Ensimmäistä jalkaa kolottaa Moskova, toisen jalan varpaita aavesärky
Jäämeressä, kolmas jalka potee leväihottumaa Itämeressä, neljäs on
pultattu tunturiin. Pöytälevyn päälle on katettu illallinen. Hinta määräytyy
otsasta mitattavan nöyryysindeksin mukaan Maailma teoriana on kartta,
antiikinaikainen torso mare nostrumissa, ne miljoonat jotka poistetaankau-
kaisilta eivät suuntaudu läheisille. Kynän loputon teroitus:
kirjoittamiskelvoton
Fifan hyväksymä pallo
poskellaan tuolilla
tuijottaa keskiympyrää tyhjässä katsomossa
Sosiaaliset kontaktit ja ja sukupuoliaktit
valtion erityisessä tarkkailussa
ja talouselämä
elpyy förskottikärryissä
mies keittiön lattialla
vääntää kyykkypaskaa, lapsi huutaa
sängyssä nälkäänsä
Kotiviini pöhisee nurkassa
Nainen polvillaan rukoilee
pöntön äärellä
yrjöä lopettamaan
Vessan ovi säpissä
Teidän mielestä lähde ei ollut tarpeeksi siisti:
reunoilta tippui roskia, kelluivat ja upposivat
Nostitte vettä astiaan, kehuitte sitä vedepitäväksi:
toisin kuin lähde, jossa se vaihtuu koko ajan
meidän pysyy samana, kehuitte Ja hinnoittelitte
Mutta se alkoi haista, astian makua
eivät pelastaneet mitkään hajusteet
Rosoreunainen, roskainen, vettään uusiva lähde
sivussa puiden siimeksessä sykkii syvältä maan uumenista
virkistystä kaikille, jotka sen reunalta kumartuvat juomaan
kuoli Uurteet kasvoilla syvenivät
puheet synkkenivät
luonnosta ja ihmisestä sen syöpänä
Siinä välissä, arvossa toinen
jokin Korkeampi Voima:
eivät mutaatiot selitä tätä kaikkea
Palasi kirkkoon, lähti oikeaan aikaan:
piinaviikon alkaessa:
ei tarvitse nähdä hukkuvaa
mahdollisuutta paremmasta maailmasta, kun
pelikasinoa rukataan kuntoon:
lisätään nollia taseen molemmille puolille
leikataan kaikesta, mikä
hidastaa vauhtia kohti ihmisen ja luonnon kuilua:
käymme yhdessä näin käymme aina rinnakkain
(Pentti Linkola in memoriam)
Luultavasti olen nisäkäs, en tosin tiedä mitä se tarkoittaa
kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin kärsäkäs tai piikikäs
(Kahden reppuselän puheesta kuulin hyvän: vanhan metsän
harmaa henki Uhan alamainen särähti ikävältä)
Pakenen ennemmin kuin taistelen, viihdyn
kuusikoissa, joissa jokunen haapakin, tikantakomakoloja
Minua ja kaveriani Hömiäistä yhdistää väri ja asuinalue
Keskustelemme ilmailun ajankohtaisista asioista: siivistä ja liitimistä
elinpiirin ja elintarviketilanteen ongelmista Huolta aiheutuu
motopedosta, pidämme sitä silmällä, Hömi (tuttavien kesken) päivisin
Minulla on yövuoro Aamun koitteessa, illan suussa, raportoimme
(Puhuimme myös kettingeistä Ei taida olla meidän juttu
aihe tuli repunkantajien puheista)
Tänään motopeto ei liiku, sen sisuksissa on vikaa, varaosa
viipyy Viruksen vuoksi (mikä ihana sana tuo Virus!)
Täällä ylhäällä ei tunnu nyt yhtään Uhan alamaiselta
Joskus toivon olevani vahvempi ja rohkeampi, kerran näin
unta, että joku runoniekka lausui minua tarkoittaen:
Liiti uljas nahkasiipi korkealta oksaltaan
hampaat tanassa
päin hydrauliikkaletkua, reiän nakersi
Komeassa kaaressa, nestesuihkun mukana
katosivat voimat motopedon leuoista
Ylimmällä oksalla lauloi ylistystä Hömiäinen
Silloin en kysynyt vielä mitään, mutta vastauksia
sataoi ovista ja ikkunoista Savupiipustakin
Nyt ne ovat vaihtuneet kysymyksiin
kuin lähestyisi epäröivästi tiheikköä
kulkemista pimeässä sen läpi:
peitteisiä onkaloita, turvaköysiä lahonneissa oksissa
Hetki sitten ohitimme toisiamme läheltä Näkemättä
Nyt kohtaamme huutoetäisyyden päästä:
kuuleeko kukaan, kuuntelen
Ei johdu siitä
että olisin ollut huipulla, kun
tukka on hakeutunut
tuulensuojaan niskan puolelle
Joskus vuosia sitten
kun päätä ei huimannut
huiputin tuntureita, itseäni
luullen olevani jaksava
Etsin nyt rinteestä
avoimen kohdan, josta näkee
edes yhteen suuntaan kauaksi
Tyynessä panorama laeltakin käy
Voisin taas kasvot aurinkoon päin
keinua suljetuin silmin
katsellen silmäluomien sisäpinnalta
valo-olentojen huoletonta tanssia Värikästä
Asioiden itsensä luonto:
mikään ei ole sitä miltä näyttää
Tuuli hymyilee vinosti, metsä nyökkäilee
Kuusen pyramidioksisto kestää säitä
maailman talouden kolmio keikkuu kärjellään
Olet kierrätyskamaa jo elävänä
Voit lausua maailmanmenosta
aina jotakin profeetallista
Olla oikeassa jollakin aikajanalla
Vaiketa on vain tietää mitä nyt
Virtaavat hiukkaset tönivät toisiaan:
kaikki näyttää siltä mitä se ei ole
Nyt on aikaa selvittää
miten olemme olemassa
Muuten kuin rientäen
paikasta toiseen:
kirjoita se lauluna tuuleen kuten jäkälä
piirtää karttansa
kiven kylkeen ja vesi
silittaa kallion arpista selkää
Vastaan kun tuuli kääntyy, kaataa
maannousemakuusen kiveä vasten
talvipesän paikaksi:
ole minulle tyhjä tila
(Teksti on isäni päiväys muistilehtiöstä 13.3. 1940 . Kieliasu ja rivijako autenttinen)
13 pnä Heräsin aamu
silla siihen klo 6 ai-
kaan että ryssä am-
pui rapnelleja ja väliin
tykillä Klo 22 aikaan
toi vänrikki H. ilmo
tuksen meitän kor-
suun että klo 23 ai-
kaan alkaa ase lepo
Pojat otottivat asemi
ssa jännittyneinä
hyökkääkö ryssä tä
llä ajalla Klo on vie
lä 20 min. vajaa 23
ei näy ryssää län
stä päin kuuluu vaa
n tykkien jylinä Klo
on 23 Vielä kuuluu ka
ukaa tykkien jymy ny
t on klo 2 min yli kai-
kkialla lakkaa nyt ei
siis ole enää sotaa Hu
rraamme kaikki juoksu
hautassa kaikilla käy
ryää kohta sikaarit ha
mpaissa keitetään ka
hvia ja ilotaan tämä
ei tunnu oikeen totel-
ta eletään historialli-
sia hetkiä
Vähän myöhemmin tu
lee tieto taas että rau
ha on tehtynä mutta
meitän on luovutetta
ryssälle maatamme
se tekee poikiin ma-
sentavan vaikutuksen
Tuntuu ihan kuin it-
kettäisi ei auta vaik-
