Sekoitan päätäni lukemalla

fragmentaarista runoutta, maailma on niin

pahassa järjestyksessä          Kuinka monta

auki ja kiinni kiertämistä se kestää

ennenkuin kierteet kuluvat niin, että eivät toimi

vai ovatko jo menneet valejengoille?

Montako kertaa siedät sitä miten vähän tiedät

sumun ja kirkkauden rajalinjasta:

kirkkaan sumun ja sumuisen kirkkauden

erottaminen toisistaan vaatii asiantuntemusta

Onko siitäkään kunnon tilastoja miten monta kiipeämistä

tikapuille on jäänyt kesken?

Puhumattakaan kesken unien heräämisen

Putoava lehti, maailma putoaa

                     rintamat kulkevat

outoja reittejä

Valheellinen lämpö

                      houkuttaa avaamaan

vanhoja hautoja

Yksi ainoa töyhtötiainen

                      sen varovainen katse

rungon takaa      Vilpitön

Maa lähti liikkeelle tietämättä suunnasta tuon taivaallista

                     Kaupungeissa ihmiset piiloutuivat näkyvyyteen

Maan liike hiersi esiin piiloja, joita pöyristyttiin

Moni naamiotui niihin peittääkseen oman häpeänsä

                      Lymysivät puutarhoissaan kuin jumaltensa hylkääminä

Monen mielestä oli tulossa jotakin

                      mutta mistä ja mihin menossa Jos tsunami

niin kannattaako loikoa rannalla (tai ehkä nimenomaan?)

Jos Jeesus, valmistu Herran kansa!

Maa lähti liikkeelle ja rakenteiden liitokset, ihmisten identiteetit

                                    värisivät kuin autereinen ilma

                                    Aloin kunnostamaan sivustavedettävää, vaarin tekemää

                                    Sen laudat katovuoden viljanjatkeista, ruispuista 1919

                                    Uskaltaako siinä nukkua, jos esi-isän henki herättää

                                     kauhunhuutoon, valistaa: on vaarallista ilmaista

                                     olevansa hengissä, huutamalla

Puutappien ja ruosteisten naulojen nitkuvia liitoksia

(liimat jyrsitty ja myyty mustassa pörssissä)

pöyhkeä kyhäelmä elonkehällä           on ihminen

aavikkokettuun verrattuna avuton olento poltetussa maassa

Ei ole liikkeellä olevassa maassa paikkaa paeta

lintukotoa, impivaaraa, luvattua maata edes avaruudessa

Entinen on korjattava, liitokset liimattava uudelleen

Jos jalat sanovat sängynpohjalle en tarvitse sinua ja

kävelevät tiehensä ja laveri reunoille

mitäpä teillä turhilla tekee, ei tästä voi pudota, joutavat

koristellut päädytkin: kukapa niitä nukkuessan ihailee

Tunteeko joku aavikkokettujen estetiikan tajun

Teetä venäläiseen tapaan

                          itsellesi datsa, jos ei rahaa, hanki

on punainen sen talon takana, jossa oli rahaa

Jokainen uusi illuusio, putoavan lehden kevytkin

aiheuttaa kirvelyä vereslihalle jynssätyssä

Lintukodossa lintukodosta ei tiedetä mitään:

                          kaikki ovet narisevat kilpaa

öljykannu vieressään

Ei tiedetä mitä on Siperia sisällä

                          helvetti sen sisällä

Monta helvettiä sisäkkäin sen sisällä

1.

Bussi seisoo, minä istun, asvaltti kastuu

Kurki vaihtaa suota, mummon rollaattori ruostuu

Mummo ei enää

2.

Aikataulu tylyttää kuskia

bussi jyrää asvalttia

Pikkuauto päkittää edessä

karkuun henkensä edestä

Luovuta koppero, ei sinua syödä!

3.

Bussi sukeltaa saderintamaan

Lehtipuut tuulessa kuin vesikasvit virrassa

Romahtanut rakennus, hylky

meritaistelun jäljiltä

Istun sukellusveneessä

Toimeliaisuus täyttää

rajallisen mielen neliöt ja kuutiot

ja runoilija kuolee leuka sinisenä

sadonkorjuun ajaksi

herätäkseen henkiin ehkä lokakuussa, kun

masennus on realistisin olotila

tässä maailmassa

onnistutaan mielettömissä hankkeissa

Mahdollisten kustannuksella

Runoilen suomupanssaripäällä

ihon toiseutta tuntematta:

Mikä ilo viiltää lihaan vihaanpukeutuneita!

Vedän analyysiaggregaattia pitkin hakkuuaukeita

pinta huurteessa, sydän sulaa kultaa: kylvän jyvät maahan

keitän akanoista epäitsekkäästi aamupuuron

Nostan kissan häntää, kissaa hännästä pöydälle

Kaikki alkavat puhua koirasta kuin eivät

olisi hiiristä koskaan kuulleetkaan

Tunnen varjon viileyden, sen pidentymisen

Askeleet hidastuvat kuin suuntaa epäröiden

Mitään rakennettua en halua pääni yläpuolelle

Niistä tiedä mitä irrallaan

keskeneräisyyttään           rappeutuneisuuttaan

valmiina tipahtamaan päähän

Sateen, valon ja varjon esteet

tarkoitustaan vastaan kääntyneet

Krakovan makkara

                     innostui kasviksista

Aloitti krysanteemista, jatkoi pensaskrassilla

popsi Meksikon kaktuksen, sen nesteen joi, vatsa soi

                     rumpuna soi ja soijaa söi

                      Brasiliassa

paljon paloi sademetsää

                       soijan tähden

Mies kuopassa, Heimonsa viimeinen

Lehden sivulla vaanii syntymävuosien tihentyvä haavi:

pidättelen hengitystä, tunnen jo matkojen etäisyydet

eikä horisontti suostu pakenemaan edellä kuten ennen

Savut takana, niiden alkupisteeseen jäänyt tuhka

ja puun kyljessä toukkien polkuja

                              karisevan kaarnan alla

                                                 kuulen tuulen

pysähtyvän petäjän latvaan

                            kuin pesäänsä laskeutuen

                                                valon kelmeys mukanaan

puolivilliintynyt kissa hakeutuu tuvan nurkille

empimään sisään pyrkimistä:

                            kivikin jo hikoilee

Mainitsinko siivuttamistasi juustoviipaleista:

ne ovat oikein onnistuneita

                   Turha imarrella, olen kallio, jolla kehut eivät kasva

                   onko sinulla mielipidettä uudesta silkkitiestä?

Maailma tapahtuu niin kuin tapahtuu

pitelen mielipiteitäsi kuin sadetta

                   Jos pitäisi valita luonto tai ihminen…

                   kukaan sinulle mitään tyrkytä, puolustuksessasi on reikä

Sinun silokalliossasi sitäkään rosoa paitsi

päällekäymisesi: aina yhtä totaalista

                    Täytyyhän sinun nyt…minun mitään täydy…

liputuspäiväkin lähestyy…kuka tämän taas aloitti…

                    juustostahan minä vain

Pyrin pitämään

                pään ja jalat

                tasatahdissa

Jos jalat toimivat

                paremmin kuin pää

olen ennen pitkää tuntemattomassa paikassa

Jos pää toimii paremmin kuin jalat, turhaudun

Lyön päätä seinään antaakseni jaloille tasoitusta

Otsassa kuhmu, nilkka turvoksissa       Tasatahtiin

Lintu sanoi: siipesi näyttävät kovin mitättömiltä

Mato virnisteli: milloin palaat luoksemme

odotamme innolla yhteistä ryömintää

Puu huomautti: pyörit koko ajan paikasta toiseen

Oletko hukannut juuresi, hervoton?

Ripustin riippumattoni

puihin, joilla on tukevat juuret

Neuvoin linnulle matopaikan

Silmäripsien välistä, riippumatossa lojuen seuraan

taliaisen huoltolentoja: niiden tiheys vaihtelee viiden ja

kolmenkymmenen rahisettoman hengitykseni välillä

Omenapuun suunnalta hätäsignaaleja, nakutusta:

tuomaroin siniäisen hyväksi, häädän tikan tiehensä

Punarinta kupsehtii juhannusruusussa

herättelemässä sen nuppuja, pommiinnukkuneita

Onko siitä tullut masennusruusu?

