Nyt kun on aikaa,
kun kiteeni ovat asettumassa paikoilleen,
osaksi jotakin, josta en paljoa tiedä
Ajattelen mitä ajattelen Että kuljet metsässä ja ajattelet,
että istut kohta saunan portailla ja ajattelet mitä ajattelet,
metsän hämärää ja mustikoita, kaikkia jotka niitä syövät
Siellä missä auringon säteet
pyyhkäisevät korkeiden puiden latvoja, ennen pilviä,
ajatukset toisiaan
Veden pyörteistä on noussut, taivaankankaan läpi revennyt,
aikasäikeinliikkuja kivipesästään
Liekkirihmoin polttanut tiensä kaikkiin elementteihin
Läpi aikakausien, aistien rajallisten rajojen yli
kuuluu sen äänetön kutsu
Hämärä joka sijaistaa aurinkoa yön yli,
sateisen päivän pitkä hämärä,
paksusammalkuusikon,
punarinnan hämärä marjapensaan alla
Valottoman kujan, kulissien, mielentilan, kielen,
tajunnanrajan hämärät
Porttina
jonka kautta
maailma vaihtuu
Mykiö laajenee ja supistuu
Lue lisää
Nousen portaita rinteessä,
koivikon seasta alkavia
Ne jatkuvat puurajan jälkeen
tummuvaa taivasta kohti,
päin Otavaa Hiljaisuuteen
jossa hengästyminen
on vastoin etikettiä
Pysähdyn tähän ajatukseen
Ajatus pysähtyy
Männyn oksat moittivat
runkoa mitättömäksi
Halusivat itse rungoksi
Kasvoivat kilpaa pituutta
Talvi satoi lumikuormaa,
eivät kestäneet sitä
Puu keloutui, tikat koputtelivat
Pesäkoloissa poikaset kuulivat
kuivuneiden oksien kähinää
siitä kenen idea oli kilpailla
runkoudesta
Silmät kuin suolampi,
kasvavat reunoiltaan kohti mykiötä
Kuulo kuin peltitynnyri kosken partaalla
Haju ja maku: vaikka paskaa söisi,
jos sokeria päällä
Tunto on tunnoton, olokaan ei onneton,
ihan vaan olematon
Kuudes: kun otsassa kuhmu,
että törmään varmaan kohta johonkin
Pilvet liikkuvat nopeasti, varjot uhkaavat,
tuuli ei tiedä minne se haluaa,
puut ovat ymmällään Metsän päällä
Möhö, silmänsä tyhjiin satanut,
niiden pohjalla yhä kytö
Painan otsani maanviileään kosteuteen
Jotakin lähti, ja ääni,
tuliko se lähtijästä, paikasta
jossakin näköalueen rajalla,
tumma piste taivaalla,
oksien liike kuin yritys
estää näkemästä sitä
Aistimusten eripuraisuus,
unenkaltainen
Kaunis etsii kotia
mielten suuresta joukosta
Että löytyisi nurkkaus,
johon päänsä välillä kallistaa,
Vaikea on sen löytää kotia,
joka ei ole kotiin syntynyt
Mielet täynnä koko tilan
vaativia riippuvuuksia
jotka roimivat ruoskilla orjaisäntiään
Yhden mieli rahaa, toisen ruokaa,
kolmannen seksiä, neljännen työtä
Niin kulkee Kaunis vailla kotia,
neljän tuulen tietään
Ei ole vaikea
saada aikaa kulumaan
Vaikea sitä on pysäyttää, pysähtyä,
tulla sen ystäväksi
Viimeinen tervehdys:
minä ja aikani kuljimme käsi kädessä,
marssia alte kameraden
Ei! Usein olemme sotajalalla
Tiedän kyllä mitä siltä haluan,
sitä en mitä se
minulta
Vie yhtä ja toista kuin varasteleva harakka
Velipoikani paukutti
kantapäidensä nahkaa paksuksi
halkolaatikolla istuen Jussi Björling lauloi
Carnagie Hallissa, radiota meillä ei ollut,
mutta kuulin suosionosoitukset
kuusikymmentäkaksi vuotta myöhemmin
Kävelin kolme kilometriä pölyistä tietä
naapurin emännän ja poikansa perässä,
opettelin nousemaan pulpetista oikealla tavalla