ka sydäntä kirvelee
Ilta päivällä ilmes
tyy ryssiä jäälle me-
itänkin poikia pai-
nuu jäälle nyt ei
enää tapella vaan
ollaan veljellisessä so
vussa minäkin pai-
nun jäälle siellä kä-
ykin ryssien kanss-
sa vilkas keskuslelu
nauretaan ja huito-
taan käsillä vaihtan
erään lutin kanssa
tulitikku laatikon ja
sota miehen kanssa
rahoja pois lähti
essä ojen tavat up
seerit hyvästiksi kä-
tensä Tämä tuntuu
uskomattomalta joki
tunti oltiin sitten
veri vihollisia nyt
jo lyötään veljen kä-
ttä Vaikka on rauha
niin sittenni tun-
tuu mieli kovin
raskaalta
Kun silmäsi samenevat
kuin turpeen rasittama puro, mietin
mitä merkitystä minun
on olla niin oikeassa, kenties parempi
että silmäsi loistavat tähtinä yön pimeydessä
Punnitsen niitä keskenään:
kannattaako ehtiä Helsinkiin
Jos pitää Berliiniä tärkeämpänä
Ohihurauttajan kyydissä
sen saattaa huomata:
leikkimökkiä vähän isompi tupa
Pääty tielle päin, neliruutuinen ikkuna
Seinissä punaista, pokassa valkoista Vielä
Tunsiko asukas ilon läikähdyksen
päästyään omilleen, pois toisten nurkista?
Tunsiko hän kuuluvansa ihmiskuntaan
yhteiskuntaan, pitäjään tai kylään
Tässä, kaikkien niiden laidalla
joista todisteena hänelle tie äänineen
Kulkukauppiaskaan tuskin ansiomielessä
vaivaitui poikkeamaan Maankiertäjä kenties
Ehkä lähempänä olivat enkelit ja oravat
tikat ja tiaiset, mäntyjen humina, niiden katve
kesän helteessä, sateen ja tuulen keskelle
pienen hellan lämpö Vuode, pöytä ja tuoli
Kuviteltavissa olevia arjen toimia
Havaintoja luonnon elämästä vuoden kierrossa
Ajatuksia, mielenliikkeitä, tuntoja
Mihinkään kirjaamattomia?
Raharikkauden selkeyttä ihannoit
elämänrikkauden moneutta kammoksut
Et siedä geologisten kerrosten sekasortoisia murtumia
arkeologien palapelejä särkyneiden ruukkujen sirpaleilla
Rikkaudessa et ole päässyt niin pitkälle
että olisit kokenut sen köyhyyden, rakkaudessa siihen asti
että olisit kaivannut anteeksiantoa
Jakelet hyviä neuvojasi peiliinkatsomisesta
niille, joilla sen lasi on ollut sirpaleina alusta asti
Mikään tuskin estää sinun ylileveää kuljetustasi
törmäämästä siltarakenteisiin, salmia ei sittenkään
luoda vuoksesi umpeen
Tuskin mikään estää kiipeämistäsi ylimmälle lähtölavalle
loiskauttamaan ylipitkää hyppyä tasaiselle
Kun joskus liimailet itseäsi kokoon kuin arkelogi ruukkua
olennaiset osat mielestäsi koostuvat luiden sirpaleista
Mikä on muuta, ei voi mielestäsi mennä rikki
Miltä haltialta sait lahjaksi peilin? Mielestäsi
Varjo kulki edelläni, päätin vähän jututtaa
Oli ollut mielessä, aina jäänyt tekemättä
Missä sinä silloin, kun aurinko on pilvessä?
Tasaisesti kaikkialla, siksi en missään
Miksi olet lyhyt, kun aurinko on korkea?
Pysyttelen pienenä Hänen Korkeutensa edessä
Miksi sinä pitkä, kun aurinko on matala?
Kasvan Kohti öistä tehtävääni
Missä sinä silloin, kun yön pimeys?