Siilit viettävät poikashiljaisuutta, piikkien on vahvistuttava

kestämään harakoiden hyökkäyksiä

Hyttyset häätävät minut julmasta idyllistä sisälle

En halua uhrautua niiden lisääntymisen hyväksi

en lintujen ravinnon hyväksi

Tällä pistokadulla uusi piki haisee

                        yli varisevien pihlajankukkien

Työkone piippaa, tela jyrää mustaa pintaa

Kadun varrella kolme taloa eikä

                        minulla ole autoa, lapsilla tilaa skuuttailla

Öljy on halpaa, hallitus elvyttää, suosittaa maltillista vierailua

Vanhaan, vaaleaan asfalttiin ovat

                        isot pojat polttaneet kumia

Kuviot näyttävät aseemiselta kirjoitukselta

En voi valita miten suhtaudun sattumuksiini

Valitsen kaikin voimin ei-sattumuksia

Olen kala, älä kysy minulta mitä vesi on, en tiedä

En katso itseäni silmiin, näen vain ulos

                                       olet ulospäin niin puhdas ja aatteellinen

                                       koska sisältä ahdas ja puutteellinen

                                       olet niin mainiota mieltä milloin mistäkin

                                       että kohoat saippuakuplana tuuleen

Syyllinen on aurinko, joka jää pilveen

                tai ei jää ja paahtaa hengiltä     Ja sortava

vihervassarikapitalistihallitus      Ja huominen

              joka ei koskaan tule       Ja siksi

mikään ei ole koskaan toisin     Eikä

huominen koskaan tule

En valinnut katkeruutta, se valitsi minut

Nainen sanoi: silmäsi näyttävät unenselittäjän silmiltä. Ja kun haukottelet,

on kuin uuninluukku aukeaisi. Kerran epähuomiossa ylikävelin miehen.

Hän joutui turvautumaan ensiapuasemaan. Sain sakkoja, mutta tuomari

vähensi korvauksesta uhrin omavastuuosuuden. Hänen mielestään kulkuni

oli niin äänekästä (sanoiko hän että kuin rytmiryhmä?), että oli kohtalon

halveksuntaa olla ottamatta sitä huomioon. Siitä lähtien olen hidastellut,

että ihmiset ehtivät alta pois. Kompassin avulla on helpompi kävellä suoraan.

Pidän suunnan aina sinne minne pohjoisneula osoittaa. Aiemmin se oli

pohjoisluoteeseen. Nyt se on pohjoiseen Magneettinen pohjoisnapa

yrittää hämätä minua liikkumalla itään. Voi olla että löydän itseni vielä

Siperiasta. Ennen kuin olen perillä. Haluan nähdä minne neula osoittaa,

kun se on pohjoisnavalla. Nainen kysyi lähtiessäni: mitäs sitten teet,

jos se osoitta sinua. Silloin kävelen takaperin.

(satunnaissanageneraattorista http://dea.fi/tools/kt_rnd.html napattujen sanojen rytmiryhmä, unienselitys, uuninluukku, pohjoisluoteinen, omavastuuosuus avulla tehty proosaruno)

Mies sanoi menen Selkämerelle kalaan

Nainen epäili kovin tuulista joudut vielä meren vatsaan

Mies lupasi en mene Merenkurkkuun asti, en voi

siis päätyä Vatsamereen

Parempi niin, aatteleppas jos joutuisit Perämereen:

ulostuisit Kemissä rantaremmin nuotioon     Ripulipaskana

Viiden jälkeen pelkkää ajatuksenvirtaa

vai oliko seassa horrosta ja unta?

Miksi hernekerttu oli hiljaa ja kirjosieppo ei?

Tajunta on syvänteessä viipyvä ankerias

                          virran mukana kauas merelle kulkeutuva

Virta ei sitä tajua, tajuaako taju tajuavansa?

Muistojen bulevardin nostalgia

virtaa Minneapoliksen veren jälkeen

                           yleykkösen aamussa

Sitä mukaa kun rullaan pimennysverhoa auki, valo virtaa

Virta ei voi vain olla, sen on virrattava

Töyhtöhyyppä törmäilee         Valkoisessa Talossa

(ehkä rinnakkaistodellisuuttaan!!!)

rukousaamiaisella salaattilautanen koostuu

punertavista hiuksista             Veitset ja haarukat tärisevät

Alkujuomalasissa käsidesiä

Isäntä katsoo seuruetta tavalla, joka kertoo:

tätä maljaa ei oteta teiltä pois