Aihearkisto: runot

Terapian tarpeessa?

 

 

 

Oi tuuli, olet muuttunut,

olet usein kovin tyytymätön äänekkäästi,

äkkipikainen ja vaativa

Nakkelet niskojasi, latuni täyteen roskia

 

En tiedä mitä tehdä sinun kanssasi,

kun hiot kostean lumen lasinliukkaaksi:

mummot muksahtelevat, vaarit vaappuvat

Leppyisitkö muutaman puun kaadosta

 

vai tilaisinko ajan ilmastoterapeutille?

 

 

 


Valo, epäilys

 

 

 

Olla valpas, huomiovaihde päällä

varma olo, selkeä, yksinkertainen:

tietää vastaukset ennen kuin kysytään

 

Talot ovat kantikkaita, kadut pitkiä suoria

Aitoja on, ne eivät rönötä, mutta

valo on epäsystävällistä

 

Ottaa kynä käteen, jokin kaihertaa

Piilossa oleva arvoitus, kivi

joka sulautuu varjoihin

 

melkein     näkymättömiin     Epäilys

 

 

 


Metelöin hiilen ja piin välistä

 

 

 

Ottivat minusta koepalan, pistivät putkeen

Eivät löytäneet sielua

Hyvä niin, ties mitä olisivat siitä värkänneet

Algoritmiantiristus tulee, oletko valmis!

 

Kysyivät mitä mieltä olen

Vastasin että löysittekö mielen

Jos ette, en voi olla mitään mieltä,

jos löysitte, niin siinähän sitten seisoo

 

Vielä utelivät kuka minä mielestäni olen

Vastasin että miten niin minä

Jos minää ei ole, olen kuka tahansa tai en kukaan

Ehkä olen sinä joka kysyy kuka minä

 

 

 


Suomalainen tragedia

 

 

 

Kyynel ei erottunut veripisarasta lumessa,

suli metallinkirskuvaksi virkamerkkien

ja hylsyjen aallokoksi, jossa pursi pieni

 

                              mustassa kydössä törmäyspintojen merellä

 

Iskeymistä irronneet molekyylit

harsona, nokihehkuinen naamio,

häpeäpellon kyntäjän hengityssuoja

 

Siperiaa ulkona ja siperiaa sisällä

oli kerättävä sirpaleita, jatkettava eteen päin

Paluulippuja ei ollut myynnissä

 

 

 


Vajain aistein

 

 

 

Lapsenlapsi ihmettelee

tuuheita kulmakarvojani

Ehdottaa että leikkaisi

Vedän niitä alaspäin, sanon sälekaihtimiksi:

siinä määrin kuin maailma näkyy

epäselvästi, siinä on

toivon mahdollisuutta

 

 

                            *

 

Vanha valittaa että heinäsirkat

ovat kuolleet sukupuuttoon

Että kaikki pyyt on ammuttu,

kaikki kymmenen eikä sitä yhtäkään ole

 

Niin kaikenlaista ovat korvat jo kuulleet,

että tipahtaneet

 

 

 


Tila ja energia

 

 

 

Terävät päät

etsivät yhteistä alustaa,

jolle laskea kärkensä tuijottamaan toisiaan

tarkoituksena osoittaa olevansa terävin

 

Terävintä on tyhjä tila, lähes näkymätön sauma

niiden välissä, ylittää merkityksellään

kaiken sen mikä näkyy

kuten tila erottaa puun metsästä

ja puut jakavat tilan moneksi

 

Kärkien keskellä pyöreän torin kaltainen tila,

nousee täynnä näkymätöntä energiaa

 

Kuten sadan vuoden ikäinen puu,

vielä siemen karikkeen alla


Muuttuvat laulut

 

 

 

Runonlaulajat ovat sulkeneet suunsa

meissä

uskomme älyyn,

ylistämme Sokeaa Sattumaa meitä ennen

Otimme sitä käsipuolesta,

talutamme kuin sokea sokeaa?:

korva selkään, kolmas käsi sitä rapsuttamaan,

koneita päähän, pää koneeseen,

pois pensaasta Tiedonpuuhun

 

Haluamme sen Jumalaksi

kävelemään vetten päällä, laulamaan myrskyssä,

kun pursi pieni

 

 

 


Kyborgi valitsee halunsa

 

 

 

Pidän jään reunasta kiinni

niin kauan kuin jaksan

(kuuma jää polttaa näppejä);

Vielä kynä pysyy kädessä

ja luulen omakseni sitä mikä päässäni liikkuu

(rekisteristä ei löydy merkintää pään vaihtamisesta)

kunnes kyborgit alkavat arpoa kirjaimia sanoiksi

ja kaltaiseni korvataan niillä,

jotka voivat valita mitä haluavat,

kun eivät voi tietää mitä haluavat

 

 

 

 


Merkitys, merkit

 

 

 

Uskoit vaikuttavasi,

sait aikaan monenlaista, harvoin sitä mitä tarkoitit

Kirjoitit näppäimistöllä, josta merkit puuttuivat

Melkein jo opit paikat, kun ne muuttuivat

Kirjoitus jatkui, merkitys hukassa, et voinut lopettaa

 

Korttitaloja nousee kuten ennenkin,

kierrän ne kaukaa, hengitän varovasti:

jokaisella on oikeus kokea omansa romahdus

 

Kysyn itseltäni onko aika lopettaa ,

sillä tavalla hyväksyä Ison Pyörän mielettömyys,

tunnustaa että ei käsitä,

ottaa etäisyyttä, tulla pienemmäksi,

mahtua omien korviensa väliin

 

Jos vielä jostakin

löytäisi puolen hehtaarin metsikön

 

 

 


Avoin ja suljettu

 

 

 

Emme koskaan palanneet tapahtumiin,

emme siihen mitä ei tapahtunut;

ajattelit sen olevan yhtä turhaa

kuin muisteluihin perustuva luokkakokous,

korostamassa sitä mitä ei nyt ole

 

Kuin peläten että puhuminen

yrittäisi väittää jotakin kuljetusta reitistä

tai määritellä suunnan jatkumisen,

 

polulla joka mutkan takana

ei ole vielä päättänyt

mihin päin

 

 

 


Profiili

 

 

 

Juurien rihmasto ravinteiden ja myrkkyjen maailmassa,

puun elämä on puun ja kuoren välissä

Lehdet, neulaset haukkaavat hiiltä, puhaltavat happea

 

Rungossa oksantynkää lumikuormien jäljiltä,

entinen silokylki potee tikankolotusta, runko muhkuroilla

Pahkataiteilija on katsonut jo sillä silmällä

 

Latvan johtosilmu, asemansa menettänyt

taivaantavoittelijoiden joukossa Enemmän lahoaa,

taata tasapää kasvaa alaspäin

 

Profiili iltavalossa taipuu

katsojan silmissä

hirviöstä enkeliin

 

 

 


Hipaisuja

 

 

 

Mieleni ei halua kirveeksi,

jos joskus jotakin oksatonta liekin halkaissut,

ei veitseksi, jos jotakin höttöä leikannut,

ei nuijaksi onttoja puita kolistelemaan

 

Mieluummin puhallus silmillesi,

niin että raottuvat,

hipaisu poskellesi, että pääsi kääntyisi, hiukan

kutitus jalkapohjiisi, että liikahtaisivat lähteäkseen

 

Mennäänkö,

minne halusitkaan?

 

 

 


Sirpaleita (25)

 

 

 

Levoton tavoittelee harmoniaa, huomaa sen tylsäksi

Ei huomaa salaovea sen taakse,

ei tiedä mitä menettää   vai menettääkö mitään

 

Tekee elämästään helvetin koelaboratorion

 

*

 

Jos aiot kulkea polkua pitkin, älä oio

Jos haluat kulkea jonnekin, oio sitten,

 

jos tiedät missä suunnassa se jokin on

 

 

 


Uutisruno tai jotain

 

 

 

Te jaksoitte juoksuhaudassa, pommisuojassa,

eiköhän se joku yö mene sängyn allakin

Ilmavalvonnassa ei päätä huimannut,

jos nyt, niin eikun lattialle vaan

Säästätte siten pitkän pennin, ette arvaakaan

kuinka arvokkaita olette,

 

edistätte miljoonien syntyä,

ne matkaavat puolestanne

Paratiisisaarille, ettehän enää itse jaksaisikaan

Suuri kiitos siitä teille!

 

Terveisin Osakkeen Omistajat

 

p.s.

