Pakinaperjantain haaste 227: ongelmattomuus

Ongelmattomuus on tila, jota moni tavoittelee niin kovasti, että joutuu sen kanssa moniin ongelmiin. Näin ongelmattomuus kumoaa itsensä ja voimmekin siirtyä varsinaiseen teemaan, ongelmallisuuteen.

Vaikuttaa, että on ihmisiä, jotka toistuvasti hakeutuvat tai ajautuvat ongelmiin. Ikään kuin heidän olemassaolonsa tunne riippuisi siitä. Olen ongelmissa, olen siis olemassa. Ongelmissa piehtaroiminen tuo elämään merkitystä ja draamaa. Ne synnyttävät tarvetta kääntyä toisten ihmisten puoleen, sillä toiset ihmisethän rakastavat minun ongelmieni pohtimista. Näin he nimittäin voivat unohtaa omat, minun tilanteeseeni verrattuna vähäisemmät päänvaivansa. Näin edistän samalla luontevaa sosiaalisuutta, josta nykyisin on niin kova pula.

On kyllä olemassa joitakin omituisia ihmisiä, joilla ei koskaan ole, ei ainakaan näytä olevan eikä puheista päätellen kuulu olevan ongelmia. Ilmeisesti he ovat päinvastoin kuin edellinen laji oppineet ennakoimaan ja kiertämään kaikki ongelmalliset kohteet. Ehkä heistä jo pienenä sanottiin, että on niin helppo lapsi. Kun sitä kehumista on kuunnellut pienestä pitäen, niin kai siihen on pakko uskoa ja siitä uskosta on tullut niin tärkeä osa identiteettiä, että sen ylläpitämiseen satsataan vaikka kaikki sielunenergia. Jos minulta menee vasen jalka, niin onneksi oikea, se vahvempi, on vielä jäljellä. Eihän siitä nyt kannata metelöimään heittäytyä. Monelta meni sodassa molemmat jalat ja vielä toinen käsi.

Ongelmattomuuden ehto on siis se, että ei tehdä mistään asiasta numeroa. Ongelmattomuus toimii niin kauan kuin näin matalasta profiilista ei tule sinänsä ongelmaa. Jossain vaiheessa joku skandaalilehti saa vihiä miehestä, joka on niin vaatimaton ja tasaisen tasapainoinen, aina vain toisten parasta ajatteleva, että tempaisee miehestä jutun, jonka jälkeen kaikki on mennyttä. Mutta taitava ongelmattomuuden merellä seilaava onnistuu kyllä pysyttelemään ongelmia aiheuttavasta mediajulkisuudesta erossa. Eikä se niin vaikeata olekaan, sillä maailma on täynnä medialle otollista ongelmahakuista porukkaa, joka ilomielin rientää uhrautumaan tälle alttarille ja pelastamaan jalkapuolemme ajautumasta myös mielipuoleksi.

 

Mainokset

17 responses to “Pakinaperjantain haaste 227: ongelmattomuus

  • susupetal

    Matala, vaan kuinka matala profiili? Kuusi jalkaa mullan alla, riittääkö?

    Ongelmaa kerrakseen 😉

    Tykkää

  • runopasanen

    Ei riitä:ensin piiloudutaan tapettiin ja siitä valutaan sillanrakoon, josta sitten multiin 😉

    Tykkää

  • tammikuu44

    Sellainen ongelmien pohtiminen tuntui joitakin vuosia sitten olevan oikein kovasti muotia. Nykyään kai sitten on tullut muotiin älytön positiivisuus, joka tarkoittaa sitä, että ei ole ongelmia ollenkaan. Aikansa kutakin.

    Tykkää

  • Hirlii

    No totta mooses on ongelmia, jokaisella.

    Myös vaatimattomilla tai muka helpoilla ”lapsilla”. Jokaisella on joku kivi kengässä. Nämä ovat kovin kirjavia nämä ongelmamme.

