Silmäripsien välistä, riippumatossa lojuen seuraan
taliaisen huoltolentoja: niiden tiheys vaihtelee viiden ja
kolmenkymmenen rahisettoman hengitykseni välillä
Omenapuun suunnalta hätäsignaaleja, nakutusta:
tuomaroin siniäisen hyväksi, häädän tikan tiehensä
Punarinta kupsehtii juhannusruusussa
herättelemässä sen nuppuja, pommiinnukkuneita
Onko siitä tullut masennusruusu?
Siilit viettävät poikashiljaisuutta, piikkien on vahvistuttava
kestämään harakoiden hyökkäyksiä
Hyttyset häätävät minut julmasta idyllistä sisälle
En halua uhrautua niiden lisääntymisen hyväksi
en lintujen ravinnon hyväksi
sanapasanen 
23 kesäkuun, 2020 at 12:04
Tässä runossa näen myös palasen omaa kesääni, paitsi, että minä tähystän ympäristöä takapihan varjoisasta katoksesta tai avopaviljongista (kuulostaa vähän fiinimmältä). Kaikki nuot eläimet löydän tästä omaltakin pihaltani, talitintti pesii kuistin räystäslautojen alla, tikkaa on hätistelty milloin mistäkin nakuttamasta, siili käy silloin tällöin pihamaata tonkimassa, harakoiden tilalla on liuta variksenpoikasia ja punarintakin pihapiirissä asustelee. Hyttysiä on tänäkesänä ollut haitaksi saakka ja nyt tulivat paarmpjen pilvet. Kohokohtana täällä on mustarastas, joka on laulanut komeasti lähes joka päivä, ihan keskellä päivääkin. Elävää kerrontaa runossasi. Tykkäsin kovasti.
TykkääLiked by 1 henkilö
23 kesäkuun, 2020 at 16:08
Pihan ja lähialueen eliörikkaus on elämänlaatua, kun sitä oppii aistimaan.
TykkääTykkää