Aino muistelee Liisaa

 

Ystävyytemme juuret ulottuvat lapsuuteen ennen kouluikää. Olin kaksi vuotta Liisaa nuorempi. Kun hänen tuli aika lähteä kouluun, ei hän halunnut sinne ilman minua. Siksi hän halusi lykätä koulun aloittamista ja siihen setä ja täti (Liisan vanhemmat) suostuivatkin. Minä puolestani pääsin seuraavana vuonna kuunteluoppilaaksi. Vaikka olimme kovin erilaisia, ei se ystävyyttämme haitannut.

Järvelä (Liisan koti) oli sellainen paikka, että sinne saivat kaikki kylän lapset tulla. Leikit olivat joskus aika rajujakin. Niinkuin vesisota, jossa ämpärillä heitettiin vettä tupaan turvaan juosseiden perään. Täti vain sanoi, että voe tokkiisa, elekeä nyt niin paljon etten ehi entisiä poes lakasta. Nokea otettiin sormeen hellan renkaista ja yritettiin pyyhkäistä toista naamaan. Kerran Liisa jäi päästään yhden pojan kainaloon, niin tämä pyöritti koko nokisen pannunpohjan päähän. Eihän se mäntysuovalla pois lähtenyt. Aamulla kun Liisa tuli kouluun, opettaja sanoi että on syytä käydä pesemässä tukka kotona. Minä silloin viittasin ja kerroin mistä oli kysymys ja lupasin että heti pestään, kun koulusta päästään. Opettajaa alkoi hymyilyttämään ja hän antoi Liisan jäädä.

Kolokunjoessa oli aikanaan yhdeksän talon yhteinen vesivoimala. Sähkölangan virkaa toimitti paremman puutteessa piikkilanka. Sen valvomisessa Liisalla ja minulla oli omat vuoromme. Yhdentoista aikoihin illalla piti lähettää vipua kääntämällä valomerkki, että kohta sammuu.

Kaikkensa Liisa pyrki tekemään, että täti viihtyisi. Vaikka kyllähän täti poikia enemmän arvosti kuin tyttöjä. Yhdessä aloitimme työt Malmin sairaalassa. Vuonna 1951 Einolta (Liisan veli) tuli kirje Liisalle, jossa pyydettiin tulemaan Keiteleelle myyjäksi. Aittaan oli tarkoitus perustaa kauppa.

Liisa sanoi itsensä irti ja lähti. Mutta ei tullut mitään kauppaa. Vain poikien paitojen pesemistä. Kun nämä lauantai-iltana olivat häipyneet rientoihinsa kovat kaulassa, itki Liisa joskus omaa kohtaloaan.

Tuolla rannassahan Liisa sen Eeron kanssa viikon vietti minun mökillä. Täti sanoi, että kun saisi ne jotenkin erotetuksi ja olin minäkin vastaan. Pelkäsin koko miestä. Sillä oli niin pitkä puukkokin, jota löi pöytään. Liisa sanoi, että en minä sen kanssa naimisiin. Ei sen kanssa kukaan pysty aviossa elämään.

Liisa minullekin ehdotti kun eläkkeelle jäin, että alkaisin aikani kuluksi käydä kansalaisopiston käsityöpiirissä. Mutta ei minua käsityöt kiinnosta. Aika kuluu hyvin muutenkin. Minä siltä kerran kysyin, että mitä sinä noilla kaikilla käsitöillä teet. Se mietti vähän aikaa ja naurahti, että jääpähän muille jaettavaa, kun aika hänestä jättää. Liisalta löytyi sanat joka tilanteeseen. Mutta sanoi se sitten kerran, että viisaasti taisit tehdä, kun et maton kutomiseen ryhtynyt. Hän kun oli itsensä kipeäksi siinä touhussa hakannut.

 

 

 

 

 

 

Mainokset

9 responses to “Aino muistelee Liisaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: