Pidän jään reunasta kiinni
niin kauan kuin jaksan
(kuuma jää polttaa näppejä);
Vielä kynä pysyy kädessä
ja luulen omakseni sitä mikä päässäni liikkuu
(rekisteristä ei löydy merkintää pään vaihtamisesta)
kunnes kyborgit alkavat arpoa kirjaimia sanoiksi
ja kaltaiseni korvataan niillä,
jotka voivat valita mitä haluavat,
kun eivät voi tietää mitä haluavat
Uskoit vaikuttavasi,
sait aikaan monenlaista, harvoin sitä mitä tarkoitit
Kirjoitit näppäimistöllä, josta merkit puuttuivat
Melkein jo opit paikat, kun ne muuttuivat
Kirjoitus jatkui, merkitys hukassa, et voinut lopettaa
Korttitaloja nousee kuten ennenkin,
kierrän ne kaukaa, hengitän varovasti:
jokaisella on oikeus kokea omansa romahdus
Kysyn itseltäni onko aika lopettaa ,
sillä tavalla hyväksyä Ison Pyörän mielettömyys,
tunnustaa että ei käsitä,
ottaa etäisyyttä, tulla pienemmäksi,
mahtua omien korviensa väliin
Jos vielä jostakin
löytäisi puolen hehtaarin metsikön
Emme koskaan palanneet tapahtumiin,
emme siihen mitä ei tapahtunut;
ajattelit sen olevan yhtä turhaa
kuin muisteluihin perustuva luokkakokous,
korostamassa sitä mitä ei nyt ole
Kuin peläten että puhuminen
yrittäisi väittää jotakin kuljetusta reitistä
tai määritellä suunnan jatkumisen,
polulla joka mutkan takana
ei ole vielä päättänyt
mihin päin
Juurien rihmasto ravinteiden ja myrkkyjen maailmassa,
puun elämä on puun ja kuoren välissä
Lehdet, neulaset haukkaavat hiiltä, puhaltavat happea
Rungossa oksantynkää lumikuormien jäljiltä,
entinen silokylki potee tikankolotusta, runko muhkuroilla
Pahkataiteilija on katsonut jo sillä silmällä
Latvan johtosilmu, asemansa menettänyt
taivaantavoittelijoiden joukossa Enemmän lahoaa,
taata tasapää kasvaa alaspäin
Profiili iltavalossa taipuu
katsojan silmissä
hirviöstä enkeliin
Mieleni ei halua kirveeksi,
jos joskus jotakin oksatonta liekin halkaissut,
ei veitseksi, jos jotakin höttöä leikannut,
ei nuijaksi onttoja puita kolistelemaan
Mieluummin puhallus silmillesi,
niin että raottuvat,
hipaisu poskellesi, että pääsi kääntyisi, hiukan
kutitus jalkapohjiisi, että liikahtaisivat lähteäkseen
Mennäänkö,
minne halusitkaan?
Levoton tavoittelee harmoniaa, huomaa sen tylsäksi
Ei huomaa salaovea sen taakse,
ei tiedä mitä menettää vai menettääkö mitään
Tekee elämästään helvetin koelaboratorion
*
Jos aiot kulkea polkua pitkin, älä oio
Jos haluat kulkea jonnekin, oio sitten,
jos tiedät missä suunnassa se jokin on
Te jaksoitte juoksuhaudassa, pommisuojassa,
eiköhän se joku yö mene sängyn allakin
Ilmavalvonnassa ei päätä huimannut,
jos nyt, niin eikun lattialle vaan
Säästätte siten pitkän pennin, ette arvaakaan
kuinka arvokkaita olette,
edistätte miljoonien syntyä,
ne matkaavat puolestanne
Paratiisisaarille, ettehän enää itse jaksaisikaan
Suuri kiitos siitä teille!
Terveisin Osakkeen Omistajat
p.s.
Eihän
Sitä
Pappaa
Enää
Ruokakaan
Innosta
samat
Kivi, kulmikaskin, kohoaa pehmein piirtein,
kuusi ottaa alaoksillaan tukea maasta;
kuin epäröisi tasapainoaan
lumen sokaisemana
Vaarojen tykyt, tykkyjen vaarat puusydämille,
oksan paukahdus, sydämen tykytys
vyöryn vaara, liukuva paasi
kalkitun hautaholvin lukoksi
Lumen lumo, mielen lumelääke:
mitä muuta voi kuin rauhoittua
Tehdä havaintoja varjoista,
liikkuvien valojen myötä
Jos olisi vain lunta, lunta ei olisi,
tämä olisi olomuoto, nimeämätön tila
Jos muuta, sen merkitys alisteinen lumelle
Reviirisi rikottu tiellä, hakkuulla ja koneella
Kilpailija kiiltää, on kova, äänekäs
Naaraita ei missään,
vaikka otit männynneulasia,
hakomispuussa dopingia
tuplatupla-annoksen höökihormonia,
jotta jaksat taistella
Metsäpirstaleella jossain muualla
morsian on valmiina, ei kuule sulhoa,
ei kuulu homenokkaa
Nokan voimapanos
etsii kilpailijan heikkoa kohtaa
Turhaan, se vain väistelee ja näpsii,
ei ota vastaan haastetta
Koppelo luovuttaa, vetäytyy luostariinsa
Metson kilpailija julistetaan voittajaksi, räpsimillään kuvilla:
Tulkaa kaikki katsomaan miten hullu metso mesoo!
