Yövieraita

Anna-äitillä oli hyvä kuulo. Se piti peräkammarin ovea auki ja kuunteli mitä keittiössä ja olohuoneessa puhuttiin. Kun puhujat eivät edes muistaneet hänen olemistaan, hän sieltä näkymättömistä heitti asiaan liittyvän kommentin keskelle puhetta. Sanoin joskus, että olisi hyvä, jos eläisin yhtä vanhaksi kuin äiti. Mutta nyt olen jo vähän ohikin.

Minunkin kuulo on hyvä. Välillä tuntuu, että liiankin hyvä. Aamuyöstä alkaa rafiikki. Ensin soi ovikello, mutta eihän siellä ketään näy. Pitää silti käydä katsomassa kaiken varalta. Pitää varoa ettei nouse liian nopeasti, kun huimaus on muutaman kerran heittänyt nurin. Onneksi ei ole pahemmin käynyt kuin mustelmia vaan.

Palaan pitkälleni ja kuulen sitten liikkumisen ääniä huoneissa. Kysyn, mutta kukaan ei vastaa, sen olen jo oppinut. Mutta kysyn silti kaiken varalta. Tämän huoneiston entiset asukkaat menivät siihen taloon, jossa minä ennen asuin. Mikäs tässä jos olisi Vilho vielä kaverina. Miksi sen piti kuolla jo niin aikaisin. Sehän oli onnellisinta aikaa, kun oltiin kumpikin eläkkeellä ja lapset jo omillaan. Olihan niitä murheita jo ehtinyt ollakin.

Kummallista se on tuo aamuyön liikenne tässä huoneistossa. Joitakin ääniä välillä tunnistan, kuka on sanoja. Joskus ovi kolahtaa niin kuin Vilho olisi lähtenyt töihin. Ja silloin tulee mieleen, että voi voi, enhän minä ehtinyt sille eväitäkään vielä laittaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: