Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2011

Normaalia vai?

 

 

On normaalia

että normaalijakauman

ääripäitä ei siedetä

ulommaiset kvartaalit

saavat aikaan kuohuntaa

ne rysähtävät hyväksynnän

mannerjäätiköltä paheksunnan

virtojen poiskuljetettavaksi


Jakautuman

kuningaskunnassa

vallitsee hetken luulo

normaaliudesta

 


Mainokset

Hyviä eväitä vaikenijoille

 

 


 

Bobrikov

diktatuuriasetus

karkotuksia pidätyksiä

sulkeminen kieltäminen lakkautus

pum pum pum – pum pum

kaksi kuollutta

 

Enempi vaikuttivat

Japanin laivat merellään

upottivat ulkoisen piinaajan joka

joutui sisäiseen tuskaan

pääsimme nopeammin omiin

jäsentenvälisiin

 

Marskin-

valkoinen

rahjanpunainen

paljon piikkilankaa halpoja

hautauksia

 

Kun jotkut ovat oikein

isoäänisiä

on toisten pidettävä

sipinää ja supinaa

yhden talon desibelit

ovat nollasummapeliä

 

Kieltolaki

ei paljon haitannut

Kosolasta sai kossuryypyt

kirjapainon poltto ovien ja ikkunoiden

ristiinnaulaus valtuustojen

desinfiointi painostus &

pelottelu ynnä

kyyditykset

 

Talvisota sota

kirjeitä sieltä jostakin

kirjeitä sinne jonnekkin

valkoisia sivuja sanomalehdissä

desanttien pelkoa yksituumaisuutta

yksisuumaisuutta

 

Valvontakomissio

vaaranvuosia punainen valpo

salaisia kuulusteluja

salaisia kätköjä

 

Uhkailuja

ystävyyttä

yhteistyötä avunantoa

yyyyaata salassa myös

hahhahhaata

 

Turvat tukossa

mielet lukossa

isältä pojalle suopellon

ojalle tuntoja purettiin

töihin kun ruvettiin

Pulinat pois

 


 


Jytky ja mummoni

 

On laulutunti. Harjoittelemme kuorolaulua. Laulamisen sijaan jään katselemaan toisia. Kaija laulaa tosissaan. Kohtaan Juhanin ja Matin katseet. Alamme tehdä naamaliikkeitä. Taimi-opettajan hopeahohtoinen pää heilahtelee säestyksen mukaan tahdissa. Jostakin syystä tämä tavallinen tilanne näyttää tällä kertaa minusta niin koomiselta, että purskahdan nauruun. Säestys pysähtyy. Joudun nurkkaan. Siellä jo itkettää ja sitten hävettää.

Mitähän Kaijakin ajattelee, kun jouduin tänne? Kaijalla on pitkä, musta ja kihara tukka. Minulla on valkoinen. Ajattelen että ne sopivat hyvin yhteen. Kaija on hyvä piirtämään. Olen sanonutkin sen hänelle. Mutta hän ei näytä, että sanomisella on vaikutusta häneen. Hän hallitsee itsensä. Toisin kuin minä. Vaarikin aina sanoo, että mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta.

Välitunnilla pojat ovat Jytkyn ympärillä. ”Kaurapuurojättiläinen, kaurapuurojättiläinen”, kaikuu härnäävä huuto. Jytky tekee hyvin ennakoitavia syöksyjä poikia kohti, mutta nämä kiertävät ketterästi pois alta. Olen kiivennyt paksuun koivun haaraan paremmin nähdäkseni. Sääli ja huvi käyvät kamppailua sisälläni, mutta en voi olla nauramatta hänen liikehtimiselleen. Juuri siloin hän katsoo minua. Turpeiden kasvojen sisällä välähtää rääkätty katse. Nauruni jähmettyy irvistykseksi. Edellisen vuoden omakohtaiset kokemukset takaa-ajettuna olemisesta nousevat mieleen. Siksihän olen täällä koulussa tämän vuoden ja asun mummolassa. Järjestäjä tulee portaille ja soittaa kelloa. Oppilaat järjestyvät jonoon.

Viimeisen tunnin saamme vapaata. Joku sanoo, että luokassa on jokin kunnan ukkojen kokous. Koulu toimii jostakin syystä kunnantalolla. Iloisesti meluten lähtevät oppilaat eri suuntiin. Kevät on jo sulattanut tien pintaa. Pienet vesipurot juoksevat Keskimaan ja Säästöpankin välisellä tieosuudella kohti kivisiltaa ja kääntyvät sitä ennen puhelinkeskuksen puoleiseen ojaan.

Tavoittelen katseellani Juhania. Turhaan. Hänen sijastaan näen ison hahmon lähestyvän takaa polkupyörällä. Välitunnin tapahtumat nousevat mieleen. Vakuuttelen itselleni, ettei minulla ole mitään syytä pelkoon. Jarrutuksen ääni paljastaa, ettei vakuutteluni tehonnut Jytkyyn. Pari mojovaa kämmenen läiskähdystä, ja katselen tien pinnasta, kun hän nostaa pyöränsä ja lähtee jatkamaan heikosta tasapainosta johtuvaa vaappuvaa ajoansa. Ehkä tunnekuohu on heikentänyt hänen taspainoaan lisää, sillä lyhyellä matkalla hän kaatuu kaksi kertaa ennekuin häipyy näkyvistä Ruukintietä pitkin. Minä käännyn oikealle kivisillan jälkeen.

Eeron mökistä nousee savu. Se on kuulema nyt rokulissa. Vai oliko se rapulassa. En oikein tiedä onko ne sama vai eri asia, mutta se tarkoittaa, että silloin ei olla töissä. Eero on tehnyt sahalle varoitustauluja etteivät työntekijät pistäisi kättään sirkkelin teriin. ”Varo pyörivää kuolemaa” ja muita vastaavia.

Astuessani pihaan katselen rapaisia vaatteitani ja kuulen mielessäni jo mummon myötätuntoisen päivittelyn ”voe hyvä taetamaton”. Sitten hän hakee ruokakomerosta ohrarieskaa ja maitoa. Sen parempaa hoitoa eivät tämänpäiväiset kolhuni tarvitse.

 

 

 


 

Laskekaa vain tähän

vahakabinettiin lisää lämpöä:

paljastuu kuka

näyttelee patsasta

 



Salaisuus ja myytti

 

 

 

Rakennutit puutarhan

ympäröit sen muurilla

et sallinut vierailuja

huhut ympäri maata

ylistivät sen kauneutta

sen erikoisia yrttejä ja hedelmiä

 

Kuljit siellä yksin ja luulen

hymyilit salaperäisesti

Suorastaan nauroit itseksesi

 

 


Luuppi

 

 

Sieluni luuppi kerää

menneisyyden säteet

ja purskauttaa ne lävitseni

polttavaa tietä eteenpäin

 

 

 

Runotorstai 193. haaste:

”Muisti on läsnä olevaa mennyttä, ajattelu läsnä olevaa nykyisyyttä ja odotus ja tulevan ennakointi läsnä olevaa tulevaisuutta. Augustinus siis yksityistää aikakäsityksen sijoittamalla sen jättämän jäljen henkilökohtaisesti koettuun aikaan.”

Fredrik Långin esseestä ’Aika historiana ja aika kohtalona’ teoksessa Minä, sinä ja rakkaus ja muita aatehistoriallisia esseitä (Teos 2010, s. 30.)

 

 

 


Itsehallinto

 

 

Sinä kysyt silmilläsi

hallitsenko minä itseni

Toki toki

järkeni on niin pieni

että helppo hallita jopa minun

tunteeni ovat paenneet

vainolaistaan piilopirtille

olen naamioitunut pajupensaaksi

Baabelin virtain varsille

kannelta kannattamaan

itkuvirsiä säestämään

Hallitsen toki minä itseni muita

en välitä hallitakaan



Tuttu ja outo

 

Joskus kuljin portista

joka ei aukene enää

Lukko vaihdettu…

 

vai oliko se

rinnakkainen todellisuus?