    Ihmisenä olemiseen kuuluu ongelmat. Elämme niiden kanssa ja ratkaisemme joka päivä suhteemme niiden uudestaan. Jos niin haluamme.

    Minusta on kiintoisinta se että me löydämme joka päivä jonkun ratkaisun olemiseemme. Tavan olla vaivojemme kanssa. Synnymme tavallaan joka päivä uudestaan jos yritämme aukoa solmujamme.

    Siksi aattelen et ratkaisut ovat myös siellä missä ongelmatkin.

    Ja toisaalta jos ajattelen nyt viime aikoina lukemieni kirjojen pohjalta, niin siinä Nicholas Carrin kirjassa on paljonkin tähän aiheeseen. Muunmuassa se, että aivomme tottuvat ajattelemaan tietyllälailla ja jos tahdomme muuttaa joitain ratoja, se on tavattoman vaikeata muttei mahdotonta. Syntyy uusia ratoja sinne aivopoimuihin. Kykyä ratkoa yhä uusia ja yhä monimutkaisempia pulmia.

    Olemme mitä ajattelemme olevamme. Sitä on vaikeata keikuttaa toisaalle, koska olemme ajatustottumustemme uskollisia palvelijoita.

    Yltiöpäinen pinnallinen positiivisuus ei ole lajini, mutta myönteisyys on sellainen virus johon lopulta sairastuin ja haluan olla siitä kipeä. Se helpottaa elämääni kumminkin enempi kuin sellainen, että kaikenaikaa veuhtaroisin sellaisissa aatoksissa jotka vain jumittavat ja jähmettävät mieltä.

    Se riippuu kai siitä mihin mielensä mielellään kiinnittää, ja jos se kaiken aikaa roikkuu muuttumattomuudessa niin se ei liiku eikä muutu. Se on silloin kuin seisovaa vettä. Eikä se luo tai tee uuttaa tilaa mielelle, elämälle.

    Tykkää

    • tammikuu44

      Tuo myönteisyys on kyllä hyvä juttu, ilman sitä ihminen ei pysty edes kuuntelemaan saatika muuttamaan käsityksiään ja näkemään uusia asioita eikä ratkomaan niitä ongelmiaan. Sekin on ilmeisesti muistettava, että hyvä asia ei muutu huonoksi, jos sitä hiukan läimii ja suhtautuu siihen kriittisesti, eli lähestyy vähän niin kuin varovaisesti koepalloja heitellen. Se avosylin-kaikki-on-kivaa- eikä-ongelmia-ole-positiivisuus on lähinnä ällöttävää.

      Aivonsa voi kyllä jumittaa saarnaamalla samaa sotkua päivästä toiseen. Esimerkkejähän meillä tästä on viimeaikaisissa uskonveljien ja sisarten kannanotoissa.

      Tykkää

      • runopasanen

        Positiivisuus ja negatiivisuus voivat ilmetä aika erilaisissa muodoissa riippuen esim. siitä kuinka ulospäin tai sisäänpäin suuntautunut luonne on kyseessä. Ja nehän ovat pitkälle synnynnäisiä piirteitä, joita ei pitäisi ruveta muiden arvostelemaan. Siinä joskus on arkipäivän suvaitsevaisuus koetuksella.

        Monenlaista sotkunsaarnaajaa on ollut ja tulee olemaan. Tähän kai sopisi siteerata erästä saarnaajaa: ei mitään uutta auringon alla!

        Tykkää

  • runopasanen

    Omiin ongelmiinsa suhtautuminen on kylmän suihkun kaltainen: voit ajatella ja pelätä ja kokea kauheata epämiellyttävyyttä kylmän ja märän ajatuksesta ennen kuin ensimmäinen pisara on roiskahtanut. Tai voit ajatella sitä miellyttävää virkistyksen tunnetta, joka suihkun jälkeen seuraa.

