Kuuntelin kun tuuli puhui
monilla murteilla kovaa kieltä
Se puhui liikkuvaa vettä, kivikkoon murtuvaa lainetta,
ropisi pisaraa, helisi ikkunaruutua, jankkasi tuvannurkkaa,
joikasi savuhormiaa, suhisi heinää ja tunturikoivua
Kaiken läpi kuului kuikka
Sillä on yksi kieli ja murre, peloton
6 kesäkuun, 2018 at 19:25
Omaperäisesti kulkee runosi tuulen jälkiä pitkin. Pidän myös tuosta lopetuksesta ja kuikan pelottomasta murteesta.
TykkääTykkää
7 kesäkuun, 2018 at 10:10
Tosi upeaa tekstiä. Luonto on sinun elementtisi, työvälineesi. Aitous ja ne arjen pienet muruset
TykkääLiked by 1 henkilö
12 kesäkuun, 2026 at 03:31
Kuikka ja kaakkuri ovatkin jylhien maisemiensa alkuääniä. Huutoja muinaisuudesta. Värisevät selkäpiissä.
TykkääLiked by 1 henkilö