Katson yli Riutulan lastenkodin maiden ja vesien

 

 

 

Tuulen vireessä järven ruo’ikko

sekoittuu vedessä sinivihreäksi,

muodostuu yhteinen väripinta,

 

sen yli sumu ajelehtii kankaalle,

männikkö ahmaisee sen sisuksiinsa

 

Suon varvikkojuonteet, tummanvihreät,

sormitusten kauhtuneiden heinäkaistojen kanssa,

rahkasammaleen pehmeät reviirit kolmantena

 

pitävät värinsä ajasta toiseen

raskaiden askellusten alla,

 

kevytkenkäistä on kulku

loppukesän nuutuneilla niityillä

 

Taivaanrannalla tunturien tummat profiilit

odottavat pakkasten puremia, syyskauden avajaisia

 

Tätä katselen näköalatasanteelta yli Muddusjärven,

Tuorisjängän, kohti Muotkan erämaatuntureita

 

Miltä tämä näytti sata vuotta sitten, viisikymmentä

lasten silmin, mitä sanoja, kenen sanoja

saivat tästä sanoa    Ajatuksia, tunteita?

 

Muuttuiko poltinmerkki talismaaniksi,

virkistyivätkö kuihtuvan puun juuret, hiirenkorvat oksiin?

 

Kaukaa kuuluu kuin lasten naurua

Gaktin värit ovat palanneet

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: