Kuukausittainen arkisto:elokuu 2017

Unimatka

 

 

 

Suoriudun ylös roskia olkapäillä, takinliepeessä rapaa,

eletyn ja elämättömän elämän maasta

näen sinut pisaroivan sumun läpi

Sanot että kävellään, niin kävelen

ohi jääkautisen siirtolohkareen,

läpi hämärän kuusikon,

viljapellon pientaretta pitkin,

jossa karhu kauhoo kauraa

Kävelen vielä kun aurinko lopettaa

Kun en jaksa, painaudun heiniin

Sinä yönä ei sada

Myyrä liikahtaa ruohikossa,

pöllö liukuu oksalta, siipien

väkäsreunus vaimentaa äänen

Herään, pöllö nukkuu,

näen silhuettisi aamuvaloa vasten

olet jo liikkeellä, en tiedä minne

Nousen, kuulen pian askeleitteni äänet

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/08/463-haaste.html

Mainokset

Solmu (rt)

 

 

 

Jälkemme hävinneet askelten mereen,

tekstit lyhtypylväissä vaihdettu

siellä missä kuljimme kerran

Muistelon ja ennakoinnin välissä

hengitän syvään

Loppuunkäveltyjä kenkiä ei kannata

kasata polulle: niin kaun kuin uteliaisuutta,

riittää polkuakin

Kengännauhat pitävässä solmussa

syntyy uusia jälkiä askelten mereen

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/08/462-haaste.html


Laulu talosta tien varrella

 

 

 

Tien varrella talo, sinne portaat ja ovi

Ovi lukossa, lukossa kieli, se laulaa ja soi:

sinä olet jousi ja lukkopesän valtias,

minä olen kieli, joka voimastasi liikkuu

Sinä olet ovi, joka sallii ja sulkee,

minä olen saranat, joilla ovi kulkee

Mutta kuka nousee portaita ja kääntää kahvaa

Tien varrella talo, sinne portaat ja ovi,

ovessa  on lukko ja kieli joka laulaa:

kuka  kulkee   tiellä ,     joka       vuorille        vie


Vihreä (rt.)

 

 

 

Paljoudessa katse tekee monia ohituksia

Sinistä ja keltaista se loukkaa, yhdistää

Sitä sataa maa täyteen

Katseella ei ole vaihtoehtoja

viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/08/461-haaste.html


 

 

 

Nyt kun on aikaa,

kun kiteeni ovat asettumassa paikoilleen,

osaksi jotakin, josta en paljoa tiedä

Ajattelen mitä ajattelen    Että kuljet metsässä ja ajattelet,

että istut kohta saunan portailla ja ajattelet mitä ajattelet,

metsän hämärää ja mustikoita, kaikkia jotka niitä syövät

 

Siellä missä auringon säteet

pyyhkäisevät korkeiden puiden latvoja, ennen pilviä,

ajatukset toisiaan

 

 

 


Se mikä aina ei koskaan

 

 

 

 

Veden pyörteistä on noussut, taivaankankaan läpi revennyt,

             aikasäikeinliikkuja kivipesästään

Liekkirihmoin polttanut tiensä kaikkiin elementteihin

 

Läpi aikakausien, aistien rajallisten rajojen yli

             kuuluu sen äänetön kutsu

 

 

 


 

 

 

Hämärä joka sijaistaa aurinkoa yön yli,

sateisen päivän pitkä hämärä,

paksusammalkuusikon,

punarinnan hämärä marjapensaan alla

Valottoman kujan, kulissien, mielentilan, kielen,

tajunnanrajan hämärät

                               Porttina

                               jonka kautta

                               maailma vaihtuu

                               Mykiö laajenee ja supistuu