Lauantai kauan sitten

 

 

 

Elämä oli ummullaan,

ei ollut suunnitelmia tulevista

Mikä tapahtui

tapahtui kuten käpyjen tippuminen puusta

Metsästä nousi sumua sateen jälkeen,

alaniityllä ilman viilentyessä illalla

Kenekään ei ollut tarkoitus lähteä mihinkään,

sitten vain lähdettiin;

ei se ollut kenenkään syy

 

 

 


Perusoppilas

 

 

 

Alussa on pieni oppilas,

jolle äiti aamulla sanoo, että olehan sitten kiltisti siellä koulussa.

Ja lapsi lupaa ja ihan oikeasti niin ajattelee ja enimmäkseen onkin.

Lopussa on pitkä ja finninaamainen hujoppi,

jolla on vähän orpo olo.

Siksi se sanoo päättötodistus kourassa:

paska homma, mutta tulipahan tehtyä.

(Se on vastaus kansainväliseen kyselyyn

että oliko koulussa kivaa.)

Siinä välissä tapahtuu kaikki se

filosofinen, hallinnollinen, taloudellinen, pedagoginen,

psykologinen, didaktinen, sosiaalinen, persoonallinen.

Kaikki se mikä yleensä voi tapahtua.

Tai jää tapahtumatta.

 

On koulukaverit,

joiden kanssa on kiva touhuta. Enimmäkseen.

Mutta jotkut ovat niin kummallisia.

Ne supattavat ja juonittelevat ja syrjivät. Joskus.

Oppilas suuttuu ja haukkuu ja käyttää nyrkkiä.

Tunnilla opettaja kysyy, että kuuletko sinä.

Miksi sinä et tee tehtävääsi?

 

On opettaja. Ihan kiva. Enimmäkseen.

Mutta joskus se on lähtenyt liikkeelle

väärä jalka edellä. Kun sen murrosikäinen

on tullut yöllä kotiin humalassa.

(Silloin on ilmassa vittuja ja perkeleitä

enemmän kuin koulun järjestyssäännöt sallivat)

Tai se on riidellyt kasvatusperiaatteista

lastensa isän kanssa.

Silloin se ei muista hiljaa kahden kesken nätisti

kysyä vain, että mikä sinulla lapsirukka nyt oikein on.

Vaan väsyneellä äänellä. Ja jatkaa:

kun tämäkään asia ei suju.

Ja oppilas tuntee kuinka kasvot kiristyvät

ja jokin siinä ymmärtää että on kysymys

asioiden sujumisesta eikä hänestä.

Mieli kovettuu ja jostain syvältä nousee ajatus,

että antaapa olla.

Isommilla pojilla silmät soikeina

vielä kello kymmenen aivoissa kirnuaa

yöllinen pelihelvetti.

Muuri johon kaikki muu data törmää.

 

(Aiemmin julkaisematonta vanhaa tekstiä)

 

 


Kulkijan laulu

 

 

 

Puron yli on

helppo hypätä hymysuin

puolelle, jossa kulku helpompaa

 

             Olen iloisten vesien laulu silloinkin,

             kun lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

 

Puro levenee, loikkaaminen vaikeutuu

on päätettävä kumpaako rantaa kulkea

Kalliot, tiheiköt, sivupurot haastavat

 

             Olen vakavien ponnistuskivien laulu,

             lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

 

Virtaus kiihtyy, kaltevuus kasvaa,

rannan vaihto jo mahdotonta,

kai niiden vedet samaan mereen

 

             Olen uskaliaan kulkemisen laulu,

             lumi ei piittaa vuodenajoista,

             aurinko vähät välittää, tuuli on oikukas

 

 

 

 


Herra Tossavainen

 

 

 

