Bussi on täynnä aasialaisia. On sen verran hämärää, että kasvonpiirteitä ei näe tarkasti, enemmistö näyttäisi kuitenkin japanilaisilta, osa ilmeisesti kiinalaisia. He ovat revontulien perässä. Haluavat lapsilykkyä lasi-iglussa. Osa nukkuu, osa plaraa kännykkäänsä.
Rovaniemen pohjoispuolella tien varrelle ripottautuu hirsitaloja, perinteistä tupakeittiömallia. Rakennettu sotien jälkeen, poltettujen tilalle. Päätyseinä tielle päin. Alakerrassa kolmirivinen ikkuna, ylhäällä kaksirivinen. Tuulikaappi yleensä etelään päin. Se ilmansuunta on vetänyt niin hyvin, että moni mökki on jäänyt tyhjäksi. Muutamat ovat halunneet sisäänkäynnin pohjoisen puolelta. Lienevätkö sellaiset mökit säilyneet asutumpina: jos vaikka ulko-ovella vastaantuleva tuuli on työntänyt asukkaan takaisin sisälle.
Nykyaika, digiaika, elämysaika jyrää ohi autioituneiden, autioituvien mökkien. Kukapa haluaisi viettää edes kesälomaansa jatkuvan moottorimelun välittömässä tuntumassa. Varsinkaan juuri loma-aikaan. Aikansa toivon ja turvan tyyssijoista on tullut rekvisiittaa sukupolvelle, joka ei tiedä eikä ole kiinnostunut tietämään näiden asumusten ja asukkaiden historiasta.
Bussi jyrää läpi tummuvan marraskuun kaamoksen. Lumen valon saapuminen on myöhässä. Valojen kiilassa vilahtelee umpeennaulattuja ikkunoita. Välillä pihavalot yllättävät. Joku sitkeä sissi siellä. En ehdi nähdä kummallako puolella tuulikaappi on.
Revontuliseuranta, kännyköiden kautta, on tuottanut jotain tulosta. Heränneestä innostuksesta päätellen. Bussi jyristää pimeän läpi ja lähestyy matkailukeskusta. Kaksi maailmaa vilistää yhä kauemmaksi toisistaan.
