Miettisit mielikseni
haluatko lahota
ensin päästä vai jaloista, onhan
se edessä jo ennemmin kuin myöhemmin:
hauskempaa kävellä (viran)omaisia karkuun
vai (l)aukoa pää(s)tään, muun tekemisen puuttessa
teräviä huomautuksia, ympärillä olevista, joiden varassa elät?
Ja aiotko kirjoittaa
jälkisäädöksesi hyvissä ajoin
tarkkailla edunsaajia lopun elämää
muutellen testamenttia mielensäpahoittajana?
Hykerrellä: siitäs saitte, repiä viimeisin versio
juuri ennen holhoukseen joutumista
aikomuksena palauttaa ensimmäinen voimaan
päässä madonreikiä, joita pitkin
olet siirtynyt uusiin maailmankaikkeuksiin
sanapasanen 
16 lokakuun, 2020 at 13:12
Lahoaminen molemmista päistä lienee väistämätöntä, viimeistään kuoleman jälkeen. Väliäkö sillä, kummasta ensin. Madonreiätkin voivat luoda uusia näkökulmia.
Tein jälkisäädökseni jo ensi kertaa sota-alueille lähtiessäni. Sitä on ollut pakko muuttaa, ei niinkään edunsaajien kuin saatavan edun takia. Mitä hyödyttää jättää jotain arvokasta sellaiselle, jolle ei anneta viisumia perintönsä noutamiseksi? Tai tekijänoikeuksia sellaiselle, joka ei tiedä, mitä sillä tehdä?
Hyvä jälkisäädös raivaa pois joitain potentiaalisia käytännön ongelmia. Siivoaa ehkä jonkun liukumiinan, joka muuten rikkoisi jälkeenjäävien välit. Huono – no, se tuottaa päinvastaista. Varsinkin jos löytyy pöytälaatikoista monena versiona.
Huviksensa voi miettiä, mitä sitä henkiolentonta tekisi, kun ei tarvitse murehtia aineellisista tarpeista. En tosin sen varaan mitään jättäisi. Parempi jättää kuolematon perintö jollekin, joka jää elämään, tai vaikka niin monelle niin monessa paikassa, ettei pahantahtoisinkaan vihollinen ehdi sitä kaikkea käydä myrkyttämässä, vaikka eläisi vielä monta vuotta jälkeemme ja omistaisi ne kaikki perintömme tärväämiselle.
Eivät ehkä kaikki, mutta joku niistä kumminkin tekee perinnöllään jotain, mikä jatkuu.
TykkääLiked by 1 henkilö