 

Eihän

Sitä

Pappaa

Enää

Ruokakaan

Innosta

 

samat

 

 

 


Lumen lumo

 

 

 

Kivi, kulmikaskin, kohoaa pehmein piirtein,

kuusi ottaa alaoksillaan tukea maasta;

kuin epäröisi tasapainoaan

lumen sokaisemana

 

Vaarojen tykyt, tykkyjen vaarat puusydämille,

oksan paukahdus, sydämen tykytys

vyöryn vaara, liukuva paasi

kalkitun hautaholvin lukoksi

 

Lumen lumo, mielen lumelääke:

mitä muuta voi kuin rauhoittua

Tehdä havaintoja varjoista,

liikkuvien valojen myötä

 

Jos olisi vain lunta, lunta ei olisi,

tämä olisi olomuoto, nimeämätön tila

Jos muuta, sen merkitys alisteinen lumelle

 

 

 


Hullu kyllä tunnetaan, mutta missä on viisas

 

 

 

Reviirisi rikottu tiellä, hakkuulla ja koneella

Kilpailija kiiltää, on kova, äänekäs

Naaraita ei missään,

 

vaikka otit männynneulasia,

 

hakomispuussa dopingia

tuplatupla-annoksen höökihormonia,

jotta jaksat taistella

 

Metsäpirstaleella jossain muualla

morsian on valmiina, ei kuule sulhoa,

ei kuulu homenokkaa

 

Nokan voimapanos

etsii kilpailijan heikkoa kohtaa

Turhaan, se vain väistelee ja näpsii,

ei ota vastaan haastetta

 

Koppelo luovuttaa, vetäytyy luostariinsa

Metson kilpailija julistetaan voittajaksi, räpsimillään kuvilla:

Tulkaa kaikki katsomaan miten hullu metso mesoo!

 

 

 


Häiveliitäjä

 

 

 

Putoilee lunta

hiljaa, harvakseltaan,

hiutaleet erottuvat toisistaan

Voit seurata yhden matkaa

korkealta lähelle maan pintaa

Ennen äänetöntä tömähdystä

se katoaa kuin häiveliitäjä

silmiesi tutkasta

 

Älä tavoittele sitä suuhusi,

sen paikka on hangessa,

sitä odotetaan

Tervetulojuhlin

 

 

 


Asuja, olotiloja

 

 

 

Ennen kuin tiesit olitko graniitti vai gneissi

sinut nimettiin kiveksi, jouduit kantamaan

kallion suuruuden ja hiekan pelon

 

Et tiennyt olitko mänty vai kuusi,

sinut nimettiin metsän puuksi

Sait kylkeesi leiman ja tykkylumen pelon

 

Juhdaksi sinut valittiin ennen kuin

tiesit olevasi aasi tai hevonen, sinut oli suitsittu

porkkanan ja piiskan väliin

 

Vielä kun olisi pitänyt leikkiä kurahaalareissa,

sinä edustit jotakin, joka vaati frakin

Siitä vapauduit vasta lepositeissä

 

 

 


Totuus totta, puunkarhea

 

 

 

Sanoi menevänsä pohjoisemmaksi kuin pohjoisnapa

Niin voi sanoa, mikä on totuus totuudesta?

 

Montako aikaa sitten oli totuuden aika,

kuinka paljon on aikaa totuuden jälkeen?

 

Kerran valehtelija puhui totta

Luuli valehtelevansa, vain lapsi uskoi häntä

 

Jossakin löydettiin totuus, jossakin havaittiin valhe

Järjestettiin uskottavuuskilpailu, kumpi voitti?

 

Totuus on kuten ilmasto, muutoksille altis

sinä olet totta kuten puun karhea kuori poskelle,

jään ja veden hioma kallio sormenpäille

 

 

 


Torkkuvaloilla

 

 

Ulkona pimeää kuin pirunpersiissä

En ole tosin käynyt, kunhan luulen

Tietäminen on akateemista saivartelua,

luuleminen se porskuttaa käsipohjaa

vaikka valtameren yli

 

Bussissa torkutaan, kenenkään mieleen

ei tule mennä häiritsemään kuskia,

kääntämään rattia päin rekkaa

 

Minä mitään törmäytyksiä halua,

maailman kadut täynnä pirstaleita,

ajatuskiihdyttämöistä sinkautettuja

 

Melankolinen tömäkkä kuljettaja

sopii bussin tunnelmaan, ja siniset valot,

heijastuvat kahden puolen tietä pakkaseen

Sen mustassa aukossa terävien päiden

numerosyöpä muuttaa maisemaa

pörssikurssilukemiksi

 

Ei ole helppo pysyä kirjoitusrivillä

sinisen valon varassa, painoin jo

vahingossa stoppia, eikä minua poistettu

 

Kemissä piippujen savut repostelevat

auringonnousua enteilevää helmiäistaivasta,

aasialaiset heräilevät kaivelemaan kameroitaan

 

Ehkä kaikille riittää eksoplaneettoja,

joilla kierrellä pikkuaurinkoja

 

Ehkä joskus vain suljen silmäni,

alan katsella pimeiden hiukkasten tanssia

silmäluomien ja verkkokalvojen välissä