

Melankolinen tömäkkä kuljettaja

sopii bussin tunnelmaan, ja siniset valot,

heijastuvat kahden puolen tietä pakkaseen

Sen mustassa aukossa terävien päiden

numerosyöpä muuttaa maisemaa

pörssikurssilukemiksi

Ei ole helppo pysyä kirjoitusrivillä

sinisen valon varassa, painoin jo

vahingossa stoppia, eikä minua poistettu

Kemissä piippujen savut repostelevat

auringonnousua enteilevää helmiäistaivasta,

aasialaiset heräilevät kaivelemaan kameroitaan

Ehkä kaikille riittää eksoplaneettoja,

joilla kierrellä pikkuaurinkoja

Ehkä joskus vain suljen silmäni,

alan katsella pimeiden hiukkasten tanssia

silmäluomien ja verkkokalvojen välissä