Pohjolan yössä

One response to “Pohjolan yössä”

• maailmajapaikat
  23 lokakuun, 2023 at 11:27

  Hieno runo maailmojen kohtaamisesta, vaikka yhdessä ja samassa.

  Toi mieleeni taannoin vuosia sitten kirjoittamani runon, jonka aiheina olivat suurvaltojen taivaillemme lähettämät vakoilusatelliitit, teknologia, muuan herra nimeltä Lumiluola ja kaikenlaiset sanaleikit tarpeesta urkkia ja tietää kaikki. Ja onhan siinä toki monia alluusioita myös Isoon Kirjaan.

  ===

  Taivasten haltiat

  Kesän komeetta, vapaudenhenki
  Linnunradalla taivasta taivaltaa
  Pää, rinta, kyljet silmiä täynnään
  Silmät selässäänkin
  Anturit ilmoja aistien, katsellen
  Kuunnellen maaneläväin ääniä
  Tieto tekee tietoiseksi,
  Tuskanhuudot kuultavaksi,
  Mutta aurinko tuon lämmittää,
  Jääkuori sulaa, komeetta kutistuu
  Niin kuin maailmakin käy pienemmäksi
  Kun tietoisuutensa laajenee.

  Talven komeetta, pakkasukko
  Linnunradalla taivasta taivaltaa
  Punainen silmä torninsa huipulla
  Kuin alas syvyyksiin pistetty periskooppi
  Ja sen seinillä on korvat,
  Sen urkkijat kuiskivat uutisia,
  Verkot troolaavat maanväen saloja.
  Valtansa menetys kuin halvaus syömmessään
  Sokeuttaa kaikelle kauniille.
  Pimeys jäädyttää, kivettää
  Sen jäisen ytimen piikiviklimpiksi,
  Joka käy sen raskaammaksi
  Mitä kauemmas maailma ajelehtii.
  Kun talvi tulee, lumiluolasta
  Tyhjiöstään syytää kuuraa ja rakeita
  Entistä kotiaan vastaan.

  Minä leijun, pilven udussa asun;
  Totuus tuolla ulkona, se tekee heidät vapaiksi,
  Vaan kunkin kerran kun olen näkemäisilläni,
  Tuhannet kysymyksenne peittävät näkymäni
  Kuin sarjakuvien paisuvat puhekuplat,
  Huutaen, kuiskien, väittäen pullistuessaan
  Ja vievät huomioni hiljaisuudelta.
  Liian monta ääntä
  Jotta kuulisi yhden.

  TykkääLiked by 1 henkilö

  Vastaus