Emäntäni on hiukan

aadeehoodee vaikka vilkas

olen itsekin luonnostani

verhoja ylös kaapin päälle,

sieltä lamppuun kuin liaaniin

katoan nopeasti ilmestyn nopeammin

Kun emäntä huutaa minua kurkistan heti

vappuhuiska päässä

ja hän että siinähän se herra…

mutta ennen kuin enempää ehtii

jo muualta virnistän ja jatkaa hän

…ei kun tossa   vainen

 

viite: http://runotorstai2.wordpress.com/2013/04/25/284-haaste/

 

 

 


Selfie ja selfie

 

 

 

Lumen läpi kulkenut horjahtelee

jääkokkareita laahuksena, kuusenneulasia,

niitä kuivuneita sukkien sisällä, paidan alla

jousi jokseenkin suora,

ei myönnä sitä, kieltää niin ponnekkaasti

että vähemmästäkin käy ilmeiseksi,

vaikka aurinko kysyy kelpaisiko ilmainen energia

Että istu siihen puuta vasten, pistä silmät kiinni ja ota vastaan

Äläkä saatana kaiva sitä kännykkää selfien vuoksi!

 

 

 


Predestinaatio

 

 

 

Takanasi on tapetti, et näe sitä itse,

et erotu toisille, jos et liiku

Älä ihmeessä ellet halua tapetille,

monille riittää että et erotu,

tunteminen on vaivalloista, jopa tylsää:

kuin muna jota on haudottava pitkään, ennenkuin kuoriutuu

Luulevat tapetoivat sinut liisterin kanssa, valon nopeudella

Ei edellytä näyttöä , et sotke ympyröitä

 

 

 


Notre Dame

 

 

 

Kyllä minä suren, en sure onnettomuuttasi

siksi että joku piiskatykillä katuja lakaissut, nuoria miehiä

tarpeettomilla sotaretkillä näännyttänyt,

kompleksikimppu kruunautti salissasi itsensä keisariksi

 

En minä sure kohtaloasi siksi, että palo tuhosi

 

pyhimyksiksi julistettujen jäänteitä

Pyhempiä olivat tammipuut, rakenteesi raaka-aineet,

ylistivät metsinä paremmin Luojaansa, metsinä joissa

ihminen voi kasata mielensä jäännöksiä

 

Kirjoitettu on: Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä,

itsesi siellä kruunasit, ihminen

 

Suren taitavan käsityön kohtaloa enemmän kuin

niiden monien merkitysten, joita sinuun on liitetty

Työtä jonka tekijät keikkuivat korkeuksissa kyseenalaisin varustein

tienatakseen niukan toimeentulon perheelleen, nyt raharikas

havahtuu: rahalla voi tehdä muutakin kuin rahaa,

voi saada nimensä lahjoittajien muistolaattaan

 

Notre Dame, et ole minun valtiattareni,

 

ehkä minä olen moukka, meillä ei ole keskinäisiä

tunnesuhteita      Esi-isäni elivät esihistoriaa,

aloittelivat rautakautta, kun sinua jo rakennettiin

 

Euroopan historia ja kulttuuri tiivistyvät sinussa,

sekin rapistuu hyvää vauhtia,  on remontin tarpeessa

Palaa jos ei kestä kuumaa

 

 

 


Häränsilmä

 

 

 

Reunojen vellova liike kohti keskiötä

Joku sanoo elämä kantaa, minä se en ole

En ole Minäolen, olenko Eikukaan?

Keskiössä läikkyy värien toisiinsa murtuva skaala,

raivoisa häränsilmä, lempeä häränsilmä

 

Vuosien suolat sulavat vedeksi

Mistä on hohde, häränsilmän loiste,

prosessista itsestään, ulkopuolisesta lähteestä,

omien silmieni sopukoista, minun pitäisi jotakin,

ne istuvat pöydillä, päivystävät metsässä

valon edessä, pelotellakseen Eiketään

 

 

 


Erittäin Uhanalaisen haastattelu

 

 

 

Hömiäinen siellä jyvälaudalla, saisko esittää muutaman kysymyksen

Miltä tuntuu kuulua uutena jäsenenä ryhmään erittäin uhanalainen?

Että ei tittelit eikä diagnoosit kiinnosta, no niinhän se, mitäpä niistä

 

Millaiset satonäkymät ovat naavapelloillasi, tuleeko ötökkää?

Aivan, siis pellot vähissä Sanotaanhan sitä, että ei kasva

parta pahaisille eikä naava keskekenkasvuisille puille

 

Entä pesäpaikat, joko on kolo katseltu?

Niin niin, kukapa sitä nyt aukon ainoaan pökkelöön

petojen näkyville ilman suojametsää

 

Mitäs tykkäisit, jos nostaisin kaadetun tikankoloisen

pöllin kuusen kylkeen, kelpaisiko?

Joo onhan se oma kaivama aina parempi Mutta jos ei muuta

 

Nappasi vielä siemenen ja suuntasi isoimman kuusen suojiin,

virtaviivaisena, kaikkiin vuodenaikoihin sopiva

tyylikäs puku päällään, sissimuonansa pariin

 

Ei urputtanut minulle luonnonvarojen kuluttamisesta,

vaikka hänellä jos kenellä     aihetta olisi ollutkin

Ehkä tapaamme loppusyksyn pakkasilla

 

 

 


Domestikoitu

 

 

 

Yössä juoksee domestikoitu eläin,

eksynyt, en nouse etsimään

Kuinka syvällä sen geeneissä on

mahdollisuus selviytyä luonnossa

 

Olen epäempaattinen, sovinisti, mitä muuta,

enkä osaa surra itseäni edes hengiltä

 

Glitterini ajalehtivat sateen

ja tuulen mukana kohti merta

Paniikki iskee rantakadun varjoissa,

välissä meri, jonka takaa tulimme

 

Silmieni sini tummui, haalistui, jos jotain jäljellä,

älä kerro minulle, en halua kuulla

 

 

 


Likiarvo

 

 

 

Se mitä on,

on kovin sekavasti ja paljoa

 

Haaveiletko elämästä järjestyksessä:

robotti voi noutaa mitä haluat pelkän koodin perusteella,

                      silmälaseista jotka suodattavat näkemäsi

säröttömäksi, toisin kuin avoimet silmät

 

Värillisten lasien, mekaanisen tarkkuuden vaihtoehto

piilossa asioiden takana

Kuin runollinen likiarvo

 

 

 


Terapian tarpeessa?

 

 

 

Oi tuuli, olet muuttunut,

olet usein kovin tyytymätön äänekkäästi,

äkkipikainen ja vaativa

Nakkelet niskojasi, latuni täyteen roskia

 

En tiedä mitä tehdä sinun kanssasi,

kun hiot kostean lumen lasinliukkaaksi:

mummot muksahtelevat, vaarit vaappuvat

Leppyisitkö muutaman puun kaadosta

 

vai tilaisinko ajan ilmastoterapeutille?

 

 

 


Valo, epäilys

 

 

 

Olla valpas, huomiovaihde päällä

varma olo, selkeä, yksinkertainen:

tietää vastaukset ennen kuin kysytään

 

Talot ovat kantikkaita, kadut pitkiä suoria

Aitoja on, ne eivät rönötä, mutta

valo on epäsystävällistä

 

Ottaa kynä käteen, jokin kaihertaa

Piilossa oleva arvoitus, kivi

joka sulautuu varjoihin

 

melkein     näkymättömiin     Epäilys

 

 

 


Metelöin hiilen ja piin välistä

 

 

 

Ottivat minusta koepalan, pistivät putkeen

Eivät löytäneet sielua

Hyvä niin, ties mitä olisivat siitä värkänneet

Algoritmiantiristus tulee, oletko valmis!

 

Kysyivät mitä mieltä olen

Vastasin että löysittekö mielen

Jos ette, en voi olla mitään mieltä,

jos löysitte, niin siinähän sitten seisoo

 

Vielä utelivät kuka minä mielestäni olen

Vastasin että miten niin minä

Jos minää ei ole, olen kuka tahansa tai en kukaan

Ehkä olen sinä joka kysyy kuka minä

 

 

 


Suomalainen tragedia

 

 

 

Kyynel ei erottunut veripisarasta lumessa,

suli metallinkirskuvaksi virkamerkkien

ja hylsyjen aallokoksi, jossa pursi pieni

 

                              mustassa kydössä törmäyspintojen merellä

 

Iskeymistä irronneet molekyylit

harsona, nokihehkuinen naamio,

häpeäpellon kyntäjän hengityssuoja

 

Siperiaa ulkona ja siperiaa sisällä

oli kerättävä sirpaleita, jatkettava eteen päin

Paluulippuja ei ollut myynnissä

 

 

 


Vajain aistein

 

 

 

Lapsenlapsi ihmettelee

tuuheita kulmakarvojani

Ehdottaa että leikkaisi

Vedän niitä alaspäin, sanon sälekaihtimiksi:

siinä määrin kuin maailma näkyy

epäselvästi, siinä on

toivon mahdollisuutta

 

 

                            *

 

Vanha valittaa että heinäsirkat

ovat kuolleet sukupuuttoon

Että kaikki pyyt on ammuttu,

kaikki kymmenen eikä sitä yhtäkään ole

 

Niin kaikenlaista ovat korvat jo kuulleet,

että tipahtaneet

 

 

 


Tila ja energia

 

 

 

Terävät päät

etsivät yhteistä alustaa,

jolle laskea kärkensä tuijottamaan toisiaan

tarkoituksena osoittaa olevansa terävin

 

Terävintä on tyhjä tila, lähes näkymätön sauma

niiden välissä, ylittää merkityksellään

kaiken sen mikä näkyy

kuten tila erottaa puun metsästä

ja puut jakavat tilan moneksi

 

Kärkien keskellä pyöreän torin kaltainen tila,

nousee täynnä näkymätöntä energiaa

 

Kuten sadan vuoden ikäinen puu,

vielä siemen karikkeen alla


Muuttuvat laulut

 

 

 

Runonlaulajat ovat sulkeneet suunsa

meissä

uskomme älyyn,

ylistämme Sokeaa Sattumaa meitä ennen

Otimme sitä käsipuolesta,

talutamme kuin sokea sokeaa?:

korva selkään, kolmas käsi sitä rapsuttamaan,

koneita päähän, pää koneeseen,

pois pensaasta Tiedonpuuhun

 

Haluamme sen Jumalaksi

kävelemään vetten päällä, laulamaan myrskyssä,

kun pursi pieni

 

 

 


Kyborgi valitsee halunsa

 

 

 

Pidän jään reunasta kiinni

niin kauan kuin jaksan

(kuuma jää polttaa näppejä);

Vielä kynä pysyy kädessä

ja luulen omakseni sitä mikä päässäni liikkuu

(rekisteristä ei löydy merkintää pään vaihtamisesta)

kunnes kyborgit alkavat arpoa kirjaimia sanoiksi

ja kaltaiseni korvataan niillä,

jotka voivat valita mitä haluavat,

kun eivät voi tietää mitä haluavat

 

 

 

 


Merkitys, merkit

 

 

 

Uskoit vaikuttavasi,

sait aikaan monenlaista, harvoin sitä mitä tarkoitit

Kirjoitit näppäimistöllä, josta merkit puuttuivat

Melkein jo opit paikat, kun ne muuttuivat

Kirjoitus jatkui, merkitys hukassa, et voinut lopettaa

 

Korttitaloja nousee kuten ennenkin,

kierrän ne kaukaa, hengitän varovasti:

jokaisella on oikeus kokea omansa romahdus

 

Kysyn itseltäni onko aika lopettaa ,

sillä tavalla hyväksyä Ison Pyörän mielettömyys,

tunnustaa että ei käsitä,

ottaa etäisyyttä, tulla pienemmäksi,

mahtua omien korviensa väliin

 

Jos vielä jostakin

löytäisi puolen hehtaarin metsikön