Tietoisen tuolla puolella

tanssi ilman tietoa ja suunnitelmaa askelkuvioista

on ainoa mahdollisuuteni selvitä parketilla sotkeu-

tumatta jalkoihini tai jonkun muun jalkoihin sillä

niiden väistämisestä tulee tanssia refleksinnopeaa

koreografiaa johon koko keho osallistuu kun uhkaa

kaatua sen välttää heittäytymällä johonkin toiseen

suuntaan ja kaiken tämän kaoottisen liikkeen voi

rytmittää musiikin tahtiin onko se muuta kuin elä-

män sykkeeseen osallistumista sen vastakohtana

käsikirjoitettu ja numeroitu askelkaavio jonka

oppiminen on kuin lukemaan opettelemista tavaamis-

menetelmällä se oli minusta hyvin vaikeata sillä

minä tarvitsen kokonaishahmoisen idean ja vapau-

tuneen fiiliksen kuten mäkihyppääjät tai brittiläiset

ilmavalvojat joiden piti tunnistaa olivatko näkyviin

ilmestyvät koneet kotiin palaavia omia vai saksalaisia

ei ollut sanoja kuvaamaan eroja oli vain tunne

kummastako oli kysymys ja se toimi kenellä

toimi eikä siitä voinut järjestää mitään oppitun-

teja oli vain omaksuttava niiltä joilla oli se vaisto

ja omaksuttava tieto sillä tasolla joka liikkui

tietoisuuden tuolla puolella


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: