Maa lähti liikkeelle tietämättä suunnasta tuon taivaallista
Kaupungeissa ihmiset piiloutuivat näkyvyyteen
Maan liike hiersi esiin piiloja, joita pöyristyttiin
Moni naamiotui niihin peittääkseen oman häpeänsä
Lymysivät puutarhoissaan kuin jumaltensa hylkääminä
Monen mielestä oli tulossa jotakin
mutta mistä ja mihin menossa Jos tsunami
niin kannattaako loikoa rannalla (tai ehkä nimenomaan?)
Jos Jeesus, valmistu Herran kansa!
Maa lähti liikkeelle ja rakenteiden liitokset, ihmisten identiteetit
värisivät kuin autereinen ilma
Aloin kunnostamaan sivustavedettävää, vaarin tekemää
Sen laudat katovuoden viljanjatkeista, ruispuista 1919
Uskaltaako siinä nukkua, jos esi-isän henki herättää
kauhunhuutoon, valistaa: on vaarallista ilmaista
olevansa hengissä, huutamalla
Puutappien ja ruosteisten naulojen nitkuvia liitoksia
(liimat jyrsitty ja myyty mustassa pörssissä)
pöyhkeä kyhäelmä elonkehällä on ihminen
aavikkokettuun verrattuna avuton olento poltetussa maassa
Ei ole liikkeellä olevassa maassa paikkaa paeta
lintukotoa, impivaaraa, luvattua maata edes avaruudessa
Entinen on korjattava, liitokset liimattava uudelleen
Jos jalat sanovat sängynpohjalle en tarvitse sinua ja
kävelevät tiehensä ja laveri reunoille
mitäpä teillä turhilla tekee, ei tästä voi pudota, joutavat
koristellut päädytkin: kukapa niitä nukkuessan ihailee
Tunteeko joku aavikkokettujen estetiikan tajun
sanapasanen 
21 syyskuun, 2020 at 15:01
Mahtava zeitgeist-runo. Sen ensimmäinen osa kuvaa yleistä, ja menee nappiin monessa kohtaa, koska ymmärrän yleisen. Sen jälkimmäinen osa kuvaa yksityistä, jonka täysin ymmärtääkseen pitäisi olla kirjoittajan päässä. Sänkymetafora muistuttaa jotenkin venettä myrskyisellä merellä.
Aavikkoketulla on hyvä suojaväri. Se lepäilee päivät siellä, missä löytää varjon armottomalta auringolta, ja liikkuu öisin retkillään, saalistaen liskoja, hyönteisiä ja hyppyrottia.
TykkääLiked by 1 henkilö
21 syyskuun, 2020 at 21:30
Konkreettinen työ halusi tunkea itsensä tähän runoon mukaan; ehkä siitä tuli samalla metafora maailman tilasta. Aavikkokettu ja nälkävuosien puut voivat liittyä toisiinsa esim. laajoina metsäpaloina.
Runoilijan tulkinnoille runoistaan ei pidä antaa liikaa painoa: hän ei voi aina tietää viekö hänen venettään tuuli, soutimet vai syvemmällä kulkevat virtaukset
TykkääTykkää
7 lokakuun, 2020 at 13:29
Runo luo itsensä uudelleen jokaisen uuden lukijan kohdalla. Kunkin päässe se ilmenee eri tavoin, vapauttaen uusia merkityksiä.
TykkääLiked by 1 henkilö