Putoilee lunta
hiljaa, harvakseltaan,
hiutaleet erottuvat toisistaan
Voit seurata yhden matkaa
korkealta lähelle maan pintaa
Ennen äänetöntä tömähdystä
se katoaa kuin häiveliitäjä
silmiesi tutkasta
Älä tavoittele sitä suuhusi,
sen paikka on hangessa,
sitä odotetaan
Tervetulojuhlin
Ennen kuin tiesit olitko graniitti vai gneissi
sinut nimettiin kiveksi, jouduit kantamaan
kallion suuruuden ja hiekan pelon
Et tiennyt olitko mänty vai kuusi,
sinut nimettiin metsän puuksi
Sait kylkeesi leiman ja tykkylumen pelon
Juhdaksi sinut valittiin ennen kuin
tiesit olevasi aasi tai hevonen, sinut oli suitsittu
porkkanan ja piiskan väliin
Vielä kun olisi pitänyt leikkiä kurahaalareissa,
sinä edustit jotakin, joka vaati frakin
Siitä vapauduit vasta lepositeissä
Sanoi menevänsä pohjoisemmaksi kuin pohjoisnapa
Niin voi sanoa, mikä on totuus totuudesta?
Montako aikaa sitten oli totuuden aika,
kuinka paljon on aikaa totuuden jälkeen?
Kerran valehtelija puhui totta
Luuli valehtelevansa, vain lapsi uskoi häntä
Jossakin löydettiin totuus, jossakin havaittiin valhe
Järjestettiin uskottavuuskilpailu, kumpi voitti?
Totuus on kuten ilmasto, muutoksille altis
sinä olet totta kuten puun karhea kuori poskelle,
jään ja veden hioma kallio sormenpäille
Ulkona pimeää kuin pirunpersiissä
En ole tosin käynyt, kunhan luulen
Tietäminen on akateemista saivartelua,
luuleminen se porskuttaa käsipohjaa
vaikka valtameren yli
Bussissa torkutaan, kenenkään mieleen
ei tule mennä häiritsemään kuskia,
kääntämään rattia päin rekkaa
Minä mitään törmäytyksiä halua,
maailman kadut täynnä pirstaleita,
ajatuskiihdyttämöistä sinkautettuja
Melankolinen tömäkkä kuljettaja
sopii bussin tunnelmaan, ja siniset valot,
heijastuvat kahden puolen tietä pakkaseen
Sen mustassa aukossa terävien päiden
numerosyöpä muuttaa maisemaa
pörssikurssilukemiksi
Ei ole helppo pysyä kirjoitusrivillä
sinisen valon varassa, painoin jo
vahingossa stoppia, eikä minua poistettu
Kemissä piippujen savut repostelevat
auringonnousua enteilevää helmiäistaivasta,
aasialaiset heräilevät kaivelemaan kameroitaan
Ehkä kaikille riittää eksoplaneettoja,
joilla kierrellä pikkuaurinkoja
Ehkä joskus vain suljen silmäni,
alan katsella pimeiden hiukkasten tanssia
silmäluomien ja verkkokalvojen välissä
Heijastit mieleni valkokankaalle
kesänhehkuista aurinkoa,
kylmänkaunista talvikuutamoa,
ylpeilyn ja surkeilun valtamerellistä
vuorovesi-ilmiötä,
heijastit metsäyhtiön tulostaseen
ja luontotyyppien uhanalaisuuden,
kaikesta mistä vain keksin kysyä, sinä näytit
Olit spektaattelien kuningatar,
pysyttelit piilossa peilin takana,
enkä tullut tietämään
mahdollisia salaisuuksiasi,
mielikuvituksellisia tietolähteitäsi,
et antanut takeita nykyisen hyvyydestä
tai tulevan paremmuudesta
Maailman kämmenviivoista povasit:
kehitys ei ehdi oletukseensa,
tavoite päädy päämääräänsä
Ne ottavat kesken kaiken suuntia,
jotka kulkevat itsensä läpi, läpiä itseensä
muodostavat romahtavia kerrostumia,
tiivistyvät tulevien aikojen paineesta
eikä historia ehdi kirjoihin, joissa
sukupolvensa tähdet laskevat kukkia raunioille
Viime yönä vein aivoni vuosihuoltoon
Ne olivat legomuovia, osia tippui maahan,
kohta selviää löysinkö kaikki nippelit
Menin odotellessa kävelylle metsään
Vastaan tuli elämysretkeileviä turisteja,
ne haistelivat kuusenhavuja, näyttivät kiinalaisilta
Kosketin kädellä päälakeani, mietin
huomaavatko mitään
Ilma sakeana keuhkojen ja ajoneuvojen päästöjä,
hunajainen musiikki tahmaa tärykalvoja, käsiäkin
joihin on takertunut kummia kapistuksia
jossakin välissä sisään ja takaisin kadulle kulkiessa
tasaisesti jatkuvaan epärytmiseen rummutukseen
Nopea hissi nostaa tornitalon kalleimpaan kaksioon,
sieltä näkee kauas suuntaan,
josta kerran tulin,
sieltä missä seinähirsi
lahoaa hitaasti ja katonharja on notkollaan
kuin vanhan lehmän selkä,
pokassa jäljellä pala lasia, joka muistuttaa
kimmeltävää kyyneltä,
kun valonkajo tavoittaa sen
sieltä missä hippiäinen
höyhenpallona kyyhöttää kuusen suojissa,
ei säikähdä kun hiljaisuus rikkoutuu,
puun solukon antaessa äkisti periksi
jäätyvän nesteen laajentumiselle
Ei, ei se hippiäinen enää, sen kuuset
ovat näissä seinissä viimeistä kannontynkää myöten
Täältä korkealta näkee kauas
Täällä kaikki on siistiä ja lähellä
Täällä kaikki ovat kaukana
Sitä minkä kanssa kulkisit suuntaan,
joka tekisi sinusta enemmän sinua,
sitä sinä myyt halvalla,
ettet erottuisi silloin kun kaikki
lasketaan yhteen ja jaetaan
osallistujien lukumäärällä
Mallin mukaan otat annettuna paljon,
et kuule mitä mielesi mielii,
kuulet sen mitä kuuluu mieliä
Jos äkkiä tulisi hiljaista,
tulisiko ahdistuksen kuilu
Tämä on ensimmäinen mietiskely
Vuorenrinnettä valuvat
ahdistuseroosion massat
esteettä mielen mustaan nieluun:
kukkahattukyynikkopölvästit
materian tuhlarit hengen kääpiöt
turhuuteen turvaajat kulttuurikeikarit
Katson peiliin, olenko saanut
sen mitä ansaitsen, ei perkele!
Olen vain oman elämäni sankariluuseri,
diktaattori vailla vertaa, tyhjäkäyntipumppu,
sydän vailla verta
Ei minusta ole hiilinielun täytteeksi,
liian kevytkenkäinen
Korvaan puuttuvan tuolinjalan
maailmankirjallisuudella
En saa unta, luen kunnes elimistö pitkästyy
Minun tuntemattomuuteni kumoaa
sinun tunnettavuuden,
olemme ajassa näkymättömät, liikumme
missä vain milloin vain,
unen ja valveen,
alahyllyn ja ylähyllyn välillä
Panssarinyrkin takalieska
Hanneksen haavoille poltti ja vei
Kukaan saksaa osannut edes ohjeiden verran,
telaketjujen edessä kiire niin kova
Mihin katosit Paavo, tykistökeskityksessä?
Täysosuman saitko osaksesi
vai idän likajunan?
Ei luun ei tiedon sirua koskaan,
mutta äitisi uskoi ja toivoi:
et kuollut kuolleeksi julistukseen
Ette korsusta ulos ehtineet,
kun itä liikahti länteen
Kevyt mies olit Eino, kun leiriltä palasit
Tarkka oli Migin kookoomies,
luotisuihku korvalehtesi lävisti, isä,
juhannusaaton kunniaksi kai
Siinä veljessarjan sotaa
kesäkuussa nelkytneljä,
puolesta kansan ja puolesta maan
(Kuva veljessarjasta Kolkunjoessa elokuussa 1939. Vas. isäni Vilho, keskellä Hannes. Oik. poikien isä Toivo, vieressään Eino. Paavo ei ole kuvassa)
Sinä olet sinä eikä se koristu
kultakehyksillä
Ei tarvitse
Voitko käsittää, tuossa on käsi,
kädessä vaskooli, ajan norot
sitä huuhtovat, sinä vatkaat
Tulitko tänne rikastumaan?
Jos hippuja löytyy, ota ilolla
hyppysiin, päästä menemään
Niiden aika on pitempi kuin sinun
