Katson yli Riutulan lastenkodin maiden ja vesien

 

 

 

Tuulen vireessä järven ruoikko

sekoittuu vedessä sinivihreäksi,

muodostavat yhteisen väripinnan

 

Aamusumu kulkeutuu suolta järven yli kankaalle,

männikkö imee sen ahnaasti auringon avulla

 

Suon varvikkojuonteet, tummanvihreät,

sormitusten kauhtuneiden heinäkaistojen kanssa,

rahkasammaleen pehmeät reviirit kolmantena

 

pitävät värinsä ajasta toiseen,

 

raskaiden askellusten alla, kevytkenkäistä on

kulku loppukesän nuutuneilla niityillä

 

Taivaanrannalla tunturien tummat profiilit

odottavat pakkasten puremia, syyskauden avajaisia

 

Tätä katselen näköalatasanteelta yli Muddusjärven,

Tuorisjängän, kohti Muotkan erämaan tuntureita

Mietin lastenkodin elämää, sen lasten: miten he

 

näkivät tämän saman, mitä sanoja, kenen sanoja

saivat käyttää sen kuvaamiseen, ajatusten, tunteiden

Sata vuotta sitten…viisikymmentä?

 

Kauan kesti että poltinmerkki muuttui talismaaniksi

Enemmän, siitä on tullut juuret puulle, hiirenkorvat oksiin

 

Kaukaa kuuluu lasten naurua,

vilkaisen taakseni, vilahdus: gaktin värit ovat palanneet

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: