Hupenemme kuin hyvä myyrävuosi katoon
Vanhan miehen vuode,
piintynyt hien ja ulon haju patjan syvyyksiin asti,
Herätyskellolle pöydällä riittää olla pelkkä kello
Sen ääni ja pajulinnun
rattoistavat huoneen hiljaisuuden
Mitkä olivat hänen koordinaattinsa,
olonsa ja tekemisensä tasan kahdeksanymmentä vuotta sitten?
Ehkä hän yrittää muistella juuri sitä
kuinka seisoi veräjäkivellä
katsellen karjan saapumista
kellokkaan perässä kujaa pitkin lypsylle
Jokainen on joltakin pois, lopulta itseltään
Ulkoistettu, ulostettu sisätilaan
Tämä on vanha tarina, eikä uutta ole vielä tullut
18 kesäkuun, 2019 at 16:23
Koskettava – aika ei ole meistä kenellekään armollinen ja me kaikki joudumme sen asettamat rajoitteet kohtaamaan.
(Harmillista, kun blogisi kommentointi ei oikein tahdo onnistua edes tuolta WorldPressin tilin kautta… ihmettelen mä…
TykkääLiked by 1 henkilö