Hallitsen Päivän sarastukseen saakka
Käännyin kohti valoa
Varjo vaikeni Selkäni takana
Maatessani rähmälläni kuten asiaan kuuluu
Valtiaan edessä, yritän salaa vilkuilla
mikä hän oikein on miehiään
Vahtiiko hän tarkasti tähän rituaaliin
antautumistani, pelon ilmaisua myöten
vai katseleeko kynsiään ja haukottelee
ruuansulatuksensa turruttamana
Mielessäni hypistelen veden hiomia kiviä
autiolla rannalla, menetetyssä kotikylässäni
Tunnen sormenpäissäni vielä niiden totuuden
joka ei revi ihoa verille
Kuvittelen valheiden rekkajonot
kauaksi maailman valtateille
Virkistyin vedessä
Lämmittelin itseni kuivaksi tulen loimotuksessa
Niiden keskinäinen vihamielisyys
jätti jälkeensä savuavia, höyryäviä hiiliä
Piirsin niillä ihooni hätäviestin
Saapui nelijalkainen
Sanoi pohtivansa halusiko näyttää
ihmisen ystävältä kuten koira
vai ihmisen ystävän viholliselta kuten susi
Ei kuitenkaan enää ihmiseltä
Kysyin mikä sitten olet
Vastasi että siinäpä se
Jäin miettimään sainko vastauksen
Pyyhin viestin pois
Esineet eivät tervehdi toisiaan
kappaleiden vetovoima on olematonta katuliikenteessä
Joskus haluaisin nähdä pilkahduksen silmissäsi
Todisteen että kuulut ihmisiin
Eläinkin kävisi, en aseta järjestykseen
Joskus epäilen onko takaraivossasi
huoltoluukku
Joskus silmäni näyttävät peilissä samalta
Silloin tunnustelen niskaani
Näin sen mikä oli tarpeellista
hämärän ja pimeän märässä ajassa
Vailla yönläpäisevää aistia
Nyt korkeus palaa, sen kova
ja sävytön valo ilman varjoja
Päivät kääriytyvät taas rullalle
kuin tupakan lehdet sikariksi
Maaperä, levätköön lumen suojassa
ja kesäiset askeleet, ovat näännyttäneet
toisiaan kuin rakastavaiset kesäöissä
Kerran hetki erota, sinusta ei ole kuljettavaksi
minusta ei kulkemaan, kuluttamaan kamaraasi
hevosen varsan vertaa
jokitörmän heinässä, tuulessa heilimöivää, haistamaan
nurmen vahvaa tuoksua, näkemään pilvien muuttuvaa asetelmaa
kuin mantereiden nopeutettu liukuminen taivaanvahvuudessa
Paljaat lepät kurkottavat jään yli siinä
missä äänettömät onkimiehet
niiden lehtevässä varjossa Veneessään kesäiltana
Perhosia olikin kaksi (isojen korvien taakse peittyy niin helposti)
Toisen siivissä nokea: vau mikä mesta, pistetää ranttaliksi
tuhannen tuusannuuskaksi tämä porvarisakkojen posliini-idylli
Toisen siivissä surua: älä hullua usko, älä kääntyile, pakita ulos
tulojälkiäsi, tämä paikka ei ole sinua varten
olet viidakon kuningas, savannin samooja
Norsu seisoo paikallaan, korvia kuumottaa
niitä leyhyttelee, jo tipahtaa paria kippoa, anarkisti
innostuu, noki sen siivistä pölisee
Toinen opastaa: rauha rauha, iisisti nyt, askel taakse Noin Ja toinen
Kadulla sireenit soivat, siniset valot vilkkuvat
kun norsu tunkee takapuoltaan ulos
Kovin hämillään hän vaipui kadulle
kun norsupyssy jyrähtää
Nokiperhonen tanssii ripaskaa
suruvaippa sulkeutuu korvaan:
sinä sentään yritit