    Jatkuvalla ongelmien välttelyllä voi maalata itsensä nurkkaan, josta joutuu lopulta lompsimaan märän maalin läpi ovelle, ellei aio nääntyä, sillä näistä omatekoisista maaleista kuivumista edistävä sikkatiivi helposti unohtuu.

    Olivat ulkoiset suhtautumistavat ongelmiin sitten itseironisen mustan huumorin tai karjalaismallisen ”ilo pintaan, vaikka sydän märkänis” sävyttämiä, niin ne eivät oikeissa ongelmissa ole ratkaisuja, mutta voivat toki helpottaa hengittämistä.

    Varmaan joskus ratkaisu löytyy ajattelutavan muutoksen myötä ”aivopoimujen uudelta radalta” (jotkut todella näyttävät puskevan päätään aina samaan puuhuun), mutta on kai myös ongelmia, joita ei voi varsinaisesti ”ratkaista”, niiden kanssa on vain opittava elämään. Sekin (ja se varsinkin) on arvokas taito.

    Tykkää

    • Hirlii

      Jos on yhtään päässyt seuraamaan pienen lapsen elämää läheltä, niin huomaa nopeasti kuinka mahdottoman monia ongelmia he ratkovat päivittäin. Ja he sentään elävät maailmassa joka heille täysin arvaamaton ja tuntematon.

      Jokainen meistä on ollut lapsi, mutta jotain kummaa tapahtuu kun kasvamme aikuisiksi ja elämämme helpottuu monilta osin. Unohdamme, että kahdeksanvuotiaana ratkoimme jopa maailmankaikkeuden monimutkaisia ongelmia.

      Joskus tulee sellainenkin mieleen, että jos on liikaa aikaa ja elämä liian hyvin, niin silloin alkaa veivailla kaikenlaisia ”ongelmia” aamusta iltaan, ja silloin voi käydä niin että kärpäsestä kasvaa härkänen.

      Elämä on vaivalloista, mutta useimmat meistä elävät sen kuitenkin loppuun asti. Sekin on aika ihmeellistä.
      Se on kai sitä elämisentaitoa, että tämänkin kanssa on nyt vaan sitten elettävä.

      Tykkää

      • runopasanen

        Mikä on oikeasti oman valintamme tulosta ja kuinka suuri osuus määräytyy itsemme ulkopuolelta, on kiintoisa väittelyn ja tutkimuksen kohde. Viimeksi tulokset ovat painottuneet jälkimmäiseen suuntaan. Onneksi (?) asiata tuskin koskaan pystytään selvittämään. On sanottu myös, että on hyödyllistä uskoa, että tekee päätöksiä ja valintoja itse.

        Kaikille aikuisille pitäisikin määrätä vähintäin yksi oppitunti viikossa lasten leikkien seuraamista!

        Tykkää

  • Savu

    Ongelmat voivat kasvaa korkoa korolle!

    Tykkää

  • Heikki Lappalainen

    Noinhan se on, että ongelmat ovat TÄRKEÄ OSA sosiaalisuutta.

    Tykkää

  • isopeikko

    Miälenkiintoisesti tämä teksti halkaisee ihmiskunnan kahtia 🙂

    Tykkää

  • S235

    Sittenhän se vasta ongelma muodostuu, kun ”matalan profiilin ihminen” kerran huomaa ongelman, ja esittää sen ääneen. Siihen ei ole kukaan valmistautunut, joten ongelma saa helposti ennalta arvaamattomat mittasuhteet. Lopputuloksena usein ongelman esittäjä koettaa paeta matalasta profiilista olemattomuuteen.

    Tykkää

    • runopasanen

      Tai kun joutuu tahtomattaan parrasvaloihin ja huudetaan ”Kiinan keisariksi” eikä tilannetta voi enää paeta ja niin ei auta muuta kuin alkaa ongemanratkojaksi!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: