Mustan ja hopean väräjävä raja,

siivekkäiden autioksi jättämä vesi

Rannan riisutut puut

kääntävät silmänsä sisäänpäin,

eivät halua katsoa kuvaansa

Hopeiset eväkkäät syvyyksissä,

hiljaiselossaan?     Ei!

Siellä remuisat on kemut,

siellä häitä vietetään

Ei meillä ole oikeutta täällä

ulvoa kuten sudella

Lähimmäksi välitöntä pääset yksin ääneti

Sanoitta,

kun niiden kaltereista jäljellä vain varjo

sinun ja metsän välissä

Sanat kuin kaarnat kelon juurella,

koinsyömä takki, ripustimesta tipahtanut

Siihen unohtuneet

Suorat linjat ovat Pohjanmaata varten,

siellä suora ei voi taipua horisonttiin,

ihminen kävelee ilmaan ja laiva ui pilviin

Siellä oppikirjassa ei lue että avaruus kaareutuu,

että suora palaa lähtökohtaansa

Sellaista siellä on turha mennä väittämään,

sillä suora on suora ja ympyrä on ympyrä

ja muu on ympäripyöreätä höpinää

Johtuuko siitä mitä tulet tekemään,

että se mitä ei vielä ole, huojuu

Tai siitä mitä olet ollut aikoja sitten

Ilman huojuntaa entinen jatkuu,

sitä ei voi taivuttaa, se ei voi sopeutua

Onko kivi kivi, ehkä hiekkaa, pala kalliota

kysyykö mineraaleista, heittäjästään?

Ihmetteleekö sana kirjaimiaan, lause sanojaan,

puhujaansa, kirjoittajaa?

Aineen ja hengen yhteenliittymä,

atomien ja alkeishiukkasten kiertolaistuote,

joka tietää hajoavansa, kun tuuli käy,

on häivähdys salaisuutta

Tuijotat tunnin kellon viisareita

Miten hitaasti tunti alkaa,

viimeiset minuutit nopeita

Miten sanoilla voi vangita

ilmiöitä, joista ei ole sanoja

Ensin on epäsuoria vaikutelmia

Sitten sana ja kohde ovat pelottavan yhtä,

vaikutelma häviää

täsmällisyyden vaatimukseen,

täsmällisyyden harhaan,

lakikirjaan, lakiasiaintoimistoon,

selittelijöiden ja tulkitsijoiden

miekkailunäytöksiin

Kaksi on rajaa,

joiden ylitystä et voi valita,

siinä välissä monta valinnaista

Kenelle sinä, kuka sinulle, on merenpohja,

Alpit, piikkilanka ja rikottu lasi muurinharjalla

Mistä on tehty raja sisälläsi, jonka yli vain sinä voit päästä?

Musta karvamato tien laidassa aloitti päättäväisesti ylityksen. Huusin sille että mitä

järkee on mennä toiselle puolelle, samanlaista pöheikköä siellä on, turhaa

riskin ottamista koko touhu, näinä lajikadon aikoina pitäisi ajatella lajiaan,

vaikka itsestään ei välittäisikään.

Ei vilkaissutkaan, paineli mittaavin askelin kohtisuoraan yli. Polkaisin pyörän liikkeelle,

se huusi jälkeeni jotain järjestä ja suohon suksimisesta. Mistä tiesikään matkani syyn,

mutta kulkuvälineiden tuntemuksessa oli pahoja puutteita.

Elämä on helppo juttu

opettaa kenelle tahansa:

tuosta viivasuoraan tuonne

ja kulman takaa jyrkästi oikealle

(jos oomerkki miellyttää)

tai vasemmalle (jos veemerkki)

Vastaantulevien kanssa

heitetään femmavitoset,

illalla mennään nukkumaan

ja aamulla herätään,

sillä tavalla päivät muuttuvat

vuosiksi, vuosikymmeniksi

eikä ahdistuksen hiki

haise ilon puserossa

Ja mitäpä siitä enempää,

kun kaikki, kaikki

Kuten että olenko ollut

onnellinen siitä, että olen ollut

Koska olen ollut, en voi tietää

millaista olisi ollut,

jos en olisi ollut

Ja jos en olisi ollut, en voisi tietää

millaista olisi ollut olla olemassa

Sanon siis olen

En vain tiedä onko se vastaus

vai aikamuoto ennen seuraavaa