Grid of posts 2×3

  Lukeman viimeinen numero kierähtää nelosesta vitoseksi: koululaisena se oli joskus minulle huojentava huomio nyt pelkkää uteliaisutta: mitä vielä?              Valetaanko tinoja vai               tinataanko valoja ja kuka kenenkin?              Kierretäänkö kivi kuten kyntäjä ja              kasvava mänty kielekkeen alla              vai mennäänkö läpi harmaan kiven              entä mustan tai punaisen?              Aikansa kutakin, kutale:… Read more

  Kun katsoo avaruusteleskoopilla linnunrataa tai paljain silmin vastasyntyneen vasan ihmislapsen jumalanpojan silmiin              voi syvällä nähdä saman              omien silmiensä heijastuksesta kunnes              ydin luhistuu ja valo sammuu aineen tiiviyteen                          Tähtien tuntijat toivat kultaa                          ei siitä tullut lusikkaa suuhun                          piti tyytyä puuhun, nauloille helpompaan iskeä kiinni elävää lihaa ajasta aikaan lopullisuuden… Read more

    Kansa tarinoi historiansa kestääkseen menneisyytensä kuin yössä vailla pimeyttä, jossa kumarretaan                sellaisia jumalia ettei tarvitse tunnustaa              julmuutta, kuulla rääkättyjen olentojen              huutoja kalterien takaa, maan alta, raunioiden seasta   Suunnittellaan tulevaisuus että tarina on ehjä, tapahtuneet hiotaan tikuttomiksi sormien sivellä   Sileän alla karheat kerrokset nimeä vailla     Tunnistuksen sijaan kasvatetaan… Read more

  Härkien heinillä ei pitkälle pötkitä pitää olla puuroa ja varsinkin lientä pitää olla sika! ja sinappihuntu niin että tuoksahtaa talven säässä yöhön maailman raskaaseen Jos sammuu sun tuikkeesi tuo jos laakson kukkaset hankeen lumen alle on nukkunut myös pieni veljesi enkelien maasta Surun sävelet soi, vuolaina virtaa Kiitävi aika vierivi vuodet sekin niin synkkää… Read more

    Kotimaani ompi Pohjantähden alla sydän huokaileepi niin kuin enkeleillä kuin villisorsan valitus on mun nuoruutein kivinen ja kaita surusta raskas aamulla varhain oi jos ilta joutuisi enkä minä laula kallioille kaukana on mulla maja pien kaiken sulle käsilläni kannan Pohjolan yössä rantakoivun alla sinun lohtuas kaipaan sinä kuulut päivään jokaiseen hymyilet vaieten  … Read more

  Marraskuun matala aurinko killittää suoraan silmiin kuin kysyäkseen miten aiot selvitä pitkän hämärän läpi matalamielten korkealentoisessa maailmassa                          jossa rististä tuli miekka sen vaakapuusta suoja miekkaa pitelevälle kädelle ja pystypuusta miekanterä veren vuodatusta varten Ei ymmärretty sen veren merkitystä joka vuoti pystypuuta alas maan ja taivaan välissä                          Joskus toivoin olevani se joka kirjoittaa… Read more