seisomaan keskikäytävälle
Oliko vastaukseni oikein,
luultavasti ei,mutta niin alkoi kansakoulu
ja kaikki sen mukana
Yön viileydestä
aurinko nostaa
nurmen aromin
Yön sylistä sinun
*
Istuin laiturilla, heräsin
siihen että on kesä
Mieli nousi etelätuuleen
enkä ajatellut järviveden
kemiallista koostumusta
*
Kurjen miekat olivat jääneet
puhdistamon alapuolelle
Kurki suolla pärjäsi
pelkällä nokalla
*
Ryhmärähinäharjoitukset
lokinpoikien kesäleirillä
vaaran varalta
*
Kuovivanhempi juoksee edelläni
Se ei tiedä, että sen juonet
on paljastettu wikipediassa
*
Niittynätkelmän ja hiirenvirnan
kärhäinen liitto
umpisolmussa pientareella
*
Kauanko tässä olisi maattava,
että minut huumannut vanamoiden verkosto
risteilisi sammaloituvan ruumiini ylitse
*
Kämmenselkääni telakoitunut hyttynen
irrottautuu ruumis pullollaan
kompelöön lentoon
Vereni perintö matkalla
lintujen iloksi, ihmisten riesaksi
Hula hula Suomi sata,
Rehula ja sote
Uudistus ja viivästys
ja viivästyksen uudistus
kiertää noitaympyrää
Pääministeri Sipilä kai
piirtää uutta pylpyrää
Hula hula Suomi sata,
kiehuu Sotesuomen pata
Suven kukat varsissaan
hytisevät pohjatuulessa,
veneet laitureissaan,
sieponpojat pöntön pohjalla
Jossain flexi napsahtaa,
kun koira vainun saa jääkarhusta
Sade alkaa vasta iltapäivällä
Palanut on kyläsepän paja,
vaiennut läkkisepän vasara,
vaan reppu eteisessä odottaa,
on toivon heinäkuu
Mikä minua painavia
käskee kirjoittamaan, isovarpaita
niihin vain potkitaan
Podetaan mustaa, irtovaa ja
uutta kasvaa kynttä koko vuoden
Laineen
kevyt loiskahdus kiveen,
pysähdys rantaviivan hiekkaan
Mustikanlehtien ja kuusenkerkkien heleys
murtuu pian maastonvihreäksi,
pihlajankukilla on jo patinaa
Ihmiset paatuvat kesän täyteyteen,
kyllästyvät rauhaan, alkavat kaivata
sotaromantiikkaa
kuin elokuun kuutamoiltoja
Asetu siihen kalliolle,
ota ote sen kolosta
ettet huuhtoudu veden mukana
Anna aaltojen tulla, liikutella sinusta
kaikki mikä ei sinuun kuulu
Tuntuu kylmältä, hytiset,
haluat antaa jo periksi,
malta hetki vielä, vesi vetäytyy
Aurinko kuivaa, kaikki sinussa
asettuu kohdilleen
Pistin tyynyn alle seitsemän
nokkosta: lupasin tanssia
kanssasi avojalkanokkostanssin,
vikkelän kuin tulisilla hiilillä
Ennemmin möisin sata vuotta maatani
kuin söisin niistä nokkosista tehtyä keittoa
Torstaina lauma tuhtia nuorisoa Alkossa,
lausuttuna tavoitteena neljän päivän putki
Mitä ylistävää voi sanoa Suomen suvesta,
se on niin ärtynyt kaikista kuvauksista
Katsoo kylmäkiskoisesti ihmiskulissiaan:
parempi minulle, että heräisitte
öljynhajuisella teollisuusalueella
*
Lehtokerttu kertailee loputtomia tarinoitaan
riemulla, joka tunkee turran mielen sopukoihin,
sen aina uusi viini virtaa vanhaan leiliini
Koettelee nahkani venymiskykyä
Oi Rosopehkiäiseni, Pulskahelysieniäiseni,
sinä Ontomantokuntikas, mokomakin
Suorasuusulkukotilo! Koko kauniin maailman
sulle annan, Altain kristallijärven, jossa
Ville Haapasalo liottelee krapulaansa,
jos vain suutelet poskeani, joka kasvaa
nuppijäkälää
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2017/06/460-haaste.html
