Maaperä, levätköön lumen suojassa
ja kesäiset askeleet, ovat näännyttäneet
toisiaan kuin rakastavaiset kesäöissä
Kerran hetki erota, sinusta ei ole kuljettavaksi
minusta ei kulkemaan, kuluttamaan kamaraasi
hevosen varsan vertaa
jokitörmän heinässä, tuulessa heilimöivää, haistamaan
nurmen vahvaa tuoksua, näkemään pilvien muuttuvaa asetelmaa
kuin mantereiden nopeutettu liukuminen taivaanvahvuudessa
Paljaat lepät kurkottavat jään yli siinä
missä äänettömät onkimiehet
niiden lehtevässä varjossa Veneessään kesäiltana
sanapasanen 
19 helmikuun, 2020 at 16:46
Kesän muistot ovat läsnä talven havainnoissa.
Maaperä ja kesäiset askeleet ovat kuluttaneet (vieläpä näännyttäneet) toisiaan kuin rakastavaiset.
Tuskin maa vielä kulkemattomaksi muuttuu. Ennen kulkijat väsyvät, kukin kerrallaan.
Uneksin usein maasta ihmisen jälkeen. Sellaisesta, joka olisi saanut levätä ja puskea päälleen uuden elämänpeiton. Villin uuspleistoseenin aroineen ja metsineen, mammuttilaumoineen ja vasta melko viattomasti keihäitään heristelevine ihmisineen.
Mutta sitten muistan taas kuka olen, ja soisin taas kuitenkin ihmiskunnalle olemassaolon, vaikka se käyttäisikin sen entiseen tuhoisaan tapaansa. Jumalten ja kuvittelijoiden osa on raskas.
TykkääLiked by 1 henkilö
19 helmikuun, 2020 at 21:59
Näkisipä 500 vuoden päästä hetken miltä maailma näyttää…
TykkääTykkää