Valon vuodenkierto lattialla aikoja sitten

tyhjilleen jätetyssä asuinrakennuksessa

ei toistu yhtenäkään päivänä vuoden päästä:

jos olisikin samanlaista aurinkoa, samanlaista paksua pilveä

ikkunaan on jäänyt linnun höyhen, varjostaviin oksiin tullut

uutta kasvua tai joku niistä on katkennut lumen painosta

                  ja tuulen liike piirtää

                  varjoille uusia ääriviivoja lattiaan

Pölyn nanokerrokset kasvavat silmiltä salassa

samaan tahtiin kun rakennus muuttuu osaksi

ympäristön profiilia, samaan tahtiin kun

ihmiselämän äänet kuluvat seinistä

kun nurkkien terävät kulmat sulautuvat

osaksi metsää, joka ottaa sen vastaan

kuin tuhlaajapojan, jonka isä hylkäsi

Lämmin tuuli, aurinkoa

sinen seassa revityn vanun näköistä pilveä

haukka on käyttänyt nousuvirtausta hyväkseen

niin korkealle, että en tunnista, kun lojun riippumatossa

            lukemassa runoja käynnissä olevasta sodasta

Tämä kahtalainen todellisuus, joka kiertää paikasta ja

ajasta toiseen kuin tuuli: nyt lempeä, lepertelee

alkukesän haavan lehdissä, syksyllä terävästi

jään muodostuessa, ehkä pitäisi

            tuntea selkänahassa edes piikkimatto

lunastanko lukemisella oikeuden idylliini?

Putoanko kuiluun näiden kahden välillä

miten siedän todellisuuden molemmat puolet

onko minulla mitään jakoa muuhun todellisuuteen

minkä puolesta elää ja kuolla

kuin tähän, tässä ja nyt?       Tai

            menneitä kylmiä muistaen, tulevia ounastellen?

Synnymme valmiina

kehitymme keskeneräiseksi

meren pinta laskee ihmisten määrä

nousee veneiden ja saaliseläinten koko kasvaa

symbolit silokallioissa sakenevat alkaa tulla ahdasta

välivaiheessa ristiaallokko nousua laskua laskua nousua

Valmiina synnyimme keskeneräisenä lähdimme lämpötila

nousee veden pinta veneet pienenevät saaliseläimet

valaat turskaksi turskat ahveniksi myös merkit

kallioissa muuttuvat samassa tahdissa

kesken kaiken kesken kaiken

lähdemme vitkaan