Suorina siivuina sänkipelto
kääntyy vältin lapaan,
pellon musta vuori ylös päin
Kaviot tömisevät tasaisesti
Kyntäjällä ohjakseet kaulalla,
kädet auran sarvissa
Korkealla kurjet
suosta nousseet
muodostuvat auraksi
Alkavat viiltää ilmaa
kuin kaukainen rakkaus
Ennen kuin on routa
ja valon sänki sammuu
viite: http://runotorstai.blogspot.fi/2016/10/423-haaste.html
sanapasanen 
6 lokakuun, 2016 at 20:10
Pidän tästä, siitä miten runon sanat maalaavat kuvaa menneen ajan syksystä.
TykkääLiked by 1 henkilö