Hetken epäilen, olenko muuttunut kidukselliseksi
joka katselee vedenalaisen maiseman profiilia
muistan selvästi halunneeni nähdä rinteiden
elämää: riekonmarjojen ihananräikeätä punaa
uuvanamättäitä kuin saaria hiekkapintaisten
vaaleiden tievojen keskellä, jäkäläkarttoja
siirtolohkareiden kyljissä osoittamassa enemmän
aikaa kuin suuntaa Niiden näytöt nyt mustina
puu- ja pensasrajat hiilenä maassa ja ilmassa
horisontin profiili lohikäärmeen hammasrivistöä
iltapesut tekemättä, vuositarkastukset laimin-
lyötynä, tunturikoivujen ja hallamittareiden hiukkaset
suusta leijailevaa löyhkäävää usvaa
mykkyys on niin ilmeistä, että ei ole tarpeen
puhua aavistamisesta, riekon kiroilua turha
odottaa, kiirunan narinaa ylimmästä kivikosta
Tässä oudoksi muuttuneessa maastossa
paleltaa, vaikka kengänpohjat tuntuvat
sulavan, jos hetkeksikin pysähtyy
Ehkä jossain siemen uskaltaa versoa
juurta alas, sirkkalehteä ylös?
Viite: viikon 37 krapukirjoituksen haasteena tällä kertaa kuva:
Krapu on tasan sadan sanan kirjoitus. Haastetta ylläpitää: https://susupetalsanat.wordpress.com/2023/09/17/oppikirjasta/#comments
sanapasanen 
17 syyskuun, 2023 at 17:19
Upea kielikuva :”ilmassa
horisontin profiili lohikäärmeen hammasrivistöä”. Runosi on ahdistava niin kuin on todellisuuskin.
TykkääLiked by 1 henkilö
17 syyskuun, 2023 at 18:26
Oikeastaan en haluaisi kirjoittaa ahdistavia: ajattelen, että on kuitenkin mahdollisuuksia parempaan, merkkejäkin siitä. On vain vaikea punnita ”hyviä ja huonoja ilmiöitä” keskenään ja päätyä johonkin varmuuteen; pahimmat mahdolliset tapahtumat ovat kuitenkin nuorempien sukupolvien elämää, samoin muutoksen kääntymisen mahdollisuus parempaan. Nyt on epävarmuutta, eksistenssihorjuntaa.
TykkääLiked by 1 henkilö
17 syyskuun, 2023 at 18:40
Oudot maisemat ovat tulleet tullakseen ollakseen. Vaikea repiä siitä toivekkuutta.
TykkääLiked by 1 henkilö
17 syyskuun, 2023 at 22:03
Orastava toivo runosi lopussa tekee hengittämisen helpommaksi.
TykkääLiked by 1 henkilö
17 syyskuun, 2023 at 23:42
Olin aikaisemmin ärsyttävän ylioptimistinen tyyppi, nykyään vain sellainen perusoptimisti 🙂 – en kokenut runoasi pelottavana enkä ahdistavana; tuollainen tulevaisuus voi joskus olla edessä, muutaman sukupolven päästä, surullista kyllä.
Mutta niin runon viimeiset säkeet antavat toivoa – kaikki ei sittenkään ole menetetty? Jos me heräämme ajoissa, ehdimmekö vielä pelastaa pallomme, maailmamme, jälkipolvemme, tulevaisuutemme?
TykkääLiked by 1 henkilö
18 syyskuun, 2023 at 09:30
Vertauskuvana tulee mieleen norjalainen maisema, jossa on talo jyrkän vuoren alapuolella ja asukas tarkkailee sateiden jälkeen, onko rinne niin vettynyt, että olisi vaara mutavyörystä. Silti pitää elää omaa elämäänsä, iloineen ja suruineen.
TykkääTykkää
18 syyskuun, 2023 at 08:48
Kuva tuo mieleen jonkin vieraan planeetan, luotaimen kuvaamana.
Runo taas vie tunteen tuttuun – kirjoittajalle tuttuun – tunturiin, maiseman piirteitä kuvaaviin sanoihin, joita yhä harvempi tässä maassa muistaa. Huolestuttavaa, että minullekaan ei tieva ollut tuttu, vaikka kuvittelen mieleni olevan hyvin sanoitettu. Onhan pohjoinen luontokin yksityiskohtineen yhä eksoottisempi Oulua etelämpänä eläville, vaikka matkustaminen (pohjoiseenkin) niin paljon helpottunut.
Eletään outoja aikoja, mutta ei toki ensimmäistä kertaa. Sitä on lopulta vaikea sanoa, tuleeko tuhoksemme pätsi vai jääkausi, mutta jotain varmaankin tulee.
TykkääLiked by 1 henkilö
18 syyskuun, 2023 at 09:22
Isoja käänteitä ei yhden ihmisen elämä ole riittävä aika arvioida tulevia. Mutta hyvää aikaa on takana, ehkä jonkin murroksen jälkeen edessäkin?
TykkääLiked by 1 henkilö
18 syyskuun, 2023 at 08:54
Ahdistavaa on, ehkä pieni toivo pilkahti.
TykkääLiked by 1 henkilö
19 syyskuun, 2023 at 12:27
Järeää runoutta! Näin tämmöisen maalaistollon, jonka taidetaju toimii alkeellisesti vain sävelten parissa, näkökulmasta.
TykkääLiked by 1 henkilö
19 syyskuun, 2023 at 16:13
Säveltaide ja sanataide, molempia tarvitaan erikseen tai yhdessä ja kummassakin riittää oppimisen haasteita koko elämän ajalle.
TykkääTykkää
20 syyskuun, 2023 at 18:47
Maisema muuttuu. Luonto ei kestä kaikkea, mitä sen niskaan heitetään..Ehkei se kokonaan koskaan tuhoudu, löytää uusia mahdollisuuksia.
TykkääLiked by 1 henkilö
21 syyskuun, 2023 at 13:40
Lisään vielä tähän ” ajattelen, että on kuitenkin mahdollisuuksia parempaan, merkkejäkin siitä.”, että olen itsekin samaa mieltä. En todellakaan ole ”maailmanloppuun” uskova, mutta surettaa vain hirveästä niiden ihmisten ja eläinten puolesta, jota joutuvat kokemaan ja pakenemaan tulvia ja metsäpaloja. Se surettaa ja ahdistaa.
TykkääLiked by 1 henkilö