Lämmin tuuli, aurinkoa
sinen seassa revityn vanun näköistä pilveä
haukka on käyttänyt nousuvirtausta hyväkseen
niin korkealle, että en tunnista, kun lojun riippumatossa
lukemassa runoja käynnissä olevasta sodasta
Tämä kahtalainen todellisuus, joka kiertää paikasta ja
ajasta toiseen kuin tuuli: nyt lempeä, lepertelee
alkukesän haavan lehdissä, syksyllä terävästi
jään muodostuessa, ehkä pitäisi
tuntea selkänahassa edes piikkimatto
lunastanko lukemisella oikeuden idylliini?
Putoanko kuiluun näiden kahden välillä
miten siedän todellisuuden molemmat puolet
onko minulla mitään jakoa muuhun todellisuuteen
minkä puolesta elää ja kuolla
kuin tähän, tässä ja nyt? Tai
menneitä kylmiä muistaen, tulevia ounastellen?
23 kesäkuun, 2025 at 16:09
Ukrainassa asuessani Serhi Zadan oli kovasti nuorten intellektuellien suosiossa. Oletettavasti ansaitusti. On hyvä tietää, että tuotantoaan levinnyt Suomeenkin.Itse olen koko aikuisikäni kamppaillut sen kahtalaisuuden kanssa, että olen tekemisissä maiden ja ihmisten kanssa, jotka kokevat kauheita, mutta yleensä sitten (poikkeuksia lukuun ottamatta) olen itse siltä kaikelta turvassa.Koen syyllisyyttä siitä, etten jaa kaikkia niitä kauhuja.Toisaalta tiedostan vähän liian hyvin, että olen hyödyllisempi ukrainalaisille, syyrialaisille ja monille muille (myös suomalaisia nämä kauhut lähestyvät koko ajan) pysymällä hengissä sudenhuutelijana kuin tarpomalla rintamalle jokin hernepyssy kädessä.
TykkääLiked by 1 henkilö
23 kesäkuun, 2025 at 21:51
Joo, oman paikkansa ja suhtautumisensa kanssa joutuu välillä ponnistelemaan. Kun ei se helpoimmalta näyttävä, täydellinen välinpitämättömyyskään viehätä.
TykkääTykkää