1.

Bussi seisoo, minä istun, asvaltti kastuu

Kurki vaihtaa suota, mummon rollaattori ruostuu

Mummo ei enää

2.

Aikataulu tylyttää kuskia

bussi jyrää asvalttia

Pikkuauto päkittää edessä

karkuun henkensä edestä

Luovuta koppero, ei sinua syödä!

3.

Bussi sukeltaa saderintamaan

Lehtipuut tuulessa kuin vesikasvit virrassa

Romahtanut rakennus, hylky

meritaistelun jäljiltä

Istun sukellusveneessä

Toimeliaisuus täyttää

rajallisen mielen neliöt ja kuutiot

ja runoilija kuolee leuka sinisenä

sadonkorjuun ajaksi

herätäkseen henkiin ehkä lokakuussa, kun

masennus on realistisin olotila

tässä maailmassa

onnistutaan mielettömissä hankkeissa

Mahdollisten kustannuksella

Runoilen suomupanssaripäällä

ihon toiseutta tuntematta:

Mikä ilo viiltää lihaan vihaanpukeutuneita!

Vedän analyysiaggregaattia pitkin hakkuuaukeita

pinta huurteessa, sydän sulaa kultaa: kylvän jyvät maahan

keitän akanoista epäitsekkäästi aamupuuron

Nostan kissan häntää, kissaa hännästä pöydälle

Kaikki alkavat puhua koirasta kuin eivät

olisi hiiristä koskaan kuulleetkaan

Tunnen varjon viileyden, sen pidentymisen

Askeleet hidastuvat kuin suuntaa epäröiden

Mitään rakennettua en halua pääni yläpuolelle

Niistä tiedä mitä irrallaan

keskeneräisyyttään           rappeutuneisuuttaan

valmiina tipahtamaan päähän

Sateen, valon ja varjon esteet

tarkoitustaan vastaan kääntyneet